BLUESPEDIA – H

Sisältö aakkosjärjestyksessä a | b | c | d | e | f | g | h | i | j | k | l | m | n | o | p | q | r | s | t | u | v | w | x | y | z | eri es. | ulkom. | alkuun


ISMO HAAVISTO

Lahtelainen Ismo Haavisto (s. 1973) soitti 1980-luvulla punkia Depression-yhtyeessä sekä joskus veljensä Markon Badding Rockersin vieraana. 1980-luvun lopulla hän perusti Roosters/Blue Roosters -kokoonpanon, johon kuuluivat myös Jukka Teerisaari (rummut), Tommi Mäkinen (basso) sekä Mika Järvinen (kitara), jonka korvasi hieman myöhemmin Antti Heinonen. Parin hiljaisemman vuoden jälkeen yhtye koottiin uudelleen, jolloin kitaristiksi tuli joksikin aikaa Jaska Heinonen ja koskettimiin Mikko Saira. Pekka Haukilahden (ex-Hauki Blues Band/Roadhouse/Model/Nexus) otettua kitaristin paikan Ismo ryhtyi keikkailemaan hänen kanssaan duona ja yhtye jäi vähitellen sivuun Teerisaaren siirryttyä Marko Haaviston Poutahaukkoihin ja Sairan muuttaessa Helsinkiin.

Kolmisen vuotta ahkerasti duokeikkailtuaan Haavisto kokosi jälleen uuden yhtyeen, Ismo Haavisto Bandin. Saksofonisti Masa Orpanan liityttyä kokoonpanoon yhtye ryhtyi esiintymään myös Honky Tonk Men -nimellä. Ismo Haavisto Bandin nykyinen jäsenistö (Haavisto, Jonni Seppälä, Jarmo Huotari ja Mikko Järvinen) ovat edustaneet Suomea European Blues Challenge -yhtyekilpailussa Berliinissä vuonna 2012 sekä toiminut Finnish Blues Societyn kisaedustajana Yhdysvaltain Memphisissä vuonna 2013 järjestetyssä International Blues Challengessa.

Haavisto on myös vieraillut huuliharpistina tai kitaristina monien muiden artistien levyillä. Yhteistyökumppaneihin lukeutuvat mm. Baby Boy Varhama (CD:t ”Lahti Blue”, 2005, ”The Year Of The Blues”, 2007 ja Baby Boy Varhama & The Jinx – ”A Long Time Comin'”, 2010), Marko Haavisto (CD:t Marko Haavisto & The Hanks – ”Ennemmin Tai Myöhemmin”, 2005 ja Marko Haavisto & Poutahaukat – ”Hollolasta Teksasiin”, 2007), Laura Voutilainen (CD ”Tässä Hetkessä”, 2005), Francine (CD ”Level 8”, 2003) sekä Knucklebone Oscar & his Hitmen (CD ”This Is Knucklebone Oscar & His Hitmen!”, 1996).

Ismo Haavisto Band:
Ismo Haavisto: laulu/kitara/huuliharppu
Pekka Haukijärvi: kitara (-2008)
Jonni "Sidekick Johnny" Seppälä: kitara (2008-)
Jarmo "Jape" Huotari: basso
Mikko Järvinen: rummut

Honky Tonk Men:
Masa Orpana: tenorisaksofoni/kitara
Ismo Haavisto: laulu/kitara/huuliharppu
Ville Vallila: basso
Juppo Paavola: rummut

Bottlenecks -duo:
Ismo Haavisto: laulu/huuliharppu/kitara/slidekitara
Pekka Haukijärvi: kitara

Baby Boy Varhama & The Jinx:
Pentti "Baby Boy" Varhama: laulu/puoliakustinen kitara
Ismo Haavisto: huuliharppu/dobro/puoliakustinen kitara/laulu
Jarmo "Jarski" Poutiainen: kontrabasso
Matias Partanen: rummut

Marko Haavisto & The Hanks:
Marko "Hank" Haavisto: laulu/akustinen kitara
Ismo "Hank" Haavisto: laulu/kitara/dobro/huuliharppu
Pekka "Hank" Virtanen: laulu/kitara/koskettimet
Hans "Hank" Etholen: laulu/basso
Juke "Hank" Moisio: rummut/laulu

> Viralliset verkkosivut (sis. myös ääni- ja videonäytteitä): www.ismohaavisto.com
> Ismo Haavisto Facebookissa: https://www.facebook.com/ismo.haavisto.5
> Ismo Haavisto Wikipediassa: http://fi.wikipedia.org/wiki/Ismo_Haavisto

Lehtiartikkeleita: Blues News 5/2002 (haastattelu), Blues News 4/2013 (matkakertomus)

Katso myös: Masa Orpana & Honky Tonk Men

CD2003IHB-001 (omakustanne)ISMO HAAVISTO BAND: TOO WILD FOR ME
Beautiful Smile / Too Wild For Me / Leavin’ Blues / He Will Be Gone / I Don’t Care / Man Of The Road / Why Should I Stay / You’re Gonna Lose / All I Have To Do / Mama Rollin’ Stone / Looks Like A Doll

CD2006Blue North BNCD 004ERI ESITTÄJIÄ: BLUES NEWS IS COMING… – ANTHOLOGY OF CONTEMPORARY FINNISH BLUES
ISMO HAAVISTO BAND: Marina
– Ismo Haavisto: laulu/kitara/huuliharppu, Pekka Haukijärvi: kitara, Kari Mouhu: koskettimet, Jarmo Huotari: basso, Sampo Mäkelä: rummut –
CD2007HTMCD 01HONKY TONK MEN: WOODBEAT
A Little Love / Kairo / What’s Wrong With Me / Crazy Love / I’ll Show You The Door / My Love Gets Stronger / Sackbeer Twist / Clear Day / My Son / The Birch / Twistin’ Blues / Woodbeat

– Ismo Haavisto: laulu/kitara/huuliharppu, Ville Vallila: basso, Masa Orpana: tenori-, baritoni- ja sopranosaksofoni/kitara [5, 11], Juppo Paavola: rummut/lyömäsoittimet + Marko Haavisto: taustalaulu, Harri Keinonen: lyömäsoittimet –
CD2009IHB-002 (omakustanne)ISMO HAAVISTO BAND: GASOLINE GIRL
Gasoline Girl / Some Really Good Time / The Easy Woman / Marina / Honey Girl / Boogie Around The World / Where’ve You Been So Long / Just My Style / I’m So Hurt / Ismo’s Boogie / Such A Good Lover / More And More / Go To Booze / The Best Thing In This World

CD2010IHBCD-003 (omakustanne)ISMO HAAVISTO BAND: WINTER BLUES
Searchin’ For My Baby / Disappeared Without A Trace / I Gotta Bow To My Fate / Wall Of Gray / Wrong Side Of The Track / Mean Ol’ Accordion / Midnight Man / I Can’t Live Here Anymore / I Like Zydeco / Please, Don’t Ever Leave / Winter Blues / Down To The Otamo / I’m Sorry

– Ismo Haavisto: laulu/huuliharppu/kitara/harmonikka, Jonni ”Sidekick Johnny” Seppälä: kitara/taustalaulu, Jape Huotari: basso/taustalaulu, Mikko Järvinen: rummut/pesulauta –
CD2010AXR Music 6430038297037ERI ESITTÄJIÄ: KUUSIKUUTONEN
ISMO HAAVISTO: Pelkoa Ja Inhoa Las Vegasissa
CDS2012Suomen maaseutumusiikkiyhdistys/Blues Lovers ry BLCD-0001 (sis. kuvakannet)BLACK BAY ZYDECO STOMPERS: Instrumental Disorder / Evil Woman
CDS2013Roots Art # (sis. kuvakannet; Viro)ISMO HAAVISTO & ANDRES ROOTS (IN MUDDY WATERS TOUR): Muddy Waters / Morganfield Blues
CD2014Lake Water LWR 01MEAN BLUE TRAIN
Phonesex Blues / Voodoo Queen / Mean Blue Train / One Night / Get Outta Here! / Before You Do Me Wrong / I’m Drinkin’ Whiskey (Do Not Disturb) / Cabin Fever / Daddy’s Girl / It’s Forbidden To Love You / My Home Town / Robert Johnson’s Grave / I’m Talkin’ ’Bout You

CD2016Lake Water LWR 02ISMO HAAVISTO WITH LAHTI BIG BAND: FIRE BREATH
Sweet Little Jenny / Kairo / Too Easy Woman / Fire Breath / A Little Love / Gasoline Girl / Some Really Good Time / Secret Agent Of Love / All I Have To Do / Marina / Wrong Side Of The Track / I’m Gonna Move


ROBBAN HAGNÄS

Lehtiartikkeleita: Blues News 6/2012 (haastattelu)

Katso myös: Wentus Blues Band

CD2012Bluelight BLR 331612ANOTHER SIDE OF ROBBAN
High Price Of Loving / Juokse Sinä Humma / Turtle Love Affair / Never Give Up / Pirita / Bo Diddley In Lapland / Koma Koma Somare / I Should Let You Go / Frustration – Set Me Free / Save Me

CD2015Ramasound RAMA0215BROKEN HEARTED AGAIN
How Will I Survive Without You / 16 Again / Broken Hearted Again / Tomorrow Is A Long Time / You’re The Kind Of Trouble / Desperados Waiting For A Train / Black Rose / Stay With You / Heart Of Mine / Feel Much Better


HALOSTA!

Myös Kalervo "Kassu" Halonen hairahtui 1980-luvun alussa mustan juurimusiikin pauloihin. Useista englanninkielisistä soololevyistä yksi keskittyi yksinomaan bluesiin, muiden painottuessa enemmän aikuisrockiin. Muutoin enimmäkseen omien sävellyksiensä voimaan uskonut Halonen kelpuutti Halosta!-projektilleen myös covereita, kuten Blind Willie McTellin Statesboro Blues, Little Walterin Last Nite, B.B. Kingin Rock Me Baby ja Muddy Watersin Trouble No More.

451981Delta DES 62 (sis. kuvakannet)Boogie Man / Rock Me Baby
2-LP/MC1981Delta DELP 24-25/DEKA 24-25HALOSTA!
What’s It Gonna Be / There’s Always A Reason / Boogie Man / Statesboro Blues / Trouble No More / Morning Blue / Top Plot / Last Nite / Pretty Woman / Rock Me Baby / It’s Not My Cross To Bear / Night Gambler / I Got The Blues / Long Drink Blues

– Kassu Halonen: laulu/urut/piano, Juha Björninen: kitara, Pekka Helin: basso, Janne Louhivuori: kitara, Jyrki Manninen: slidekitara, Hillel Tokazier: piano, Heikki Virtanen: basso, Vesa Aaltonen: rummut, Nappi Ikonen: rummut/lyömäsoittimet, Iiris Rautio: taustalaulu, Marjo-Riitta Kervinen: taustalaulu –
MC1981Fazer Finnlevy AMC 03 (kokoelma)ERI ESITTÄJIÄ: NUORTEN TANSSIHETKI – DISCO
Boogie Man

CD2001Warner Music Finland 8573-87906-2 (uusintajulkaisu)HALOSTA!
Night Gambler / Boogie man / Statesboro Blues / Trouble No More / Morning Blue / Top Plot / Last Nite / Pretty Woman / Rock Me Baby / It’s Not My Cross To Bear / I Got The Blues / Long Drink Blues


HAMSTRING BLUESBAND

Tammisaarelainen yhtye.

451989HAM-01 (omakustanne)You’ve Been Messin’ / Looking For A Good Time

HANGOVERS

Vuosina 1987-1991 toiminut kokoonpano, jonka jäsenistä Viksten ja Tikka kuuluivat myös Kauko Röyhkän yhtyeeseen.

Tommi Viksten: laulu/kitara
Helge Tallqvist: huuliharppu
Petri Hakala: kitara
Pekka Lehti: basso
Tom Nyman: basso (korvasi Lehden)
Heikki Tikka: rummut

Katso myös: Helge Tallqvist

12″ EP1988Blue North BN-1006 (sis. kuvakannet)THE HANGOVERS
I’m In Trouble / Rocking / Temperature / I Ain’t Through With You

– Tommi Viksten: laulu/kitara, Helge Tallqvist: huuliharppu, Pekka Lehti: basso, Heikki Tikka: rummut –

HARD ROAD

1970-luvun alussa perustettu turkulainen bluesyhtye.

LP1987Comeback HR-1HARD ROAD
My Baby Loves Me / The Fox / I Wanna Give My Love To You / Cloudy Day Blues / I Know What I’ll Do / Living For The Blues / You Better Surrender / I Believe To My Soul / Highway 64 / Dark Night Blues / I Got The Blues

– Roland Wilson: laulu/kitara/huuliharppu, Tapsa Toivonen: kitara/laulu, Kari Salli: basso, Chrisse Karjalainen: rummut –

HARMONY SISTERS / RAYA AVELLAN / MAIRE VALTONEN

Harmony Sisters oli 1930-luvun puolivälissä Kotkassa perustettu lauluyhtye, jonka muodostivat kolme sisarusta: Vera Valtonen (1914 – 1997), Elsa Maire Valtonen (1916 – 1995) ja Maila Raija Valtonen (1918 – 1997). Yhtye oli erittäin suosittu etenkin 1930-luvulla ja saavutti menestystä myös muualla Euroopassa. Lauluyhtye vieraili kahdesti Saksassa Yleisradion lähettämänä vuosina 1942-43 ja solmi levytyssopimuksen saksalaisen Telefunkenin kanssa. Toisen maailmansodan jälkeen Harmony Sisters levytti pääasiassa Ruotsissa Cupol-merkille (huom: Cupol 4000-sarjan levyt julkaistiin liisinkituotteina myös Suomessa) ja aktiivikautensa loppuvaiheissa Suomessa Triola-merkille.

Harmony Sistersin kansainvälisestikin merkittävä levytyshistoria sisältää useita r’n’b-tulkintoja, joista merkittävin lienee Triola-merkillä vuonna 1956 julkaistu single "Tiidli-Dii [-Tweedle-Dee-]" / "Jos Kylmä Oot [-Heart Of Stone-]". Levyn a-puolella siskokset tulkitsevat LaVern Bakeria (myös mm. Georgia Gibbs) ja kääntöpuolella Otis Williams & the Charmsia (myös mm. The Fontaine Sisters).

Maire Valtonen (myöh. Ojonen) levytti sooloartistina kaikkiaan lähes 60 levytystä suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Ojosen varhaisia r’n’b-äänitteitä on mm. Louis Jordanin ohjelmistosta löydetty "Is You Is Or Is You Ain’t" vuodelta 1946. Raija Valtonen (myöh. Avellan) levytti hänkin soolotuotantoa käyttäen taiteilijanimiä Raya Avellán, Raya Ravell ja Raija-Maija. Avellanin soololevytyksiin lukeutuu mm. "Pilviin Rakentaja" eli The Plattersin "The Great Pretender" vuodelta 1956. Vera Valtonen (myöh.Enroth) sen sijaan ei levyttänyt yksinään.

Oheinen luettelo kattaa vuosina 1937-1957 julkaistut levyt.

> Veikko Tiiton laatima kattava Harmony Sisters -discografia: http://www.veikkotiitto.fi/harmony%20sisters.htm
> Harmony Sisters Pomus.netissä: http://pomus.net/001728
> Harmony Sisters Wikipediassa: http://fi.wikipedia.org/wiki/Harmony_Sisters
> Yleisradion Elävä Arkisto: Harmony Sisters http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=26&t=212

