Blues News 5/2016 (#281)

Blues News 5/2016 (#281)

Lehden sisältö:
– Nikki Hill
(kirj. Kari Kempas)
– Theo Huff
(kirj. Mike Stephenson & Anders Lillsunde)
– Eero Raittinen
(kirj. Janne Örnberg)
– SaraLee
(kirj. Riku Metelinen)
– B. Cupp Combo
(kirj. Janne Örnberg)
– Scotty Moore
(kirj. Matti Laipio)
– Blues-ornitologiaa
(kirj. Timo Kauppinen)
– Muddy Lee Makkonen
(Ville Pirinen – Pauli Kallio)
– Motown memories #68: Herman Griffin
(kirj. Pekka Talvenmäki)
– Teinipopin aatelisia #16: Bobby Pickett
(kirj. Pekka Talvenmäki)
– Rose Marie McCoy
(kirj. Aarno Alén)
– Halpaa bluesia #6: Kolme kuningasta (BB, Freddy & Albert)
(kirj. Vesa Walamies)
– Divarien helmiä #30
(kirj. Petri Lahti)
– Rollarit levyllä ja lavalla #2
(kirj. Vesa Walamies)
– BN käy tapahtumissa
(useita kirjoittajia)
– BN lukee kirjallisuutta
(kirj. Jouni Hyytiäinen)
– Unohdetut albumit #2
(kirj. Petri Lahti)
– By The Bayou #3
(kirj. Pete Hoppula)
– Levytutkailut
(useita kirjoittajia)
– Seitsemän tuuman taivas!
(useita kirjoittajia)
– BN-arkistojen helmiä: The Fabulous Thunderbirds
(toim. Pete Hoppula)

Etukansi: Nikki Hill (c) Shore Fire Media

Tämän numeron toteuttamiseen osallistuivat:
Honey Aaltonen
Aarno Alén
J-P Berg
Jari Flinck
Harri Haka
Jouni Hyytiäinen
Eija Jauhiainen
Pauli Kallio
Timo Kauppinen
Kari Kempas
Jari Kolari
Petri Lahti
Matti Laipio
Anders Lillsunde
Riku Metelinen
Pertti Nurmi
Mikke Nöjd
Aimo Ollikainen
Arto Pajukallio
Ville Pirinen
Jarkko Ravi
Jorma Riihikoski
Pasi Rytkönen
Pirjo Salminen
Jarmo Santavuori
Mike Stephenson
Pekka Talvenmäki
TT Tarkiainen
Vesa Walamies
Janne Örnberg

Vastaava päätoimittaja:
Maiju Lasola

Toimituspäällikkö, taitto:
Pete Hoppula

Painopaikka:
Lönnberg Painot Oy, Helsinki

HUOM: Valitettavasti painokseen on päässyt tällä kertaa livahtamaan joitakin virheellisesti nidottuja yksilöitä, joissa osa sivuista on väärässä järjestyksessä, tuplana ja/tai puuttuu kokonaan. Mikäli Sinulle, hyvä lukija, on päätynyt tällainen ”susikappale”, otathan välittömästi yhteyttä toimitukseemme joko Blues Newsin kolmossivulta löytyvien sähköpostiosoitteiden kautta tai vaihtoehtoisesti lähettämällä inbox-viesti asiasta BN:n/FBS ry:n facebook-sivuille. Kiitos!

Lehden pääkirjoitus

Lokakuussa 2016

Tällä kertaa aion uhrata arvokkaan pääkirjoitustilan itselleni erityisen tärkeälle musiikkiharrastuksen osa-alueelle, joka kytkeytyy omassa tapauksessani sekä levyjen keräilyyn että ennen kaikkea niiden soittamiseen ja kuunteluun kodin ulkopuolella.

”Disc jockey” -kulttuurista ja sen saapumisesta Suomeen on kirjoitettu ja keskusteltu runsaasti aiemminkin, mutta voittopuolisesti disco-, rap- ja konemusiikkiin sekä yleisemmin kaikenkarvaiseen radiotoimintaan liittyen. Matkan varrella jalostunut DJ-ammattinimike on joka tapauksessa säilyttänyt paljon myös syntyperäisestä merkityksestään. Vaikka ökypalkkaisimmat stadionluokan deejayt taitavat nyttemmin tyytyä ”vanhanaikaisimmillaankin” soittelemaan ja miksailemaan kappalevalintojaan muistitikkupohjalta, ei vanha kunnon vinyylilevyperinnekään ole tanssiklubeilta tai vaikkapa kesäisiltä ravintolaterasseilta minnekään kadonnut.

