Finnish Blues Society

FINNISH BLUES SOCIETY (FBS) ry on aatteellinen yhdistys, jonka tehtävänä on edistää afroamerikkalaisen kansanmusiikin ja siitä kehittyneiden musiikkimuotojen tunnetuksi tekemistä.

Yhdistyksen päätehtäväksi on vuosien saatossa muotoutunut Blues News -lehden julkaisu. Sen ohella FBS ry myös julkaisee musiikkia omalla Blue North -levymerkillään, osallistuu kotimaiseen ja kansainväliseen musiikki- ja kulttuuriyhdistystoimintaan (mm. Blues Foundationin, European Blues Unionin ja Kultti ry:n kautta) sekä järjestää konsertteja, näyttelyitä ym. toimialaansa liittyviä tapahtumia ja tilaisuuksia eri puolella Suomea.

Finnish Blues Society ry:n hallituksen jäsenet sekä yhdistyksen muut toimihenkilöt vuodelle 2016 ovat:

Maiju Lasola, FBS ry:n puheenjohtaja,
BN-lehden vastaava päätoimittaja

Aarno Alén, hallituksen jäsen/FBS ry:n rahastonhoitaja
Kari Kempas, hallituksen jäsen
Anders Lillsunde, hallituksen jäsen
Kalle Mänttä, hallituksen jäsen
Pertti Nurmi, hallituksen jäsen
Aimo Ollikainen, hallituksen jäsen (hallituksen sihteeri)
Harri Suokas, hallituksen jäsen/FBS ry:n varapuheenjohtaja
Honey Aaltonen, hallituksen varajäsen
Riku Metelinen, hallituksen varajäsen

Muut toimihenkilöt:

Pete Hoppula, Blues News -lehden toimituspäällikkö
Vesa Walamies, toiminnantarkastaja
Pekka Korhonen, toiminnantarkastaja
Hannu Nyberg, varatoiminnantarkastaja

FBS RY:N/BLUES NEWSIN PUHEENJOHTAJAT JA PÄÄTOIMITTAJAT 1968-2016

Yhdistyksen puheenjohtajat:
1. Jukka ”Waldemar” Wallenius (1968-69)
2. Vesa Walamies (1970-71)
3. Timo ”Timi” Varhama (1972-73)
4. Leo Samonen (1974)
5. Juhani Aalto (1975-78)
6. Risto Kuokkanen (1979-82)
7. Pertti Nurmi (1983-89)
8. Aimo Ollikainen (1990-98)
9. Sami Ruokangas (1999-06)
10. Pete Hoppula (2007-11)
11. Maiju Lasola (2012-)

Blues News -lehden vastaavat päätoimittajat:
1. Kari Kantalainen (vastaava toimittaja 1968-69; käytännössä tehtävästä vastasi J. Wallenius)
2. Vesa Walamies (1970-71)
3. Timo ”Timi” Varhama (1972-73)
4. Leo Samonen (1974)
5. Juhani Aalto (vastaava päätoimittaja 1974, päätoimittaja 1975-78)
6. Risto Kuokkanen (1979-82)
7. Pertti Nurmi (1983-89)
8. Aimo Ollikainen (1990-98)
9. Sami Ruokangas (1999-06)
10. Pete Hoppula (2007-11; toimituspäällikkö 2012-)
11. Maiju Lasola (2012-)

Yhdistyksen kunniajäsenet (suluissa nimeämisvuosi):
1. Pekka Gronow (1969)
2. Jussi Raittinen (1970)
3. Jukka ”Waldemar” Wallenius (1970)
4. Vesa Walamies (1972)
5. Timo ”Timi” Varhama (1974)
6. Juhani Ritvanen (1977)
7. Matti Laipio (1979)
8. Heikki Suosalo (1986)
9. Pekka Talvenmäki (1986)
10. Juhani Aalto (1986)
11. Risto Kuokkanen (1986)
12. Eddie Boyd (1993)
13. Pertti Nurmi (2008)
14. Aimo Ollikainen (2008)
15. Sami Ruokangas (2008)
16. Aarno Alén (2008)
17. Hannu Nyberg (2008)
18. Honey Aaltonen (2010)
19. Pertti ”Pepe” Ahlqvist (2016)


YHDISTYKSEN JA BN-LEHDEN MERKKIPAALUJA:

1960-luku:
– Finnish Blues Societyn perustamiskokous pidetään 3.7.1968.
– Blues Newsin ensimmäinen numero (BN 1/1968) ilmestyy 12.7.1968.
– FBS aloittaa oman äänitetuotannon vuonna 1969 julkaisemalla 1-puolisen 7 tuuman EP-levyn (FBS-1) sisältönään 3 kappaleen verran vanhaa Mississippi-bluesia (Muddy Watersilta, Robert Johnsonilta sekä Charlie Pattonilta).