781937Odeon A 228401Sataman Valot / (kääntöpuolella A. Aimo: Sinitaivas)
781937Odeon 28420Hyvää Yötä Armaani / (kääntöpuolella Georg Malmsten: Suvipäivä)
781938Odeon A 228485Lumikki / Laulaen Työtäs’ Tee
781938Odeon A 228502Kuutamo Merellä / (kääntöpuolella Georg Malmsten: Kai Muistat Sen)
781938Odeon A 22851Hyv’ Yötä / (kääntöpuolella Georg Malmsten: Mennyt Aika)
781939Odeon A 228527Josef Josef / Laulu Meripojille
781939Odeon A 228561Naura Ja Vihellä / (kääntöpuolella Georg Malmsten: Vals Caprice)
781939Odeon A 228564Hawaiin Kellot / (kääntöpuolella Georg Malmsten: Nina)
781942Imperial F.S.1511Kodin Kynttilät / Kehtolaulu
781942Imperial F.S.1512Vanhan Kitaran Laulu / Hymyillen
781942Imperial F.S.1513Pilven Päällä / Tango Venezia
781942Imperial F.S.1514Sulle Salaisuuden Kertoa Mä Voisin / Uuvu Unten Maille
781942Imperial F.S.1515Regntunga Skyar / Fallande Snö
781942Imperial F.S.1523Kaunis Yö / Yö Riossa
781943Telefunken A 10484 (Saksa)GESCHWISTER VALTONEN: Liebes Kleines Fräulein / Ich Hab’ Dich Und Du Hast Mich
781943Telefunken A 10496 (Saksa)GESCHWISTER VALTONEN: Drei Finnische Volklieder / Drei Kareliske Volklieder
781943Telefunken A # (Saksa)GESCHWISTER VALTONEN: Hein Muck (Aus Bremerhaven) / –
781943Telefunken A 5359 (Saksa)I’m Coming Virginia / Mister Five-By Five
781944Mirva B 10000Kun On Valoisa Taas / (kääntöpuolella Mirva-tanssiorkesteri : Kitaraserenadi)
781945Mirva B 10005Beautiful Love / All The Things You Are
781945Mirva B 2071SISARUKSET VALTONEN: Jouluyö, Juhlayö / Joulukellot
781945Mirva B 10006I Can’t Give You Anything But Love / I’m Getting Sentimental Over You
781945Mirva B 10007Amor Amor / On Elon Retki Näin
781945Mirva B 10008Nain Nain / (kääntöpuolella Mirva-tanssiorkesteri : I Had The Craziest Dream)
781945Rytmi B 2128I Can’t Give You Anything But Love / Nain Nain
781945Rytmi B 2157Vanhan Kitaran Laulu / Sulle Salaisuuden Kertoa Mä Voisin
781946Mirva B 10014MAIRE OJONEN: Is You Is Or Is You Ain’t / ?
781947Telefunken X # (Ruotsi)Ryskt Folkvisepotpourry 1 / Ryskt Folkvisepotpourry 2
781947Telefunken X 7360 (Ruotsi)Rancho Serenade / Lyckan Väntar
781947Telefunken X # (Ruotsi)Tre Finska Folkvisor / Mustalainen
781947Cupol 4004 (Ruotsi)Trees / Liebestraum
781947Cupol 1960 (Ruotsi)Konvaljens Avsked / Jag Gungar På Högsta Grenen
781947Sointu 1960Konvaljens Avsked / Jag Gungar På Högsta Grenen
781947Sonora 7337 (Ruotsi)Sjung Sunnanvind / En Hula-Dans
781947Tono M 11256 (Ruotsi)Sjung Sunnanvind / En Hula-Dans
781947Cupol 4022 (Ruotsi)DAMKVARTETTEN ANGELA (= Maire, Raija, Vera ja Ester Valtonen): O, Huru Ljuvliga / Amen, Amen
781947Cupol 1975 (Ruotsi)Sancta Lucia / När Ljuden Tändas Därhemma
781947Cupol 1989 (Ruotsi)Kanske Blir De’ En Schlager / (kääntöpuolella Britt-Inger Dreilick : En Dröm)
781948Cupol 4050 (Ruotsi/Suomi)Gyllne Ringar / Bjällerklang
781948Cupol 4049 (Ruotsi/Suomi)Blå Hav / Nära Dig
781948Cupol 4076 (Ruotsi/Suomi)Fjällebruden / När Det Våras Ibland Bergen
781948Cupol 4069 (Ruotsi/Suomi)Nu Är Den Stund / (kääntöpuolella Sylvain Bere: Snälle Brevbär’n)
781949Cupol 4153 (Ruotsi/Suomi)Efter Regn Kommer Solsken / Som Vind Om Våren
781949Cupol 4156 (Ruotsi/Suomi)HARMONY SISTERS & ERIC JONSSON: Ord Av Kärlek / HARMONY SISTERS: Mariandl
781949Cupol 4263 (Ruotsi/Suomi)Lili Marleens Bröllop / La Seine
781949Cupol 4233 (Ruotsi/Suomi)Farmereflickan / Alla Fyrar Blinka
781949Cupol 4289 (Ruotsi/Suomi)Fallande Snö / Där Näckrosen Blommar
781949Cupol 4292 (Ruotsi/Suomi)HARMONY SISTERS & HENRY LINDBLOM: Jag Drömmer Om En Jul Hemma / (kääntöpuolella Henry Lindblom: Fågel I Flykt Över Havet)
781949Cupol 4294 (Ruotsi/Suomi)HARMONY SISTERS & YNGVE STOOR: Grymma Händer / (kääntöpuolella Yngve Stoor: La Paloma)
781949Cupol 4307 (Ruotsi/Suomi)HARMONY SISTERS & HENRY LINDBLOM: White Christmas / (kääntöpuolella Harry Arnold: Careless Hands)
781949Rytmi R 7100Kodin kynttilät / Tango Venezia
– vuoden 1942 äänityksiä –
781949Cupol TF 15022 (Ruotsi)Nu Är Den Stund / –
– äänitetty huhtikuussa 1948 –
781949Cupol TF 15057 (Ruotsi)Den Glade Enke / Csardasfyrtinden
781950Cupol 4376 (Ruotsi/Suomi)I Blomprydd Gondol / I Sommarnatt
781950Cupol 4313 (Ruotsi/Suomi)Säg Det I Toner / HARMONY SISTERS & LARS LÖNNDAHL: Tangokavaljeren
781950Cupol # (Ruotsi)Efter Balen / I Sommarnatt
781950Cupol 4330 (Ruotsi/Suomi)Hop Scotch Polka / Three O’Clock In The Morning
781950Cupol 4331 (Ruotsi/Suomi)Sista Valsen Förklingat / Skotsk Hopp Polka
781950Cupol C-1006 (Ruotsi/Suomi)HARMONY SISTERS MED CUPOL-ORKESTERN, DIR. HARRY ARNOLD: Hop Scotch Polka / Three O’Clock In The Morning
781950Cupol C-2014 (Ruotsi)Du Lyckliga Tid / Stjärnstoft
781950Cupol 4324 (Ruotsi/Suomi)Du Lyckliga Tid / Stjärnstoft
781950Cupol C-2001 (Ruotsi)Mariandl / Nu Är Den Stund
781950Cupol C-2002 (Ruotsi)Konvaljens Avsked / Jag Gungar På Högsta Grenen
– vuoden 1947 äänityksiä –
781950Cupol 4375 (Ruotsi/Suomi)HARMONY SISTERS & BRITT-INGER DREILICK: En Vision / (kääntöpuolella Stig Gabrielson, George Vernon, Britt-Inger Dreilick: Senora)
781950Cupol 4365 (Ruotsi/Suomi)HARMONY SISTERS OCH CUPOL-ORKESTERN, DIR. JERRY HÖGSTEDT: Tango Harmony / HARMONY SISTERS OCH THORE EHRLINGS ORKESTER: Music, Music, Music
781950Cupol C-2012 (Ruotsi/Suomi)HARMONY SISTERS OCH CUPOL-ORKESTERN, DIR. JERRY HÖGSTEDT: Tango Harmony / HARMONY SISTERS OCH THORE EHRLINGS ORKESTER: Music, Music, Music
781950Cupol C-2013 (Ruotsi)HARMONY SISTERS & BRITT-INGER DREILICK: En Vision / (kääntöpuolella Stig Gabrielson, George Vernon, Britt-Inger Dreilick: Senora)
781950Cupol C-2014 (Ruotsi)Du Lyckliga Dag / Stjärnstoft
781950Cupol C-2019 (Ruotsi)I Sommarnatt / I Blomprydd Gondol
781950Cupol 4408 (Ruotsi/Suomi)Nu Är Det Daga / När Man Är Ung Och Kär
– vuoden 1940 äänityksiä –
781950Cupol 4409 (Ruotsi/Suomi)CUPOL-ORKESTERN MED HARMONY SISTERS OCH BROTHERS: En Kväll I Napoli / (kääntöpuolella: Kai Söderman [med orkester], dir. Harry Arnold: Godnatt Irene [-Goodnight Irene-])
781950Cupol 4410 (Ruotsi/Suomi)HARMONY SISTERS (MED ORKESTER), DIR. HARRY ARNOLD: Now, Now, Now / (kääntöpuolella: Kai Söderman [med orkester], dir. Harry Arnold: Goodnight Irene)
781950Cupol TF 15046 (Ruotsi)Now, Now, Now Is The Theme / (kääntöpuolella Kai Söderman: Goodnight Irene)
781950Cupol 4425 (Ruotsi/Suomi)Vaggsång / Min Kruslockiga Baby
781950Cupol 4426 (Ruotsi/Suomi)Valser Ur Csardaskrustinnan / Valser Ur Den Glada Änkan
781950Cupol C-2055 (Ruotsi)Greven I Luxemburg / RAYA AVELLAN: Sista Valsen
781950Cupol FC-5001On Elon Retki Näin / Sulle Salaisuuden Kertoa Mä Voisin
781950Cupol # (Ruotsi)Vindens Sång / –
781950Telefunken A 1007MAIRE OJONEN JA TELEFUNKEN-RUMBAORKESTERI: Rumba Kutsuu / (kääntöpuolella Leif Wager ja Telefunken-solistiorkesteri: Bolero)

781951Cupol 4458 (Ruotsi)Kärlekskarusellen / En Stjärna Föll
781951Cupol FC-2025 (Ruotsi)Kärlekskarusellen / En Stjärna Föll
781951Cupol FC-5003Katsettas Nähdä En Voi / Kevät Sorrentossa
781951Cupol 4485 (Ruotsi/Suomi)Jag Ser Mig Ej I Din Blick / Våren I Sorrent
781951Cupol 4506 (Ruotsi/Suomi)HARMONY SISTERS & YNGVE STOOR: Isa Lei / Öarnas Serenad
781951Cupol 4519 (Ruotsi/Suomi)Den Gamla Diligensen / Högt Uppe På Berget
781951Cupol 4526 (Ruotsi/Suomi)Auf Wiederseh’n Sweetheart / Jag Stod Vid Kvarnen
781951Cupol FC-5005Näkemiin / (kääntöpuolella Olavi Virta: Hacienda)
781951Cupol 4562 (Ruotsi/Suomi)Wunderbar / Små Flickor
781951Cupol 4609 (Ruotsi/Suomi)Tango Festival / Blåklockor
781951Cupol 4583 (Ruotsi/Suomi)Serenata / Kärlekens Blomma
781951Cupol # (Ruotsi/Suomi)Sommarens Sista Ros / –
781952Cupol 4570 (Ruotsi/Suomi)HARMONY SISTERS & LARS LÖNNDAHL: Där Kärleken Bor / (kääntöpuolella Lars Lönndahl: Cara Cara Bella Bella)
781952Cupol C-2043 (Ruotsi)HARMONY SISTERS & LARS LÖNNDAHL: Där Kärleken Bor / (kääntöpuolella Lars Lönndahl: Cara, Cara, Bella)
781952Cupol C-2055 (Ruotsi)Greven I Luxemburg / RAYA AVElLAN: Sista Valsen
781952Cupol 4588 (Ruotsi/Suomi)HARMONY SISTERS OCH GÖSTA THESELIUS ORKESTER: Doggone I’ve Done It / Hand Me Down My Walkin’ Cane
781952Cupol 4599 (Ruotsi/Suomi)RAYA AVELLAN OCH JERRY HÖGSTEDTS ORKESTER: Ditt Stängda Hjärtas Port / Och Så En Natt Igen
781952Cupol 4609 (Ruotsi/Suomi)Tango Festival / Blåklockor
781952Cupol 4666 (Ruotsi/Suomi)Missouri / Bali Hai
781952Cupol 4667 (Ruotsi/Suomi)Blå Romantik / Ett Två Tre År
781953Cupol FC-5011Kielon Jäähyväiset / Mä Oksalla Ylimmällä
781953Cupol 4719 (Ruotsi/Suomi)Greven Av Luxembourg / RAIJA VALTONEN: Sista Valsen
781953Cupol 4742 (Ruotsi/Suomi)Kaloas Bröllop / YNGVE STOOR, RAYA, MAY: Ljuvliga Aftonbris
781953Cupol 4743 (Ruotsi/Suomi)MAY, YNGVE STOOR, RAIJA VALTONEN: Isa Lei Susie / HARMONY SISTERS & YNGVE STOOR: Moana
781953Cupol 4760 (Ruotsi/Suomi)Konvaljens Avkend / Jag Gungar I Högsta Grenen
– vuoden 1947 äänityksiä –
781953Cupol 4769 (Ruotsi/Suomi)April I Portugal / Gauchons Avsked
781953Cupol 4775 (Ruotsi/Suomi)När Ljusen Tändas Därhemma / Santa Lucia
– vuoden 1947 äänityksiä –
781953Cupol C-2062 (Ruotsi)April I Portugal / Gauchons Avsked / Kaloas Bröllop / Ljuvliga Aftonbris
781953Cupol C-2066 (Ruotsi)YNGVE STOOR, RAYA, MAY: Ljuvliga Aftonbris / HARMONY SISTERS: Kaloas Bröllop
781953Cupol C-2071 (Ruotsi)Fjällebruden / När Det Våras Ibland Bergen
– vuoden 1948 äänityksiä –
781953Odeon PLD 44Sataman Valot / (kääntöpuolella A. Aimo: Sinitaivas)
– vuoden 1937 äänityksiä –

781954Cupol 4800 (Ruotsi/Suomi)HARMONY SISTERS & LARS LÖNNDAHL: That’s Amore / (kääntöpuolella Lars Lönndahl: Isabella)
781954Cupol 4814 (Ruotsi/Suomi)O Mein Papa / Oh Picco Picco Piccolino
781954Cupol 4832 (Ruotsi/Suomi)Uppå Källarbacken / HARMONY SISTERS & OSCAR RUNDQVIST: Sol, Sommar Och Söndag
781955Cupol 4861 (Ruotsi/Suomi)YNGVE STOOR, RAYA AVELLAN OCH YNGVE STOORS HAWAIIORKESTER: Dina Händer Små [-Lovely Hula Hands-] / YNGVE STOOR, HARMONY SISTERS OCH YNGVE STOORS HAWAIIORKESTER: Hawaiian War Chant
781955Cupol 4881 (Ruotsi/Suomi)Kielon Jäähyväiset / Kesäpäivä Kandasalla
– vuoden 1953 äänityksiä –
781955Cupol 4882 (Ruotsi/Suomi)HARMONY SISTERS & YNGVE STOOR: Godjulvisan Från Hawaii / Lyckovägen
781955Cupol 4929 (Ruotsi/Suomi)HARMONY SISTERS & ERIC JONSSON: Bröllopsklockor / Inte Ett Moln På Himmelen
781955Cupol 4931 (Ruotsi/Suomi)En Stund Med Strauss 1 / En Stund Med Strauss 2
781955Triola T 4173Strauss-tuokio 1 / Strauss-tuokio 2
781955Triola T 4181En Stund Med Strauss 1 / En Stund Med Strauss 2
781955Triola T 7000HARMONY SISTERS & KJELL JOHANSSON: Blå Himmel / (kääntöpuolella Kjell Johansson: Svara Ja)
781955Triola T 4192HARMONY SISTERS & OLAVI VIRTA: Gilly Gilly Ossenfeffer Katzenellen Bogen Paras On / HARMONY SISTERS: Vanhanaikaista Rakkautta
781955Triola T 4195OLAVI VIRTA & HARMONY SISTERS: Sinitaivas / Syysunelmia
781955Triola T 7003HARMONY SISTERS OCH MALTE JOHNSONS LISEBERGSORKESTER: St. Louis Blues / (kääntöpuolella Malte Johnsons Lisebergsorkester: Bimbo Mambo)
781955Triola T 4218Heijaa Heijaa Hei / Suukko Tai Lantti Mandolino
EP1955Scandia SEP 14 (sis. kuvakannet)MAIRE OJONEN: MAIRE OJONEN MUISTELEE 1
Domino / Kuolleet Lehdet / Onko Synti / Uinuvalla Laguunilla

781956Triola T 4234HARMONY SISTERS JA TRIOLA-YHTYE: Tunnista Toiseen [-Rock Around The Clock-] / Niin Paljon Kuuluu Rakkauteen [-Love Is A Many-Splendered Thing-]
781956Triola T 4235HARMONY SISTERS, OLAVI VIRTA JA TRIOLA-ORKESTERI: Preerian Keltainen Ruusu [-Yellow Rose Of Texas-] [Top20 #3] / HARMONY SISTERS JA TRIOLA-ORKESTERI: Flamingo
781956Triola T 4236HARMONY SISTERS JA TRIOLA-ORKESTERI: Tiidli-Dii [-Tweedle-Dee-] / Jos Kylmä Oot [-Heart Of Stone-]
781956Triola T 4237HARMONY SISTERS & OLAVI VIRTA: Sun Kanssasi Kahden / HARMONY SISTERS: Mambo Felicita
781956Triola T 4245OLAVI VIRTA & HARMONY SISTERS: La Cumparsita / (kääntöpuolella Olavi Virta: Mustasukkaisuutta)
781956Triola T 4251MAIRE VALTONEN JA MALTE JOHNSONIN ORKESTERI: Joe Tulvimaan Itke [-Cry Me A River-] / RAIJA-MAIJA JA TRIOLA-ORKESTERI: Kun Kuu On Kultainen [-Aya-Tachiba-]
781956Triola T 4268RAIJA-MAIJA JA TRIOLA-ORKESTERI: Pikkumiehen Toiveuni / RAYA AVELLAN JA TRIOLA-ORKESTERI: Pilviin Rakentaja [-The Great Pretender-]
781956HMV X 7319 (Ruotsi)Farväl / Quire, Vire, Vin
– vuoden 1946 äänityksiä –
781956HMV X 7327 (Ruotsi)Loch Lomond / My Old Kentucky Home
– vuoden 1946 äänityksiä –
EP1956Scandia SEP 15 (sis. kuvakannet)MAIRE OJONEN: MAIRE OJONEN MUISTELEE 2
Hyljätty Rakkaus / Syksyn Tuuli / Tonavan Aallot / Vanha Musta

EP1956Scandia SEP 29 (sis. kuvakannet)MAIRE OJONEN: MAIRE OJONEN MUISTELEE 3
Lemmenkaruselli / Päivän Puolella Vuorta / Tanssi Kanssani / Vain Erehdystä

EP1956Scandia SEP 38 (sis. kuvakannet)MAIRE OJONEN/MAYNIE SIREN: FINLANDSSVENSKA SÅNGERSKOR
Höstdrömmar / Tango Illusion /
(kääntöpuolella Maynie Siren: Höstens Sång / Minns Du Monrepos
10" LP1957Scandia SLP 7MAIRE OJONEN: MAIRE OJONEN MUISTELEE
Domino / Kuolleet Lehdet / Lemmenkaruselli / Onko Synti / Pariisin Sydän / Tanssi Kanssani / Tonavan Aallot / Uinuvalla Laguunilla / Vain Erehdystä / Vanha Musta


HARRY & BLUUSTERIT

Harri Hangasvaaran johtama rovaniemeläisyhtye 90-luvulta.

Harri Hangasvaara: laulu/kitara
Jussi Hakaniemi: kitara
Veli-Matti ”Vele” Varjo: huuliharppu
Jari Korhonen: basso
Markku Reinikainen: rummut/lyömäsoittimet/taustalaulu

CD1997omakustanneHELSINKI-IVALO, ALL NIGHT LONG
Tie / Matkarakastaja / Muisto / Univampuuri / Hullun Uni


HARRY & THE HOUND-DOGS

Harry Saaven taustalla esiintyneessä Hound-Dogsissa soitti useita Scaffolds-muusikkoja (elleivät peräti he kaikki), mm. Arto "Ave" Lönnfors. Hound-Dogsin jälkeen Lönnfors vaikutti mm. yhtyeissä Boys, First ja Lemon sekä äänitti vuonna 1968 soolosinglen "Tuuleen Kadonnut" / "Päiväuneksija" Johnnyn taustayhtyeen Frankiesin säestämänä.

451965Safir S 127 (sis. kuvakannet)You Better Be Allright / I Need Someone
LP2001Beat Road BR-6006ERI ESITTÄJIÄ: LAND OF 1000 DANCES
You Better Be Allright

HAWKS

Loppuvuodesta 1964 vuoteen 1965 toiminut turkulaisyhtye.

