Teksti: Aimo Ollikainen

Lahti Blues & Roots

Lahdessa järjestettiin taas Blues & Roots -tapahtuma, kai jo kuudennen kerran, jälleen Lahden Alex Park -hotellissa. Perinteiseen tapaan ohjelmisto muodostuu suomalaisista esiintyjistä. Tapahtumien kulkukin noudatti perinteistä tapaa; päälava oli yläkerran tanssisalissa ja välillä vaellettiin alakerran yökerhoon kuulemaan pienimuotoisia akteja.
Yläkerran soiton aloitti Helge Tallqvist ja Jussi Raulamon Groovy Eyes. Huuliharpisti Helge Tallqvist ja laulaja - kitaristi Jussi Raulamo ynnä koko soittava kokoonpano ovat maamme eturivin bluesmuusikoita. Eipä nytkään touhussa ollut valittamista; vaikka Jussi on ”persoonallinen” laulaja, ja vaikka hiukan minä edelleenkin vierastan tuota Jussin putkiradio-soundia. Muut soittajat ovat tyylikäs kitaristi Jonni “Sidekick Johnny” Seppälä ja Ville Rauhala bassossa sekä Mikko Järvinen rummuissa. Tämä samainen poppoo julkaisi yhteisen levynkin ”Helge Tallqvist & Groovy Eyes with Sidekick Johnny Plays George Harmonica Smith”.
Big Yellow Raumalta soitti tansittav(amp)aa menomusiikkia, mutta heidän esiintymisensä oli hiukan liian aikaisin, blueskansa ei ollut vielä saanut liukastetta kenkien pohjiin tarpeeksi. Yhtye on eräänlainen Rauman All Stars -kokoonpano; kosketinsoittaja Arto Mäkelän johdolla, basistina on Rauma Bluesin puuhamies Tunnu Pärssinen. Muut soittajat ovat: Jari Voutilainen (laulu, kitara), Teppo “T.J” Saarinen (kitara, laulu), Timo “Tipi” Koskinen (rummut), Lauri Ellilä (tenorisaksofoni), Ari Jokinen (alttosaksofoni), Tommi Kolunen (trumpetti). Laulajana esiintyi myös Ilse. Tälläinen yhtye, jossa on enemmänkin torvia lavalla, on minun mieleen.
Taisi olla ensimmäinen kerta kun kuulin Oulunsuunnalta tulevaa Bluestone-yhtyettä elävänä, eikä kokemus ollut huono. Yhtyeen soitanta on Chicagon suuntaan kallellaan, kitaristi Matti Loppela on päällikköainesta; soitanta on maukasta ja tyylikästä. Muut taiturit ovat Markku Perälä pianossa, Miikka Kivimäki bassossa, ja Jari Korpimäki rummuissa, ja tietenkin soittolavan edusmies Pekka Pulkkinen laulajana ja huuliharpistina. Näin vuosien jälkeenkin minun täytyy tunnustaa, että tuo huuliharppu on minulle edelleen mysteeri - en osaa oikein sanoa kuka on hyvä harpisti ja kuka ei - joten en nytkään sano siitä mitään.
Kisojen suojelija Pepe Ahlqvist esiintyi Ismo Haaviston ja rumpali Sampo Mäkelän kanssa pikku lavalla alakerrassa, jossa akustiikka on sitä sun tätä ja väkeä pienessä tilassa sulloontuneena - eli ei niinkään suotuisissa kuunteluolosuhteissa. Ohjelmisto oli tuttua vakiokamaa, mutta Pepe on ammattimainen souvarimies, kuten pitää ollakin - muutaman vuoden kokemuksella. Kehoitan kaikkia bluesmiehiä ottamaan oppia - bluesin pitää olla Viihdettä, tosin asiaa auttaa Pepen soittotaito, lauluääni ynnä laulutaito - illan parasta sillä saralla. Hyvällä viihdeuralla tuntuu olevan laulaja, kitaristi, huuliharpisti Ismo Haavisto, joka sanoi aloittaneensa “ammattilaisuransa” jättäytymällä pois “päivätöistä”, eikä ihmekään soittaahan hän useassakin kokoonpanossa, kuten Ismo Haavisto Band, Bottelnecks ja Marko Haavisto & The Hanks.
Jussi Syren ja yhtyeensä The Groundbreakers oli veikeä ilmestys - jo pelkästään tuon “amerikkalaisen perinnemusiikin mukaisen” yhteen mikrofoniin laulamisen tuoman koreografisen liikehdinnän ansiosta. Yhtyeen esittämässä perinteenmukaisessa bluegrass-musiikissa lauletaan yksin ja kuorossa - ja heiltähän tuo käypi. Syrenin lisäksi yhtyeessä soittivat ja lauloivat Tauri Oksala (banjo, laulu), Jukka-Pekka Putkonen (kitara, laulu) ja Kari Hella (basso). Yhtye on tehnyt tähän mennessä kolme levyä, ja tuntuu olevan aktuelli, koskapa radiossa soi jonkun HIM-yhtyeen alkujaan tekemä kappale (kuulemma tehneet levyllisen näitä).
Illan päätteeksi esiintynyttä F-Lane -yhtyettä en aivan kunnolla kuullut, väsymys alkoi käydä juhlijan käpälään, joten tässä on uskottava huhupuheisiin, että meno oli kovaa? Yhtyeen jäsenet ovat Ove Fagerlund (laulu, huuliharppu ja koskettimet), Vesa Haakana (kitara), Petri Asela (basso) sekä Jarmo Hyytinen (rummut, laulu).
Tämä Alex Park -hotelli on ilmeisen suosittu tanssipaikka Lahden seudulla. Kuulin paikalle harhautuneiden tanssin harrastajien valittavan kun ei ollut kunnon tansseja, oli vain jotakin m ökämusiikkia. Toivottovasti eivät tee tuon vuoksi itsemurhaa Seppo Heikinheimon tapaan. Mutta jos seuraavanakin vuonna näitä juhlia vietetään tanssiravintolassa, niin miksei tapahtuman kohdetta hiukan muutettaisi; tehtäisiin roots-musiikin tahtiin tanssiva Lahti Blues & Roots. Pepe Ahlqvist settinsä aluksi mainosti soittavansa vanhaa tanssimusiikkia. Eli kuinka olisi Hara Järvinen ja kumppanit jos suuntaisitte tapahtumaa tanssittavampaan suuntaa; ohjelmistossa olisi jump-musiikkia soittava yhtye, kenties kunnon “big band” -tyyppinen yhtye (kuten Big Yellow tänä vuonna), tanssiopetusta kuten boogie woogie, lindy hop tai muuta sellaista. Kansa tanssimaan (ja juomaan), eikä vaan töllöttämään (ja juomaan)! Mutta jos perinteisen blues-kansan jalka ei enää liiku (JR:n mottona lienee, ettei herrasmies tanssi, tosin tuo laji lienee vähemmistönä muutenkin blues-veljien keskuudessa) jatketaan tähän malliin.