Blues News 1/2020 (#301)

Lehden pääkirjoitus

Helmikuussa 2020

Uusi iloinen 20-luku olisi tietysti mitä suotavinta käynnistää myös tällä palstalla toiveiden ja odotusten täyteisen yltiöoptimismin pauloissa, mutta mitäpä muuta vanha blueskänkkäränkkä silti lopulta päätyy pohdinnoissaan tekemään kuin voivottelemaan jo ennakkoon tulevien aikojen mahdollista maksimoitua kurjuutta. Leikki leikkinä, mutta jos näin kävisi, mikä voisi tällä kertaa ajaa miehen moiseen tuskasteluun? No se perinteisin tietenkin: elävän musiikin selviytymis-olosuhteet niissä ”toisissa olohuoneissamme”, ravintoloissa.

Viime kuukausien kaupunkiuutisten virtaa ovat ainakin täällä Helsingin seudulla vuolastaneet erityisen paljon pitkäikäisten live-anniskelupaikkojen lopettamisilmoitukset. Näiden sähkeiden lukeminen on ollut musiikin multiharrastajalle kieltämättä mieltä kuormittavaa puuhaa. Mihin maailma on menossa, kun tuskin olemme täällä juurevassa kotisaarekkeessamme vielä edes mukautuneet ajatukseen harrastetta uhkaavasta ”nettiin siirtymisestä”. Digi sitä ja some tätä, nyt sitten vielä tämäkin.

Ei luultavasti ole ensimmäinen kerta kun marisen keikkatarjonnan entisestään mutkistuneesta tilanteesta pääkirjoitusten yhteydessä, mutta siinä uskossa olen silti ollut, etteivät lähitulevaisuuden liikehdinnät sentään maamme musiikkielämän jalustoina pidettyjä baari-instituutioita pääsisi näin kouriintuntuvasti ja ikään kuin kertaiskusta vapisuttamaan. Pelkistä sattumista ei kai voi enää puhua, jos lähes yhtäaikaisesti häviävät kaupunkikartalta vuokrasopimusten päättyessä sekä Elävän musiikin yhdistyksen Elmun päämajana Hietalahdessa operoinut 900-paikkainen Nosturi että ydinkeskustan 850-paikkainen Virgin Oil Co. sekä vielä kesällä 2020 remonttipaineen alla taloudellisin perustein valonsa Kampissa lopullisesti sammuttava 1500 asiakkaan yökerho Circus – kaikki ns. isojen sisäkeikkojen ideaaleja ja myös suosittuja lokaatioita.

Ahdistus vain kasvaa entisestään, kun listaa jatketaan surullisella tavalla konkurssien myötä erakoituneella maamme vanhimmalla yhtäjaksoisesti 1800-luvun ensipuoliskolta saakka toimineella Ravintola Kaisaniemellä sekä kesällä 2019 suljetulla, eräiden BN-tapahtumienkin pitopaikkana toimineella Dubrovnik Lounge & Lobbylla. Viimeksi mainitun on tosin luvattu avaavan jälleen ovensa toisessa osoitteessa myöhemmin tänä vuonna, samoin Elmu tulee varmastikin siirtämään oman live-elämänsä piakkoin uuteen kulttuurikeskittymään. Lupaavimpia mahdollisuuksia tarjonnevat täällä jatkossa eritoten Kalasataman läheisyydessä sijaitsevan Suvilahden sekä Pasilan Konepajan ympäristöt, joten toivo ei taida sittenkään olla vielä täysin mennyttä. Hyvä niin, sillä muutoinhan tässä jo lähestyttäisiinkin taas viidenkymmenen vuoden takaista asetelmaa, jossa yhtään suuremman populan klubikeikat oli mahdollista kokea käytännössä ainoastaan tarunhohtoisella Tavastialla.

Koska omat intressini ja samalla viime vuosikymmenten kokemukseni pyörivät asuinpaikkani johdosta enimmäkseen pääkaupunkiseudulla, olisi opettavaista tietää, millaiset ovat vastaavat näkymät muualla Suomessa. Tuskinpa meille stadilaisille tekisi yhtään pahitteeksi hieman piipahtaa kehäteiden ulkopuolellakin, mutta miten on, hiipuuko kansainvälisten ohjelmatoimistojen hinku tuoda maahan tähtiluokan nimiä ”indoor”-konsertteihin, mikäli heidän pääsymahdollisuutensa Helsingin apajille (jäähallitapahtumia lukuun ottamatta) ovat ainakin toistaiseksi selkeästi rajatut? Vai onko meidän kaikkien vain tyytyminen siihen, että rock-keikat siirtyvät tulevaisuudessa kauttaaltaan pienempiin yksiköihin.

20-luku sata vuotta sitten oli urbanisoitumisen, modernismin ja vapautumisen nousukasaikaa. Kuten tiedämme, rodullisten rajamuurien murtuminen näyttäytyi juuri tuolloin ennen kaikkea afroamerikkalaisperäisessä rytmimusiikissa. Globaali elintason kasvu välittyi sekin osaltaan kulttuurin piiriin, myös meillä Suomessa, missä kahtia jakautumisesta varovaisen toipumisensa käynnistänyt kansa pyrki nyt kaikin keinoin löytämään arkeensa uusia eheyttäviä riemun aiheita. Kieltolakikaan ei pystynyt lannistamaan silloisten ravintoloidemme porskuttamista, eikä pelkkä kovan teen tarjoilu yksin tätä menestystarinaa selittänyt. Ennen kaikkea ilon ihmisiin palauttivat näissä paikoissa esiintymään ryhtyneet Dallapén kaltaiset yhtyeet, joiden taikareseptinä oli sekoitella kuumimpia jazz-trendejä kotimaiseen kupletti- ja kansanmusiikkitraditioon. Koetuista vastoinkäymisistä huolimatta mieliala oli nousujohteinen ja mikä tärkeintä: elävä musiikki kukoisti. Sillä ohjenuoralla on hyvä jatkaa myös 2020-luvulla. Eli siis miten? Itseäni toistaen: käymällä niillä pirun keikoilla! Siellä ravintoloissa ne nykypäivänkin Dallapét yhä jatkavat parhaansa mukaan kaupungin pitämistä suruttomana.

Pete Hoppula
(julkaistu BN-numerossa 1/2020)