Jaakko Kallio: laulu/soolokitara (1964-kevät 1965)
Pentti Heikkilä: basso (1964-kevät 1965)/soolokitara (kevät 1965-)
V-P. Lehto: rytmikitara/basso/laulu (kevät 1965-)
Erkki Simolin: rummut (1964-kevät 1965)
Esko Sysimetsä: rummut (kevät 1965-)

CD2007Ferry B Goode FB 001 (kokoelma)ERI ESITTÄJIÄ: FÖRIBEAT – 60’S BEAT – FERRY MUSIC FROM TURKU
Wipe Out

– treeninauhoitus vuodelta 1965; Jaakko Kallio: soolokitara, V-P. Lehto: rytmikitara, Pentti Heikkilä: basso, Erkki Simolin: rummut –

HEAT MOBILE

Pääkaupunkiseudulla 2010-luvun alkupuolella vaikuttanut bluesrock-trio.

CD2012Running Moose Productions/Puuma PUUCD-007HEAT MOBILE
Teeny Weeny Bikini / Backdoor Daddy / Pizzadriver / Chickenhead Man / I Couldn’t Sleep / This & That / Night Train Boogie / Jesus Was Born In Mexico / Baby Please Don’t Go

– Mike Kurkiin: laulu/kitara, Pekka ”PdJ” Kaipainen: basso/laulu, Jouko ”Jockey” Rinne: rummut –

OSKARI HEIKKINEN & ARKTINEN VOODOO ORKESTERI / AUTIOMAA

Rovaniemellä vuosina 2012-14 toiminut maailmanmusiikkia, folkia, rockia ja bluesia sekoitteleva yhtye, joka jatkoi v. 2015 eloaan uusitulla kokoonpanolla (Oskari Heikkinen, Antti Keskipoikela, ”Pastori” Oikarainen, Matti Kanabro, Pekka Kumpulainen) ja Autiomaa-nimen takaa.

> Viralliset verkkosivut: http://arktinenvoodoo.bandcamp.com
> Oskari Heikkinen & Arktinen Voodoo Orkesteri/Autiomaa Facebookissa: https://www.facebook.com/Oskari-Heikkinen-Arktinen-Voodoo-Orkesteri-227930953960926

CD/MC2012omakustanneOSKARI HEIKKINEN & ARKTINEN VOODOO ORKESTERI: VIIMEISEN TUOMION PASUUNA
Tuolit / Tähdet / Suojelusenkeli / Juoksuhautausmaa / Viimeisen Tuomion Pasuuna / Älä Unohda Viikatetta, Ystävä / Tango Gehennan Laaksosta / Sulkekaa Portit

– Oskari Heikkinen: laulu/kitara/melodica, Eemeli Piira: kitara/koskettimet/taustalaulu, Tapani Soukka: basso, Kullervo Oikarainen: rummut/taustalaulu/Casio, Matti Kanabro: viulu/koskettimet –

JAAKKO HEINONEN BAND

Lahtelainen kitaristi-laulaja Jaakko "Jaska" Heinonen (s. 1955) loi maineensa 1970-luvulla Chicago Overcoat -yhtyeessä ja vaikutti sittemmin mm. J. Leino & the Blues Guysissa. Hänen nykyisen kokoonpanonsa muodostavat Kainuulaislähtöinen kitaristi Jonne Kulluvaara sekä pitkään yhdessä soittanut rytmiryhmä Käpy Parviainen-Tapo Leppänen. Yhtyeen ensimmäinen pitkäsoitto ilmestyi alkukesällä 2009.

Jaska Heinonen: laulu/kitara
Jonne Kulluvaara: kitara
Juha "Käpy" Parviainen: basso
Tapo Leppänen: rummut

CD2009Hila HILACD 002JAAKKO HEINONEN BAND: CAN’T COMPLAIN
Left Me With A Broken Heart / Breaking Up Somebody’s Home / Train Going West / Ain’t Nothing You Can Do / As Long As This World Go Round / Angel Of Mercy / Too Much For Me / Lockwood / All I Can Hear / Let’s Rock Tonight / Train Fare Home Blues / Where Can You Be?

– Jaakko Heinonen: laulu/kitara, Jonne Kulluvaara: kitara, Käpy Parviainen: basso, Tapo Leppänen: rummut + Petri Stenvall: Hammond-urut kappaleilla 2-9, 11 –

HEINÄSIRKKA

Heinäsirkka eli Anne Taskinen on yksi ensimmäisistä Suomessa omia laulujaan julkaisseista ja tuottaneista naispuolisista rock-muusikoista. Alkujaan Sleepy Sleepersin riveissä julkisuutta saaneen artistin varhaisimmilta soolosingleiltä löytyi kuitenkin myös useita käännösversioita 1950- ja 1960-lukujen hiteistä, kuten "Et Pysty Mua Sä Jättämään" eli Little Richardin "Can’t Believe You Wanna Leave" (EMI 9C-006-38326, 1979), "Jimmy Jimmy Jim" eli Eddie Cochranin "Jeannie Jeannie Jeannie" (EMI 9C-006-38326, 1979) sekä "Nähdään Snoopy" eli The McCoysin "Hang On Sloopy" (EMI 9C-006-38372, 1980). Vuonna 1983 laulaja tulkitsi Percy Sledgen balladin "When A Man Loves A Woman" nimellä "Kun Nainen Kaipaa Miestään" (Johanna JHNS 251) ja vuonna 1986 hänen coveroitavanaan oli mm. The Rolling Stonesin "Get Off My Cloud" eli "Helsingin Yöt" (Gold Disc GDS 367). Lisäksi vuonna 1990 ilmestyneeltä ’Muurit Murtuu -90’ -kiertuesingleltä (SNK 45-5) löytyy Heiniksen englanninkielinen näkemys Brenda Hollowayn soul-hitistä "Every Little Bit Hurts", jonka taustalla kuullaan mm. Jim Pembrokea.



ILKKA HELANDER BLUES BAND / HELANDER BLUES CO. / HELANDER CO. / DR. HELANDER & HIS MEDICINE MEN / DR. HELANDER

Pääkaupunkiseutulainen blueskitaristi ja -laulaja Ilkka Helander (s. 1953) aloitti musiikinteon jo 60-luvun puolella. Myöhempiin yhteistyökumppaneihin studiossa ja keikkalavoilla ovat lukeutuneet mm. Kari Kempas ja Ville Mehto.

Ilkka Helander: laulu/kitara (1993-)
Kari Kempas: laulu/huuliharppu (1994-1998)
Jonni Seppälä: kitara (1998-)
Ville Mehto: huuliharppu (2001-)
Juha Ahvenainen: basso (1993-2001)
Petri Loikala: basso (2001-2003)
Heikki Nuora: rummut (1993-1994)
Sampo Haapaniemi: rummut (1994)
Harry Forsberg: rummut (1994-1998)
Juha Litmanen: rummut (2000-)

> Viralliset verkkosivut: http://www.kolumbus.fi/rootman.music/bandsu.htm

Lehtiartikkeleita: Blues News 6/1995 (esittely), Blues News 1/2001 (esittely/haastattelu), Blues News 4/2015 (haastattelu)

CD1994# (omakustanne)ILKKA HELANDER BLUES BAND
All Your Love / Kdo-Phosphate Blues / Hoochie Coochie Man / This Is The Blues / Rollin’ Man / Love That Burns / Born Blind

– Ilkka Helander: laulu/kitara, Juha Ahvenainen: basso, Heikki Nuora: rummut –
CD1995Bluelight BLR-3333 2HELANDER BLUES CO.: BIG COLD BEER
Early In The Morning / Dreaming Of You / Love That Burns / Same Thing / Two Headed Woman / Trouble In Mind / Snatch It Back And Hold It / This Is The Blues / Jump In My Cadillac / KDO-Phosphate Blues / That’s What You Do To Me / Rollin’ Man / Give Me My Goat And Shoes / Me And The Devil Blues / Big Cold Beer

CD1998Bluelight BLR 3351 2HELANDER CO.: SMOOTH AND ROUGH
Ax Fo’ Mo’ / Last Call / Reach Me / Aberdeen Mississippi Blues / I Feel So Good / Life Is Hard / Blues For Sam And Jake / Diddley Diddley Doo / No Looking Back / Hotel By The Sea / My Black Rabbit / One More Mile / Lovey Dovey Lovely One / Hey Joe

– Ilkka Helander: kitara/laulu, Kari Kempas: laulu/huuliharppu, Antti "Long John" Ahvenainen: basso/taustalaulu, Harri "Harry" Forsberg: rummut/lyömäsoittimet/taustalaulu –
CD2000Blue North BNCD 002ERI ESITTÄJIÄ: BLUES POWER! THE RADIOMAFIA ROOTS EVENING SESSIONS! VOL. 1
HELANDER CO.: My Home Town
– äänitetty Yle/Radiomafian Ulvovat Sudet -ohjelmassa Helsingin Pasilassa 7.2.2000; Ilkka Helander: laulu/soolokitara, Jonni Seppälä: slidekitara, Long John Ahvenainen: basso, Juha Litmanen: rummut –
CD2001Rootman Music CRM 051HELANDER CO.: FODDER
It’s Not For Me But For My Friend / Blues Street Cairo / My Home Town / You’re Gonna Miss Me / Fodder / White Rat / Let Me Know / Lightnin’ Head / Roller Coaster Hop / Private Professor / Big D Never Sleeps / Alone Black & Blue

– Ilkka Helander: laulu/kitara/dobro, Ville Mehto: huuliharppu, Jonni Seppälä: kitara, Esa Kuloniemi: steelkitara/basso, Juha Ahvenainen: basso/taustalaulu, Juha Litmanen: rummut + Petri Pohjanoksa: basso, Harry Forsberg: rummut, Aija Puurtinen: taustalaulu –
CD2002Blues Party BLUES -01ERI ESITTÄJIÄ: SCANDINAVAN BLUES PARTY
HELANDER CO.: Let Me Know
452003Rootman Music CRM 053 (sis. kuvakannet)DR. HELANDER: Perfect For The Blues / A Hard Road
– kannessa otsikko ’The First Fifty Years’; rajoitettu 300 kappaleen painos –
CD2003Bluelight SAMPCD 33100 2 (kokoelma)ERI ESITTÄJIÄ: A FREE SAMPLER FROM BLUELIGHT RECORDS – 20 ”HITS”, NO MERCY
HELANDER CO.: Ax Fo’ Mo’
CD2006Rootman CRM 056DR. HELANDER & HIS MEDICINE MEN: FREEDOM MUSIC
Freedom / Freedom To Freak Out / High Fever/Shakin’ Chills / Perfect For The Blues / The Cook’s Allright / Woodyard Blues / On Somebody Else’s Business / Trying So Hard To Forget / Green Line Woman / Shoe Shine Boy / Mornin’ Train

– Ilkka Helander: laulu/kitara, Esa Kuloniemi: slidekitara/banjo/rytmikitara, Timo Pratskin: piano/klavinetti/urut/Moog/rytmikitara/lyömäsoittimet, Jarmo Hynninen: akustinen kitarasoolo/rytmikitara, Ville Mehto: huuliharppu, Mikko Vuorela: kontrabasso/sähköbasso, Tuomas Peippo: rummut, Juha Litmanen: rummut, Leevi Leppänen: lyömäsoittimet, Ninni Poijärvi: taustalaulu, Mika Kuokkanen: taustalaulu –
CD2007Bonnier Amigo Music 334 80803 (kokoelma)ERI ESITTÄJIÄ: AGED AND MELLOW – PUISTOBLUES 30 (IN THE MOOD SINCE 1978)
DR. HELANDER & HIS MEDICINE MEN: Freedom To Freak Out
LP2015Bluelight BLR 33174 1DR. HELANDER: COUNTRY BOY
Country Boy / Walking Blues / My Home Is In The Delta / Green River Blues / Good Morning Little Schoolgirl / How Long Blues / 100$ Bills / Hoodoo Man Blues / Malted Milk / Hello Central, Give Me 209 / Big Cold Beer / Just A Feeling

– Ilkka ”Dr” Helander: laulu/akustinen kitara [1, 3-12]/dobro [2]/huuliharppu [4], Esa Kuloniemi: slidekitara [1, 12]/mandoliini [4, 7], Olli Haavisto: slidekitara [6]/rytmikitara [11], Charlie Musselwhite: huuliharppu [1, 7, 12]/puheosuus [12], Little Willie Mehto: huuliharppu [5, 8], Mika Railo: kontrabasso [1, 2, 4-5, 7-9, 11-12], Topi Kurki: rummut [1, 4, 7, 12], Leevi Leppänen: rummut [11]/perkussiot [5] –
CD2015Bluelight BLR 33174 2DR. HELANDER: COUNTRY BOY
Country Boy / Walking Blues / My Home Is In The Delta / Green River Blues / Good Morning Little Schoolgirl / Mean Old Frisco / 100$ Bills / Hoodoo Man Blues / Hey Foreman / Hello Central, Give Me 209 / Big Cold Beer / Just A Feeling

– Ilkka ”Dr” Helander: laulu/akustinen kitara [1, 3-12]/dobro [2]/huuliharppu [4], Esa Kuloniemi: slidekitara [1, 12]/mandoliini [4, 7], Olli Haavisto: slidekitara [9]/rytmikitara [11], Charlie Musselwhite: huuliharppu [1, 7, 12]/puheosuus [12], Little Willie Mehto: huuliharppu [5, 8], Mika Railo: kontrabasso [1, 2, 4-9, 11-12], Topi Kurki: rummut [1, 4, 7, 12], Leevi Leppänen: rummut [11]/perkussiot [5-6] –

PEKKA HELIN / HELIN / SOUL FOR SALE / PEKKA HELIN HARDJACKS / PEKKA HELIN HIPSTERS

Laulava basisti Pekka Helin (s. Karhulassa 1951) aloitti bändiharrastuksen 1960-luvun puolivälissä edeten kouluyhtyeistä ja tanssiorkestereista täysipäiväiseksi ammattimuusikoksi vuonna 1969. 1970-luvulla hän vaikutti helsinkiläisessä yhtyeessä Kosmos ennen liittymistään vuosiksi 1977-78 Kirka & the Islandersiin. 1978-80 hän johti yhtyettä Bamalama, toimi studiomuusikkona 1980-luvun puoliväliin saakka sekä keikkaili etenkin Riki Sorsan, Juha Björnisen ja Kassu Halosen bändeissä. 1990-luvun alussa hän kokosi ympärilleen Kainuun Jazzkevään tilauksesta suuren r’n’b/soul -kokoonpanon, joka jatkoi sittemmin toimintaansa Soul For Sale -nimisenä 11-miehisenä orkesterina. Samanaikaisesti Helin esiintyi aktiivisesti myös kokoonpanoilla Pekka Helin Band, Pekka Helin Ski Band, Vesa Aaltonen Band ja Coupé De Ville. Soul For Sale hajoitettiin vuonna 2000, minkä jälkeen solisti jatkoi musiikintekoa pienemmällä Hardjacks-ryhmällä. Vuonna 2007 Helin perusti uuden yhtyeen The Hipsters sekä julkaisi ensimmäisen virallisen sooloalbuminsa. Lisäksi hän on johtanut omaa musiikkialan yritystään Atlo Musicia vuodesta 1988 lähtien.

> Viralliset verkkosivut: http://www.atlomusic.fi
> Pekka Helin Wikipediassa: http://fi.wikipedia.org/wiki/Pekka_Helin_(muusikko)

Katso myös: Bamalama / Coupé De Ville / Kassu Halonen / Islanders

451979Hi-Hat HIS 1046 (sis. kuvakannet)HELIN: Mä Sorry Sano En [-Gunning For The Dog-] / Syytän Itseäin [-Put The Blame On Me-]
LP/MC1980Hi Hat HILP 142/HICAS 1042 (kokoelma)ERI ESITTÄJIÄ: HATROCK 3
HELIN: Mä Sorry Sano En
LP1980Finnlevy SFK 2032 (kokoelma)ERI ESITTÄJIÄ: ROKKIA
HELIN: Mä Sorry Sano En
MC1980Fazer Finnlevy SFK 2032 (kokoelma)ERI ESITTÄJIÄ: KUUMA KASETTIKESÄ – ROKKIA
HELIN: Mä Sorry Sano En
451984Hi-Hat HIS 1102PEKKA HELIN: Se Eikö Ollutkaan Niin / Tuopin Jäljet
LP/MC1984Fazer Finnlevy FTV 23/FMK 23 (kokoelma)ERI ESITTÄJIÄ: KESÄHITIT
PEKKA HELIN: Se Eikö Ollutkaan Niin
CD1999Atlo ATLCD 8001PEKKA HELIN & THE SOUL FOR SALE BAND: GETTIN’ IT
Gettin’ It / I’m Still Diggin’ On James Brown / The Best Things In Life / It’s All Right With me / Stagger Lee / (Sittin’ On) The Dock Of The Bay / Acid Fever / Smack Dab In The Middle / In And Out Of Love Blues / Mack The Knife / The Comeback / Shake It Off / Mess Around

– Pekka Helin: laulu, Jari Perkiömäki: baritoni- ja sopraanosaksofoni, Manuel Dunkel: tenorisaksofoni, Kari Tenkanen: alttosaksofoni, Mika Mylläri: trumpetti, Mikko Koponen: trumpetti, Juha Kortehisto: pasuuna, Jarno Kukkonen: kitara, Robert Dominis: piano/koskettimet, Hannu Rantanen: basso, Jari Kettunen: rummut –
CD2004Atlo # (promo)PEKKA HELIN HARDJACKS: LIVE – JAZZ BY THE SEA
Flip-Flop-Fly / I’ve Got You Under My Skin / Mr. Pitiful / Boogie At Midnight / Papa’s Got A Brand New Bag / Trouble At Midnight / She’s Lookin’ Good

– Pekka Helin: laulu, Juha Björninen: kitara, Rob Dominis: piano/kosketinsoittimet, Jari Perkiömäki: alttosaksofoni, Mika Mylläri: trumpetti, Hannu Rantanen: basso, Markku Ounaskari: rummut –
CD2005Atlo # (promo)PEKKA HELIN HARDJACKS: A TRIBUTE TO RAY CHARLES
I’ve Got A Women / In The Heat Of The Night / Unchain My Heart / Mess Around

– Pekka Helin: laulu, Juha Björninen: kitara, Rob Dominis: piano/kosketinsoittimet, Jari Perkiömäki: saksofoni, Janne Toivonen: trumpetti, Hannu Rantanen: kontrabasso, Jari Kettunen: rummut –
CD2014Atlo Music ATLCD8002PEKKA HELIN HIPSTERS: ROCK A’BILLY HELIN
Razzle Dazzle / Marie Marie / All Shook Up / Foot Tapper / Kiss Me Quick / Baby, Let’s Play House / Lonesome Town / (There’s A) Good Rockin’ Tonight / Good Good Lovin’ / Johnny B. Goode / I’m Coming Home / Promised Land / Goodnight Sweetheart

– Pekka Helin: laulu/basso, Ykä Putkinen: kitara/taustalaulu, Topi Kurki: rummut/taustalaulu + Panu Syrjänen: tenorisaksofoni –

HELSINGFORS CAFE DUO

Helsingfors Cafe Duon muodostivat Calle Lindholm ja Heikki Hiekkala. Calle Lindholmilta on myös ilmestynyt vuonna 1976 lastenlauluja sisältävä sooloalbumi "Pikkuväen Lauluja" (Love Records LRLP 164), jolla soittavat hänen lisäkseen Heikki Hiekkala (koskettimet/taustalaulu), Jan Ödner (kitara), Maukka Siirala (basso), Zape Leppänen (rummut/taustalaulu), Tiitta Spout (taustalaulu) sekä Julius Westerberg (kitara/taustalaulu).

