BLUES NEWS -LEHDEN & FINNISH BLUES SOCIETY RY:N HISTORIA VUODESTA 1968

PIAN 50 VUOTTA... EIKÄ SITTENKÄÄN AIVAN SUOTTA!

Vuosi 1968 painettiin historiankirjoihin "Euroopan hulluna vuotena". Ennennäkemättömän voimakas poliittinen ja yhteiskunnallinen murros leimasi ihmiskunnan tekemisiä käytännössä ympäri maailmaa, niin myös täällä Suomessa – ja erityisesti opiskelijoiden keskuudessa. Uudet aatteet myllersivät nuorten toivojemme mieliä eikä ideologisilta ylilyönneiltäkään voitu aina välttyä. Paljon hyvääkin saatiin silti aikaiseksi: Vahva tahtotila omaehtoisen yhdistystoiminnan järjestämiseen sekä vapaaseen tiedonvaihtoon synnytti huomattavaa liikehdintää poliittisten tahojen ohella myös populaarikulttuurin harrastajissa. Varsinkin marginaalimusiikkityylien asiantuntijat kansan syvistä riveistä ottivat asiakseen nousta taistoon Suosikin, Iskelmän, Intron ja Stumpin tapaisia puhtaasti kaupallisista lähtökohdista toimivia, yleispiirteisesti ja joskus jopa väheksyenkin useisiin popvirran lieveilmiöihin suhtautuvia nuorisojulkaisuja vastaan. Rintaman kärkilinjoilla kesällä 1968 sai alkunsa maamme ensimmäinen ja yhä tänäkin päivänä ainoa kotimainen mustaan musiikkiin erikoistunut painotuote Blues News sekä tietenkin myös lehteä julkaissut aatteellinen yhdistys Finnish Blues Society.



Vuoteen 1968 mennessä useiden pop-lehtien sivuilla oli jo esiintynyt kiivaita lukijakannanottoja, miksei suomalainen musiikkimedia paneudu tarkemmin maailmalla alati nousuaan tekeviin blues- ja soul-tyyleihin? Mustan musiikin tietoisuutta olivat täällä viime aikoina kasvattaneet eritoten ulkomaalaisten artistien Suomen-visiitit (vuonna 1967 mm. John Mayall, Spencer Davis Group, Moody Blues, Cream ja Jimi Hendrix) sekä Helsingin Kulttuuritalolla järjestetyt pakettikonsertit (American Folk Blues Festival '66-'67, Sam & Dave Revue '67), joiden innoittamana ympäri maata oli saanut alkunsa kymmeniä blues- tai soulgenreen miellettäviä kitarayhtyeitä. Vuonna 1966 perustettu Love Records oli sekin jo vakiinnuttanut asemansa vakavasti otettavana vaihtoehtoista musiikkia tarjoajavana pienlevy-yhtiönä, jonka siipien alta löysi otolliset toimintaolosuhteet mm. helsinkiläisbändi Blues Section. Brittiläinen Blues Unlimited -lehtikin oli löytänyt ensimmäiset suomalaiset lukijansa, samoin mm. Paul Oliverin toimittamat varhaiset alaa syvemmin tarkastelleet tietokirjat. Radio Luxenburgia ja muita piraattiasemia oltiin niin ikään ehditty kuunnella ja toki myös edellä parjatut Suosikki ja Iskelmä olivat julkaisseet muutamia blues- ja soul-teemaa käsitelleitä yleisartikkeleita sekä artistiesittelyjä. Etenkin Suomen opiskelijapiireissä esiintyi siis jo 1960-luvun jälkipuolella huomattavan paljon mustan musiikin tuntemusta, mutta kummastakaan maan johtavasta yliopistokaupungista ei vaikuttanut vielä tässä vaiheessa löytyvän todellisia edellytyksiä järjestelmällisen bluesyhdistys- ja julkaisutoiminnan ylläpitämiseksi. Ratkaiseva käynnistysliike jouduttiinkin näin ollen suorittamaan Pirkanmaan suunnalla: Jukka "Waldemar" Walleniuksen (s. 1948) ideoima ja alkuvaiheissa miltei kokoaan toteuttama Blues News -lehti sai ensimmäiseksi päätoimittajakseen valkeakoskelaisen Kari Kantalaisen (alias Kari Larne, s. 1947), joka oli innokkaasta, mutta varsin nuoresta toimitusporukasta ainut täysi-ikäinen. Sittemmin Kantalainen kouluttautui hallintotieteiden maisteriksi ja on vaikuttanut mm. merkittävänä yrittäjäjärjestöaktiivina sekä kansanedustajana. Blues Newsin varsinaisen tekijätiimin ulkopuoliseksi asiantuntijaksi mukaan kutsuttiin itseoikeutetusti helsinkiläinen toimittaja Pekka Gronow (s. 1943), joka oli jo vuonna 1962 Yhdysvaltojen Connecticutissa opiskellessaan kierrellyt pitkin mannerta tutustuen samalla paikalliseen blueskulttuuriin niin New Orleansissa, Memphisissä kuin Chicagossakin. Käynnistäessään vuonna 1965 Yleisradiossa oman ohjelmasarjansa "Jazz 65" hän oli soittanut lähetyksissä varauksetta mustiakin bluesartisteja, toimien näin ei pelkästään ensimmäisenä, vaan vuosien ajan myös kiistatta keskeisimpänä valtakunnallisen tason "blues-sivistäjänä" – suunnannäyttäjänä ja oppi-isänä Suomessa.

Finnish Blues Societyn perustamiskokous pidettiin Valkeakoskella 3.7.1968, mutta alkuaikoina toiminta keskittyi Walleniuksen asuinsijoille Tampereelle. Varhaisiin yhteistapahtumiin lukeutui mm. 13.9.1968 Valkeakosken yhteiskoululla järjestetyt "Finnish Blues Societyn Bluesjamit", joissa Waldemarin esitelmöinnin ohella esiintyivät yhtyeet Le Bon, The Best, Kari Larne Blues Band sekä boogie woogie -pianistiksi BN:ssä 2/68 mainostettu Markku Suomela. Ensimmäinen numero yhdistyksen omaa Blues News -jäsenlehteä ilmestyi vain reilun viikon päästä perustamiskokouksesta eli heinäkuun 12. päivän tienoilla. Kannessa esiintyvän Otis Reddingin ohella julkaisussa esiteltiin lukijoille omina artikkeleinaan John Mayall ja Bo Diddley sekä arvioitiin kourallinen blues-kokoelmia. Lisäksi lehdessä oli mm. Pekka Gronowin katsaus suomalaiseen bluesgenreen sekä Waldemarin laatima haastattelu Blues Section -muusikoista Hasse Wallista ja Eero Koivistoisesta. Voitonriemua uhkuva pääkirjoitus alkaa sanoin "Me teimme sen!". Samanaikaisesti vastaavanlaisissa pioneeritunnelmissa ilakoitiin muuallakin Euroopan bluesympyröissä: ruotsalaisen Jefferson-lehden ensimmäinen numero oli ilmestynyt vain paria kuukautta aikaisemmin, Ranskassa taas oman julkaisuhistoriansa avasi joulukuussa 1968 edellisten tavoin yhä ilmestyvä Soul Bag.



Koska yhdistyksen alkuperäinen järjestyssääntö ei vastannut vielä vuonna 1968 Yhdistysrekisterin määrittämiä vaatimuksia, sai FBS virallisen yhdistysstatuksen vasta toisessa perustamiskokouksessaan 24. toukokuuta 1970. FBS:n miltei kaksi ja puolivuotinen taival vapaana yhdistyksenä päättyi lopullisesti 13. marraskuuta 1970, kun viranomaiset viimein katsoivat sen täyttävän rekisteröidylle yhdistykselle asetetut tuntomerkit. Virallistuminen mahdollisti nyt mm. raha-anomusten tekemisen, joita onkin sittemmin haettu uutterasti jokaikisenä vuonna. Vaikka FBS:n toimintaa onkin pääasiallisesti rahoitettu jäsenmaksutuloilla, on myös yhteiskunnallisella tuella (ennen kaikkea Helsingin kaupungin kulttuuriyhteisöjen toiminta-apuraha sekä opetusministeriön toiminta-avustus ja kulttuurilehtituki) ollut vuosien saatossa oma tärkeä roolinsa yhdistyksen pyörittämisessä.

Julkaisutoiminta vakiintuu

FBS ry:n kokelasvuodet osoittautuivat jälkikäteen tarkasteltuna jopa merkillepantavan väkeviksi: kevääseen 1969 mennessä jäseniä ja siten myös BN:n tilaajia oli kertynyt kolmisensataa henkeä, vain vajaata vuotta myöhemmin listalta löytyi nimiä jo lähemmäs 450 (yhdistyksen jäsenluettelo julkaistiin BN:ssä 1. ja ainoan kerran kokonaisuudessaan vuonna 1970 numerossa 8-9). Orastavaa bluesinnostusta eittämättä lisäsivät ainakin pääkaupunkiseudulla Kulttuuritalolla vuoden 1969 varrella koetut merkittävät blues- ja bluesrock-konsertit (Paul Butterfield Blues Band tammikuussa, Fleetwood Mac maalis- ja marraskuussa, John Mayall toukokuussa, Blind Faith kesäkuussa, Steppenwolf lokakuussa ja Ten Years After joulukuussa). Lisäksi Pekka Gronow jatkoi yhdistyksen toiminnan puffaamista käynnistämässään uudessa ”Bluesin Maailmasta” -ohjelmassa ja Waldemar puolestaan levitteli pikkumainoksia mm. Stump-lehteen. Aktiivisimmiksi bluespaikkakunniksi muodostuivat Tampere, Valkeakoski sekä Nurmijärvi, minne perustettiin myös oma voimallinen FBS-alajaostonsa. Nurmijärven haaran avauskokoontuminen Jukolaisten hiihtomajalla helmikuussa 1969 käsitti levyjen kuuntelua, jammailua sekä Tarmo Talvion ja Heikki Suosalon aiheeseen liittyneet esitelmät. Jatkoa seurasi isommassa tilaisuudessa Rajamäen Rajakaaressa. 1970-luvulle tultaessa omat, useimmiten rekisteröimättömät paikallisosastonsa toimivat myös mm. Kotkassa, Helsingissä ja Keravalla, joista varsinkin kahdessa ensiksi mainitussa pyrittiin järjestämään jäsenkokoontumisia useita kertoja kuussa. Hieman myöhemmin innokasta BN-jaostotoimintaa oli havaittavissa myös mm. Lahdessa, Raumalla, Kouvolassa sekä 1970-luvulla vielä ainakin Kemissä, Turussa ja Jyväskylässä.

