Blues News 2/2017 (#284)

Blues News 2/2017 (#284)

Lehden sisältö:
– Roy Hytower
   (kirj. Kari Kempas)
– Jewel Bass
   (kirj. Anders Lillsunde & Mike Stephenson)
– Eric Sardinas
   (kirj. Sami Ruokangas)
– Jackie Venson
   (kirj. Satu Jäske)
– Pepe & Joel Ahlqvist Memphisissä
   (kirj. Maiju Lasola)
– Sonny Boy Magnusson 70 vuotta!
   (kirj. Honey Aaltonen)
– Suomalaisen rock’n’roll-radion vaiheita #2
   (kirj. Hessu Pirhonen)
– Hoagy Lands
   (kirj. Pekka Talvenmäki)
– Rumba Blues
   (kirj. Timo Kauppinen)
– Honey B. Family
   (kirj. Arto Pajukallio)
– Klassikoiden lähteillä #43: Howlin’ Wolfin takapirut
   (kirj. Vesa Walamies)
– Unohdetut albumit #4: Sam The Sham
   (kirj. Petri Lahti)
– Divarien helmiä #33
   (kirj. Petri Lahti)
– Sven Zetterberg muistoissamme
   (kirj. Pete Hoppula)
– Reggae-artisteja levytysten valossa #6: Fred Locks
   (kirj. Petri Lahti)
– Muddy Lee Makkonen
   (Ville Pirinen – Pauli Kallio)
– BN käy tapahtumissa
   (useita kirjoittajia)
– Levytutkailut
   (useita kirjoittajia)
– BN-arkistojen helmiä: James Cotton (1983)
   (kirj. Sauli Heikkilä, toim. Pete Hoppula)

Etukansi: Jackie Venson (c) Leif Laaksonen

Tämän numeron toteuttamiseen osallistuivat:
Honey Aaltonen
Aarno Alén
J-P Berg
Jari Flinck
Harri Haka
Vesa-Pekka Järvelä
Satu Jäske
Pauli Kallio
Timo Kauppinen
Kari Kempas
Jari Kolari
Leif Laaksonen
Petri Lahti
Kai Leivo
Anders Lillsunde
Riku Metelinen
Pertti Nurmi
Mikke Nöjd
Aimo Ollikainen
Arto Pajukallio
Hessu Pirhonen
Ville Pirinen
Jorma Riihikoski
Sami Ruokangas
Olavi Rytkönen
Pasi Rytkönen
Pirjo Salminen
Juha Seila
Mike Stephenson
Pekka Talvenmäki
TT Tarkiainen
Vesa Walamies

Vastaava päätoimittaja:
Maiju Lasola

Toimituspäällikkö, taitto:
Pete Hoppula

Painopaikka:
Lönnberg Painot Oy, Helsinki


Lehden pääkirjoitus

Huhtikuussa 2017

Blues News -lehden tekemisen ohella FBSn suurimpiin vuosittaisiin ponnistuksiin lukeutuva Stompin’-kaupunkifestivaali saatiin viikko sitten (tätä kirjoitettaessa) päätökseen. Viikon verran järjestettiin erilaisia tapahtumia, workshoppeja, konsertteja eri kohderyhmille, paneelikeskustelua jne. ympäri Helsinkiä. Viikko huipentui kahteen klubi-iltaan, joista toisessa esiintyi korkeatasoiset ulkomaan vieraat Earl Thomas sekä Keith Dunn bändeineen, kotomaamme Honey B. Familyn FBSn Blue North Recordsilla julkaiseman ensilevynsä julkkarikeikan siivittämänä. FBS kiittää kaikkia eri tavoin Stompin’-viikossa mukana olleita, lämmin kiitos vielä siis eri tapahtumien yleisöille, esiintyjille ja yhteistyökumppaneille!

Tapahtumajärjestäjän näkökulmasta FBS on toki kokonaisuutena erittäin tyytyväinen Stompinin eri tapahtumien yleisömenestykseen. Pääkonsertin osalta kehkeytyi kuitenkin jälleen aatoksia ja keskustelua yleisemmälläkin tasolla siitä, mikä on Suomen blues-roots-festivaalien nykyinen yleisötilanne. Eri puolilla Suomea useat tapahtumajärjestäjät ovat parin viime vuoden aikana tiettävästi miettineet sitä, minkälaisella ohjelmistolla ja minkälaisilla puitteilla saisi juurimusiikin – ja erityisesti bluesin – ystävät liikkeelle. Eri festareille on buukattu esim. ulkomailta laadukkaita artisteja, monet heistä vierailulle Suomeen ensi kertaa. Kattauksia on täydennetty korkeatasoisilla kotimaisilla osaajilla. Mainontaan on panostettu, puitteet on yritetty saada mahdollisimman hyviksi, lippujen hinnat on pyritty pitämään siedettävällä tasolla, tapahtumien alkamisaikoja aikaistettu eli eri asioita on pyritty kaikkiaan muokkaamaan käytännön tasollakin yleisöystävällisemmiksi. Kaikesta tästä huolimatta viime vuosina on yleistynyt varsin valitettava trendi; yllättävän vähäinen/aiempaa selvästi vähäisempi yleisömäärä monissa blues-roots-musiikki-kekkaloissa. Samansuuntaista analyysia on siis kuulunut ympäri rakkaan kotomaamme järjestetyistä tapahtumista.