Lehtiartikkeleita: Musa 11/1977 (artikkeli Calle Lindholmista)

451981EMI 9C 006-38397Pomppeli Pomppeli Pomppuista Tietä Kanssas Sun [-Bumpity-Bumpity Bump Ona Dumpy Road With You-] / Käteen Ei Jää Kuin Blues [-Only The Blues-]
451981EMI 9C 006-38406Onks Mul Bluus [-Am I Blue-] / Jäätä Mukiin Pum! [-Ise Muggin-]
LP1982Parlophone 9C 062-38418HELSINGFORS CAFE DUO
Vaikka Oot Mulle Rakkain / Käteen Ei Jää Kuin Blues [-Only The Blues-] / Viime Yönä Tähän Aikaan [-Just About This Time Last Night-] / Ooksä Mun Vai Etsä Oo Mun Beibi [-Is You Is Or Is You Ain’t My Baby-] / Onks Mul Bluus [-Am I Blue-] / Mun Aliinain [-Sweet Adeline-] / Pomppeli Pomppeli Pomppuista Tietä Kanssas Sun [-Bumpity-Bumpity Bump Ona Dumpy Road With You-] / Pädäppäidää / Vanha Mimosa / Kaksi Pientä [-Two Sleepy People-] / Häivy Stadista [-Magnolia Blues-] / Viihdettä Varttuneille, Osa 1


HERKKUKURKUT

Raahessa 19.6.1952 syntynyt, mutta Tampereen kautta Heinolaan kotiutunut "Wallu" (Arto Kalevi) Heinomaa soitteli 1960- ja 70-luvuilla yhtyeissä The Nameless, The Invaders, The Price, Amulet. For Inside, Locomotion, Sleepy Sleepers ja N.E.P.A. Asuttuaan aikansa Helsingissä 1980-luvun puolivälissä Heinomaa muutti takaisin Heinolaan ja kokosi vanhan Price-yhtyeensä, jonka hootenanny-pohjalta toiminut sivukokoonpano kulki nimellä Herkkukurkut. Yhtyeen omakustanne-cd:llä soittivat Wallu Heinomaa (kitara/laulu), Pekka "Devil" Virtanen (kitara/laulu), Kari "Pitkä" Lehtinen (basso), Jussi Ristilä (kitara/huuliharppu/laulu) ja Tero Sundell (rummut). Bändin kanssa ovat esiintyneet mm. Pepe Ahlqvist, Dave Lindholm ja Marko Haavisto.

> Wallu Heinomaan verkkosivut: http://koti.phnet.fi/wallujaf

Katso myös: Charlies / Price

CD1996Mamma Oy MCD-196 (omakustanne)HERKKUKURKUT
Kuin Kivi Alaspäin / Tyttö Iloinen / Long May You Run / Badge / Another Woman / Before You Accuse Me


HIDDEN CHARMS

MC1993omakustanneHIDDEN CHARMS
Slam That Door / Completely Sweet / She Moves Me / I Don’t Wanna Find Somebody New


HIGHER GROUND MOVEMENT

Muutaman kerran vuodessa esiintyvä 120 laulajan, soittajan ja tanssijan musiikillinen yhteisö Higher Ground Movement julkaisi marraskuussa 2010 ensimmäisen gospel- ja soul-pitoisen pitkäsoittonsa, jolla solisteina vierailevat mm. englantilainen Tony Momrelle, Suomeen asettautunut yhdysvaltainen soul-laulaja Max’C sekä mm. Destiny’s Childin ja Macy Grayn kanssa soittanut chicagolainen kosketinsoittaja Freddie Moffett. Vakituiseen kokoonpanoon kuuluvat Hanna-Maria Heleniuksen johtama 25 laulajan kuoro Higher Ground Vocals ja 12-henkinen HG Band sekä suurimmissa produktioissa edellisiä täydentävä HG Mass Choir. Ryhmän perustajan Vellu Salmisen Groove FM -radiokanavalle v. 2003-07 tekemän samannimisen ohjelman mukaan nimetty Higher Ground suoritti ensiesiintymisensä keväällä 2006 Savoy-teatterissa järjestetyssä konsertissa.

> Viralliset verkkosivut: http://www.higherground.fi

CD2010HGP 001 (omakustanne)FOREVER MINE
Joy / Your Love (feat. Axl Smith) / Forever Mine (feat. TriSis) / He Did It / You Know My Name / No Weapon / Hey (feat. Max’C) / My All / I Can (feat. Tony Momrelle) / I Know / Alright (feat. Max’C)


HIGHWAY

Mm. Bluesshakers-yhtyeessä 1980-luvulla sekä sittemmin sooloartistina kunnostautuneen Timo Turpeisen helsinkiläinen blues/funk-kokoonpano, jonka uudeksi solistiksi vaihtui keväällä 2014 Kari Kempas.

CD2012Backbeat BBCD 017WANTED
When Your Mama Says / Boy Meets A Girl / Heart Of Stone / I’m Waitin’ For Someone / I’ll Take Away Your Blues / I Just Can’t Make It / I Don’t Know What To Do / I Can’t Take It Anymore / No One’s Waitin’ For You / I’m Flying / Sometimes It’s Better To Be Kind / Walk On By / You Know Nothing About At All

– Timo Turpeinen: laulu, Jarmo Hynninen: kitara, Timo Vesajoki: kosketinsoittimet, Jan-Olof Strandberg: basso, Kai Jauhiainen: rummut –
LP/CD2015Backbeat BBLP 001/BBCD-019MY BUDDY BUDDY FRIENDS
Someday, Someway / My Buddy Buddy Friends / Bad Case Of Love / Big Legged Woman / Shade Tree Mechanic / One’s Too Many / Chicken Heads / Messin’ With The Kid / Stagger Lee / I’m Going Home

– Kari Kempas: laulu/huuliharppu, Tero Holopainen: kitara, Samuli Lepola: kitara, Timo Vesajoki: kosketinsoittimet/basso, Kai Jauhiainen: rummut + Jarkka Rissanen: kitara, Aku Kolari: saksofoni, Jarkko Pellikka: pasuuna –

ILE HILDÉN’S BLUESHOT

Pääkaupunkiseudulla vaikuttava kitaristi-laulaja Ile Hildén on pyörittänyt vuosien varrella useita kokoonpanoja, kuten 1980- ja 90-lukujen taitteessa toiminutta Thorogood/Hurriganes -vaikutteista rocktrio Doublecross sekä akustispohjaista bluestrioja Blue Three-O ja BlueShot.

Ile Hildén: laulu/kitara
Marko Timonen: kitara/dobro
Jari Nyström: kitara/lyömäsoittimet/huuliharppu

CD2002Blueshot-001 (omakustanne, sponsorina Herttoniemen Siilinpesä-ravintola)ILE HILDEN’S BLUESHOT
Mad Man Blues / Barbwire / Barkin’ Town / Black Eye Boogie / Spoonful / Badfinger / Gotta Have You, Baby


HITCH HIKERS

Ahvenanmaalaisen kitarayhtyeen ainoa single äänitettiin Helsingin Electrovoxissa (Akkustudioilla) 28. kesäkuuta 1966. Levyn A-puoli on kitaristi Curt Quarnströmin käsialaa ja tyyliltään rhythm’n’bluesia. B-puolella julkaistu Solisti Erikssonin ja Quarnströmin yhteissävellys on puhdasta poppia.

Levytyskokoonpano:
Dan Eriksson: laulu
Curt "Modde" Quarnström: kitara
Håkan "Hooky" Rikberg: koskettimet
Johan "Moxie" Söderlund: basso
Kari Tuominen: rummut

451966His Master’s Voice TJ 351Meditation / Sweety
2-CD2007EMI Finland/Parlophone 094639003327 (kokoelma)ERI ESITTÄJIÄ: HEI VAIN MY ONLY ONE – WESTERLUND & EMI YEARS, PART ONE
Sweety / Meditation

2-CD2008Riverside RRCD-2127 (kokoelma; Ruotsi)ERI ESITTÄJIÄ: DON’T STOP THE MUSIC – POP FROM THE ÅLAND ISLANDS 1965-1971
Sweety / Meditation / In The Rain * / Sandwich Man *

– *= ennenjulkaisemattomia Finnvox-äänityksiä (Helsinki) syyskuulta 1966 –

HITTO

Kotkassa vuonna 2011 perustettu suomenkielistä bluesia ja rytmibluesia esittävä yhtye.

> Viralliset verkkosivut: http://www.hitto.org

Lehtiartikkeleita: Blues News 6/2014 (haastattelu)

CD2014Hitto HIRBCD01 (omakustanne)KOVAA SEKSIÄ
Nyt Nykii / Kovaa Seksiä / Dokaa / Eteenpäin / Puuma / Lanteet / Mä Meen / Mökkipuheita / Pöllö Viheltää / Tytti Män / Tumputan

– Matti Tieaho: laulu/huuliharppu/kitara, Risto Ahola: kitara, Mikko Bly: basso, Markku Jämsen: rummut/taustalaulu + Martin Lang: huuliharppu [11] –

HOEDOWN

Helsinkiläisen v. 2002 perustetun roots-yhtyeen tyylikirjossa lomittuvat kaikki yhdysvaltalaisen perinnemusiikin tyylilajit kantrista folkiin, rock’n’rolliin, americanaan ja bluesiin. Ryhmä tunnetaan myös vuodesta 2003 lähtien Helsingin Juttutuvassa pyörittämästään suositusta klubista sekä lukemattomista kotimaisista ja kansainvälisistä artistivieraistaan.

Mika Kuokkanen: laulu/akustinen kitara
Ninni Poijärvi: laulu/viulu/haitari
Esa Kaartamo: laulu/kitara
Jarmo Nikku: kitara/mandoliini
Olli Haavisto: pedal steel/lap steel/mandoliini
Masa Maijanen: basso
Topi Kurki: rummut

> Viralliset verkkosivut: http://www.hoedown.fi

Lehtiartikkeleita: Blues News 6/2015 (artikkeli Ninni Poijärvestä), Blues News 1/2008 (artikkeli Hoedownista), Blues News 2/2015 (Ninni Poijärven & Mika Kuokkasen haastattelu)

CD2007MuFarang International MUFA 009HOEDOWN
Here And Now / To The Bone / Little Bit Lonesome / Under The Western Sky / Back To The River / I’m Not Your Lover / Freezin’ / Steel Guitars / Poison / She Loves My Automobile / All My Tears / Sweet Rose

2-CD2008Humble House HUMBLECD 41BLACK & WHITE
Ophelia / Crazy Mama / 9 To 5 / Sea Cruise / Black & White / Tear My Stillhouse Down / All The Time In The World / Rad Gumbo / Hound Dog / I Shall Be Released / Little Darlin’ / One Last Time Again / Lost Highway / Get Right Church / Pony / Babylon’s Angels / Cajun Moon / Cajun Girl / If I Could (Going Fishing) / Up On Cripple Creek

CD2010MuFarang International MUFA 013HOEDOWN & TOKELA: HONKY TONK MERRY-GO-ROUND
Honky Tonk Merry-Go-Round / A Short Life And Its Troubles / Young Dreams / A Booger Gonna Getcha / Let’s Take The Long Way Home / Give Me A Red Hot Mama And An Ice Cold Beer / Bitter Tears / Feelin’ Low / Listen To Me / Beer Bottle Mama / Ugly And Slouchy / Night Life / Three Steps To Heaven / Tonight Will Be The Last Night / Tennessee Waltz

CD2014Rockadillo ZENCD 2158JUKKA GUSTAVSON & HOEDOWN: MOUNTAIN INFORMATION
Mountain Information / Easy Task / Love Peace Field Reel / A Small Brook Has Grown / Let’s Not Repeat History / I Need You Need Love Supreme / Our Father’s Land / Blueswalk / Howlin’ Wolf & The Blind Tigers / The Law That Belongs To Freedom / My Sweet Nature Girl

– Jukka Gustavson: laulu/urut/piano, Mika Kuokkanen: kitara/perkussiot/taustalaulu, Ninni Poijärvi: viulu/tenorisaksofoni/taustalaulu, Esa Kaartamo: kitara/taustalaulu, Olli Haavisto: pedal steel/lap steel/dobro, Jarmo Nikku: kitara, Matti Maijanen: basso, Topi Kurki: rummut –

HOJAS / HOJAS BLUES BAND

Alkujaan Hyvinkäällä kitaristi Markku Malkamäen ja basisti Kari Vakkurin aloitteesta vuonna 1966 syntynyt Hojas sai nimensä soittajien suosimien "Hoja hoja" -huudahdusten mukaan. Lisäksi nimivalintaan vaikuttivat tuolloin suositut pop-yhtyeet Jormas ja Ernos. Varsinaisesti Hojas kuitenkin aktivoitui vuonna 1969, jolloin Malkamäki ja Vakkuri tutustuivat Helsingin Dipolissa järjestetyissä FBS:n muusikkojameissa huuliharpisti-laulaja Sakari Helteen sekä rumpali Jorma "Porsu" Vuorisen. Pian tämän jälkeen yhtye osallistui mm. Incensen ja K. Lindgren Blues Bandin ohella Helsingin jäähallissa järjestettyyn paikallisbändikilpailuun, jonka voittajaksi julistettiin huutoäänestyksellä Incense. Pääkaupunkiseudun bluespiirien suosikkiyhtyeeksi nopeasti kasvaneessa Hojasissa soittivat joulukuusta 1969 lähtien Sakari Helle: laulu/huuliharppu, Kimmo Laaksonen: soolokitara, Markku Malkamäki: kitara, Kari Vakkuri: basso, Jorma "Porsu" Vuorinen: rummut. Rajamäellä toiminnallista kotipesäänsä pitäneeseen bändiin liittyi lisäksi 1970-luvulla kitaraa ja viulua soittanut Reijo "Sika" Pöykiö. Vuosikymmenen puolivälissä Hojas keikkaili myös säännöllisesti Rock-Jerryn kanssa yhteensä noin puolentoista vuoden ajan.

Hojas Blues Bandiltä on olemassa Yleisradion tallenteita vuosilta 1970 ja 1979 (mm. oma kappale "I’m Goin’ To Mississippi"), mutta varsinaisesti yhtye pääsi levyttämään ensi kertaa vasta vuonna 1980 SAMY ry:n (FBS) ja Blue North Recordsin myötävaikutuksella. Debyytti-EP:llä julkaistut kappaleet oli nauhoitettu Vuorisen Nummelassa sijainneen omakotitalon piharakennuksessa, joka toimi tuolloin myös bändin treenikämppänä. Hojasin ainoa studiopitkäsoitto ilmestyi Polarvox-merkillä vuonna 1983. Levy-yhtiön toivomuksesta albumin "Sekatyömies" kappaleet käännettiin Juice Leskisen toimesta suomeksi, vaikka muutoin yhtye esitti pelkästään englanninkielisiä kappaleita.

Alkuperäisistä jäsenisistä ensimmäisenä ryhmästä jättäytyi Jorma Laaksonen, joka lopetti Hojas-yhteistyön jo 1970-luvun puolella. Yhtyeen keikkatahti jatkui tasaisena aina 1990-luvun puoliväliin saakka, jolloin eroamisvuorossa oli "Sika" Pöykiö. Tätä ennen yhtye oli ehtinyt tehdä keväällä 1994 mediassakin huomioidun 25-vuotiskiertueen. Markku Malkamäen kuoleman jälkeen vuonna 2002 yhtyeen satunnaisilla keikoilla kokoonpanoa täydensivät Helteen rinnalla The Acetones-yhtyeessä vaikuttaneet pianisti Pentti Solonen sekä kitaristi Kari Karpo. Basisti Kari Vakkuri menehtyi syksyllä 2005. Erittäin harvakseltaan viime aikoina Hojas-nimellä esiintyneessä kokoonpanossa kitaristeina ovat vuorotelleet Kari Karpo ja Sammeli Palovaara sekä vastaavasti basistina Sauli Törmälä ja Kari Karpo. "Porsu" Vuorinen toimii nykyään vakituisesti Blues Bastards -yhtyeen rumpalina.