Blues Newsia ilmestyi ensimmäisenä toimintavuotenaan kolme numeroa, samoin vuonna 1969. Lehden teon ohella yhdistys järjesteli ahkerasti sekä konsertteja että jäsen-, luento- ja keskustelutilaisuuksia. Lähinnä pääkaupunkiseudulla (mm. kirjastoissa) pidetyt BN-toimittajien bluesoppitunnit jatkuivat suosittuina aina 1980-luvun puoliväliin saakka. Niiden rinnalla järjestettiin silloin tällöin myös elokuvanäytöksiä. Alkuaikoinaan FBS oli näyttävästi mukana mm. Turun Nuorison Taidetapahtumassa, jonka yhteydessä 31.10.-1.11.1970 pidetyssä erityisessä Blues-Seminaarissa kuultiin myös elävää mustaa musiikkia: amerikkalaisina päätähtinä päivillä esiintyivät Johnny Littlejohn sekä Suomeen vast'ikään kotiutunut Eddie Boyd. Omatoimisen levytuotantonsa yhdistys käynnisti harvinaisen tyylikkäällä tavalla julkaisten v. 1969 EP:llisen vanhaa Mississippi-bluesia. Pekka Gronowin tuottama yksipuolinen kolmen äänitteen mittainen vinyylikiekko sisälsi Muddy Watersin, Robert Johnsonin sekä Charlie Pattonin musiikkia ja oli vieläpä täysin laillinen tuote (kuten kaikki muutkin FBS:n sittemmin julkaisemat levyt).

Waldemarin jättäydyttyä pian FBS-toiminnasta sivummalle siirtyi lehden julkaisuvastuu yhä selkeämmin Vesa Walamiehen ja Heikki Malkamäen tapaisille Helsingin ja Nurmijärven puuhamiehille. Viimeinen Waldemarin (ja lehden vastaavana toimittajana edelleen toimineen Kantalaisen) komennossa tehty BN oli alkuvuodesta 1970 ilmestynyt #7, tuplanumero #8-9 sen sijaan toteutettiin yksinomaan helsinkiläis-nurmijärveläisin voimin ja Vesa Walamiehen johdolla. Vuosina 1970-1971 FBS:n puheenjohtajana ja lehden päätoimittajana toimineesta Walamiehestä kehittyikin nopeaan tahtiin eräs yhdistyksen kantavista tukipilareista. Vuonna 1970 Blues Newsia ilmestyi 4 kpl, samoin 1971. Kun vielä ensimmäisissä numeroissa suurin osa lehden sisällöstä oli Waldemarin omaa käsialaa, alkoi Walamiehen valtakaudella lehden avustajakunta kasvaa huomattavasti – samalla tietenkin myös sivumäärä sekä artikkelien tyylillinen kirjo.



Vuonna 1972 yhdistyksen puheenjohtajaksi ja seuraavien neljän lehden päätoimittajaksi valittiin Timo "Timi" Varhama. Waldemarin tavoin Varhama oli aloittanut "toimittajanuransa" kirjoittamalla popmusiikista paikallislehteen synnyinpaikkakunnallaan Lahdessa. Ensimmäisestä Blues Newsiin laatimastaan artikkelista Timi sai positiivista palautetta viereisessä korttelissa Helsingin Porvoonkadulla tuolloin asuneelta Vesa Walamieheltä, joka kannustikin miestä mukaan varsinaiseen toimitustyöhön. Timin luotsaaaman BN:n varhainen "toimipaikka" sijaitsi eräässä käpyläläisen puutalon vinttihuoneessa, jonne Varhama puolestaan houkutteli avustajakseen aluksi jossain määrin vastahakoisen Juhani Aallon. Samanaikaisesti Timin veli, Lahdessa vaikuttanut Pentti "Baby Boy" Varhama julkaisi yhdistyksen piikkin EP-levyn verran omaa slidekitara-vetoista musiikkiaan. Vuonna 1973 Blues Newsia työstettiin viisi numeroa, edelleen Timin komennossa. Yhdistyksen toiminnanjohtajana esiintyi näihin aikoihin espoolainen FBS-aktiivi Jussi Rinne. Vuonna 1974 BN:llä ei varsinaisesti ollut päätoimittajaa, mutta silloinen yhdistyksen puheenjohtaja Leo Samonen kantoi luonnollisesti myös lehden vastaavan toimittajan titteliä. Varhaman vetäydyttyä pestistään päätoimittajan tehtävät ottikin käytännössä huostaansa helsinkiläinen Juhani Aalto (1946 - 2006), tosin ensin FBS:n kalustonhoitajan vakanssilla, kunnes vuonna 1975 päätoimittajuus siirrettiin virallisesti hänen kontolleen. Vuonna 1974 BN ilmestyi ensimmäisen kerran kuudesti, mikä heijastui välittömästi tilaajamäärän kasvuna: jo loppuvuodesta lukemat lähentelivät tuhannen henkilön rajapyykkiä (1970-luvun jälkipuolella BN:llä oli parhaimmillaan jopa yli 1500 tilaajaa). Näistä päivistä lukien lehti onkin pitänyt kiinni kuuden numeron julkaisutahdistaan.

Merkittävä muutos oli myös Aallon voimallisesti ajama ja vuolasta kritiikkiäkin ajoittain nostattanut yhdistyksen nimenvaihdos FBS:stä "Suomen afroamerikkalaisen musiikin yhdistykseksi (SAMY ry)". Erityisesti uuden käsitteen pelättiin vaikuttavan BN:n sisältöön ja laajentavan lehden jo muutenkin tavattoman laajaa musiikkityylikirjoa. Tosiasiassa operaatioon kuitenkin lähdettiin siksi, että nimi haluttiin paitsi suomentaa myös saada se nimenomaan kuvaamaan paremmin yhdistyksen koko toimialuetta, joka oli jo FBS:n perustavassa kokouksessa toukokuussa 1970 esitetty muodossa "afroamerikkalainen kansanmusiikki ja siitä kehittyneet musiikkimuodot". Vesa Walamiestä siteeraten (BN 2/77): "Tällä haluttiin selvästi kytkeä hengellinen vastine gospel sekä molemmista johdettavissa olevat tai selvästi vaikutteita saaneet musiikin lajit, kuten rhythm and blues, rock'n'roll, soul, cajun, zydeco jne. Tuolloin afroamerikkalainen musiikki ymmärrettiin lähinnä USA:ssa syntyneinä ja kehittyneinä tyylisuuntauksina." Käyttökielessä SAMY-termi lanseerattiin oikeastaan jo vuonna 1975, mutta virallinen Yhdistysrekisterin hyväksyntä sekä alkuperäisen englanninkielisen että suomennetun yhdistysnimen käyttöön astui voimaan vasta vuoden 1980 alussa, neljän vuoden hakuruljanssin jälkeen. Tästä eteenpäin FBS-muotoa käytettiin vain ulkomaille suunnatun postin yhteydessä. Kun yhdistys päätti vuonna 2006 silloisen puheenjohtajansa Sami Ruokankaan johdolla palauttaa nimensä takaisin alkuperäiseen kirjoitusasuunsa Finnish Blues Societyksi, oli byrokratiaprosessi jo huomattavasti joutuisampi: SAMY ry saatiin poistettua yhdistysrekisteristä noin puolen vuoden kuluessa, kun Patentti- ja rekisterihallitus vahvisti nimenmuutoksen 29.8.2006.

Lehden 50. numero ilmestyi vuonna 1978 ja tasaisella tahdilla numero sata saavutettiin kesään 1986 mennessä. Numerossa 150 oltiin jouluna 1994 ja maaginen 200 julkaisun raja oli tosiasiaa numeron 2/03 kohdalla. Tuolloin BN saavutti sopivasti 35 vuoden iän ja samaan aikaan vietettiin myös "Bluesin satavuotisjuhlia". Tällä hetkellä jo 250. numeron etapin ohittaneen lehden julkaisutahti ei ole katkennut vielä kertaakaan kuluneina 40+ vuotena - ja aina syksyyn 2008 saakka se myös piti hallussaan bluesjulkaisujen maailmanennätystä ilmestyneiden numeroiden määrässä (kärkipaikkaa pitää tällä hetkellä hallussaan 10 kertaa vuodessa ilmestyvä brittiläisjulkaisu Blues & Rhythm). Vuoden 1978 loppuun asti kipparoineen ja tästä eteenpäin oman Folk & Country -lehtensä (1979-91) sekä Suomen Folk- ja Country-musiikin seuran parissa jatkaneen Aallon jälkeen FBS/SAMY ry:n puheenjohtajan ja Blues Newsin vastaavan toimittajan virkaa ovat hoitaneet Risto Kuokkanen (1979-82), Pertti Nurmi (1983-89), Aimo Ollikainen (1990-98), Sami Ruokangas (1999-2006), Petri "Pete" Hoppula (2007-11) sekä Maiju Lasola (2012-).

Ulkoasusta ja toimitusmetodeista

Vaikka ensimmäisen Blues News -numeron kotikutoinen yleisilme takuulla poikikin pikkuivallista hymähtelyä ammattimaisemmalta pohjalta toimineiden lehti-ihmisten keskuudessa, ei ole myöskään mitään syytä epäillä, etteikö harrastelijaryhmän silti varsin vaikuttuva aikaansaannos olisi kaikesta huolimatta herättänyt alan osaajissa myös tietynlaista kunnioitusta – eikä vähiten sisällöllisen kypsyytensä johdosta. Tekijöiden musiikillisen osaamisen sekä siviilirohkeuden lisäksi BN:n synnyn ja nopeasti stabiloituneen yleisilmeen perustaksi voitaneen lukea myös painotekniikan kehityksen amatööreille suotuisampaan suuntaan: Vuonna 1968 Valkeakoskelle oltiin sattumalta perustettu uusi offsetpaino, mikä käytännössä mahdollisti pienimuotoisen ja –painoksellisen harrastelijalehden tekemisen kohtuukustannuksin. Valkeakosken kirjapainossa valmistettuja numeroita 1-5 ja 7 lukuun ottamatta kaikki muut BN:t aina numeroon 2/89 asti työstettiin kuitenkin Nurmijärven Sanomien offsetpainossa. Kyseisen sanomalehden julkaisutoiminnan päätyttyä vuonna 1989 perustivat lehtipainon entiset työntekijät (Matti Rintala ja Raimo Niemelä) oman yrityksensä NurmiPrint Oy:n, jonka asiakkaana BN jatkoi vuoteen 2004 saakka. Vuosien 2005 - 2008 BN:t olivat lähtöisin Tampereen Cityoffset -painosta ja vuodesta 2009 eteenpäin Blues Newsia on painettu Helsingin Art-Print Oy:ssä.