1970-luku:
– Finnish Blues Societyn 2. perustamiskokous pidetään 24.5.1970.
– Yhdistys osallistuu Nuorison Taidetapahtuman järjestelyihin Turussa 31.10.-1.11.1970. Ohjelmaan sisältyvät mm. Blues-Seminaari sekä amerikkalaisten bluesartistien Johnny Littlejohnin ja Eddie Boydin esiintymiset.
– Finnish Blues Societyn ry-tunnus vahvistetaan 13.11.1970.
– FBS Recordsin ensimmäinen LP-levy, 1920-30-lukujen varhaisia bluesklassikoita esittelevä kokoelma ”Bluesin Juuret” (FBS-2) ilmestyy vuonna 1971. Sitä ennen on jo nähnyt päivänvalon Finnlevyn ja FBS:n yhteistyönä vuonna 1970 julkaistu kokoelma-albumi ”Bluesin mestareita” (Sävel SÄLP 657), jonka sisältö koostuu niin ikään amerikkalaisista bluestallenteista 20-luvun alusta 40-luvun puoliväliin.
– FBS:n ensimmäinen kotimaista tuotantoa sisältävä EP-levy, Pentti ”Baby Boy” Varhaman 7-tuumainen, kestoltaan noin 17-minuuttinen ”Mini-LP Suomalaista Bluesia” (FBS-3) ilmestyy vuonna 1972. FBS Records jatkaa tulevina vuosina julkaisutoimintaansa Eddie Boydin LP:n ”Brotherhood” (FBS 101, v. 1975) sekä Chicago Overcoatin EP:n ”Mean Old Rider” (FBS 201, v. 1976) merkeissä.
– Yhdistyksen oma levymaahantuonti ja -postimyynti käynnistyy FBS-levypalvelu -nimellä vuonna 1973 aktiivien Jussi Rinteen ja Juhani Aallon sekä sittemmin mm. Seppo Elosen, Jarmo Santavuoren ja Matti Laipion vastuulla. Vuoteen 1977 mennessä FBS-levypalvelu kuitenkin eriytetään yhdistyksen toimialasta ja keskeiset puuhahenkilöt siirtyvät pyörittämään myyntitoimintaa kukin omille tahoilleen mm. Quality-, Digelius- ja Fennica-yhtiöiden puitteissa.
– Champion Jack Dupree, ensimmäinen FBS:n maahantuomista ulkomaalaista bluesartisteista esiintyy Helsingin Tavastia-klubilla 1.3.1973 yhdessä ruotsalaisen säestysyhtyeen Sumpens Swingstersin kanssa. Vuonna 1974 yhdistys huolehtii kitaristi Mickey Bakerin sekä New Orleans Ragtime Orchestran konserttijärjestelyistä, käynnistäen samalla vuoteen 1978 jatkuvan konserttivierailusarjan Tavastialla (Professor Longhair 1975, Big Walter Horton & Eddie Taylor 1976, J.B. Hutto & The Houserockers 1977, Johnny Shines 1978). Amerikkalaisartistien maahantuonti aktivoituu toden teolla uudelleen vasta 90-luvun jälkipuolella, kun BN-lehden 30-vuotisen sekä Fennica Recordsin 20-vuotisen taipaleen kunniaksi pidetyissä tilaisuuksissa vuonna 1998 esiintyvät kitaristi-laulajalegendat Long John Hunter ja Johnnie Bassett.
– Blues News ilmestyy vuonna 1974 ensimmäisen kerran kuudesti. Lehti on pitänyt 6 numeron vuositahdista kiinni siitä lähtien.
– Blues News vaihtaa vuoden 1975 alussa alkuperäisen sanomalehtikokoisen tabloid-ulkoasunsa (poikkeuksina numerot 3/73 ja 4/74, jotka ilmestyivät yhteennidottuina A4-kokoisina erikoispainoksina Musa-lehden sisäsivuilla) pysyvästi A4-kokoiseksi aikakauslehdeksi, kasvattaen muutoksen yhteydessä myös sivumääräänsä. Vuonna 1976 BN kelpuutetaan myös Rautakirjan valtakunnallisen kioski-irtomyyntiketjuun, mikä nostaa lehden levikkiä oleellisesti. Myös tilaajakanta saadaan huimaan kasvuun – ja luku nouseekin parhaimpina 70-luvun lopun vuosina jopa yli 1500 henkilöön.
– Yhdistys ottaa 15.5.1975 käyttöön ensimmäiset pysyvät konttoritilansa Helsingin Hernesaarenkatu 5:n ja Telakkakatu 2:n kulmassa sijainneesta myymälähuoneistosta. Toisena vuokralaisena samassa osoitteessa toimii Suomen Jazzliitto. Jouduttuaan siirtymään pois Munkkisaaresta vuonna 1983 löytävät FBS:n toimihenkilöt lehti-ilmoituksen perusteella uudet, lähes 90-neliöiset pommisuojatilat Kallion kaupunginosasta, osoitteesta Suonionkatu 6/3. Linja 19.
– Blues Newsin 50. numero ilmestyy keväällä 1978. 100. numeron vuoro on kesällä 1986. BN #150 joulukuussa 1994 on samalla lehden historian ensimmäinen kokonaisuudessaan tekstiensä osalta Macintosh-tietokoneella taitettu numero (myös kuvituksen kattavaan 100-prosenttiseen digitaalitekniikkaan siirrytään viimein numerossa 4/2000). Kahdessadas BN on tosiasiaa keväällä 2003, jolloin lehti myös juhlii 35-vuotista taivaltaan ja blues ”täyttää” sata vuotta. BN:n 250. numero saapuu tilaajille sekä irtonumeromyyntiin elokuussa 2011. Tasaisella julkaisurytmillä BN:n historiallisen 300. painotuotteen on siten määrä ilmestyä jouluksi 2019.
– FBS järjestää Yleisradion kanssa Helsingin Tavastia-klubilla ”Suuren suomalaisen blueskonsertin” 18.1.1979.