Onko siis niin, että nyky-maailman sähköisten välineiden välittämät live-streamit ja -tallenteet riittävät nykyään kotisohville asettuneiden musiikin ystävien iltoja ja viikonloppuja viihdyttämään? Eikö paikan päällä koettu live-musiikki, mahdollisesti joidenkin uusien nousevien tulokas-esiintyjienkin (monet heistä peräti Grammy-ehdokkuudella ym. palkinnoillakin ansioituneita) tarjoamana enää saa väkeä aktivoitumaan ja lähtemään paikan päälle samoin kuin joskus aiemmin? Onko syy blues-roots-musiikin ystävien piirin ikääntymisessä ja sitä kautta aktiivisuuden/tarmokkuuden vähentymisessä? Tulisiko väkeä enemmän eri tapahtumiin, jos soittoajat olisivat esim. päiväsaikaan tai alkuillasta? Halutaanko festareilla nähdä vain tuttuja ja turvallisia artisteja, jotka on vuosien aikana jo moneen kertaan takuuvarmaksi laaduksi koettu? Missä on blues-roots-musiikin ystävien uteliaisuus uuden suhteen? Toisaalta, kun estradilla on ollut näitä laadukkaita ”vanhoja tuttuja”, silloinkin tuo yleisön vähenevä trendi live-tapahtumissa on tiettävästi ollut viime vuosina eri puolilla näkyvissä, ehkä alan paria kotimaan ”mega-tapahtumaa” lukuun ottamatta. Ja yhtäältä, onko väkikato sittenkin seurausta liiasta tapahtumatarjonnasta?

Järjestäjätahojen näkökulmasta em. seikat ovat niitä, jotka pistävät pohtimaan jatkoa, kannattaako säännöllisten vuotuisten tapahtumien järjestämistä enää jatkaa. Toisaalta em. seikat koskevat myös ns. pistokeikkojen järjestämisen riskejä. Jok’ikisen tapahtuman järjestäminen vaatii valtavasti resursseja, sekä työpanosta että taloudellisia sellaisia. Täysin ymmärrettävää on, että pohdinta jatkamisesta aktivoituu, jos konkreettinen kiinnostus/kiinnostuksen puute tapahtumiin näkyy em. tavalla. Paljon puhutaan esim. blues-yleisön ikääntymisestä ja sitä kautta sen vähenemisestä tulevaisuudessa, toisaalta tapahtumissa näkyy kyllä nuorempaakin yleisöä. Kaikkinensa on kuitenkin selvää, että jos nykymeno yleisesti ottaen yleisökatojen osalta jatkuu, niin live-tarjonnan määräkin supistuu supistumistaan. Tämä ei tietenkään ole kenenkään etu jatkossa, ei esim. suomalaisten korkeatasoisten blues-roots-esiintyjien, mutta ei myöskään ao. musiikkityylien ns. kuluttajien. – Erittäin tärkeää olisikin pitää huolta siitä, että toistaiseksi vielä suhteellisen rikas roots-blues-live-musiikkimaailmamme pysyisi elävänä myös jatkossa. Sitä voi itse kukin turvata jalkautumalla edes silloin tällöin paikan päälle tapahtuma-areenoille.

Tätä kirjoitettaessa myös toinen vuotuinen, nyt jo seitsemättä kertaa järjestetty European Blues Challenge on saatettu päätökseen. Tanskan Horsensissa järjestettyyn kilpailuun osallistui edustajia 21 eri Euroopan maasta. Suomen edustajana nähtiin FBSn viime vuonna koordinoimassa kotimaan karsintakilpailussa voittajaksi selviytynyt Honey B. Family. Hienosti piti Honey B. Family kotomaamme musiikillisen tason lippua korkealla, mutta pokaalit menivät tällä kertaa muualle; Kisan voitti Kaz Hawkins Band Iso-Britanniasta, kakkoseksi tuli The BluesBones Belgiasta ja kolmanneksi Pascal Geiser Band Sveitsistä. FBS onnittelee kärkikolmikkoa, ja toki erityisen lämpimät onnittelut myös Honey B. Familylle loistavasta kisasuorituksesta.

Kesä 2017 on tuotapikaa käsillä. On aika toivottaa hyvää alkavaa kesäkautta kaikille rentoutumisen ja itse kunkin henkilökohtaisten kesärientojen merkeissä! Samalla voisi toivoa, että blues-roots-yleisö näyttäisi jatkossa oman vastavuoroisen ”Cheek-voimansa” hakeutumalla sankoin joukoin elävän blues-roots-musiikin pariin – eiks jeh!

Maiju Lasola
(julkaistu BN-numerossa 2/2017)