Painopaikasta riippumatta peruslogiikka lehden valmistamiseksi ei juurikaan muuttunut ennen 1990-lukua: artikkelit "ladottiin" ensin kirjoituskoneella, sen jälkeen tekstiliuskat, otsikot ja kuvitukset "leikattiinliimattiin" oikeille kohdilleen ja kuvattiin lopuksi offsetpainoa varten. Tämän kaltainen haasteellinen, aikaa ja ennen kaikkea suunnatonta kärsivällisyyttä vaatinut lehdenvalmistusmetodi jatkuikin aina tietokoneajoille saakka, jolloin kuvan/tekstinkäsittely- ja taittoohjelmien sekä sähköisen tiedonsiirron kehittyminen antoi lopulta tilaisuuden heittää vanhat rutiinit pysyvästi romukoppaan (1. kokonaisuudessaan Macintosh-tietokoneella taitettu numero oli BN 6/94, kokonaan digitaalitekniikkaan siirryttiin myös lehden kuvamateriaalin osalta numerossa 4/2000). Samalla työt pystyttiin jakamaan pienempiin osakokonaisuuksiin ja vastuuttamaan eri henkilöille omissa kotioloissa tehtäväksi - eikä näin ollen myöskään erityiselle "toimitustilalle" ollut enää käytännössä mitään tarvetta.

Tilanne oli täysin toinen 1970-luvun puolivälissä, jolloin lehden siirtyminen 6-numeroiseen ilmestymistahtiin, sivumäärän huomattava kasvu sekä lukijoiden kohonneet laatuvaatimukset nimenomaan asettivat oman työpisteen koko BN:n olemassaolon elinehdoksi. Yhdistyksen ensimmäinen "läävä" löytyi Hernesaarenkatu 5:n ja Telakkakatu 2:n kulmassa sijainneesta myymälähuoneistosta Helsingistä. Pääasiassa 15.5.1975 käyttöönotetut tilat toimivat toimisto- ja kokoontumiskäytössä. Toisena vuokralaisena samassa osoitteessa toimi Suomen Jazzliitto, jolle yhteiselo muodostui erityisen hedelmälliseksi: kimpassa jazzareiden kanssa julkaistu BN 3/75 nimittäin herätti henkiin maan perinteikkäimmän, mutta jo jonkin aikaa telakalla olleen musiikkilehden Rytmin. Vuokrahintojen kohtuuttoman kasvun myötä Telakkakadulta vuonna 1983 poistumaan joutunut FBS löysi lehti-ilmoituksen avulla uudet, hulppeat, likemmäs 90-neliöiset toimitilat Kalliosta. Suonionkatu 6:n ja 3. Linja 19:n kulmassa sijainneen asuintalon askeettinen, ikkunaton pommisuoja onkin palvellut siitä lukien sekä toimituksen työpajana, arkistona, kirjastona, bänditreenitilana, yhdistyksen jäsenten ja hallituksen kokoontumispaikkana että aika ajoin jopa (luvattomana) asuntona! Nykyisin huoneiston seiniltä voi siis aistia jo harvinaisen konkreettisesti historian havinan kuluneen neljännesvuosisadan varrelta.

Ensimmäiset kuusi vuotta Blues Newsia julkaistiin tabloidi-formaatissa (= sanomalehtimallisena) sillä poikkeuksella, että numerot 3/73 ja 4/74 olivat ilmestyneet yhteennidottuina A4-kokoisina erikoispainoksina Musa-lehden sisäsivuilla. Nykyiseen sivukokoon siirryttiin pysyvästi J. Aallon päätoimittajakaudella vuoden 1975 alussa. Muutos tehosti lehden luettavuutta ja käytännöllisyyttä, mutta ennen kaikkea sen johdosta BN:n oli nyt mahdollista päästä Rautakirjan kioski-irtomyynnin piiriin. Tämä toteutuikin vuonna 1976 ja jälleen lehden lukijakunta lähti räjähdysmäiseen kasvuun.


Suonionkadun "läävä" v. 2008, silloisen puheenjohtajan perusteellisen siivousurakan jälkeen...


Aallon toimijaksolla BN sai rinnuksiinsa myös uuden, Hannu Nybergin laatiman logon, johon ehdittiinkin tottua parin vuoden ajan ennen edelleen käytössä olevan, julistetaiteilija ja mainosmies Jukka Veistolan alkujaan suunnitteleman lintu-logon lanseerausta (Veistola suunnitteli yhdistykselle myös Eddie Boydin Brotherhood-LP:n kansigrafiikan). Irtonumeromyynnin johdosta lehden tunnuksen oli mahduttava etukannen vasempaan yläkulmaan, minkä seurauksena myös julkaisun nimi lyhennettiin tässä yhteydessä muotoon "BN". "Blues News" palautettiin kanteen vasta lehden 25-vuotisjuhlien myötä uusitussa logossa vuonna 1993, ensin pienempänä joko lintua kiertävänä tai sen alle sijoittuna tekstinä, sitten vuodesta 1998 lähtien nykyisellä paikallaan ja huomattavasti suurikokoisempana.

Edelleen keskeinen kustannustekijä BN:n julkaisuhistoriassa on ollut lehden sivumäärä, jonka osalta variaatiota onkin tapahtunut runsaasti: alkuaikojen 8-sivuisesta lehdykästä kasvoi 100. numeroon mennessä 100-sivuinen järkäle! Kyseinen juhlajulkaisu oli toki poikkeustapaus - keskimäärin kussakin lehdessä on ollut sivuja kuutisenkymmentä (vuoden 2009 alusta lähtien vakiintunut sivumäärä on ollut 68). Perinteisesti myös muut tasalukuihin yltäneet numerot ovat olleet hieman tuhdimpia lukupaketteja: 20-vuotisjuhlalehden 4/88 oli senkin tarkoitus olla satasivuinen, mutta painovalmiit originaalileiskat sekä lehteen tarkoitettu kuvamateriaali katosivat mystisesti toimitussihteeri Ritvasen näpeistä hänen matkallaan Kalliosta Nurmijärven offsetpainoon eivätkä koskaan löytyneet. Työ jouduttiin aloittamaan alusta, ja kuukauden ponnistelujen jälkeen lannistumattomalla BN-tiimillä oli edessään uusi 84-sivuinen tekele, jota kuitenkin varjostaa yhä tänänkin päivänä aikalaistensa mielissä - silloista päätoimittajaa Pertti Nurmea siteeraten - "koko lehden historian kirvelevin katastrofi". Huomionarvoisen kookkaita "raamattuja" ovat olleet myös 92 sivuun yltäneet 25-vuotisjuhlanumero 3/93, lehden 200. numero 2/03 sekä tietenkin lähes kirjamaisen ulkomuodon saanut liimasidottu ja erityisen paksuilla kansilla varustettu 108-sivuinen 40-vuotisjuhlanumero.

Ärhäkkäintä ulkoasullista kritiikkiä BN on saanut matkan saatossa painolaadustaan, jonka voi todeta olleen aina suoraan verrannollinen lehden valmistuskustannuksiin ja sen johdannaisena aatteellisen yhdistyksen rajalliseen talouteen. Myös lehden mustavalkoisuus juontaa juurensa moniväripainon kalleuteen. Ensimmäinen kokeilu nelivärikannella tehtiin 20-vuotisjuhlavuonna 1988, jolloin yksittäisen värikantisen numeron BN 5/88 julkaiseminen poikkeuksellisesti ja ainutkertaisesti helsinkiläisessä Atelje-painossa aiheutti lisää harmaita hiuksia päätoimittaja Pertti Nurmelle edellisen juhlanumero-selkkauksen jälkeen. Aimo Ollikaisen päätoimittajuuskauden myötä vuodesta 1990 lähtien kansia ryhdyttiin painattamaan säännönmukaisesti väreissä kuitenkin siten, että niissä esiintyneet kuvat olivat edelleen mustavalkoisia. BN 5/88:n jälkeen seuraava varsinainen monivärinen kansi näki päivänvalon numerossa 3/02. BN:n historian ensimmäisiä värillisiä sisäsivuja taas päästiin ihailemaan numerossa 3/08.

Kolmi- ja nelipalstaisuuden välillä ollaan niin ikään harjoitettu huopaamista edestakaisin lukijoiden vallitsevien mieltymysten mukaisesti. Nykyisessä kompromissiratkaisussa pitkät artikkelit on taitettu pääasiassa hieman suuremmalla fontilla kolmipalstaisina ja levyarviot vastaavasti tiiviinä nelipalstoina.