1980-luku:
– FBS nimetään uudelleen Suomen afroamerikkalaisen musiikin yhdistykseksi (SAMY ry) keväällä 1980.
– Yhdistyksen levy-yhtiö saa vuonna 1980 uudeksi nimekseen Blue North Records. Julkaisutoiminta käynnistyy välittömästi kolmella EP-levyllä, joista kahdella esitellään tuoretta suomalaista bluesosaamista Hojas- ja Full House -yhtyeiden voimin – sekä maamme juurimusiikkihistoriaa Harri Sutisen ja Bo Lutherin 60-luvun alussa tekemien ääniteharvinaisuuksien välityksellä. Seuraavat Blue North -levyt (Gyan Dookie & Telecaster Combon ja Tortilla Flatin EP:t sekä kokoelma-LP ”Living Finnish Blues”) ilmestyvät 80-luvun puolivälissä. Vuosikymmenen viimeinen vinyyliaikaansaannos on Helge Tallqvistin ja Tommi Vikstenin johtaman Hangovers-yhtyeen 12-tuumainen EP vuodelta 1988. CD-tuotantonsa Blue North avaa vuonna 1992 Suomi-bluesin nykytilaa havainnollistavalla kokoelmalla ”More Living Finnish Blues”. Vuoteen 2016 mennessä cd-levyjä on ilmestynyt 14 tuotenimikkeen verran, minkä lisäksi yksi julkaisuista, Dave Arcari & The Hellsinki Hellraisersin albumi ”Whisky In My Blood” (2013) on saatavilla myös vinyylipainoksena.
– FBS järjestää ”Bluesia Bottalla” -konsertin 14.11.1980, joka kuuluu osana pääkaupunkiseudun yhdistysten yhteistoimin toteuttamaa ”Helsingin Arki” -viikkoa vastauksena Juhlaviikkojen yksipuoliselle kulttuuritarjonnalle.
– Blues Newsin julkaisuhistorian ensimmäinen nelivärinen etukansi tehdään 20-vuotisjuhlavuonna 1988. Yksittäisnumero BN 5/88 painetaan tällöin poikkeuksellisesti helsinkiläisessä Atelje-painossa silloisen vakioyhteistyökumppanin, Nurmijärven Sanomien offsetpainon sijaan (vuosina 1989-2004 painopaikkana NurmiPrint Oy, vuosina 2005-2008 Tampereen Cityoffset ja vuodesta 2009 lähtien Helsingin Art-Print/nyk. Lönnberg Painot Oy). Vuodesta 1990 lähtien kansia ryhdytään painattamaan säännönmukaisesti väreissä – kuitenkin siten, että niissä esiintyneet kuvat ovat edelleen mustavalkoisia. BN 5/88:n jälkeen seuraava varsinainen monivärinen kansi esiintyy numerossa 3/2002. Ensimmäisiä värillisiä sisäsivuja päästään vihdoin ihailemaan numerossa 3/2008.

1990-luku:
– Blues Newsin 25-vuotisjuhlatilaisuudessa Helsingin Gilda-ravintolassa heinäkuussa 1993 esiintyvät teksasilainen rockabilly-trio High Noon, suomalainen Tortilla Flat sekä Luther Allison Band erikoisvieraanaan Eddie Boyd. Saman vuoden keväällä ja kesällä FBS isännöi myös erityistä BN-bluesklubia ravintola Radio 21 MHz:ssa Helsingin Pohjoisella Rautatienkadulla.