Keikkakokoonpanot:
1966-69: Kimmo Laaksonen: kitara, Markku Malkamäki: kitara/huuliharppu, Kari Vakkuri: basso, Jorma Vuorinen: rummut
12/1969-7?: Sakari Helle: laulu/huuliharppu, Kimmo Laaksonen: kitara, Markku Malkamäki: kitara, Kari Vakkuri: basso, Jorma Vuorinen: rummut
197?-8?: Sakari Helle: laulu/huuliharppu, Kimmo Laaksonen: kitara, Reijo Pöykiö: kitara/viulu/laulu, Markku Malkamäki: kitara, Kari Vakkuri: basso, Jorma Vuorinen: rummut + satunnaisesti Simo Holmila: piano, Keijo Lindgren: kitara (Malkamäen tilalla 1/1978-10/1978), Erkki Lehtiranta: rummut (Vuorisen tilalla hänen soittaessaan Ernos-yhtyeessä)
198?-1991: Sakari Helle: laulu/huuliharppu, Reijo Pöykiö: kitara/viulu/laulu, Markku Malkamäki: kitara, Kari Vakkuri: basso, Jorma Vuorinen: rummut
1991-9?: Sakari Helle: laulu/huuliharppu, Maukka Rönnmark: kitara, Markku Malkamäki: kitara, Kari Vakkuri: basso, Jorma Vuorinen: rummut
1.7.1999 (Puistoblues, Sibeliusaukio/Blueskatu): Sakari Helle: laulu/huuliharppu, Kimmo Laaksonen: kitara, Markku Malkamäki: kitara, Kalle Lae: saksofoni, Kari Vakkuri: basso, Jorma Vuorinen: rummut
24.7.2004 (Saarijärvi, Myllyblues): Sakari Helle: laulu/huuliharppu, Kari Karpo: kitara, Pentti Solonen: piano, Kari Vakkuri: basso, Jorma Vuorinen: rummut
28.1.2006 (Nurmijärvi, Ravintola Duetto, Grasslake City Rhythm & Blues Festival): Sakari Helle: laulu/huuliharppu, Sammeli Palovaara: kitara, Kari Karpo: basso, Jorma Vuorinen: rummut
9.6.2010 (Helsinki, Espan lava): Sakari Helle: laulu/huuliharppu, Kari Karpo: kitara, Sauli Törmälä: basso, Jorma Vuorinen: rummut

> Hojas Blues Bandin verkkosivut: http://koti.mbnet.fi/bluesfin/Hojas.htm
> Sonny Boy Magnussonin verkkosivut: http://www.sonnyboymagnusson.com

Lehtiartikkeleita: Blues News 1/1970 (esittely), Blues News 6/1979 (esittely), Blues News 4/1988 (Sonny Boy Magnussonin haastattelu), Blues News 3/1997 (Sonny Boy Magnussonin esittely), Blues News 4/2007 (esittely)

Katso myös: Blues Bastards / Cross-Tie Walkers / Sonny Boy Magnusson

EP1980Blue North BN 1001 (sis. kuvakannet)HOJAS: FINNISH BLUES, VOL. 1
Evil Ways / Equal Blues / Greyhound Bus Blues / Lonesome Whistle Train

– Sakari Helle: laulu/huuliharppu, Reijo Pöykiö: kitara/viulu/laulu, Markku Malkamäki: kitara/slidekitara, Kari Vakkuri: basso, Jorma Vuorinen: rummut; äänitetty livenä Jorma Vuorisen studiossa 5.-6.4.1980 –
451983Polarvox RPS 160HOJAS BLUES BAND: Metsästys Ja Kalastus / Päästä Pois [-One Way Out-]
LP1983Polarvox LJLP-1025HOJAS BLUES BAND: SEKATYÖMIES
Metsästys Ja Kalastus [-The Hunter-, levyllä merkitty Hojasin omaksi kappaleeksi] / Bluesia Kävellen [-Walking Blues-] / Saab 900 Turbo Blues [-Pontiac Blues-] / Meidän Kesken Vain [-Keep It To Yourself-] / Luumupuu [-Peach Tree-] / Hepo Tallissaan [-Monkey On A Limb-] / Hellahuoneessa [-One Room Little Cabin-] / Lääket. Lis. Jortikan Maineikas Terapia [-Dr. Brown’s Famous Cure-] / Helmiä Sioille Sukeltain [-Fattening Frogs For Snakes-] / Sekatyömies [-All Around Man-, levyllä merkitty Hojasin omaksi kappaleeksi] / Yksinäisen Bensa-Aseman Blues

– Sakari Helle: laulu/huuliharppu, Markku Malkamäki: soolokitara/slidekitara/dobro, Reijo Pöykiö: kitara (+ kitarasoolo kappaleella ’Hellahuoneessa’)/viulu/laulu, Jan-Erik Holmberg: flyygeli/sähköpiano/urut/syntetisaattori/klarinetti, Kari Vakkuri: basso, Jorma Vuorinen: rummut + Pentti Lahti: saksofoni, Pasi Hiihtola: huilu kappaleella ’Yksinäisen Bensa-Aseman Blues’; äänitetty Finnvox-studiossa Helsingissä 28.5. ja 4.-5.6.1983 –
MC1984Polarvox AMC 1035 (kokoelma)ERI ESITTÄJIÄ: RYTMIN SANKARIT
HOJAS BLUES BAND: Metsästys Ja Kalastus
CD1992Blue North BNCD 001ERI ESITTÄJIÄ: MORE LIVING FINNISH BLUES
HOJAS: Greyhound Bus Blues
CDS2002omakustanneMy New Chick
CD2007Blue North BNCD005HOJAS BLUES BAND: LIVE AT MYLLYBLUES
Kansas City / My New Chick / Don’t Boss Me (Baby) / Steady Rollin’ Man / Seven Nights To Rock / Need My Baby / Luumupuu (-Peach Tree-) / One Way Out / Diddy Wah Diddy / Too Much Boogie / Help Me / Sonny Boy Blow / When The Saints Go Marchin’ In

– äänitetty livenä Myllyblues-tapahtumassa Saarijärven Lannevedellä 21.7.2004; Sakari Helle: laulu/huuliharppu, Kari Karpo: kitara, Pentti Solonen: piano, Kari Vakkuri: basso, Jorma Vuorinen: rummut –

HOLDERS

Porvoolaisen kitarayhtyeen toukokuussa 1965 ilmestynyt ainoa single on erinomainen näyte Yardbirds-tyylisen garage-r’n’b:n omaksumisesta Suomessa. Levyllä kuullaan myös esimerkillistä huuliharpun soittoa.

Levytyskokoonpano:
Harry Gunaropoulos: laulu/kitara
Seppo Soiramo: kitara
Kimmo Berglöf: basso
Markku Johansson: rummut

451965Blue Master BLU 611I Only Want To Look At You / I Go To My Way

HOLE IN THE HEAD

Rockabillyä ja blues-sävyjä sekoitteleva kuopiolaisbändi.

Sasse Savolainen: laulu/kitara
Brother Andy: huuliharppu/saksofoni/taustalaulu
Turkka: kontrabasso
Laasanen: rummut

> viralliset verkkosivut: http://www.hith.net/

Lehtiartikkeleita: Blues News 3/2015 (haastattelu)

EP2002Legal LEGAL-001 (sis. kuvakannet)TORNADO RIDE
The Highest Level Of Nothing / Bowler / Ready, Steady, Go! / Redneck Rock

EP2003Legal LEGAL-005 (sis. kuvakannet)TROUBLE CRUISER
Pick Me Up (You’ve Gotta) / Holehead Stomp / Out Of Hands / Trouble Cruiser

CD2015Sasse & Andy Productions SAP001PRIMITIVE LOVE
Out Of Hands / Bad Luck Driver / The Night Walk / Let Me Be Your Heartbeat / Vintage Kind Of Fever / Rude Boy Blues / Lonely Wolf / Knock Out Boogie / Wolf Girl / Bondage Love

452016Sasse & Andy Productions SAP002 (sis. kuvakannet)Before Closing Time / Holehead City Crossroads

HOLLYWOOD

Hollywood-yhtye levytti ainokaiselle sinkulleen vanhan W.C. Handy -klassikon sekä The Rolling Stones -coverin.

451979Kräk! KRÄKS 007 (sis. kuvakannet)St. Louis Blues / Blue Turns To Grey
LP/MC1979Kräk! KRÄLP 05/KRÄMK 05 (kokoelma)ERI ESITTÄJIÄ: KRÄKIN ROLL NO 1
St. Louis Blues / Blue Turns To Grey


HONEY B. & THE T-BONES / HONEY B. & RHYTHM’N ROOTS / HBTB

Etelä-Savosta Helsinkiin vuonna 1982 asettuneen, kansainvälisestikin laajalti ansioituneen blues- ja roots-kokoonpanon keulahahmoina ovat koko yhtyeen historian ajan toimineet Esa Kuloniemi (s. 1956) ja Aija Puurtinen (s. 1959).

Honey B. & The T-Bones -kokoonpanot:
1982-84: Esa Kuloniemi: kitara/laulu/huuliharppu, Markku Lähdetluoma: koskettimet/kitara, Aija Puurtinen: basso, Ismo Puurtinen: rummut
1984-93: Esa Kuloniemi: kitara/laulu, Aija Puurtinen: laulu/basso, Ismo Puurtinen: rummut
1993-94: Esa Kuloniemi: kitara/laulu, Aija Puurtinen: laulu/basso, Pimme Korhonen: rummut
1994-95: Esa Kuloniemi: kitara/laulu, Aija Puurtinen: laulu/basso + Peeter Jögioja/Okko Laru: rummut
1995-00: Esa Kuloniemi: kitara/laulu, Aija Puurtinen: laulu/basso/koskettimet, Jari Kettunen: rummut
2000-04: Esa Kuloniemi: kitara/laulu, Aija Puurtinen: laulu/basso/koskettimet, Toni Porthén: rummut
2004-07: Esa Kuloniemi: kitara/laulu, Aija Puurtinen: laulu/basso/koskettimet, Juha Litmanen: rummut
2008-12: Esa Kuloniemi: kitara/laulu, Aija Puurtinen: laulu/basso/koskettimet, Jaakko "Jaska" Lukkarinen: rummut + Mamba Assefan: rummut/perkussiot
2013-14: Esa Kuloniemi: kitara/laulu, Aija Puurtinen: laulu/basso, Jaakko Kämäräinen: basso/kitara, Jaakko "Jaska" Lukkarinen: rummut
2014-: Esa Kuloniemi: kitara/laulu, Aija Puurtinen: laulu, Pekka Rajamäki: basso, J Salonen: rummut

Honey B. & Rhythm’n Roots -kokoonpanot:
1995-96: Aija Puurtinen: laulu, Esa Kuloniemi: kitara, Jussi Saksa: saksofoni, Mikko Mustonen: pasuuna, Ari-Pekka Korhonen: koskettimet, Hannu Rantanen: basso, Jari Kettunen: rummut
1996-97: Aija Puurtinen: laulu, Esa Kuloniemi: kitara, Janne Murto: saksofoni/huilu/koskettimet/taustalaulu, Sampo Hankamaa: kitara/taustalaulu, Timo Hiekkala: koskettimet/taustalaulu, Jari Vehkaluoto: basso/taustalaulu, Jari Kettunen: rummut

> Viralliset verkkosivut (sis. myös ääninäytteitä): http://hbtb.net
> Honey B. & T-Bones Wikipediassa: http://fi.wikipedia.org/wiki/Honey_B_and_the_T-Bones
> Kattava diskografia Pete Hoppulan sivuilla: http://koti.mbnet.fi/wdd/HBTB2.htm
> Yleisradion Elävä Arkisto: Honey B. & T-Bones http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=26&t=528&a=4588

Lehtiartikkeleita: Blues News 6/1983 (esittely), Blues News 1/1995 (haastattelu/esittely), Blues News 3/2005 (haastattelu), Rytmi 4/2002, Rytmi 3/2005, Too Much Noise 23 (1988) (Esa Kuloniemen haastattelu), Too Much Noise 24 (1989) (Esa Kuloniemen haastattelu + discografia), Rumble 2/1992 (Esa Kuloniemen haastattelu)

Katso myös: Esa Kuloniemi / Aija B. Puurtinen

MC1983omakustanneHONEY B. & THE T-BONES
Dust My Broom / Diving Duck / It’s All Over Now / Homework / Pamela Brown / Jelly Jelly / Ooh, Baby

– äänitetty BASE-Studio 14:ssa 15.5.1983, Esa Kuloniemi: laulu/kitara, Markku Lähdetluoma: koskettimet/kitara, Aija Puurtinen: basso, Ismo Puurtinen: rummut –
12″ EP1984TBMXS-001 (omakustanne; sis. kuvakannet)HONEY B. & THE T-BONES
My Babe – Honey Moon / T-Bone Shuffle – Stop Messin’ Around / My Black Mama

451985TBS-8502 (sis. kuvakannet; omakustanne)Lucy Mae Blues / Coming Home
– levyä jaeltiin Finnish Blues Societyn ja Blues News-lehden toimesta –
LP/MC1985Parlophone 062-1385711/262-1385714ANYTIME
Watch Me Now / Pretty Baby / Lucy Mae Blues / Anytime / Ev’ry Night, Ev’ry Night / Mr. Telephone Man / Bright Lights, Big City / She’s About The Mover / Missing You / Don’t Mess With My Man / It Takes Time / Cold Cold Feeling

– vierailijoina Pepe Ahlqvist: huuliharppu ja Tapani "Boots" Rinne: saksofoni –
451986Parlophone 006-1384897 (sis. kuvakannet)V8 Ford / Little Miss Fannie
12″ EP1986EMI/Parlophone 016-1385056 (sis. kuvakannet)SURFIN’ U.F.O.
Surfin’ U.F.O. / Queen Bee / Shake Your Moneymaker / While The Cat’s Away

– julkaistu myös Ruotsissa ja Norjassa Mariann Recordsin painoksena v. 1986 –
LP/MC1986Parlophone 062-1384901/262-1384904HELP ME
V8 Ford / Little Miss Fannie / Work Song / Wolf Is Back / Tough Lover / Snakeshake! / Help Me / Okie Dokie Stomp / I Do What I Want / Nite-Time Friends

– vierailijoina Pepe Ahlqvist: huuliharppu ja Luis Engin: turkkilaiset repliikit kappaleella ’Little Miss Fannie’ –
MC1986Sisupromo # (kokoelma)ERI ESITTÄJIÄ: SISUBEAT COMPILATION – THE BEST OF FINNISH ROCK
Wolf Is Back

– Sisubeat-lehden ilmaisliitteenä jaettu kasetti –
451987Parlophone 006-1385247Do You Know / Neighbourhood
12″ EP1987Amulet HOPEX 45 (sis. kuvakannet)HONEY B. & THE T-BONES
Monkey / Mallards On Ice / It’s All Over Now / Santa Is Back

LP/MC1987Parlophone 062-1385231/262-1385234QUEEN BEE AGAINST DR. ODDBALL
Do You Know / Neighbourhood / Sleepwalk / Trust Me / While The Cat’s Away / Watson / What’s Shakin’ / Rocket To The Moon / Queen Bee / Shake Your Moneymaker / Dirty Dog

– vierailijoina Riku Mattila: kitara, Pepe Ahlqvist: huuliharppu, Slim Dracula: huuliharppu ja Astatic Phantom: huuliharppu; levystä olemassa myös suotsalainen ja norjalainen Mariann-painos –
LP/CD1987Amulet WISH 22/WISHCD 4 (kokoelma)ERI ESITTÄJIÄ: HOTROCKS
It’s All Over Now
LP1987Melodia C60 28513 000 (N-Liitto) (kokoelma)ERI ESITTÄJIÄ: HOTROCKS
It’s All Over Now
451988Polarvox PROMO 12 (promo)Diamond Ring / Jungle Rock
LP/CD1988Amulet WISH 29/WISH CD 12NINETY NINE
Howlin’ At The Moon / Diamond Ring / T-Bone Rag / You Can’t Take It With You / The Train I Ride / 99 / Hawaiian Groupie / Jungle Rock / I Can’t Make You Love Me / I Can’t Help / In The Blinds

– vierailijoina Erik Hokkanen: viulu, Tapani Rinne: saksofoni, Riku Mattila: saksofoni ja Russel Beesley & Slim Dracula: taustalaulu; levystä olemassa myös venäläinen Melodia-painos v. 1988 sekä Warner Music Finlandin remasteroitu cd-uusintapainos v. 2004 –
LP1989Polarvox/Bang BANGL 112 (kokoelma)ERI ESITTÄJIÄ: HYVÄSTI ENNEN AAMUA (SOUNDTRACK)
I Can’t Help
451990Sundance SU-9002-50 (sis. kuvakannet; Tanska)Shadowman / The Poodle
LP/CD1990Sundance SU-9002-2/SU-9002-3 (Tanska)ON THE LOOSE
Shadowman / Jelly Roll / Poison Train / Chili / Poor Boy / Laika / Mighty Vision / The Poodle / Trick Or Treat / Dirty Boogie / Hold The Wind / Dirty Boogie

– viimeinen raita äänitetty Music Cafessa, Kööpenhaminassa syyskuussa 1989; levystä olemassa myös itävaltalainen, belgialainen, hollantilainen ja kanadalainen painos –
MC1990Polarvox AMC 1067 (kokoelma)ERI ESITTÄJIÄ: ROCKSUOSIKIT SOIMAAN 1.
You Can’t Take It With You
CD1992Sundance SU-9008-3 (Tanska)SHAKE YOUR SHIMMY
Big Ben / Wake Up The Neighbours / Down To The River / Shake Your Shimmy / Casting My Spell / Love’s Gone / Big Cat / Bumble Bee / Say No More / Wasted Valley / Alien Seafood Plate / The Drop / Finlandia

– vierailijoina Nils "Hendrix" Henriksen: kitara, Morten Grönvad: lyömäsoittimet ja Kate Svanholm: taustalaulu –
CD1992Seal On Velvet VELVECD 6MAANTIEKIITÄJÄT ’91 (ROADRUNNERS) – FINNISH-TEXAN R&B MUSIC
Voodoo Voodoo / Hustler / The Girl That Radiates That Charm / Early In The Morning / Number Nine, Number Nine / Medley: Been Around The World – My Backscratcher

– äänitetty Kaivohuoneella, Helsingissä ja Tullikamarilla, Tampereella v. 1991, laulussa ja huuliharpussa Gary Primich, paitsi kappaleella ’Voodoo Voodoo’ laulussa Aija Puurtinen –
CD1992Blue North BNCD 001ERI ESITTÄJIÄ: MORE LIVING FINNISH BLUES
Coming Home
451993Sundance SU-9008-50 (sis. kuvakannet/saatavilla myös käsintehdyillä kansilla; Tanska)Shake Your Shimmy / Wake Up The Neighbours
CD1993Seal On Velvet VELVECD 8 (kokoelma)ERI ESITTÄJIÄ: HOT DOG POP, HIT SINGLES
MEL BROWN & B-TONES: You Were Wrong / GARY PRIMICH & T-BONES: The Girl That Radiates That Charm
CDS1995Bluelight CDS BLR4538 2 (sis. kuvakannet)Dream About You / Fais Do-Do
CD1995Bluelight BLR 3325-2SUPERNATURAL
Ice Cold Feeling / Dream About You / Rooms Of Gloom / Mister Eh-Oh / Moanin’ News / Body English / Firefly / Fais-Do-Do / I Could Love You If You Let Me / Candyman / Footprints Of Jeti