Muita yhdistysaktiviteetteja vuosien varrelta

FBS:n ja Blues Newsin omatoimisesti tai muiden toimijoiden kanssa yhteistyössä järjestämissä konserteissa ovat vuosien mittaan esiintyneet ulkomaalaisista artisteista mm. Champion Jack Dupree (1973), Mickey Baker (1974), New Orleans Ragtime Orchestra (1974), Professor Longhair (1975), Big Walter Horton & Eddie Taylor (1976), J.B. Hutto & the Houserockers (1977), Johnny Shines (1978), Luther Allison (1993), Long John Hunter (1998), Johnnie Bassett (1998), Bill Sims (2000), Dana Fuchs (2004, 2005), Bill Öhström (2004), Irving Louis Lattin (2004), Jim Campilongo (2005), Spikedrivers (2005), Doug MacLeod (2005, 2006, 2008), R.J. Mischo (2006), B.B. & the Blues Shacks (2008), Sugar Ray Norcia (2009) sekä Little Victor (2010). Viimeaikaisissa projekteissa on tiivistä verkostotoimintaa harjoitettu varsinkin Helsingin Kulttuuriasiankeskuksen, Malmitalon sekä JämSession-organisaation kanssa. Myös mm. Eddie Boydin 60-vuotisjuhlakonsertti amerikkalaiskitaristi Stefan Grossmanin kera Helsingin Tavastialla marraskuussa 1974 sekä Eddie Taylorin ja Walter Hortonin esiintyminen samassa paikassa syyskuussa 1976 mahdollistuivat pitkälti FBS:n puuhahenkilöiden, erityisesti J. Aallon ja Matti Laipion myötävaikutuksella. Kotimaisin voimin organisoituihin merkkisaavutuksiin puolestaan lukeutuvat mm. yhteistyössä Tavastia-klubin ja Yleisradion kanssa toteutettu "Suuri suomalainen blueskonsertti" 18.1.1979 (esiintyjinä R.R. Hooley alias Risto Kuokkanen, Baby Boy Varhama-Heikki Ansa-duo, Bootleg Blues Band, Full House, Hojas sekä Red House Band) sekä "Bluesia Bottalla" -konsertti 14. 11. 1980 (esiintyjinä Hojas, Full House, R.R. Hooley sekä Dave Lindholmin Bluesbringers), joka kuului osana helsinkiläisten yhdistysten yhteistoimin järjestämää "Helsingin Arki" -viikkoa vastauksena Juhlaviikkojen yksipuoliselle kulttuuritarjonnalle. Lisäksi FBS:llä oli etenkin 1970-luvulla tärkeä konsultoiva rooli Pori Jazzin bluesartisti-kiinnityksien valmistelussa. Myös Tukholmasta käsin toimineen Scandinavian Blues Associationin kanssa tehtiin jonkin verran yhteistyötä artistien maahan tuomiseksi.

1980-luvulle tultaessa aktiivisia konserttijärjestäjiä toimi Suomessa jo muutenkin siinä määrin runsaasti, ettei FBS:llä ollut enää aikaisempien vuosien tapaista tarvetta panostaa vähäisillä resursseillaan tälle rintamalle. Keikkatoiminta elpyi oikeastaan vasta kesällä 1992, jolloin yhdistys keräsi kahden Helsingin Café Nouveaussa pidetyn tukikonsertin avulla varoja valmisteilla olevan "More Living Finnish Blues" - kokoelma-cd:n julkaisemiseksi. Vuotta myöhemmin, lehden 25-vuotisjuhlajameissa Helsingin Gilda-ravintolassa heinäkuussa 1993 esiintymässä nähtiin teksasilaisen rockabilly-trion High Noonin ja Tortilla Flatin ohella Luther Allison Band erikoisvieraanaan Eddie Boyd. Saman vuoden keväällä ja kesällä yhdistysaktiivit (Honey Aaltonen ja Pekka Laine etunenässä) pyörittivät myös omaa BN-bluesklubia ravintola Radio 21 MHz:ssa Pohjoisella Rautatienkadulla (esiintyjinä mm. Tortilla Flat, Sultans of Swing, Rhythm Hogs, Slim Allan & the Aces ja Lost Sombreros). Lisäksi BN-jengi oli mukana järjestämässä Robert Johnsonin musiikille omistettua "Devil's Music" -iltamaa Tavastialla toukokuussa 1994 (esiintyjinä Tortilla Flat, Keystone Cops ja Blues Affection) sekä elokuussa 2000 Helsingin Nosturissa ja Turun Bluestockissa esittäytynyttä "Stevie Ray Vaughan 10th Anniversary Tribute" -kiertuetta (esiintyjinä Dave Lindholm, Jake's Blues Band, Wiley Cousins ja Erik Valkama). Yhdistyksen 30-vuotisvuosia taas kunnioittivat läsnäolollaan peräti kaksi mustaa kitaristilegendaa: Long John Hunter esiintyi huhtikuussa 1998 Helsingin Storyvillessä, Johnnie Bassett puolestaan marraskuussa Tavastialla 20 vuotta samana vuonna täyttäneen Fennica Recordsin kanssa yhteistyössä järjestetyssä konsertissa (mukana myös Knucklebone Oscar, Bottlenecks ja Snake Oil). Yhdistyksen itsetunnolle tärkeä voimannäyte oli myös Malmitalolla helmikuussa 2005 järjestetty Eddie Boydin muistokonsertti. Pitkään valmisteilla olleen "Mello' Hello!" -levyprojektin toteutumista juhlistaneessa loppuunmyydyssä tapahtumassa esiintyivät lämminhenkisen jamitunnelman saattelemina pianisti-laulaja Boogie Boy Harris, Jukka Tolonen, Pepe Ahlqvist sekä T. Leino & Blue Disease.

Kuten todettua, oma levytuotanto on lukeutunut yhdistyksen toimintaan keskeisenä elementtinä jo vuodesta 1969 lähtien. Edellä mainittujen Mississippi Blues- ja Baby Boy Varhama -EP:iden ohella varhaiseen FBS-julkaisusarjaan sisältyvät myös kokoelma-LP "Bluesin Juuret" (1971; levyn kannet saatiin tosin painetuiksi vasta levystä otetun uusintapainoksen myötä keväällä 1980!), Eddie Boydin LP "Brotherhood" (1975) sekä Chicago Overcoatin EP "Mean Old Rider" (1976). Keväällä 1975 päätoimittaja J. Aalto lupaili BN:n pääkirjoituksessa yhdistyksen olevan valmistelemassa uutta kokoelmalevyä kotimaisesta bluesista. Projekti ei kuitenkaan toteutunut, vaikka bändien ja äänitteiden hakuilmoittelua jatkettiin ahkerasti seuraavina vuosina. Keväällä 1979 uusi päätoimittaja Risto Kuokkanen totesi hänkin pääkirjoituksessaan itsevarmana, että suomalainen blueslevy kyllä julkaistaan. Nauhat kuulemma olivat jo valmiina, mutta hankkeelta puuttui vain vetäjä - nyt homma oli tarkoitus viedä loppuun ryhmätyönä. Kovasta yrityksestä huolimatta levy jäi lopulta kokonaan tekemättä. Sen sijaan Kuokkasen aikana perustettu ja edelleen voimissaan oleva Blue North -merkki avasi julkaisuputkensa vuonna 1980 kolmella EP:llä, joista kaksi sisälsi bluesyhtyeiden Hojasin ja Fullhousen uutta studiomateriaalia ja kolmas vuosien 1962-63 ääniteharvinaisuuksia suomi-rockin pioneereilta Bo Lutherilta ja Harri Sutiselta. "Finnish Blues" -EP-sarja sai jatkoa vuonna 1985 Gyan Dookien & Telecaster Combon ja Tortilla Flatin levyjen muodossa. Vuonna 1986 ilmestyi Honey Aaltosen tuottama kokoelma-LP "Living Finnish Blues" ja vuonna 1988 Tommi Vikstenin ja Helge Tallqvistin tähdittämän The Hangovers -bändin samanniminen maxi-EP. Blue North Recordsin cd-katalogin avasi vuonna 1992 kokoelma "More Living Finnish Blues" ja täydennystä on seurannut 2000-luvun varrella kokoelmilla "Blues Power! – The Radiomafia Roots Evening Sessions" (2000) ja "Blues News Is Coming..." (2006; yhteistuotannossa Rytmi-lehden kanssa) sekä artistikohtaisilla albumeilla "Mello' Hello! - Eddie Boyd: In Finland" (2005), "Hojas Blues Band – Live At Myllyblues" (2007), "Gyan Dookie & Telecaster Combo – 20 Years After" (2007) sekä tuoreimpana "Gary Primich & Friends - Gary, Indiana" (2010). Lisäksi yhdistyksen tuotannollisella avustuksella julkaistiin musiikkia myös Love- ja Sävel-merkeillä (Kari Larne Blues Bandin single Love LRS 1025 vuodelta 1969 sekä Pekka Gronowin, Matti Laipion ja Ilpo Saunion kokoama 1920-40-lukujen amerikkalaisäänitteitä sisältävä LP "Bluesin Mestareita", Sävel SÄLP 657 vuodelta 1970). Edelleen Blues Newsin välityksellä jaeltiin myös "Suomalaista rockabillyä vuosia ennen kuin siitä tuli muotia!" -myyntilauseella mainostettua, vuonna 1976 julkaistua J. Guitar Pony -singleä (= Jari Kyyrön kesällä 1975 Dan Tigerstedtin Puistolan studiossa tekemiä moniraitaäänityksiä) sekä Honey B. & The T-Bonesin vuonna 1985 julkaistua omakustannesingleä "Lucy Mae Blues" / "Coming Home" (TBS-8502). Ilmaisia levyliitteitä on lehden lukijoille jaettu vuosina 2003 (jolloin BN:n 200. numeron väliin sujautettiin Bluelightin tuotantoa esitellyt promo-CD "20 'Hits', No Mercy") ja 2008 (jolloin taas juhlanumeron #232 tilaajalahjaan sisältyi saksalaisen Bear Familyn r'n'b-kokoelma "Snatch And Grab It").

Merkittävä episodi BN:n historiassa on myös oman levypostimyynnin, FBS-levypalvelun pyörittäminen. Vuoden 1973 tienoilla käynnistyneen (aivan alkuvaiheissa myyntipuolesta huolehti Jussi Rinne) ja J. Aallon aikana vakiintuneen toiminnan keskeisenä tarkoituksena oli välittää maahan uusia blueslevyjä, joita ei ollut saatavilla tavallisissa levykaupoissa. Äänitteitä myytiin etupäässä yhdistyksen jäsenille. Hanke menestyi alkuvuosina niinkin hyvin, että Aalto suunnitteli palkkaavansa avukseen erityisen toiminnanjohtajan, joka saisi palkkaa (tai palkkiota) levyjen myynnistä. Tätä tehtävää oltiin pedattu ensisijaisesti Seppo Eloselle, joka sen lisäksi että toimi lehden aktiivikirjoittajana, harjoitti jo tuohon aikaan muutenkin omatoimista levykaupankäyntiä. Keskeisinä tahoina myyntikuvioissa olivat mukana myös kalustonhoitajan virkaa kantanut Jarmo Santavuori sekä Matti Laipio. Vuoden 1977 tienoilla Levypalvelu kuitenkin päätettiin eriyttää yhdistyksen toimialasta siten, että Elonen ryhtyi operoimaan postimyyntiä täst'edes itsenäisesti ja Aalto, Laipio sekä Santavuori puolestaan perustivat keskenään uuden yhtiön Quality Recordsin. 1980-luvulle tultaessa myös Quality lopetti toimintansa ja kukin sen vetokolmikosta ajautui jälleen omille teilleen: Aalto jatkoi äänitemyyntiä Digelius-levyliikkeessä, Laipio ryhtyi yhteistoimintaan Fennica Recordsin kanssa ja Santavuori välitti sekä myös tuotti levyjä (mm. melkoisen määrän Olavi Virran tuotantoa) omissa nimissään.