2000-luku:
– Yhdistyksen nimi palautuu takaisin muotoon Finnish Blues Society (FBS ry) 29.8.2006.
– Blues News muistelee 40-vuotista taivaltaan mittavassa juhlakavalkadissa Helsingin Gloria-teatterissa 19.9.2008.
– Finnish Blues Society julkistaa Eddie Boydin muistolaatan artistin entisen kotitalon edustalla Helsingin Kalliossa 16.5.2009 osoitteessa Helsinginkatu 12C. Laatta uusitaan joulukuussa 2014.
– Finnish Blues Society liittyy amerikkalaisen ”blueskattojärjestön” Blues Foundationin jäseneksi 1.1.2009.
– FBS osallistuu Saksan Eutinissa 31.10.2009 käytyyn itämeren maiden väliseen Baltic Blues Challengeen lähettämällä kilpailuun edustajinaan Tomi Leino Bandin sekä Jo’ Buddy & Down Home King III -duon.

2010-luku:
– FBS:lle myönnetään Yhdysvaltain Memphisissä 23.1.2010 Blues Foundationin ”Keeping The Blues Alive Award” pitkäaikaisesta ja pyyteettömästä työstään blues-musiikin eteen.
– FBS ja Blues News ovat mukana perustajajäseninä virallisesti Brysselissä kesällä 2010 toimintansa aloittaneessa European Blues Unionissa (EBU).
– Duo Jo’ Buddy & Down Home King III osallistuvat ensimmäisenä FBS ry:n edustajana International Blues Challenge -kilpailuun Memphisissä 2.-5. helmikuuta 2011. Heidän jälkeensä kilpailussa ovat yhdistystä edustaneet myös Micke & Lefty feat. Chef (2012), Ismo Haavisto Band (2013), Black River Bluesman & Bad Mood Hudson (2014), Honey B. & T-Bones (2015) sekä The White Knuckles Trio (2016).
– EBU:n ensimmäinen European Blues Challenge (EBC) -yhtyekilpailu järjestetään International Blues Challengen hengessä Berliinissä, Saksassa 18.-19.3.2011. Suomen edustajana kisassa toimii FBS:n hallitusjäsenten sekä muiden kutsuttujen asiantuntijoiden muodostaman raadin valitsemana Micke & Lefty feat. Chef -trio. Seuraavina kolmena vuotena suomalaisjuryn EBC-valinnat osuvat seuraaville yhtyeille: Ismo Haavisto Band (2012), Honey B. & T-Bones (2013), Ina Forsman & Helge Tallqvist Band (2014).
– FBS:n, Juurimusiikki ry:n, Helsingin Kulttuurikeskuksen sekä tapahtuman taiteellisen johtajan ”Bluesministeri” Esa Kuloniemen yhteistyössä toteuttama ensimmäinen Stompin’ at the Savoy -festivaali järjestetään Helsingin Savoy-teatterissa 8.-9.4.2011. Sittemmin Stompin’-nimellä tunnettu tapahtuma on vakiinnuttanut asemansa jokavuotisena, kaikkiaan viikon mittaisena ja eri puolille Helsinkiä levittäytyvänä monipuolisena kaupunkifestivaalina.
– Blues News -lehti julkaisee 250. numeronsa elokuussa 2011, minkä kunniaksi ruotsalainen Jefferson Blues Magazine/Scandinavian Blues Association muistaa lehden toimitussihteeristöä Tukholmassa 20.8.2011 myönnetyllä kunniakirjalla.
– FBS:n valokuvanäyttely ”Näyttelykuvia Blues-Suomesta – Puoli vuosisataa suomalaisen bluesharrastuksen sielunmaisemaa” julkistetaan Helsingin Musiikkitalolla 4.–28.4.2012 – sekä sen jälkeen lukuisilla muilla paikkakunnilla eri puolella Suomea ja myös maan rajojen ulkopuolella. Yhä laajempi, yli sadasta valokuvateoksesta koostuva valokuvanäyttely ”Bluesin sielunmaisemaa” puolestaan lanseerataan Helsingin Kulttuurikeskus Caisassa huhtikuussa 2015 ja entistäkin mittavampana Helsingin Musiikkitalossa huhtikuussa 2016.
– Blues Newsin historian ensimmäinen täysin nelivärinen julkaisu (1/2014) ilmestyy helmikuussa 2014.
– FBS ja Järvenpään Blues-Jazz Diggarit järjestävät yhteistyössä European Blues Challenge 2015 -kilpailun Suomen karsinnat Puistoblues-festivaalin yhteydessä Järvenpään Ravintola Blackpoolissa torstaina 26.6.2014. Loppukilpailun voittajana EBC-kisoihin lähtee Micke Björklöf & Blue Strip. Yhdistykset ovat jatkaneet EBC-karsintojen järjestämistä yhteistyössä vuosittain (Suomen edustajat: Micke Bjorklof & Blue Strip 2015 ja Lena & The Slide Brothers 2016).