CD1996Blues Bonnet CD BB 101 (Ruotsi)ERI ESITTÄJIÄ: SCANDINAVIAN BLUES BBQ
HONEY B. RHYTM’N’ROOTS: Express Yourself / Tell Mama
CDS1997B-Tone Records BTCDS-001HBTB: Drown / Somebody’s Calling
CD1998Wunderbar BAR 1HBTB: PSYCHOPHYSICAL
Somebody’s Calling / Dry / What’s The Problem / Sister The Rain / Inhaling / Exhaling / Drown / Somebody For You / Need Some Air / Ashes / Lost Camel / Moanin’ & Groanin’

CDS1999Raja RAJCD-001 (jokainen levy sis. yksilölliset käsintehdyt kuvakannet)HBTB: Celebration
CD-EP1999Wunderbar BAR 2 (sis. kuvakannet)HBTB: MRS. BRIGHT
Mrs. Bright (radio edit) / Tentacles / Flood / Lullaby Land / Mrs. Bright

CD2000Raja RAJ-0002HBTB: NOW AND ETERNITY
Official Information / Rajtv / Preaching / No-No / Wasted / Speak No Evil / Beep! Repair / Official Information #2 / Mandra Saptak / Waiting

MC2001Kääntö Records KNTMC 0101ERI ESITTÄJIÄ: KÄÄNTÖ MATKAMUSAA, VOL. 1
EZAIJAH 2 (= Esa Kuloniemi & Aija Puurtinen): Himalaja
CD2002Zentropa Productions # (kokoelma; Tanska)ERI ESITTÄJIÄ: FUKSSVANSSEN (SOUNDTRACK)
(Do) The Poodle
2-CD2002EMI/Parlophone 7243 5387932 7 (kokoelma)GO-GO SHOES – THE STORY OF HONEY B. & T-BONES 1982-2002
Mrs. Bright / Use Me / Celebration / Walk Rught In / Official Information / Drown / Speak No Evil / Beep! Repair / Tentacles / Foot And Mouth Disease / Somebody’s Calling / No-No / What’s The Problem? / Need Some Air / Firefly / Ice Cold Feeling / Neighbourhood / Shake Your Shimmy / Shadowman / Jellyroll / Mighty Vision / Rooms Of Gloom / Mister Eh-Oh / Wolf Is Back / I Do What I Want / Queen Bee / V-8 Ford / Shake Your Moneymaker / Cold Cold Feeling / Lucy Mae Blues / Pamela Brown

CD2002Bluelight BLR 3388 2ERI ESITTÄJIÄ: CASH ONLY – A TRIBUTE TO JOHNNY CASH
I Walk The Line

– Esa Kuloniemi: kitara/laulu, Aija Puurtinen: laulu, Ismo Puurtinen: rummut, Olli Haavisto: steelkitara –
CD2003Bluelight SAMPCD 33100 2 (kokoelma)ERI ESITTÄJIÄ: A FREE SAMPLER FROM BLUELIGHT RECORDS – 20 "HITS", NO MERCY…
Ice Cold Feeling
CD2003EMI Finland 724358275728 (kokoelma)ERI ESITTÄJIÄ: SUOMEN PARAS ILMAKITARALEVY – 32 KAIKKIEN AIKOJEN ILMAKITARAKLASSIKKOA
Shake Your Moneymaker
CD2004Warner Music Finland 5050467-2008-2-1 (uusintajulkaisu)NINETY NINE
Howlin’ At The Moon / Diamond Ring / T-Bone Rag / You Can’t Take It With You / The Train I Ride / 99 / Hawaiian Groupie / Jungle Rock / I Can’t Make You Love Me / I Can’t Help / In The Blinds / Monkey (bonus) / Mallards On Ice (bonus)

CD2004Anjalankosken Sosiaalipsykiatrinen Yhdistys/AKSPY KSPYCD-001 (kokoelma)ERI ESITTÄJIÄ: HYVÄN MIELEN LEVY
Celebration
CD2004Rytmi/Bluelight RCD2004-71 (kokoelma)ERI ESITTÄJIÄ: ADVENTURES IN RHYTHM
I Walk The Line
CDS2005Bluelight SAMPCS 4583 2 (promo)Funky Women
CDS2005Bluelight SAMPCS 4585 2 (promo)Skull Flag
CD2005Bluelight BLR 33117 2TERRIFYING STORIES FROM T-BONE TOWN
Funky Women / Big D Never Sleeps / Skull Flag / Bo’s Bounce / Hot Dog Man / Somebody Else’s Business / Electric Eye / Bones Of Love / Wolf Is Back / Chicken Stuff / Life’s A Risky Business

2-CD2007Bluelight BLR 33146-2HONEY B. & T-BONES LIVE! VOL. 1 – ROCKENDER TORNADO AUS FINNLAND (LIVE IN HANNOVER 1994)
Intro / Saved / While The Cat’s Away / Wasted Valley / Shake Your Shimmy / Bumble Bee / Help Me / Killing Floor / Casting My Spell / Shake Your Moneymaker / Comin’ Home / Wolf Is Back / Do The Poodle / Mojo Boogie / Messin’ With My Bread / Medley: Let It Rock/Munsters Theme/Tequila/Let It Rock / Big Cat / Medley: Tramp – Footprints Of Jeti – I Feel Good – These Boots Are Made For Walkin’ – Sen-Sa-Shun – Tramp / Three Hundred Pounds Of Joy / Bright Lights, Big City / "Collective Tequila" / "Zu Verkaufen"/"Zugare!" / There’ll Be A Hot Time In The Old Town Tonight / Gimme A Pigfoot (And A Bottle Of Beer) / Rawhide / V-8 Ford / Rumble

– äänitetty Offenbach’s Kellerissä, Hannoverissa, Saksassa 11.11.1994; Aija Puurtinen: laulu/basso, Esa Kuloniemi: kitara/laulu, Okko Laru: rummut/taustalaulu –
CD2007Bonnier Amigo 334 80803 (kokoelma)ERI ESITTÄJIÄ: AGED AND MELLOW – PUISTOBLUES 30 (IN THE MOOD SINCE 1978)
Hot Dog Man
CD2007Twangsville Productions TWGS 3466ERI ESITTÄJIÄ: TWANGVISION!
Tipi-Tii

– Esa Kuloniemi: kitarat, Aija Puurtinen: laulu/basso/laulu, Timo Hietala: koskettimet/ohjelmointi –
CD2007Like Kustannus #ERI ESITTÄJIÄ: PAHOLAISEN MORSIAN SOUNDTRACK
The Girl From Ivanova (Pussy’s Theme) / I Walk The Line

– Juho Juntusen samannimisen sarjakuvateoksen "soundtrack"-kylkiäislevy –
CD2007Like Kustannus #ERI ESITTÄJIÄ: PAHOLAISEN MORSIAN
I Walk The Line

– Juho Juntusen samannimisen sarjakuvateoksen "soundtrack"-kylkiäislevy –
CD2009Sound Of Finland SOFCD 003ALIEN BLUES
Shake That Thing / Alien Blues / Sharpshooter / Superman / Baby Don’t! / Fresh Up The Well / Midnite / Everybody’s Carryin’ A Gun / Midnite Pt. 2 / I Could See The Door Was Open / Animal Tracks

– Aija Puurtinen: laulu/basso/taustalaulu/mandoliini kappaleella ’Everybody’s Carryin’ A Gun’, Esa Kuloniemi: kitara/taustalaulu, Jaska Lukkarinen: rummut/lyömäsoittimiet/taustalaulu/mandoliini kappaleella ’Everybody’s Carryin’ A Gun’ + Timo Lassy: baritoni- ja tenorisaksofoni kappaleella ’Baby Don’t!’ –
CD2010Blue North BNCD007GARY PRIMICH & FRIENDS: GARY, INDIANA
The Hitman * / Hustler ** / The Girl That Radiates That Charm ** / Number Nine Train ** / Medley: Been Around The World – My Backscratcher ** / Gary, Indiana *

– *= äänitetty maalis-toukokuussa 2006, julkaistu alunperin albumilla Bluelight BLR 33130 2, **= äänitetty Kaivohuoneella, Helsingissä ja Tullikamarilla, Tampereella v. 1991 Honey B. & T-Bonesin kanssa, julkaistu alunperin albumilla Seal On Velvet VELVECD 6 –
WWW2011Sound Of Finland/iTunes #GURU DEMON
Guru Demon / Tough Love / I Walk The Line (acoustic) / Inhaling (acoustic)

– ainoastaan iTunes-digitaalisoittimen kautta saatavilla oleva download-EP, akustiset kappaleet muualla julkaisemattomia –
CD2011Fanfaari/Sound Of Finland SOFCD 018WALKING WITNESS
Guru Demon / Tough Love / We’ve Been Forced To Postpone The Hunting Season / Doomsday Blues / Dry, Dry, Dry / There’s Always A Will / Whining / Hangaround / Drown Pt. II / You Can’t Catch Me From The Ground / I Walk The Line

– Aija Puurtinen: laulu/basso, Esa Kuloniemi: kitarat, Jaska Lukkarinen: rummut/lyömäsoittimet + Mamba Assefa: lyömäsoittimet –
CD2011Bluelight BLR 33156 2 (kokoelma)ERI ESITTÄJIÄ: BLUELIGHT ROCKABILLIES, VOL. 3
I Could Love You If You Let Me
2-LP/CD2012Sound Of Finland SOFLP 023/SOFCD 023ALIVE IN HELSINKI
Fais Do-Do / Guru Demon / We’ve Been Forced To Postpone The Hunting Season / Sharpshooter / Hangaround / Doomsday Blues / Ice Cold Feeling / Hot Dog Man / While The Cat’s Away / Drown / Dry / Mojo Boogie / Hangaround / Big D Never Sleeps

– ensimmäiset 7 kappaletta nauhoitettu Helsingin Musiikkitalon Black Boxissa 4.2.2012, loput Cafe Pirittassa, Helsingissä 10.11.2011; Aija Puurtinen: laulu/basso, Esa Kuloniemi: kitara/taustalaulu, Jaska Lukkarinen: rummut/taustalaulu, Mamba Assefa: lyömäsoittimet/taustalaulu + Dave Liebman: sopraanosaksofoni kappaleella ’Doomsday Blues’ –
2-CD2012EMI Finland 50999 301296 2 7 (kokoelma)THE EMI YEARS 1985-1987
Watch Me Now / Pretty Baby / Lucy Mae Blues / Anytime / Ev’ry Night, Ev’ry Day / Mr. Telephone Man / Bright Lights, Big City / She’s About A Mover / Missing You / Don’t Mess With My Man / It Takes Time / Cold Cold Feeling / V8 Ford / Little Miss Fannie / Work Song / Wolf Is Back / Tough Lover / Snakesnake! / Help Me / Okie Dokie Stomp / I Do What I Want / Night-Time Friends / Do You Know / Neighbourhood / Sleepwalk / Trust Me / While The Cat’s Away / Watson / What’s Shakin’ / Rocket To The Moon / Queen Bee / Shake Your Moneymaker / Dirty Dog / Surfin’ U.F.O.

CD2013European Blues Union EBC2013 (kokoelma; Saksa/Eurooppa)ERI ESITTÄJIÄ: EUROPEAN BLUES CHALLENGE, MARCH 8+9, 2013 – 20 BANDS FROM 20 COUNTRIES
Alien Blues

– kappale pomittu levyltä ”Alien Blues” –
LP/CD2016Tuohi THC-003TIME WAS
Easy Baby / One Day You’ll Love Me / Time Was / Pink City / You Hang Me With Your Love / Sauna, Tar & Booze / Follow Me / Forest In The Water / Tell Mama / Goodness


KARI HONGISTO BAND

1960-luvun loppupuolelta lähtien bluesia harrastaneen kaarinalaisen Kari Hongiston omia kappaleita esittävä studioprojekti, jonka kantavana musikaalisena voimana toimii turkulainen laulaja ja kosketinsoittaja Judo Jalava.

CD2015Autumn HONG001 (omakustanne)KARI HONGISTO BAND: TRUST MY BLUES
Virus Stole My Baby / Trust My Blues / Workin’ Out / Change My Dirty Life / Way Of Life / Never Roll No More / Now You Are Here / Hoodoo-Harm Suspect / Naked City Blues / Another Fool / You Better Run / Is It A Good Time

– Judo Jalava: laulu/urut/piano [9], Ilari Hongisto: rummut/perkussiot, Mikko Iivanainen: kitara [3-5, , 10], Veijo Hukkanen: kitara [1-2, 4, 6, 8-9], Sami Niskavaara: kitara [1-2, 6, 8,-9, 11], Kari Hongisto: basso/piano/kitara [3, 10], Ilkka Viitanen: huuliharppu, Jusu Heinonen: altto-, tenori- ja baritonisaksofonit, Timo Mansikka-aho: trumpetti –

HONKY TONK MEN / MASA ORPANA & HONKY TONK MEN

Katso: Ismo Haavisto / Masa Orpana



HOODOO MEN

Mm. Boogie Machine -yhtyeestä tutun Harri Saanion Hurriganes-tribuuttiyhtye.

Harri Saanio: laulu/kitara
Pete Leinonen: basso/taustalaulu
Arto Taskinen: rummut

Katso myös: Boogie Machine / Boogie Machine / Texas Oil

CD2008# (omakustanne)LIVE ON THE ROCKS – ROCK & ROLL
I Saw Her Standing There / Ridin’ Ridin’ / Tripper’s Story / Rock’n’Roller / I’m Movin’ On / Judy / Tiger / Oh Baby Doll / Do You Wanna Dance / The Phone Rang / Oowee-Oohla / Hey Bo Diddley / Hot Wheels / Tallahassee Lassie / Shorai Shorai / It Ain’t What You Do / Talkin’ About You

– äänitetty livenä On The Rocks -ravintolassa Helsingissä marraskuussa 2007 –

HOODOO SAUNA

Vuonna 2009 perustettu oululainen blues-kvartetti.

> Viralliset verkkosivut: http://www.hoodoosauna.com

Lehtiartikkeleita: Blues News 2/2011 (artikkeli), Blues News 6/2011 (artikkeli)

CD2011Sauna # (omakustanne)POHJOLAN BLUES
Kulkuri Ja Kissa / Saatana Riehuu Sisälläin / Kalevala / Paska Duuni / Nousin Sieltä Pois / Oulujoki-Blues / Marleena / Yytee Blues / Syy Ja Seuraus / Tiedän Missä Asun

– Ari-Pekka Skarp: laulu/huuliharppu, Keijo Röntynen: kitara/taustalaulu, Raimo Nykänen: basso/taustalaulu, Arto Nivala: rummut/lyömäsoittimet + Pepe Ahlqvist: kitara [1, 10]/taustalaulu [2, 5] –

HOOLERS

CD2012omakustanneTHE HOOLERS
Pony rider / Loves Misery / Moonshine Lord / Puliukko Boogie / Men Get Trouble / Silverlight / The Hoolers Is Back In Town / Rambling On My Mind / Train Station Serenade / Ever Since I Lost You / Hot Little Mama


HOOTENANNY TRIO

Vuonna 1964 toimintansa aloittaneen suositun folk-kokoonpanon Hootenanny Trion perustajajäsen ja lauluntekijä Keijo Räikkönen (s. 1945) keräsi vaikutteita yhtyeensä ohjelmistoon myös blues-musiikin puolelta. Esim. vuonna 1967 ilmestyneellä albumilla "Korvessa Kuusen Juurella" (His Master’s Voice YDLP 1019) orkesteri tulkitsee Räikkösen suomeksi kääntämän vanhan trad.-bluesin "Frankie And Johnny" nimellä "Jussi Ja Liisa".

Räikkönen esitti "Jussi Ja Liisa" -kappaleensa akustisena soolonumerona jo vuonna 1965 Anki Lindqvistin toimittamassa tv-ohjelmassa "Balladi 65 – kansanlaulun paluu": http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=26&t=464&a=4032

Keijo Räikkönen: laulu/akustinen kitara
Juhani Joutsenniemi: laulu/akustinen kitara
Pertti Reponen: laulu/banjo



HORNY FOUR

Fortunes/Boogie Machine/Bloodshot Eyes/Barnshakers -pianistin Harri Saanion kipparoima blues/r’n’b/rockabilly-yhtye, joka vaikutti Helsinki-Nurmijärvi -akselilla vuosina 1986-1993. Alkuperäismiehistöön kuuluivat lisäksi Antti ”Gona” Lehtinen (Berryman & Bullet/Sun Connection sekä rockabilly-yhtyeiden Buzzsaw ja Blue Streaks jäsenet Kari Skön ja Jan Smedberg, joista viimeksi mainittu on soitellut viime vuosina Boppin’ Peten Big Bang -kokoonpanossa. Loppuaikoinaan yhtye panosti lähes kokonaan 1940- ja 1950-lukujen rhythm’n’bluesiin. Yhtyeestä jalostui alkuvuonna 1993 The Diving Ducks, kun Jesse Vaajoensuu liittyi bändiin saksofonistiksi ja rumpalin paikan valtasi (vuonna 1994) Boppin’ Pete Triossa ja Big Pete’s Boltissa aiemmin soitellut Ari Taskinen. Samalla Saanio vaihtoi ykkössoittimekseen pianon.

Harri Saanio: laulu/kitara
Antti Lehtinen: soolokitara
Jan Smedberg: basso
Kari Skön: rummut

Katso myös: Berryman & Bullet / Bloodshot Eyes / Boogie Boy Harris / Boogie Machine / Diving Ducks / Texas Oil

LP1988Nurmikemut 1988ERI ESITTÄJIÄ: NURMIROCK
Cherry Wine / Felt The Tremor

451989Horny Hog SYKE-2 (omakustanne; sis. kuvakannet)Fools Love Affair / Kinky Road

HORSE / HI-HORSE

Helsinkiläinen v. 2007 perustettu bluesrock-duo vaihtoi vuonna 2010 ilmestyneelle debyyttipitkäsoitolleen nimensä Horsesta Hi-Horseksi. Levytyksillä kaksikkoa Jani Kämppi (laulu/kitara)-Karin Creutz (basso/laulu) ovat täydentäneet rumpalit Wille Granö ja Pexi Parviainen (nykykokoonpanossa).