Blues News -toimittajien tie on vienyt usein lehtikirjoittelun tiimoilta myös valtakunnallisille radioaalloille. YLE:n ikimuistoinen vuosina 1977-79 toimitettu "Rock and rollin villit vuodet" sisälsi vakioisäntä Tapio Mattlarin ohella myös tiettyihin artisteihin tai teemoihin keskittyneitä erikoisjaksoja, joita olivat BN:n asiantuntijajoukosta vetämässä mm. Hannu Nyberg sekä Mikko "Smuige" Saikku. Vieläkin legendaarisempi 1970-luvun radio-ohjelma oli tietenkin Pekka Gronowin jo edellä sivuttu "Bluesin Maailmasta", jonka tekovastuu siirtyi vuoden 1978 jälkeen puhtaasti BN-kaartille (juontajina esiintyivät vuorollaan mm. Matti Laipio, Risto Kuokkanen, Seppo Elonen, Juhani Ritvanen, Pertti Nurmi, Juhani Laikkoja, Erkki Sironen ja Vesa Walamies, joista ainakin viimeksi mainittu oli toiminut ohjelmassa Gronowin tuuraajana jo vuosikymmenen alkupuolellakin). Viimeinen "Bluesin maailmasta" -jakso lähetettiin joulukuussa 1989 eli se säilyi Yleisradion ohjelmistossa miltei 21 vuotta! Vuonna 1975 tosin Gronowin ollessa estynyt vetämästä omaa lähetystään ohjelmapaikan korvasi M. Laipion isännöimä 12-osainen "Bluesin vuosikymmenet". Lisäksi tammikuussa 1990 Ylessä kuultiin Jazzradion puitteissa useita BN-aktivistien toimittamia blues-ohjelmia, mm. musiikkinäytteillä höystetty paneelikeskustelu ja blues-toivekonsertti, jonka koordinaattorina toimi Erkki Sironen. Edelleen paikallisradioiden taajuusalueilla mustan musiikin tuntemustaan ovat kuulijoille vuosien saatossa jakaneet mm. Pekka Talvenmäki (Rytmiradio) ja Juhani Aalto, Kari Kempas ja Antero Tirronen (Lähiradio). Kirjailija-rumpalitaituri Honey Aaltosen meriitit radiotoimittajana ovat niin ikään laajat ja monivaiheiset – yhdistyksen entisestä varapuheenjohtajasta ja vuosien 1989-92 kuluessa runsaasti lehteen artikkeleita tuottaneesta Pekka Laineesta sekä 1970-luvun puolivälin molemmin puolin FBS-aktiivina kunnostautuneesta Jukka Haarmasta puhumattakaan!

Suositun Hurriganes-teoksen vuonna 2002 (uusittu pokkaripainos vuonna 2007) kirjoittaneen Honey Aaltosen kautta saammekin luontevan aasinsillan muihin tietokirjallisuutta julkaisseisiin BN-aktiivitoimittajiin, joihin lukeutuvat Antero Tirronen (teokset "Selluloidi soi!" ja "Memphisistä Hollywoodiin - Pääosassa Elvis Presley" yhdessä Sari Tirrosen kanssa) sekä Hannu Nyberg, jonka seikkaperäinen Blues News -artikkelisarja "Kannasta Kattoon" jalostui jo vuonna 1984 klassikkokirjaksi "Rockista Rautalankaan" ja kaikkiaan 5-osainen "Elvis elää?" -saaga vastaavasti omaksi opuksekseen vuonna 2003. Edelleen lehden ja yhdistyksen toiminnassa näkyvästi mukana oleva Nyberg on myös tehnyt vuosien varrella merkittävää kulttuurihistoriallista työtä suomalaisten rock'n'roll-ääniteharvinaisuuksien julkituomiseksi kokoamalla ja tuottamalla LP-levyjä mm. Timo Jämseniltä, Rock-Jerryltä, Pirkko Mannolalta, Cay & the Scaffoldsilta sekä Jorma Kaleniukselta.

Mieliin painuvia FBS-muistoja tarjosivat aikalaisilleen myös ex-päätoimittaja Kuokkasen vuosina 1978-82 yhdistyksen toimituksen tiloissa vetämät kitarakurssit. Huipputason muusikkona tunnetun Riston opastuksessa monet nuoret kitaristinalut saivat ensikosketuksensa niin bluesin, old timeyn, bluegrassin, countryn, rockabillyn kuin myös folkin soittamiseen.

Unohtaa ei sovi FBS:n vuosien saatossa jakamia tunnustuspalkintoajakaan. Lisäksi että yhdistys on myöntänyt erilaisia stipendejä ja kunniajäsenyyksiä lukuisille kotimaisessa blueskentässä ansioituneille muusikoille ja taustavaikuttajille, kuuluu FBS:n meriitteihin myös Helsingissä pitkään asuneen blueslegendan Eddie Boydin muistolaatan suunnitteleminen, teettäminen ja julkistaminen taiteilijan entisen kotirakennuksen edustalla toukokuussa 2009. Kyseinen tapahtuma huomioitiin laajalti myös kansainvälisessä bluesmediassa.

Saattaakseen tiedonvälityskapasiteettinsa vastaamaan 2000-luvun alati kasvavia tarpeita on BN – vastapainona varsin harvalle ilmestymistahdilleen – pyrkinyt viime vuosina kehittämään myös internet-palvelujaan. Alkujaan jo vuonna 1995 avatun BN-webbisaitin sekä joulukuussa 2007 perustettujen MySpace-sivujen tarjontaa on täydennetty hiljattain mm. mittavalla suomalaisen bluesin äänite- ja yhtyeluettelolla, selvityksellä Suomessa esiintyneistä ulkomaan artisteista sekä online-tietokannalla lehdessä ilmestyneistä vanhoista artikkeleista. Viimeksi mainittu perustuu luonnollisesti Vesa Walamiehen laatimaan ja ylläpitämään taulukkomuotoiseen BN-indeksiin.

Monenkirjava BN-toimituskunta, vieläkin kirjavampi lukijakunta

Kuten todettua, aivan ensimetreillä suurimmasta osasta Blues Newsin kirjoituksia vastasivat Waldemar Wallenius sekä korvaamattomana asiantuntija-apuna toiminut Pekka Gronow. Varhaisia rhythm'n'bluesin, soulin ja lauluyhtyemusiikin eksperttejä edusti Tarmo Talvio, jonka ensimmäinen pitkä kirjoitus, James Brown -historiikki "Mr. Dynamite" julkaistiin numerossa 2/68. Samassa lehdessä debytoi kirjoittajana myös Vesa Walamies artikkelillaan "Sonny Boy Williamson II – The King Of Blues Harmonica". Blues Newsin tämänhetkisestä avustajakaartista ylivoimaisesti pisimpään mukana ollut Walamies edustaa toimitusryhmän kärkipäätä myös tuotannon määrässä. Hänen edelleen kirjoitetussa tekstinpaljoudessa yltää vain Juhani Ritvanen (s. 1948). Lehden pitkäaikainen toimitussihteeri, yhdistyksen 6. kunniajäsen ja tälläkin hetkellä käytännössä koko lehden taitosta yksinään vastaava Ritvanen tiedettiin kovan luokan soul-ja rhythm'n'blues-asiantuntijaksi jo lehden perustamisvaiheissa ja miestä pyydettiinkin pian mukaan toimitustyöhön (taisi mennä kumminkin niin päin, että kysäisin itse kehtaisinko jotain kirjoitella - jr). Juhanin ensimmäiset laajemmat artikkelit (Clarence Carter sekä "Country Gospel") ilmestyivät lehdessä 1/71.

1960-luvun BN-kynäilijöihin lukeutuivat myös mm. Heikki Malkamäki (joka myös toimi alkuvaiheissa lehden taittajana), Hojas-kitaristi Kimmo Laaksonen, myöhemmin klassisen alan säveltäjänä ja kirjailijana kunnostautunut Eero Hämeenniemi sekä oman kirjoitusuransa lehdessä 3/69 Tyrone Davis -levyarviolla avannut soul-spesialisti Aarno Alén. Uuden vuosikymmenen vaihtuessa mukaan vakituiseen kirjoitusremmiin astuivat uusina niminä mm. Matti Laipio (Bukka White -artikkeli numerossa 3/70), Pentti Varhama (Johnny Winter -kirjoitus numerossa 2/70), Heikki Suosalo (Righteous Brothers -artikkeli numerossa 2/71), Pekka Talvenmäki (Curtis Mayfield & the Impressions -artikkeli numerossa 4/71), Pertti Nurmi (Johnny Young- ja Snooky Pryor -levyarviot numerossa 4/71) sekä Hannu Nyberg, jonka BN-ura käynnistyi hieman yllättäen kuvataiteilijana numerossa 3/72: "Snoopy B. Goode" -nimisen sarjakuvan jälkeen Hanskin ensimmäinen varsinainen kirjoitus "Chuck Berry Is Here" näki päivänvalon vajaata vuotta myöhemmin numerossa 2/73. Lehden "hovivalokuvaajina" vaikuttivat 1970-luvulla Jarmo Santavuori, Alan Bridger sekä etenevässä määrin syksyllä 1970 oman "ammattimaisen" kameraharrastuksensa aloittanut P. Nurmi.

