Teksti: Vesa Walamies & Aimo Ollikainen

Myllyblues sateen kourissa

Neljän monessa mielessä onnekkaan ta pahtumakerran jälkeen Saarijärven Lan neveden seutukunta joutui blues-juhliensa aikoihin vihdoin viimein luonnonvoimien koettelemaksi. Miltei koko päivän ja osan iltaakin kestänyt sade teki maaston vuoden 1969 Woodstock-oloja muistattavaksi, eikä pääosin ulkotiloissa sijaitsevassa katsomossa pärjännyt kunnolla ilman jonkinlaisia suojavarusteita. Tuosta vastoinkäymisestä huolimatta pääsylipun lunasti noin 200 urhoollista ja uskollista musiikin ystävää, mikä määrä oli ounasteltua suurempi ja takasi jatkuvuuden ainakin vuodeksi eteenpäin.
Musiikillisesti ilta oli järjestäjäkunnan sisäpiirin jäsenen silmin ja korvin asioita tarkastellen varsin onnistunut. Akustista sektoria edustaneet Juha Kartano ja Jonne Kulluvaara osoittautuivat juuri niin laadukkaiksi, kuin heidän parin vuoden takaiselta levyltään ’Blues And Spirit’ oli arvattavissa. Kolmea erilaista kitaraa käsitelleen Jonnen soittoa oli ilo seurailla ja Juha puolestaan varmisti aiemmin antamaansa vaikutelmaa innostuneesta ja vakuuttavasta perinteisen bluesin & gospelin tulkitsijasta.
Bluestone-joukkion jäsenet Pekka Pulkkinen (vcl, hca), Matti Loppela (gtr), Markku ”Maxx” Perälä (kbds), Miikka ”Chef” Kivimäki (bs) ja Jari Korpimäki (dms) majailevat nykyisin kotomaamme niin eri kolkilla, että yhtyeen tarkkaa kotipaikkaa taitaa olla aika vaikea määritellä. Niinpä heitä voi kutsua paitsi soiton niin myös työn sankareiksi, kun he matkojen rasituksista piittaamatta jaksavat välittää yhteistä ilosanomaansa vuodesta toiseen. Vaikka heidän kaksi settiänsä kestivät kaikkiaan reilun kahden tunnin verran, esitysten taiteellinen taso pysyi kaiken aikaa huomattavan korkeana. Erityistä suosiota saavuttivat Matti Loppelan virtuoosimainen kitarointi, mistä löytyi piirteitä paitsi ilmeisen suuren esikuvansa Michael Mannin eli Hollywood Fatsin tyylittelyistä niin myös vanhojen mestarien T-Bone Walkerin ja B.B. Kingin taituroinneista, kuin myös Pekka Pulkkisen rennonoloinen laulanta ja vivahteikas harputtelu.
Tilaisuuden luonnetta kuvaa hyvin sellainen hieman erikoinen sattumus, että illan avauslaulu ja toisaalta yhtä encorea edeltänyt lopetuspiisi olivat kumpikin versioita Walter Hortonin tutusta kehotuksesta ”Have A Good Time”. Tällaisia artisteja sopii huoletta suositella myös muiden palkattaviksi.

Vesa Walamies

Savonsolmu Beach & Blues Party

Pieksämäellä järjestettiin jo kahdeksatta ker taa (8.-9.7.) Hotelli Savonsolmu Beach & Blues Party. Perjantain klubitapahtumassa en ollut, mutta lauantain (9.7.) ilmaiskonserttiin nippanappa ehdin – koskapa kesälomani alkoi ja ”meillä” on mökki lähistöllä – Pieksämaan Pyhityn rannalla.
Kisapaikalle saapuessani lavalla oli Teppo Nättilä Doctor’s Order –yhtyeineen. Yhtye laittoi esille todella mallikkaan souvin, vaikkei bassoa soittava maestro Teppo olekaan niitä parhaimpia laulajia. Muut soittajat ovat kitaristi Arto “Lil’ Archie” Hämäläinen, ja rumpali Harri “Dirty-Harry” Tuominen. Samalla julkaistiin virallisesti tiileskiven painoinen kirja From Roxette To Ramona, The Story Of Dr. Feelgood and Wilko Johnson. Kirjan ovat koostaneet sveitsiläinen Feelgood –asiantuntija Roland Jost, Rauno Mäkinen sekä Teppo Nättilä. Kustantaja Roland Jost oli itse paikalla Pieksämäellä. Kirjan arvio on lehdessä (BN4/05).
Kenties tämän hetken parasta Chicago-tyylistä blues-soitantaa Savonsolmun siimeksessä tarjosi T. Leino & Blue Disease. Laulaja Tomi Leino soittaa kitaraa ja puhkuu huuliharppua, molempia maukkaasti, mutta souvarimiehen elkeitä saisi olla enemmän. Ei tarvitse olla liian vaatimaton, koskapa ns. substanssia äijällä on. Soitanta ylipäänsä oli aika mukavasti kallellaan jatsin nypläykseen. Yhtyeen muut vakiojäsenet olivat myös mukana; aina tyylikäs kitaristi Sammeli Palovaara, luotettava basisti Kari Karpo ja rumpali Juho Ranta. Lavalla kävi myös huuliharpisti Jyrki Tomminen, joka esiintyi juhlilla duona Tomi Leinon kanssa. Savonsolmun terassilla akustista bluesia oli kuulemma soittanut The Bluesberries –yhtye Kuopijosta.
Juhlien pääesiintyjänä oli kitaristi Wilko Johnson, julkaistun kirjan keskushahmo. Wilkohan tuli tunnetuksi Dr.Feelgood –yhtyeen jäsenenä 70-luvulla. Jätettyään Dr.Feelgood –yhtyeen, Wilko perusti oman yhtyeensä The Solid Senders, ja myöhemmin - vuonna 1984 sitten omaa nimeään kantavan yhtyeen, Wilko Johnson Band. Pieksämäellä Wilkon lisäksi yhtyeessä soittivat basisti Norman Watt-Roy sekä rumpali Steve Monti. En ole erityinen Dr Feelgood saati Wilko Johnson tuntija, mutta meno oli kovaa ja esiintyminen menevää, Teppo Nättilä sanoisi, että messevää. Wilkolla on selvästi se oma juttu hallussa.
Aimo Ollikainen