> Viralliset verkkosivut: http://hihorsemusic.com

CD2007GGR-001HORSE VS. KAMEL: BEASTS OF THE STORM
Chemical / Desert / Bronco

CD-EP2008GGR-002HORSE: STRAIGHT FROM THE MOUTH…
Blue Sunshine / Evil / Chemical

CDS2009GGR-003?HORSE: Devil In Disquise
WWW2010Terra Recordings TERRAD09HI-HORSE: Ma Chanson
WWW2010Terra Recordings TERRAD010HI-HORSE: Faust
CD2010Terra Recordings TERRACD009HI-HORSE: CONCRETE CLOUDS
7th Street Ninjas / Ma Chanson / Faust / Tonight? / Chemical No 3 / Bloom (Plato’s Disco) / Escape / NY City Ghost / Devil In Disguise / The Evil / Tidal Wave / Other Floors

– Jani Kämppi: laulu/kitara/koskettimet, Karin Creutz: basso/laulu/koskettimet, Pexi Parviainen: rummut/lyömäsoittimet + Esa Kuloniemi: kitara [1-2, 7-8, 10-11], Chiara Pierobon: viola, Olli-Matti Wahlström: rummut [9], Jon Fuller: meluefektit –

HOTPANTS

1980-luvun lopulla alunperin Jyväskylässä perustettu, mutta myöhemmin akselilla Turku-Tampere-Helsinki vaikuttanut Chicagon ja länsirannikon bluesiin sekä modernimpaan Teksas-rhythm’n’bluesiin panostanut kokoonpano.

Markku Lemmetyinen: laulu/huuliharppu
Risto Klemola: kitara
Jukka Kampman/Vesa Takkinen/Ville Rauhala: basso
Santtu Sääkslahti: rummut

Katso myös: One O’Clock Humph

MC1991omakustanneHOTPANTS
Poor Boy / I Wanna Make Love To You / Someone Cares For Me / Bad Intentions / Cry For Me Baby / Walk That Chalk Line

– Markku Lemetyinen: laulu, Risto Klemola: kitara, Vesa Takkinen: basso, Santtu Sääkslahti: rummut –
CD1992Blue North BNCD 001ERI ESITTÄJIÄ: MORE LIVING FINNISH BLUES
Wanna Make Love To You

HOT SHOTS / SIR HENRIK’S HOT SHOTS

Gyan Dookie & Telecaster Combon ohella toinen tiukasti 1950-luvun tyylin nimeen vannonut helsinkiläisyhtye, jonka tyylisuuntana oli jump- ja rhythm’n’blues-musiikki.

Niko Ahvonen: laulu/tenorisaksofoni
Eero Laakkonen: kitara
Mitja Tuurala: piano
Imu Malinen: tenorisaksofoni
Tumppi Tiusanen: basso
"Sir Henrik" Räsänen: rummut

Katso myös: Niko Ahvonen / Bullworkers / Regals

LP1986Blue North-Stormy (Monday Club) STORMY LP 001ERI ESITTÄJIÄ: LIVING FINNISH BLUES
SIR HENRIK’S HOT SHOTS: Two Bones And A Pick / Like I Did Before / Weak Minded Blues
LP/CD1990Bulltone BULL-1006/BULL-2006HOT SHOTS: SHOW TIME
Machines Don’t Funk But The People Do / Here I Am / All I Want Is What Belongs To Me / You’re Sure Taking Care Of Me / I Wanna Know / Funky Broadway / Grits Ain’t Groceries / On And On / Toga Woman / Don’t Leave Me This Way

– Niko Ahvonen: laulu, Eero Laakkonen: kitara, J-P Virtanen: urut/piano, Jussi Collin: tenorisaksofoni, Hepa Halme: baritonisaksofoni, Martti Outinen: trumpetti, Veede Sinivaara: basso, Hemu Räsänen: rummut –
451991Bulltone BULLS-3001 (sis. kuvakannet)HOT SHOTS: Machines Don’t Funk But The People Do / You’re Sure Taking Care Of Me
CD1992Blue North BNCD 001ERI ESITTÄJIÄ: MORE LIVING FINNISH BLUES
SIR HENRIK’S HOT SHOTS: Like I Did Before
CD1999Bulltone BULLCD 2013 (kokoelma)ERI ESITTÄJIÄ: THE BEAST OF BULLTONE RECORDS – A FEZFUL OF GROOVE
HOT SHOTS: Toga woman / Machines Don’t Funk But People Do

HOT THUMBS O’RILEY

Hot Thumbs O’Riley oli Wigwamin "Fairyport"-albumin jälkeen ilmestynyt Jim Pembroken sooloprojekti, jonka taustalla soittaa sekä entisiä, sen hetkisiä että tulevia Wigwam-muusikoita: Jukka Gustavson, Pekka Pohjola, Ronnie Österberg, Mats Huldén ja Måns Groundstroem.

Katso myös: Jim Pembroke

LP1972Love LRLP 52WICKED IVORY
Warm Rumours / Currently Cheesing / No Flies On Auntie / Dust My Shovel / Harmless Vibration / Cosmic Riot / Wicked Ivory / Tiptoe Through The Graveyard / Sunday In Gopher Gulch / Grass For Blades / The Decline Of The House Of Lords

– Jim Pembroke: laulu/piano/kitara/huuliharppu, Mats Huldén: kitara, Måns Groundstroem: kitara, Pekka Pohjola: basso, Jukka Gustavson: basso, Ronnie Österberg: rummut –
LP1973Charisma CAS 1071 (Englanti)HOT THUMBS O’RILEY
Warm Rumours / Currently Cheesing / No Flies On Auntie / Dust My Shovel / Harmless Vibration / Cosmic Riot / Wicked Ivory / Tiptoe Through The Graveyard / Sunday In Gopher Gulch / Grass For Blades / The Decline Of The House Of Lords

CD1992Love LRCD 52 (uusintajulkaisu)WICKED IVORY
Warm Rumours / Currently Cheesing / No Flies On Auntie / Dust My Shovel / Harmless Vibration / Cosmic Riot / Wicked Ivory / Tiptoe Through The Graveyard / Sunday In Gopher Gulch / Grass For Blades / The Decline Of The House Of Lords

CD2005Love LRCD 52 (uusintajulkaisu)WICKED IVORY
Warm Rumours / Currently Cheesing / No Flies On Auntie / Dust My Shovel / Harmless Vibration / Cosmic Riot / Wicked Ivory / Tiptoe Through The Graveyard / Sunday In Gopher Gulch / Grass For Blades / The Decline Of The House Of Lords


HOUSEROCKERS

Joensuulainen harppubluesia ja 1940-50-lukujen jump-rhythm’n’bluesia yhdistelevä yhtye, joka tunnetaan myös yhteistyöstään Jimmie "Bluesman" Lawsonin kanssa.

Katso myös: Jimmie "Bluesman" Lawson

MC1993omakustanneTHE HOUSEROCKERS
Long Leap / Wild Harmonica / I Don’t Play / Don’t Mess With Me / She’s Got The Means / Houserockers / Landlord

– Ekku Räsänen: laulu/kitara, Jaska Kilpeläinen: huuliharppu/kitara, Rise Riikonen: kitara, Petri Karttunen: saksofoni, Ykä Kokkonen: basso, Jukka Tervonen: rummut –
CD199?omakustanneAT THIS HOUSE
At This House / Wild Harmonicon / Don’t You Lie To Me / Don’t Mess With Me / Ain’t Nothing You Can Do / Harlem Nocturne / Is You Is Or Is You Ain’t My Baby / She’s Got The Means / At This House (Part 2)

– äänityksiä vuosilta 1990-1995; Eccu Räsänen: laulu/kitara, Rice Riikonen: kitara, Jaska Kilpiäinen: huuliharppu, Pete Karttunen: saksofoni, Ykäjuhani Kokkonen: basso, Jukka Tervonen: rummut/lyömäsoittimet + Matti Raijas: trumpetti, Jimmie Lawson: laulu –
CD1997Bluelight BLR 3346 2HOUSEROCKERS FEAT. JIMMIE "BLUESMAN" LAWSON
Done Got Over It / Feel So Bad / Bloodshot Eyes / Hard Times / ’Cause Jealousy / Little By Little / Play The Blues For You / Blues Is Killing Me / Zydecoman / Croscut Saw / Just A Feeling

– Jimmie Lawson: laulu, Ekku Räsänen: kitara/laulu, Rice Riikonen: kitara, Pete Karttunen: saksofoni, Anssi Maasalo: basso, Jukka Tervonen: rummut/lyömäsoittimet + Jaska Kilpiäinen: huuliharppu, Mici Mikkonen: koskettimet –
CD2003Bluetones FIJTB 0200001WELCOME TO THE CLUB
Stop Breaking Down / (That’s What) Love Will Make You Do / Kansas City / Don’t Burn Down The Bridge / Kiddio / Going Home Tomorrow / Welcome To The Club / Bartender / Turn On Your Lovelight

– Ekku Räsänen: kitara/laulu, Rice Riikonen: kitara, Ili Korjus: koskettimet, Pete Karttunen: saksofoni, Sampo Riskilä: basso, Jukka Tervonen: rummut, Mikko Leinonen: lyömäsoittimet + Jimmie Bluesman Lawson: laulu –

HOUSE ROCKIN’ BAND

451992Frisbee Records FRS-001 (sis. kuvakannet)One Good Reason / Blue

HOUSE ROCKIN’ FENDERS

Tampereella vuonna 1985 perustettu House Rockin’ Fenders aloitti perinteisenä Chicago-bluesyhtyeenä, mutta siirtyi sittemmin oman sävellystuotannon karttuessa modernimman rhythm’n’bluesin pariin.

Mikko Suominen: kitara/laulu
Jukka Lehto: huuliharppu
Jyrki Nieminen: kitara
Pekka Vapaavuori: saksofoni
Jyrki Koskinen: basso
Jussi Väisänen: rummut

CD1992Blue North BNCD 001ERI ESITTÄJIÄ: MORE LIVING FINNISH BLUES
Hard Workin’ Woman

HUBA

Laulaja-lauluntekijä Tuomas Kailan johtama helsinkiläinen soul-yhtye, joka ammentaa musiikkinsa mm. Curtis Mayfieldin ja Sly Stonen 1970–luvun tuotannoista.

12" EP2003Jupiter JUP 001-12MARY
Mary / Like Sly Says / My Sweet Beef Is My Song / Natural High
CD2006Texicalli/Jupiter JUP 021 CDHUBA
Mary / Man Brings The Bread / Summer Morn / The Midwife / Brave & Strong / Who’s Got The Nerve / Let The Lightning Strike / I’ll Only Shine / My Sweet Beef Is My Song (You Need A Soulful Song) / Like Sly Says / Natural High / The Huba Anthem
452008Jupiter JUP 70004The Kind Of Music / Arriving

HULLUJUSSI

> Hullujussi Wikipediassa: http://fi.wikipedia.org/wiki/Hullujussi
> Hullujussi Bulvania World: http://www.edu.lahti.fi/~mairo

451974RCA YFPB 0-611 (sis. kuvakannet)Rockin’ Pneumonia And The Boogie-Woogie Flu [Top20 #12] / Friduna Skikuna [Top20 #2]
451974RCA YFPB 0-611Puuki Vuuki Luu / Friduna Skikuna

— huom: molemmat puolet studioversioita —
451974RCA YFPB 0-619Suklaasydän / Harva Meistä On Rautaa
451974RCA YFPB 0-620Tyttö Lilla Nakkikioskilla [Top20 #17] / Sävel Rakkauden
451974RCA YFPB 0-622Bingo Bango Bongo / Impon Banjo
LP/MC1974RCA Victor YFPL 1-822/YFPK 1-822HULLUJUSSI
Intro & Puuki Vuuki Luu / I Want To Take You Higher / Sweet Caroline / Chantilly Lace / Friduna Skikuna / That’s All Right / Lucille (bonuskappale, vain C-kasettiversiossa) / Midnight Special / Harva Meistä On Rautaa / Yesterday / Sävel Rakkauden / Suklaasydän / Syyspihlajan Alla / Tyttö Lilla Nakkikioskilla / Zooma Zooma

– nauhoitettu livenä ravintola Alibissa, Helsingissä 28.2. ja 1.3.1974; Huom: korkeimmillaan Top20-albumilistan sijalla #2 –
451975RCA YFPB 0-624Rope Ja Kake / Hyvää Yötä Sanoi Mummo
LP/MC1975RCA Victor YFPL 1-833/YFPK 1-833BULVANIA
Bulvandia / Pressa Puhuu / Diivaillen / Cucuzza / Paimenen Huuto / Hullu Kitara / Viimeinen Rock Bulvaniassa / Bingo Bango Bongo / Impon Banjo / Takataan Moos / Spotta Ej På Bluset / Heaven Help The Fat Man / Bulvania Boogie

– Huom: korkeimmillaan Top20-albumilistan sijalla #2 –
LP/MC1975RCA Victor YFPL 1-840/YFPK 1-840VIKTOR KALBORREK (HULLUJUSSI): CON AMORE
That’s Amore / Onni Hymyilee / Neiti Sievänen / Gigolo-I Ain’t Got Nobody / Se Onko Kyllä, Se Onko Ei / Lili Marlene / Spumoni / Tie Onnelaan / Zing, Zing, Zing / Neito Ja Prinssi / Suklaasydän-Cucuzza-Tyttö Lilla Nakkikioskilla-Zooma, Zooma / Kirje Rakkaalle

– uusintapainos: Warner Music 0927-48074-2, 2002 –
451976RCA YFPB 0-632Helsinki City / Polta Tupakkaa
LP/MC1976RCA Victor YFPL 1-852/YFPK 1-852OLYMPIA
Helsinki City / Markan Aivot / Giddy Up A Ding Dong / Shout Bamalama / Aika Kyynelten / Polta Tupakkaa! / Koko Kansan Jussi / Pajamäen Columbo / Niin Se Käy / Deep Heep / Fat Man Goes To Memphis / Teinikäinen Aivokirurgi / Nuo Mainiot Miehet (Joihin Luotan) / Kotona Taas

451990Kerberos KES 190 (sis. kuvakannet)Friduna Skikuna / Bingo Bango Bongo
LP/CD1990Kerberos KEL 688/KECD 688 (kokoelma)HARVA MEISTÄ ON RAUTAA
Friduna Skikuna (studioversio) / Bingo Bango Bongo / Tyttö Lilla Nakkikioskilla / Paimenen Huuto / Gigolo / Neiti Sievänen / Cucuzza / Puuki Vuuki Luu (studioversio) / Helsinki City / Harva Meistä On Rautaa / Rope Ja Kake / Suklaasydän / Hullu Kitara / Diivailleen / Spumoni / Neito Ja Prinssi / Teinikäinen Aivokirurgi / Hyvää Yötä Sanoi Mummo / Sävel Rakkauden (cd-bonus) / Bulvania Boogie (cd-bonus) / Polta Tupakkaa (cd-bonus) / Syyspihlajan Alla (cd-bonus) / Zing Zing Zing (cd-bonus)

CD1995Fazer 0630-11271-2 (kokoelma)TYTTÖ LILLA NAKKIKIOSKILLA – 20 SUOSIKKIA
Bingo Bango Bongo / Diivaillen / Friduna Skikuna (studioversio) / Harva Meistä On Rautaa / Suklaasydän / Hullu Kitara / Bulvania Boogie / Impon Banjo / Polta Tupakkaa / Gigolo / Tyttö Lilla Nakkikioskilla / Takataan Moos / Neiti Sievänen / Bulvania (Bulvandia) / Sävel Rakkauden / Syyspihlajan Alla / Cucuzza / Viimeine Rock Bulvaniassa / Hyvää Yötä Sanoi Mummo / Koko Kansan Jussi

CDS2003Warner Music ? (sis. kuvakannet)Bingo Bango Bongo Juhlaotto 2003 / Bingo Bango Bongo Original / Bingo Bango Bongo Re-mix 2003
CDS2003Warner Music 5050466-7479-2-1 (sis. kuvakannet)Friduna Skikuna Re-Mix 2003
CD2003Warner 5050466-4492-2-1 (kokoelma)BINGO BULVANIA
Bingo Bango Bongo Juhlaotto 2003 / Friduna Skikuna / Hullu Kitara / Tyttö Lilla Nakkikioskilla + Zooma Zooma / Bulvandia / Cucuzza / Helsinki City / Jos Jotain Yrittää (Harva Meistä On Rautaa) / Bulvania Boogie / Paimenen Huuto / Tha’s Amore / Markan Aivot / Rope Ja Kake / Sävel Rakkauden / Polta Tupakkaa / Spumoni / Hyvää Yötä Sanoi Mummo / Se Onko Kyllä, Se Onko Ei / Teinikäinen Aivokirurgi / Suklaasydän / Kirje Rakkaalle / Viimeinen Rock Bulvaniassa / Bingo Bango Bongo / Friduna Skikuna Re-Mix 2003


HURRIGANES

Aihepiiriä sivuavia cover-esityksiä Hurriganesin tuotannossa edustavat mm. "Hideaway" (Love LRLP 84 – Rock And Roll All Night Long, 1973; Top20 #5), "Keep A Knockin’" (Love LRLP 84 – Rock And Roll All Night Long, 1973; Top20 #5), "Hear Me Calling" (Love LRLP 85 – kokoelma: Rock & Roll Juhlaa 3, 1973), "Do You Wanna Dance" (Love LRS 2032, 1974; Top20 #4), "True Fine Mama" (Love LRS 2032, 1974/Love LRLP 101 – kokoelma: Rock & Roll Juhlaa 4, 1974), "Roadrunner" (Love LRLP 117 – Roadrunner, 1974/Love LRS 2102, 1975; Top20 #1), "Slippin’ And Slidin’" (Love LRLP 117 – Roadrunner, 1974; Top20 #1), "I’m Talkin’ About You" (Love LRLP 141 – Crazy Days, 1975; Top20 #1), "Good Morning Little Schoolgirl" (Love LRS 2167, 1977), "Walking The Dog" (Love LRS 2193, 1977), "Walkin’ The Dog" (Love LRLP 230 – Tsugu Way, 1977; Top20 #5), "Love Potion No. 9" (Scandia SLP 660 – Hanger, 1978; Top20 #11), "Money" (Scandia SLP 660 – Hanger, 1978; Top20 #11), "Ruby Baby" (Scandia SLP 660 – Hanger, 1978; Top20 #11), "I’m Ready" (Scandia SLP 675 – Jailbird, 1979; Top20 #12), "Ya Ya" (Scandia SLP 675 – Jailbird, 1979; Top20 #12) ja "Rock And Roll Music" (Rip It Up RIPLP/CD 4 – Live At Metropol, 1988). Mustan musiikin traditio on vahvasti läsnä myös Hurriganes-muusikoiden omissa sävellyksissä, samoin kuin mm. tuottaja Richard Stanleyn tai Jim Pembroken yhtyeelle laatimissa kappaleissa.