BN:n varhaisiin avustajiin kuuluivat lisäksi mm. Tommi Liuhala, Arto Luotohaara, Jussi Rinne, Tero Heinänen, André Fanelli, Lauri Toivinen, Jukka Haarma, Leena Jäppilä, Timo J. Närväinen, Juha Tynkkynen, Timo Pöyhönen, K.W. Blomqvist, Juhani Similä ja monet muut. Tulevan puheenjohtajan Juhani Aallon kirjallinen tuotanto lähti liikkeelle Roberta Flackin "Killing Me Softly"- ja Curtis Mayfieldin "Back To The World" -albumien arvioilla numerossa 5/73. Lehden historian kenties pistäväsanaisimmaksi ja kantaaottavimmaksi kriitikoksi jalostuneen Seppo Elosen ensimmäinen kirjoitus numerossa 5/74 käsitteli Hubert Sumlinia, "Tuntematonta superkitaristia". Samassa lehdessä ilmestyi myös H. Nybergin artikkeli "Divarien Helmiä", jossa hän käsitteli viimeaikaisia sinkkulöytöjään. Pidetty sarja jatkui 1990-luvun alkupuolella ja toisena kirjoittajana tässä vaiheessa toimi vuorovedoin Hannun kanssa T.J. Malin (s. 1953 – k. 1998). Muita 1970-luvulla käynnistyneitä ikimuistoisia BN-jatkokolumneja olivat mm. Vesa Walamiehen kommentaaripalsta "Turinaa ja tietoa" (4/73-), Ritvasen "Helmiä Houstonista" (4/72-) ja "Bring Back Those Doo-Wops" (3/76-), Risto Kuokkasen "Kitarakirjasto" (5/79-) sekä Pekka Talvenmäen artistiesittelysarja "Tyttöyhtyeet" (2/79-) sekä Heikki Suosalon "Kunnon soulin kavalkadi" (6/79-). Varsinkin 1970-luvulla keskeisen elementin lehden sisällössä muodostivat myös laajat matkakertomukset, joiden kirjoittajana kunnostautui erityisesti Matti Laipio. Esimerkiksi numero 6/75 oli omistettu miltei kokonaisuudessaan Laipion, Santavuoren, Blomqvistin ja kumppanien seikkailuille Yhdysvalloissa (akselilla Chicago-Nashville-Memphis-Clarksdale-New Orleans).


FBS'läiset 10-vuotisjuhlissaan v. 1978. Takarivissä vasemmalta oikealle: Heikki Suosalo, Risto Kuokkanen, Timi Varhama, Matti Laipio, A. Apunen (FBS:n silloinen rahastonhoitaja), Meeri Nieminen, Juhani Ritvanen, Heikki Malkamäki. Eturivissä vasemmalta oikealle: Juhani Aalto, Pekka Gronow, Waldemar Wallenius, Vesa Walamies, Hannu Nyberg


Koska kautta historian vain murto-osa BN-tiimiläisistä on omannut minkäänlaista koulutuksellisista toimittajataustaa ja toisaalta koska raha ei ole missään vaiheessa voinut toimia kelvollisena motiivina yhdenkään BN-toimitusuran synnylle, ovat myös konstit kunkin avustajan aktivoimiseksi mukaan toimintaan olleet matkan varrella mitä moninaisimmat. Numerossa 1/77 Blues Newsiin etsittiin uusia toteuttajia peräti erityisen kirjoituskilpailun kautta. Kilpailuun osallistui kaikkiaan 9 kirjoitusta ja voittajaksi (pääpalkinto 500 mk) selvisi Jorma Tuominen Lightnin' Slim -historiikillaan (julk. BN:ssä 3/77), toiseksi tuli Jouni Saari ("Afroamerikkalaisen musiikin kehitys Englannissa") ja kolmanneksi itäsaksalainen (!) Winfried Freyer sittemmin Pertti Nurmen toimesta suomeksi käännetyllä kirjoituksellaan "The Blues Never Die (katsaus bluesin historiaan)". Samassa numerossa julistettiin myös jäsentenmetsästyskilpailu "Ryhdy BN-agentiksi" (pääpalkinto 300 mk): jokaisesta viidestä hankitusta tilauksesta oli luvassa ilmainen palkintolevy ja eniten tilauksia kerännyt voittaisi pääpalkinnon. Tämän hankkeen saldo oli kuitenkin huomattavasti edellistä laihempi ja se tuotti lehdelle lopulta vain muutamia kymmeniä uusia tilaajia.

1980-luvulla ikimuistoisten BN-sarjojen arsenaaliin liittyivät H. Nybergin "Kannat kattoon" (3/80-), H. Suosalon ja kumppaneiden pakinapalsta "Kukkuluuru!" (4/80-), Ritvasen "Gospelia kokoelmilla" (2/87-), Walamiehen "Rattoisia rahinoita" (6/87-) ja "Bluesklassikoiden lähteillä" (3/89-), P. Talvenmäen (sekä parin muunkin kirjoittajan) "Land Of 1000 Dances/Tuhannen tanssin maa" (4/87-) ja "Brothers of Soul" (2/86) sekä Mikko Saarelan afrikkalaista musiikkia käsitellyt "Assalam Aleikum Afrika" (2/86-). Vakituisiin kirjoittajiin liittyivät tässä vaiheessa mm. soulmiehet Ismo Tenkanen, Juhani Laikkoja ja Osmo Asikainen, erityisesti soul- ja rhythm'n'blues-laulajattarille omistautunut Jari Toivonen, funkin sekä modernimman r'n'b-osaston tietäjät Tatu Pääkkönen ja Pirkko Kivenheimo, perinteisempään bluesiin keskittyneet Vesa Salmi, Pekka Virtamo, Tapani Taka, Päivi Wuorio ja Erkki Sironen, lauluyhtyeosastoon perehtynyt Sven Forsberg, reggae-tuntija Otso Kantokorpi sekä rock'n'rollin saloista kirjoitelleet T.J. Malin, Mikko "Smuige" Saikku, Heikki Laakkonen, Leo Autio, Jorma Riihikoski ja Esa Elgström. 1980- ja 90-lukujen taitteessa jonkin aikaa mukana olleen, valitettavan nuorena edesmenneen Marko Tapion (1967 – 1991) totaalisen yliampuvat, omintakeista mustaa huumoria hersyvät mutta silti asiantuntevat kirjoitukset lähinnä mustan rock'n'rollin suurista tuntemattomuuksista herättivät huomiota BN:n ohella myös monissa muissa rock'n'roll-alan pienjulkaisuissa (mm. Too Much Noise, Pink Thunderbird ja Rock'n Roll Call). Vuonna 1988 lehden ulkomaan sanansaattajina aloittivat yhteistyön sekä amerikkalainen Maria Bainer (joka kirjoitti 1980-luvulla Blues Newsiin myös runsaasti levyarviota) että englantilainen Norman Darwen. Vuonna 1990 kirjeenvaihtajien joukkoon liittyi myös Chicagon tapahtumista edelleen säännöllisesti raportoiva Dick Shurman. Kaikki mainitut "työsuhteet" mahdollistuivat Pertti Nurmen laajojen henkilökohtaisten kontaktiverkostojen johdosta. Tulevan päätoimittajan Aimo Ollikaisen kirjoitustaival käynnistyi kirja-arviolla Peter Guralnickin opuksesta "Sweet Soul Music" lehdessä 4/87. Myös BN:n historian ensimmäinen varsinainen cd-arviopalsta numerossa 6/87 oli Ollikaisen käsialaa.

1990-luvulla BN-artikkelit syntyivät kutakuinkin edellisvuosilta tuttujen kynäilijöiden toimesta. Täysin uusina niminä vuosikymmenen kuluessa mukaan talkoisiin liittyivät kuitenkin myös mm. Mikke Nöjd, Markku Pyykkönen, Jari Kolari, Pekka Laine, Markku Parviainen, Juhani Erkkilä, Pauli Koivula, Honey Aaltonen, Harri Suokas, Jouni Hyytiäinen, Ahti Karstila, Matti "Nudika" Nuutinen, Mika Lallukka, Mika Hakala, Sami Ruokangas, J-P Berg, Antti Vainio, Arto Junttila, Jyrki Ilva sekä Chicagosta käsin vaikuttanut Aikku Aikio. Uusiksi toistuviksi teema-artikkeleiksi lanseerattiin 1990-luvulla mm. keskeisten BN-hahmojen musiikkitottumuksia valoittanut "BN Autiolla Saarella" (1/92-), JP Bergin "Bluesia internetissä" (5/97-) sekä Ritvasen kokoelmalevykatsaukset "Tyttöjä Tyrkyllä" (1/98-), "Murtomiesten Doowopia" (3/98-) ja "Vinyyli kunniaan" (2/96-), joista viimeksi mainittuun toimitti useita osia myös T.J. Malin. Vanhaa "Kukkuluuru"-perinnettä on jatkanut ansiokkaasti viime vuosina kotimaisen "blues-jetsetin" syväkurkku Jouni "Raappahousu" Hyytiäinen paikoin absurdillakin pakinapalstallaan "Turinaa ja tuisketta". Sen ohella muita 2000-luvun tunnusomaisia laajempia artikkelikokonaisuuksia ovat olleet mm. Ritvasen arviopaketit "R&B-klassikoita" ja "Yhä jytisee", Honey Aaltosen "Bluesin vuosisata" sekä uutena, erityisen tuotteliaana kirjoittajana vuonna 2004 mukaan liittyneen Antero Tirrosen "Kadonneiden vinyylien rahinaa". Viimeksi mainitun ohella BN:n tekijätiimi on vahvistunut 2000-luvulla lukuisilla muillakin lahjakkailla ja asiansa tuntevilla kirjoittajilla, kuten Riitta Koikkalainen, Jukka Anttila, Kai Engrén, Pasi Saharinen, Pekka "Pokke" Korhonen, Jari Salo, Kari Kempas, Harri Haka, Eija Jauhiainen, Riku Metelinen, Miranda Lindqvist, Geoff Barton, Pete Bergman, Marko Aho, TT Tarkiainen, Marko Suutarla, Katri Somerjoki ja Maiju Lasola. Joka tapauksessa on myös äärimmäisen ilahduttavaa havaita, että huomattava joukko alkuaikojen konkareita (mm. Ritvanen, Walamies, Alén, Talvenmäki, Nurmi ja Nyberg) on yhä tänäkin päivänä mukana talkoissa – osaltaan valamassa uskoa meihin nuorempaan kirjoittajasukupolveen ja toiminnan järkiperäisyyteen. Kaikkiaan Blues Newsiin on kuluneiden 40 vuoden saatossa laatinut tekstejä yli parisataa kirjoittajaa. Heidän lisäkseen "BN-yhteisöön" on toki kuulunut lukuisia muitakin, harvemmin lehdenteon yhteydessä esiin tulleita puuhamiehiä ja -naisia, joiden panos yhdistyksen toiminnassa on kuitenkin ollut vähintään yhtä keskeinen, mainittakoon heistä vaikkapa yhdistyksen rahastonhoitajanakin toiminut Tuija Luoma-aho, Veikko "Vexi" Soramäki (s. 1951 - k. 1994), Pertti Tuominen (s. 1953 - k. 2010), Heikki Valanne, Kimmo Lampio sekä Kalle Mänttä.