Nykymuodossaan tunnetun DJ-historian lasketaan tietenkin käynnistyneen radiotoimittajien välityksellä. Äänilevyjähän asemilla ryhdyttiin vinguttamaan periaatteessa välittömästi grammarikiekkojen 1900-luvun alussa tapahtuneesta kaupallisesta lanseeraamisesta lähtien. Yhtenä ensimmäisistä oikeista radiotiskijukista pidetään vuodesta 1927 BBC:llä sekä sen jälkeen mm. Radio Luxembourgin taajuuksilla kuultua brittiläistä Christopher Stonea. Jokaiselle roots-diggarille häntä läheisempiä hahmoja ovat luonnollisesti Alan Freedin, Wolfman Jackin ja Dewey Phillipsin tapaiset 50- ja 60-lukujen kulttisankarit. Kukapa esim. voisi unohtaa Wolfmanin tähdittämää cameo-kohtausta elokuvaklassikossa American Graffiti tai Freedistä itsestään kertonutta saman aikakauden musiikkirainaa American Hot Wax.

Vastaavasti klubitiskijukkien pioneeriksi on usein nimetty niin ikään englantilainen, kuolemansa jälkeen hyvinkin kyseenalaisen ja skandaalinkäryisen maineen saanut Jimmy Savile, jonka ansioksi on kirjattu myöhemmän radio- ja tv-uran ohella ensimmäisten puhtaasti DJ-musiikkiin perustuneiden tanssihippojen junailemiset sotavuodesta 1943 alkaen. Myös BN:ssä on sivuttu maineikasta Whiskey A Go-Go -diskoteekkikonseptia, joka puolestaan käynnisti yhä jatkuvan menestystarinansa Pariisista vuonna 1947.

Kotimaamme juurimusiikkitapahtumissa DJ:t harvemmin mitään räppäreiden suosimaa levyjen ”skrätsäystä” tai esim. reggae-veikoille tyypillistä ”toustausta” (päällepuhumista) harjoittavat, vaan kyse on enimmäkseen ”elävän levymusiikin” lisäämisestä aidoksi ohjelmalliseksi numeroksi bändikeikkojen ympärille. 50-lukuiselle rock’n’rollille pyhitetyillä festivaaleilla ja klubeilla tiskijukkia on totuttu näkemään tositoimissa jo vuosikaudet, käytännössä tasaveroisina esiintyjinä ja ”vetonauloina” siinä missä samoissa tilaisuuksissa lavalle kömpiviä muusikoitakin. Oikeastaan harvinaisuuksia alkavat olla sellaiset rokkikekkerit, joissa live-settien välissä kehdattaisiin tyytyä vain ”jostain läppäriltä” soitettuun random-taustamusiikkiin. Genressä operoi ilahduttavasti myös useampia täyspäiväisiä DJ-ammattilaisia, minkä johdosta rehelliseen ”meidän maun mukaiseen” audioviihteeseen onkin nykyisin mahdollista törmätä mitä eksoottisimmissa illanviettopaikoissa, jopa niissä kaikkein trendikkäimmiksi mainostetuissa.

Aivan oman lukunsa muodostavat erityiset DJ-klubit, tyylillisesti lähinnä tanssivetoiseen souliin ja rhythm’n’bluesiin keskittyneet myöhäisiltojen joraussessiot, joiden suosio tuntuu ainakin täällä pääkaupunkiseudulla vain kasvavan kasvamistaan – sekä houkuttelevan yhä enemmän seuraansa myös sellaisia nuoria aikuisia, joiden ei lähtökohtaisesti uskoisi piittaavan ikälopuista rahisevista vinyyleistä (tai peräti savikiekoista) sekä niiden sisältämästä musiikista tuon taivaallista. Väärin! Oikeissa olosuhteissa kiinnostusta toden totta tuntuu riittävän.

Sen sijaan mitä tulee bluestapahtumien DJ-käytäntöihin, itse koen sillä saralla olevan vielä paljonkin petraamisen varaa. Oman kokemukseni mukaan vain aniharva Suomen lukuisista bluesfestivaaleista on vakiinnuttanut ohjelmistoonsa tiskijukkailua – tai ylipäätään minkäänlaista harkittua väliaikamusiikkia. Asiansa osaavia sekä pohjattomat levykokoelmat omaavia DJ-nimiä olisi silti tälläkin sektorilla käytettävissä vaikka millä mitalla. Pientä osviittaa live-levymusiikkikentän tämänhetkisestä aktiivisuudesta sekä alalla vaikuttavista toimijoista antaa myös BN:ssä tästä lähtien säännönmukaisesti julkaistava DJ-klubikalenteri (s. 66), joka toivottavasti kattaa lähitulevaisuudessa ei ainoastaan Helsingin vaan koko valtakunnan keskeisimmät levynpyöritysiltamat.

Pete Hoppula
(julkaistu BN-numerossa 5/2016)