Remu Aaltonen: rummut/laulu (12/1971-)
Cisse Häkkinen: basso/laulu (12/1971-)
Ile Kallio: kitara (12/1971-5/1972, 6/1975-4/1979, 6/1983-8/1984
Pekka "Albert" Järvinen: kitara (5/1972-6/1975, 4/1979-9/1981 + osa vuoden 1988 kiertueesta)
Tomi Parkkonen: rummut (10/1978-4/1979)
Jim Pembroke: koskettimet (10/1978-4/1979)
Janne Louhivuori: kitara (9/1981-7/1983 + 4 viimeistä konserttia vuoden 1988 kiertueesta)
Ola Kyllönen: koskettimet/rytmikitara (9/1981-9/1982)

Lehtiartikkeleita: Rytmi 1/2001, Rytmi 2/2001

> Kattava Hurriganes-discografia Esa Elgströmin sivuilla: http://www.saunalahti.fi/espe64

Katso myös: Albert Järvinen



HUSTLE FUZZ

Helsinkiläinen vuonna 2013 perustettu groovaavaa ”boogaloo-mod-jazzia” esittävä instrumentaaliyhtye.

Lehtiartikkeleita: Blues News 1/2014 (Severi Koivusalon haastattelu)

LP/CD2014Goofin’ GRLP/CD 61217HUSTLE TIME
Hustle Fuzz / Hanky Panky / Booty Chase / Palm / Demolition Ball Boogaloo / La Mort D’un Connard / Hold Your Fire / Fuzz / Spoonful Of Mustard / Tomato & Beer / Cosmic Shaft / Tamara

– Juho Hurskainen: saksofoni, Jussi Reunamäki: koskettimet, Henri Jokinen: kitara, Seppo Kylänpää: basso, Severi Koivusalo: rummut –


HUTERA

Helsingissä operoiva suomenkielistä sekä instrumentaalista 1950- ja 60-luvuilta ammentavaa rhythm’n’bluesia, swingiä, bluesia ja soulia esittävä kokoonpano koostuu mm. Lenni-Kalle Taipale Triossa, Hemma Beastissa, Knucklebone Oscar Blues Bandissa ja Cat Lee & Co:ssa vaikuttaneista ammattimuusikoista.

Petri Pietilä: kitara/laulu
Johannes Salomaa: saksofoni
Risto Kumpulainen: koskettimet
Timo Tuppurainen: kontrabasso
Niklas Åhlsved: rummut

CD-EP2014HUT01 (omakustanne)HUTERA
Mambo Shake (instr.) / Tikkurilan Madonna / Lurjus (instr.) / Remonttiblues


LASSE HUURRE

Nykyisen Karkkilan alueella v. 1935 syntynyt laulaja Lasse Huurre (oik. Lars Frestadius) levytti aktiivikaudellaan 1950- ja 1960-lukujen taitteessa myös oman sävellyksensä ja sanoituksensa Blues Sateessa.

451959Triola TS 394Vain Yksi On (-La Piu Bella Del Mondo-) / Sua Vailla (-Without You-)
EP1959Triola NE 211 (sis. kuvakannet)LASSE HUURRE
Ikävöintiä / Manjuska / Toiveita / Unelmia
EP1960Triola NE 235 (sis. kuvakannet)ERI ESITTÄJIÄ: KALEVI KORPI/LASSE HUURRE/SEPPO PIRHONEN/RAUNI PEKKALA
Romantica
EP1960Triola NE 237 (sis. kuvakannet)LASSE HUURRE JA MARJATTA KALLIO: RUMA ELSA
Ruma Elsa (Marjatta Kallio) / Blues Sateessa (Lasse Huurre) / Olenko Minä Minä? (Marjatta Kallio) / Ruusukvartetti (Helsingin Teatteriorkesteri) / Puhelinsekstetti (Helsingin Teatteriorkesteri) / Liisankatu (Marjatta Kallio & Lasse Huurre)
EP1961Triola TS 442 (sis. kuvakannet)LASSE HUURRE
Aavikon Ratsastaja (-Wüstenreiter-) / Nyt Jää Mulle Itkuun Aikaa (-It’s All Over But The Crying-)
EP1961Triola NE 245 (sis. kuvakannet)LASSE HUURRE
Hiljainen Kesäyö / Karjalan Perintö / Kaukokaipuu / Muistoja Oulunjoelta

HÄJYT

Helsinkiläinen kitarayhtye Häjyt pääsi tekemään yhden singlen vuonna 1965. Kokoonpanoon kuului eräässä vaiheessa myös Harp/Hojas -solisti Sakari Helle. Levytyskokoonpanon jäsenistä Kaarala, Kiiskinen ja Rautarinne siirtyivät keväällä 1966 Jim Pembroken johtamaan The Pemsiin ja esiintyvät myös bändin singlellä "I Don’t Mind, I Got Mine" / "Any Day" (RCA FAS 954).

Levytyskokoonpano:
P. von Knorring
Tapio Törmä
Jaakko Kaarala: kitara
Heikki Kiiskinen: basso
Raimo "Raikka" Rautarinne: rummut

451965Parlophone PAR 958Häjy Beat / Yksin

JUSSI "LIL WOLFIE" HÄMÄLÄINEN

Mm. The Diamonds- sekä Simply The Blues -kokoonpanoissa soittanut ja nykyisin bluestrio Jussi Hämäläinen Bandiä (Jussi Hämäläinen: kitara/laulu, Juuso Harakka: basso, Jari Vireaho: rummut) johtava kirkkonummelainen Jussi Hämäläinen (s. 1977) on levyttänyt sooloartistina etupäässä akustista kitarabluesia.

> Viralliset verkkosivut: http://www.jussihamalainen.net
> Jussi Hämäläinen Facebookissa: http://www.facebook.com/JussiLilwolfieHamalainen
> Jussi Hämäläinen Reverbnationissa: http://www.reverbnation.com/jussih%C3%A4m%C3%A4l%C3%A4inen

Lehtiartikkeleita: Blues News 4/2011 (haastattelu)

CD2005omakustanneJUSSI "LIL WOLFIE" HÄMÄLÄINEN: PICKIN’ THE BLUES
John Lee / Keep On Truckin’ Mama / Blues Like Mr. Johnson / Boogie Woogie Dance / When The Saints Go Marchin’ In / Hats Off To Gary Davis / Finlandia / Chitlins Con Carne / Broken

CD2007omakustanneJUSSI HÄMÄLÄINEN: STRANGE BREW
Strange Brew / Hey Joe / Yesterday / Little Wing

CD2007omakustanneJUSSI HÄMÄLÄINEN: SUNGIRL
Funny Guy / Sungirl / For Your Eyes / Rollin’ Boy / Inversions

CD-EP2008omakustanneJUSSI HÄMÄLÄINEN: I WILL STAY
I Will Stay / Nobody Knows The Trouble I’ve Seen / Samba Pa Ti / Love Me Tender / Galliard

CD2010Lilwolfie 002 (omakustanne)JUSSI HÄMÄLÄINEN: GUITAR COLLECTION 1990-2010
Afro (1999) / A Tribute To Tommy (2003) / Lady Hundson’s Alman (2002) / Snakequeen (2002) / Brother (2001) / John Lee (2004) / Hats Off To Gary Davis (2005) / Broken (2005) / Lil’ Wolfie’s Swing (2005) / Frankie & Johnny (2006) / Hey Joe (2007) / Strange Brew (2007) / Little Wing (2007) / Funny Guy (2007) / Sungirl (2007) / For Your Eyes (2007) / I Will Stay (2008) / Nobody Knows The Trouble I’ve Seen (2008) / Galliard (2008) / Round & Round (2010)

CD2010JPM 111 (omakustanne)JP MERONEN: UNELMIA…
Velkaa / Unelmamatka / Kuiskaus / Kesäyö / Matkamies / Sinä

– JP Meronen: laulu/kitarat/dobro/huuliharppu, Mikko Herranen: basso/rummut/koskettimet + Jussi ’Lil’ Wolfie’ Hämäläinen: resonaattorikitara kappaleella ’Unelmamatka’ –
CD2011Truba 001 (omakustanne)JP MERONEN/ARI WAHLBERG/JUSSI HÄMÄLÄINEN/RUDI KOVACS: 4 TRUBADUURIA
Puoli Kolmen Prinssi / Inversions

CD-EP2012Rock The Kämppä RTK-003 (sis. kuvakannet) (omakustanne)JUSSI HÄMÄLÄINEN: LIL’ WOLFIE
Lil’ Wolfie / Woman / It Ain’t All That Good / Wrong Blues / Good Medicine


MARIA HÄNNINEN

1980-luvun alkupuolella soitto- ja lauluaktiviteetit aloittanut Maria Hänninen (s. Rautalammella v. 1964) levytti vuonna 1986 albumillisen Twiggy Oliverin musiikkia nimellä Maria Dolores, muodosti Elisa Korjuksen kanssa Freud, Marx, Engels & Jungin rinnalla vuosina 1986-94 esiintyneen Honky Tonk Engels -enkelikuoron sekä osallistui Midnight Sun -kantriyhtyeen kanssa Euro Country Music Masters -bändikilpailuihin Hollannissa v. 1988. Vuosina 1989-94 Hänninen oli mukana toisena solistina Niko Ahvosen ohjastamassa Hot Shots -kokoonpanossa ja kesällä 1991 Jimi Seron korvaajana Balls-yhtyeen basistina. Lukemattomista muista yhtyeprojekteista mainitsemisen arvoisia tässä yhteydessä ovat myös vuosina 1993-95 toiminut soul/funk -coverbändi Souled Out, vuonna 1998 perustettu Manta Ray & Two Muchos (Hänninen, Joni Hyvärinen ja Petri Peevo), vuonna 1999 toiminut Hännisen, Peevon, Boppin’ Pete Näsmanin, Puka Oinosen, Smöde Smedsbergin ja Marko Ranisen muodostama western swing-hillbilly-kantriorkesteri Hillbilly Hellhounds, outlaw-kantribändi Rawhead (1998-2000), Maria Hänninen & Elastic House Band (v. 2001), soulia ja funkia esittänyt Restless Souls (v. 2002) sekä laulajan tuorein kokoonpano Extra Virgin.

Pääosin suomenkielisten ja pop-pitoisten soololevyjensä ohella Maria Hänninen on vieraillut blues-genren artisteista mm. Jussi Ketun, 22-Pistepirkon, Pepe Ahlqvistin, Hot Shotsin, Tortilla Flatin, Doobie Twistersin, Milestonesin, Ballsin, Dave Lindholmin ja Ärräpää Orchestran äänitteillä.

> Viralliset verkkosivut: http://www.mariahanninen.net
> Maria Hänninen Wikipediassa: http://fi.wikipedia.org/wiki/Maria_H%C3%A4nninen

451986Parlophone 9C006-1384827 (sis. kuvakannet)MARIA DOLORES: Rakas / Onko Sulla Suurta Eläinkirjaa
LP1986Parlophone 9C062-1384841MARIA DOLORES
Broidini Punastuu / Henkivartijani On Eksynyt / Isä Kerro Mitä Haluat Mun Tanssivan / Kari / Katutyttö / Liukkaat Kädet / Minä Valehtelen / Mustanaamio Mua Suojelee / Onko Sulla Suurta Eläinkirjaa / Possu / Rakas

CD-EP1994Also # (sis. kuvakannet)MARIA & MANTA RAYS
Au Sua mua / Nainen Uus / Haaveisiin / Pallo PYörii

CD1994Also ALS-004MARIA & MANTA RAYS: AI MUA SUA
Tähdenlento / Ai Sua Mua / Köyhän Laskuun / Soittajan Virsi / 5krs. Viinikainen / 5565255 / Pallo Pyörii / Musta Morsian / Hourimaan / Kaipuu / Nainen Uus (When I Write The Book) / Haaveisiin

– Maria Hänninen: laulu/kitara/piano/viulu, Petri Peevo: kitara, Antti Tammilehto: basso/kitara, Aimo Hakala: rummut + Hannu Leiden: laulu, Kim Kuusi: harmonikka –
CD1997Kaktus KAKTUS CD 005DAVE, LADY & CANPAZA GYPSYS: HOT
Rockin’ / Cuts No Ice / You Can Help Me / In Need Of You / Rock’n’Rollers / Faraway Sun / Lovin’ You F Right / Train Of Fire / Butterflies / Paralyzed / Dream Window / One Year

– Dave Lindholm: laulu/kitarat/huuliharppu, Maria Hänninen: laulu/kitarat/viulu/piano/koskettimet, Pertsa Tolonen: basso/akustinen kitara/taustalaulu, Kari Lahtinen: rummut/lyömäsoittimet/kitarat/taustalaulu + Frogley: taustalaulu kappaleilla ’Rockin” ja ’One Year’ –
CDS2001Elastic House ECH 1001MARIA HÄNNINEN: Niinpä Niin
– Maria Hänninen: laulu/slidekitara, Puka Oinonen: kitara, Dile Kolanen: basso/kosketinsoittimet/kitara, Sami Virtanen: kosketinsoittimet, Pasi Sahari: rummut/lyömäsoittimet –
CDS2001WEA ?MISSING LINK FEAT. MARIA: Sunshine
2-CD2001Low Frequency LFR314010ERI ESITTÄJIÄ: SUOMI POP
MARIA HÄNNINEN: Niinpä Niin
CDS2002BMG 74321908782NUOSKA LINK FEAT. MARIA: Sunny Sunday
CD-EP2002WEA 0927-48200-2 (sis. kuvakannet)MISSING LINK FEAT. MARIA: PARADISE
Paradise (Radio edit) / Paradise (Extended version) / Paradise (Dave Storm snowful remix) / Paradise (2-steppin’ remix) / Paradise (Nu soul remix)

CDS2003Wolfram WOLFCDS 015 (sis. kuvakannet)MARIA HÄNNINEN: Ei Et Sä Saa / Et Yksin Elä Tätä Ikävää
CD2003Wolfram WOLFCD 017MARIA HÄNNINEN: KAIKKI MUUTTUU… JOTAKIN JÄÄ
Soi / Ei Et Sä Saa / Kaikki Muuttuu / Jotakin Jää / Yöperhonen / Mä Oon Sulle Liikaa / Meren Ääni / Valvon / Kaipaan Sua / Tänään Ei Voi Pelottaa / Onks Mua Ollenkaan / Et Yksin Elä Tätä Ikävää

– Maria Hänninen: laulu/kitara/koskettimet/viulu, Sami Virtanen: kitara, Puka Oinonen: kitara/mandoliini/laulu, Dile Kolanen: basso/mandocello, Pasi Sahari: rummut/lyömäsoittimet/laulu –
2-CD2003Edel 0149692EREERI ESITTÄJIÄ: POPROCK SPECIAL
MARIA HÄNNINEN: Ei Et Sä Saa
CD2006WolfGang MLCD-021EXTRA VIRGIN
Shine / Don’t Torture / Let My Music Inside / Broken Beacon / Night People / Haunted By Cobain / Blackheads / Sick’n’tired / Sinful Sister, Shameless Brother / To The Limit / Holdin’ It Back / Chit-Chat Man

– Maria Hänninen: laulu/basso, Kai Järvinen: kitara/laulu, Pete Lehtelä: rummut/laulu –
CD2009Samsara SAMCD-006MARIA HÄNNINEN: NOT ONLY BUT ALSO
Wild About That Thing / Zaida Blue / Soulful Dress / Don’t Blame Me / I Had A Talk With My Man / Handsome / Beg Me To Stay / Believe It / Two Blue Devils / Well Allright, Okay / Going Home To My Man

– Maria Hänninen: laulu/kitara (kappaleella ’Beg Me To Stay’)/slidekitara (kappaleella ’Going Home To My Man’)/basso/viulu/piano/urut/rummut/lyömäsoittimet, Luumu Kaikkonen: akustinen kitara/sähkökitara/laulu (kappaleilla ’Two Blue Devils’ ja ’Well Allright, Okay’) + Uuge Kojola: lyömäsoittimet, Matti Kervinen: piano kappaleella ’I Had A Talk With My Man’ –
CDS2013AXR Music DAXR877 (sis. kuvakannet)MARIA HÄNNINEN: Pahviprinsessa
CDS2013AXR Music DAXF915 (sis. kuvakannet)MARIA HÄNNINEN: Toivon Takapiha
CDR-EP2014Turenki TurenkiCDS-917-59 (promo)ERI ESITTÄJIÄ: MARIA HÄNNINEN, VEETI KALLIO, HUOJUVA LATO, PEKKA TIILIKAINEN
MARIA HÄNNINEN: Valkeaksi Pesty Uni
CD2014Turenki TURENKICD1420024 MARIA HÄNNINEN: SOITELLAANPA
Pahviprinsessa / Haaveiden Laiva / Hei Rakkaus / Soitellaanpa Huomenna / Valkeaksi Pesty Uni / TSyytön? / Tätä Päivää / Toivon Takapiha / Oi Taivas / Itken Itkuni Pois

CD2014Turenki TurenkiCD-14200-27ERI ESITTÄJIÄ: TÄTÄ SUOMI SOITTAA
MARIA HÄNNINEN: Oi Taivas

PEKKA HÄRKÖNEN

Pekka Härkösen ja Juhani Korjuksen Yhtyeen vuoden 1964 Tennessee Valssi -singlen Decca SD 5636 kääntöpuolelta löytyy kappale On Tuolla Se Vuori, jolla mukaillaan lauluja On Top Of Old Smoky ja Blueberry Hill.


Sisältö aakkosjärjestyksessä a | b | c | d | e | f | g | h | i | j | k | l | m | n | o | p | q | r | s | t | u | v | w | x | y | z | eri es. | ulkom. | alkuun

Huom: Oheinen luettelo on laadittu ainoastaan informatiiviseksi. Sivuston ylläpitäjä ei myy, mainosta tai jakele mainittuja julkaisuja lukuun ottamatta FBS ry:n omia Blue North -tuotenimen alla ilmestyneitä CD- ja LP-levyjä.

Korjaukset, täydennykset ja muut aihetta koskevat kommentit ovat tervetulleita!
Lähetä palautteesi osoitteeseen: suomiblues (at) hotmail.com


Share