Valikoima Blues News -otsikoita matkan varrelta


Entäpä sitten Blues Newsin lukijat? Lehden sekä tilaajakanta että irtonumeromyynti on pysynyt kaikkina näinä 40 vuotena hämmästyttävän, jopa kiusallisen vakiona. Nimet jäsenrekisterissä vaihtuvat, mutta kokonaismäärä edellä mainittuja 1970-luvun huippuhetkiä lukuun ottamatta on pyörinyt noin 1000 henkilön molemmin puolin. Asiapitoisen lehden lukeminen ei siis edelleenkään kiehdo suomalaisia bluesin ystäviä likimainkaan samaan tapaan kuin konkreettisena kuunteluelämyksenä konserteissa, kuppiloissa tai kotioloissa.

Numerossa 6/1976 Juhani Aalto tekee yhteenvetoa aikaisemmin suoritetun mielipide- ja jäsenkartoituksen vastauksista seuraavaan tapaan: "Keskiverron FBS-läisen BN:n tilaajan olevan 22-vuotias mieshenkilö, joka on onnellisesti (?) avo- tai avioliitossa. Hän ostaa keskimäärin 3 äänilevyä kuukaudessa. Ja on noin keskimääräisesti ottaen suhteellisen tyytyväinen BN:n sisältöön." BN:n sisältöön kaivattiin tuolloin lisää kirjoituksia mm. kantrista, reggaesta, jazzista, doo-wopista, cajunista/zydecosta, old timey'sta. Edelleen jonkinasteista kysyntää olisi ollut mm. henkilökuville, jazzbluesille, bluesteorialle, analyysille ja ongelmoinnille, folkille ja jopa kansanmusiikille. Vähemmän toivottiin "sisäänlämpiävyyttä ja kiistelyä" sekä "asiattomuuksia". Kaikkia edellä mainittujahan on sittemmin lehdessä laajalti käsiteltykin, aina kullekin ajanjaksolle ja sen hetkisten kirjoittajien henkilökohtaisiin mieltymyksiin painottuen. Seuraavan ja viimeisen kerran lukijoiden koostumusta ja kantoja udeltiin Pertti Nurmen aloitteesta tasan 20 vuotta sitten. Numerossa 4/88 julkaistussa kuluttaja-analyysissä paljastui, että lehden suurin kohderyhmä löytyi nyt ikähaitarista 30-39 vuotta ja että vain aniharvat lukijoista olivat yli 45-vuotiaita. Silloiseen sisältöön oltiin pääosin tyytyväisiä. Voimakkainta spekulaatiota käytiin nyky-soulin lisäämistarpeesta sekä sen mahdollisesta positiivisesta vaikutuksesta lukijamääriin. Tulokset kuitenkin osoittivat, että todellisuudessa lukijoista selkeä vähemmistö seisoi modernin soulin takana, enemmistön nimenomaan halutessa vähentää mainitun tyylisuunnan artikkelitarjontaa. Samoin mm. reggae ja afro kuuluivat vuonna 1988 alakynteen jääneisiin genreihin, joita ei Blues Newsin palstoilla juuri kaivattu. Sen sijaan mm. countryblues- ja rock'n'roll-tarjonnan balanssiin oltiin varsin tyytyväisiä. Vanhaa soulia, rhythm & bluesia ja modernia bluesia toivottiin vastaavasti merkittävästi lisää - kuten käytännössä tapahtuikin, kun valtaosa BN:n soul-aktiiveista Ismo Tenkasen ja Heikki Suosalon johdolla perustivat oman Soul Express -lehtensä vuonna 1989. Soul Expressiin tuotantoporukkaan siirtyivät sittemmin myös mm. Tatu Pääkkönen, Pirkka Kivenheimo, Lauri Metsäniitty ja Petteri Ruotsalainen. Vastaavasti BN:ssä hetken ajan vaikuttanut reggae-asiantuntemus siirtyi Tero Kasken (s. 1950 - k. 2001) ja Pekka Vuorisen mukana vuonna 1980 edellä mainittujen toimesta perustetun Cool Runnings -lehden sivuille.

Edellisen pohjalta hätäisesti pääteltynä keskimääräisen BN:n lukijan voisi kuvitella olevan nyt 2010-luvulla likimain 50-vuotias, tyylilajeista ja taustoista jo varsin hyvin perillä oleva veteraaniharrastaja – vaan eivätpä taida asiat aivan näin yksiselitteisesti silti olla. Eittämättä uuden perusteellisen lukijakyselyn järjestämiselle olisikin jälleen tarvetta. Toistaiseksi viimeisen, vuoden 2008 BN Poll -äänestyksen yhteydessä suoritetun mielipidekartoituksen tulokset ovat luettavissa ohessa.

Find out what these blues means... vielä muutama sananen Blues Newsin sisällöstä ja tyylikirjosta

BN:n laaja-alaisuus on nostattanut niin lukijoiden kuin tekijöidensäkin keskuudessa kärkeviä kannanottoja aivan alusta pitäen - ja nostattaa yhä. Varmaa on, että köydenveto tyylilajivalinnoista ja asioiden käsittelytavasta sekä -tarkkuudesta jatkuu niin pitkään kuin lehti on olemassa, eikä yksimielistä ratkaisua tuskin tulla koskaan löytämään. Päätoimittaja Juhani Aalto numeron 3/1977 pääkirjoituksessa: "BN on siitä harvinainen musiikkikulttuurilehti, että sitä on toimitettu koko yhdeksänvuotisen olemassaolonsa ajan täysin palkattomin harrastelijavoimin. Silti BN:ään jo vuosikausia kirjoitelleet henkilöt eivät ole mitä tahansa "amatöörejä" vaan jokainen on hankkinut vuosia kestäneen musiikinharrastamisen myötä asiantuntemuksen - sen uskallan sanoa - tässä maassa ja tältä alalta ei juuri muualta löydy. Niin ikään yksikään BN:n päätoimittajista ei tietääkseni ole saanut minkäänlaista varsinaista lehdistökoulutusta. Tämä BN:n tekemisen harrastuksenomainen luonne on käytännössä läpi vuosien aiheuttanut sen, että varsinaista lehden "linjaa" ei itse asiassa oikeastaan koskaan ole ollutkaan. Kukin on yleensä kirjoittanut siitä, mikä itseään on kulloinkin kiinnostanut. Myös kaikki lähetyt jutut on 99-prosenttisesti julkaistu. Koskaan ei juttumateriaalia ole ollut liikaa. Eikä juuri koskaan päätoimittajalla ole ollut mahdollisuuksia valita julkaistavia juttuja, koska vaihtoehtoja ei ole ollut. Tai "vaihtoehtona" on tietysti ollut kirjoittaa itse enemmän. Mutta: mistäs otat siihen aikaa, kun muutenkin jo lehteä on täytynyt tehdä oman siviilitoimen ohella iltaisin, öisin ja viikonloppuisin! (Minkä lisäksi päätoimittajan kontolle kuuluu yhdistyksen puheenjohtajana koko FBS:n toiminnan vetäminen!) Eikä taas lehden avustajakunnalle ole voinut mennä jakamaan tylysti käskyjä, että kirjoita siitä ja siitä. Sillä silloin helposti nekin jutut olisivat jääneet syntymättä, jotka ovat tulleet spontaanin harrastamisen myötä." Näin siis yli 30 vuotta sitten eikä edellä kuvatussa perusasetelmassa ole käytännössä mitään, mitä ei voisi allekirjoittaa yhä tänäkin päivänä. Katkerasävyisen avauksen saatteeksi Juhani myöntää tilanteen hieman muuttuneen viime aikoina jäsenmäärän kasvun ja valtiontuen myötä: riittävä taloudellinen vakaus mahdollisti nyt muodollisten kirjoituspalkkioiden maksamisen ja sitä kautta myös tiettyyn rajaan asti juttujen "tilaamisen" avustajilta. Lisäksi vastaperustettu toimitusneuvosto antoi uudenlaiset eväät pitkäntähtäimen sisältösuunnittelulle. Lehden linjoista Aalto toteaa myös jazzin ja popin tavallaan sisältyvän afroamerikkalaisen käsitteen piiriin, mutta niille löytyvät kyllä omatkin lehtensä. FBS:n ja BN:n alaa voitaisiin hänen mukaansa kuvata alueeksi, joka jää näiden väliin - ja joista molemmat ovat oikeastaan alun perin syntyneet. Aallon mielestä on tärkeää, että yhteydet tiedostetaan: "vain niin on mahdollista muodostaa täydellinen ja looginen kuva ns. kevyestä musiikista". Asiaahan mies puhui, mutta kuinka tähän kaikkeen pitäisi suhtautua 2010-luvulla? On selvää, että elämme tällä hetkellä jo tyystin erilaisessa tietoyhteiskunnassa kuin 1960- ja 1970-luvuilla, mutta emmekö me muka ole jo tähän päivään mennessä oppineet, mistä kaikki sai alkunsa ja mihin ollaan tultu – ja voitaisi näin ollen lopultakin keskittyä ulkomaalaisten kollegajulkaisujen tapaan ainoastaan siihen "oikeaoppiseen" mustaan musiikkiin? Vai onko kaiken takana sittenkin jokin suurempi, omaan kulttuuriimme edelleen oleellisesti kytkeytyvä tekijä, joka yksinkertaisesti ajaa meidät härmäläiset bluesharrastajat tarkastelemaan kiinnostuksemme kohdetta muita kansakuntia avarakatseisemmin? Peilataanpa takaisin BN:n alkuajoille:

1960-luvun jälkipuolella "tiukkapipoinen" bluesharrastus oli täysin mahdollista mm. Englannissa ja Ranskassa – olihan molemmissa maissa huomattavasti suuremmat harrastajamäärät ja muutenkin läheisemmät kosketuspinnat itse musiikkityylin lähteille. Meillä tällainen jyrkkä rajaaminen olisi vuonna 1968 varmasti kaatanut toiminnan heti alkumetreilleen. Kyse oli kuitenkin kaikille uudesta ja maantieteellisesti etäisestä asiasta, joka ei voinut välttyä sekoittumiselta muihin täältä käsin katsottuna bluesille läheisiin musiikkigenreihin. Kuten lehteen itsekin sittemmin artikkeleita laatinut Jorma Tuominen yleisökirjoituksessaan numerossa BN 3/77 toteaa: "Suomi ei ole erityisen afroamerikkalaista seutukuntaa, joten BN:n lukijat ovat pakostakin vieraan kulttuurin pariin 'nyrjähtäneitä'", ja jatkaa: "Blues Newsin sisältö on vuosien mittaan laajentunut bluesista muille musiikin alueille suunnilleen samaan malliin kuin 60-luvulla aloittaneiden eurooppalaisten bluesin ystävien yleensä. Olennaista ei ole ollut niinkään musiikin afroamerikkalaisuus - 1970-luvulla cajun ja old timey on hyväksytyt itseisarvoina eikä enää vain bluesin reuna-alueina. FBS:n toimialaan itsensä luetuttaneille musiikkimuodoille on pikemminkin keskeistä se, että ne ovat tietyn osakulttuurin piirissä syntyneitä – joko etnisten tai sosiaalisten."



Blues Newsin kirjoitukset versoivat ennakkoluulottomasti omille, useimmiten valtavirran musiikkitottumuksista riippumattomille poluilleen jo kaukaisella 1960-luvulla, mutta toisin kuin silloiset ilman perustavaa sisällöllistä suunnannäyttäjää operoineet ja päiväkohtaisten aiheiden käsittelyyn keskittyneet pop-lehdet, Blues Newsille (samoin kuin toisen aatteellisen yhdistyksen, Suomen Jazzliiton julkaisemalle Rytmi-lehdelle) asetettiin ikään kuin vaivihkaa myös haastava kulttuurikasvatuksellinen tehtävä "ymmärtämyksen kasvattamisesta meille vieraita kulttuureja (erityisesti afro-amerikkalaista) kohtaan". Jälkikäteen on tietenkin vaikea arvioida, miten tässä kasvattajan roolissa lopulta onnistuttiin. Oma kysymyksensä on myös, onko vastaavaan holhoamiseen enää nykypäivänä tarvetta? Tuskinpa. Kuten Vesa Walamies kiteyttää asian jo parinkymmenen vuoden takaisessa kirjoituksessaan numerossa 4/1988: "Joskus 70-luvulla meillä mustan musiikin sanansaattajilla oli kiistatta lähetyssaarnaajia ja jopa ristiretkeläisiä muistuttava suhtautumistapa. Me katsoimme löytäneemme muita kirkkaamaan valon, jonka loiste tuli saattaa myös tietämättömien onneksi ja autuudeksi. Tältäkin osin tilanne on vuosien mittaan melkoisesti seestynyt ja rauhoittunut. Toisin kuin silloin 20 vuotta sitten nykypäivinä on hyvät mahdollisuudet tutustua bluesiin, souliin ja niiden sukulaislajeihin."

Kaiken kaikkiaan yli 40 vuoden aikaperspektiivi osoittaa, että vallitsevasta "BN:n linjasta" (joka siis ei ole missään vaiheessa ollutkaan suppeakatseisen puristinen "blues-linja" eikä siten juurikaan verrattavissa oikeastaan mihinkään muuhun maailmalla blues-nimikkeen alla kulkevista julkaisuista) ollaan pystytty pitämään kiinni varsin kohtuullisesti – ja valtaosa lukijoista ovat sen tällaisena myös hyväksyneet. On selvää, että laaja-alaisuus aiheuttaa aika ajoin negatiivisia tuntemuksia itse kussakin eikä lukijoistamme taatusti löydy monia, jotka yhtä suurella innolla kävisivät jokaisen lehden läpi kannesta kanteen. Koska musiikkimaun ohella lukijoiden perehtyneisyystasokin vaihtelee laidasta laitaan, toiseksi olennaiseksi haasteeksi lehden toimittamisessa on muodostunut myös "kultaisen keskitien" etsiminen: Miten palvella samanaikaisesti sekä vuosikymmeniä mukana alalla olleita, itsekin kovan luokan asiantuntijakonkareita että uusia lukijoita – vast'ikään blues-musiikin löytäneitä tai siihen vasta ensikosketustaan hakevia tulokkaita? Siinäpä haasteita kerrakseen kaikille niille tulevaisuuden päätoimittajille, ketkä ikinä Blues Newsia sitten jatkossa luotsaavatkin kohti uusia kymmenlukuja. J. Aalto päätti vuonna 1977 oman kirjoituksena toiveeseen BN:n linjan säilymisestä mahdollisimman monipuolisena – ja näihin sanoihin on hyvä nytkin luottavaisena yhtyä: "Onhan tämä lehti tässä maassa alansa ainoa edustaja. Voidaan myös todeta, että BN nykyisellään on laaja-alaisuutensa ansiosta Euroopassa täysin ainutlaatuinen lehti omalla alallaan. Pysyköön se sellaisena."


Erityiskiitokset artikkelissa esiintyvien lukemattomien yksityiskohtien tarkistuksista, täydennyksistä ja korjauksista Vesa Walamiehelle, Pertti Nurmelle, Aarno Alénille, Juhani Ritvaselle, Hannu Nybergille, Timi Varhamalle ja Matti Laipiolle.


Teksti: Pete Hoppula
(julkaistu alunperin BN-numerossa 4/2008)


Kuvia ja leikkeitä Blues Newsin
ja SAMY/FBS ry:n historiasta
(klikkaa kuvia suuremmaksi):
































John Littlejohn v. 1970 (kuva: Pertti Nurmi)


Long John Hunter v. 1998 (kuva: Pertti Nurmi)


Sonny Boy Magnusson Tavastialla v. 1986 (kuva: Pertti Nurmi)


Risto Kuokkanen 1970-luvulla (kuva: Pertti Nurmi)


Juhani Ritvanen 1970-luvulla (kuva: Pertti Nurmi)


Big Walter Horton & Matti "Nudika" Nuutinen v. 1976


Juhani Ritvanen & Heikki Suosalo 1970-luvulla (kuva: Aarno Alén)


Aimo Ollikainen (kuva: Pertti Nurmi)


Aimo Ollikainen & Eddie Boyd v. 1993 (kuva: Pertti Nurmi)


T.J. Malin 1980-luvulla


Sami Ruokangas & Honey Aaltonen (kuva: Pertti Nurmi)


Pertti Nurmi


Pekka Gronow v. 2008 (kuva: Jarmo Santavuori)


Juhani Ritvanen v. 2008 (kuva: Jarmo Santavuori)


Honey Aaltonen v. 2008 (kuva: Jarmo Santavuori)


Aarno Alén, Vesa Walamies & Waldemar Wallenius v. 2008 (kuva: Jarmo Santavuori)


Jukka Haarma, Jussi Rinne & Matti Laipio v. 2008 (kuva: Jarmo Santavuori)


Hannu Nyberg & Juhani Ritvanen v. 2008 (kuva: Jarmo Santavuori)


Finnish Blues Societyn puheenjohtajat:
1. Jukka "Waldemar" Wallenius (1968-69)
2. Vesa Walamies (1970-71)
3. Timo "Timi" Varhama (1972-73)
4. Leo Samonen (1974)
5. Juhani Aalto (1975-78)
6. Risto Kuokkanen (1979-82)
7. Pertti Nurmi (1983-89)
8. Aimo Ollikainen (1990-98)
9. Sami Ruokangas (1999-06)
10. Pete Hoppula (2007-11)
11. Maiju Lasola (2012-)

Blues News -lehden vastaavat päätoimittajat:
1. Kari Kantalainen (vastaava toimittaja 1968-69; käytännössä tehtävästä vastasi J. Wallenius)
2. Vesa Walamies (1970-71)
3. Timo "Timi" Varhama (1972-73)
4. Leo Samonen (1974)
5. Juhani Aalto (vastaava toimittaja 1974, päätoimittaja 1975-78)
6. Risto Kuokkanen (1979-82)
7. Pertti Nurmi (1983-89)
8. Aimo Ollikainen (1990-98)
9. Sami Ruokangas (1999-06)
10. Pete Hoppula (2007-11; vuodesta 2012 eteenpäin toimituspäällikkö)
11. Maiju Lasola (2012-)

Yhdistyksen kunniajäsenet (suluissa nimeämisvuosi):
1. Pekka Gronow (1969)
2. Jussi Raittinen (1970)
3. Jukka "Waldemar" Wallenius (1970)
4. Vesa Walamies (1972)
5. Timo "Timi" Varhama (1974)
6. Juhani Ritvanen (1977)
7. Matti Laipio (1979)
8. Heikki Suosalo (1986)
9. Pekka Talvenmäki (1986)
10. Juhani Aalto (1986)
11. Risto Kuokkanen (1986)
12. Eddie Boyd (1993)
13. Pertti Nurmi (2008)
14. Aimo Ollikainen (2008)
15. Sami Ruokangas (2008)
16. Aarno Alén (2008)
17. Hannu Nyberg (2008)
18. Honey Aaltonen (2010)
19. Pepe Ahlqvist (2016)



Eddie Boyd -muistolaatan paljastus Helsingissä 2009: Aimo Ollikainen ja Leila Boyd




Memphis 2010: Kari Kempas, Aimo Ollikainen, Pete Hoppula, Pertti Nurmi


Keeping The Blues Alive Award 2010