Hannu "Heavy" Tikkanen:
ILOVAARIROCK – Beatles-sukupolvi
populaarimusiikin pyröteissä
(Grand Old Rockers of Joensuu ry, 2015)


Joensuun seudun rockmusiikkihistoriaan avautuu uusi tarkastelukulma Hannu "Heavy" Tikkasen n. 140-sivuisessa tietoteoksessa, joka ei pureudu pelkästään otsikkonsa mukaisen festivaalin vaiheisiin vaan kertoo niiden rinnalla myös yleisemmin Pohjois-Karjalan kansan monenkirjavista aktiiviteeteista bändi- ja yhdistysrintamalla – twist- ja rautalanka-ajoista merseybeatin kautta 70-luvulle sekä sieltä edelleen edustamansa GOR ry:n varsinaiselle 20-vuotiselle toimintaperiodille. Eräällä tapaa Tikkasen julkaisu myös täydentää aikaisemmin ilmestyneitä Ilosaarirockin 30- ja 40-vuotisjuhlakirjoja "Rokin kolme vuosikymmentä" (Rysky Riiheläinen, 2001) sekä "Ilosaarirock – 40 vuotta tarinoita" (Olli Sorjonen, 2011).

Paikkakunnan ensimmäisen kitarayhtyeen The Fellowsin perustamisesta v. 1961 käynnistyvä tiivistahtinen jatkokertomus pääsee toden teolla vauhtiin kesällä 1971 perustetun Joensuun Popmuusikot ry:n sekä saman vuoden elokuussa ensimmäistä kertaa järjestetyn Ilosaarirockin, maan toiseksi vanhimman popfestivaalin syntyhetkiä käsittelevissä luvuissa.

Ilosaarirockin kasvaessa kasvamistaan ja muutettuaan 90-luvun alussa perinteisestä pitopaikastaan Ilosaaresta suuripuitteisemmalle Joensuun laululavalle, siirtyi myös järjestäjäorganisaatiossa valta vähitellen nuoremmille sukupolville. Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, että vanha kaarti olisi ollut aikeissa vetäytyä festarivastuistaan. Kun Joensuun Popmuusikot ry:n 20-vuotisjuhlan aika koitti maaliskuussa 1991, tarjoutui kaupungin ikämiehille jälleen paikka näyttää osaamistaan sekä järjestäjä- että esiintyjätahoina. "Onnenpäivät"-niminen nostalgiakimara oli menestys, ja koska Joensuussa koettiin olevan muutenkin tilausta myös keski-ikäiselle kuluttajaryhmälle suunnatuille rock-henkisille tapahtumille, sai viimein vuonna 1996 alkunsa uusi yhdistys Grand Old Rockers of Joensuu. Sen turvin GOR-aktiivit ryhtyivät puuhaamaan keikkamahdollisuuksia ennen kaikkea paikallisille 60- ja 70-luvuilla perustetuille bändeille, joista monet herätettiin eloon vartavasten talkoohengessä junailtuja tapahtumia varten.

Ensimmäisiä Ilovaarirockeja vietettiin kesällä 1996 vielä otsikolla "Rockrieha 2", ensimmäisen Ilosaarirockin viralliseen nimeen viitaten. Runsaasti kiitosta keränneet ulkoilmariennot kannustivat yhdistystä jatkamaan ponnistelujaan vuosi vuodelta laajamittaisemmaksi paisuneen festivaalin toteuttamiseksi. Monituhatpäisen joensuulaissyleisön kansoittamat iltamat muodostuivat nopeasti ei pelkästään tietyn ikäluokan suosikkitapahtumaksi vaan ne keräsivät yhteen paikkakuntalaiset isoisistä lapsenlapsiin. Kotikulmien yhtyeiden sekä joidenkin muualta Suomesta mukaan kutsuttujen bändien rinnalla alettiin Ilosaaressa nähdä myös kansainvälisiä menneiden vuosikymmenten tähtinimiä Pete Best Bandistä Swinging Blue Jeansiin, Tremeloesiin, Troggsiin, Manfredsiin ja Sladeen. Ulkomaisten artistien kiinnittämisessä omassa tärkessä roolissaan on viimeisten viiden vuoden ajan toiminut myös Wentus Blues Bandistä tuttu Robban Hagnäs, jonka promootiotyön ansiosta Ilovaarirockissa on pistäytynyt mm. The Yardbirds, Dr Feelgood sekä tuoreimpana saavutuksena tämän vuoden tapahtumassa hurmannut Suzi Quatro.

Operoituaan pitkään tilakapasiteettiensa äärirajoilla oli myös Ilovaarien viimein aika taipua ohjelmistollisiin uudistuksiin. Vuonna 2011 koettiin tapahtumahistorian ensimmäinen kerta, jolloin kaikkia festivaalilippuja ei myytykään ennakkoon loppuun. Lisäksi 60-luvun yhtyeitä ei ole enää ollut, ymmärrettävistä syistä, tarjolla entiseen malliin. Kaikista tunnusomaisista piirteistään Ilovaarirock ei silti ole antanut periksi, vaikka esiintyjävalikoimaa onkin viime aikoina hieman modernisoitu eikä paikallismuusikoitakaan ole nähty pääkonsertin lavalla takavuosien tapaan – nimittäin kansansuosiota, sitä tällä parikymppisellä tapahtumalla tuntuu yhä riittävän.

Iät ajat Kaakkois-Suomen musiikkielämässä kunnostautuneen ja aikaisempaakin kirjallista tuotantoa omaavan Heavy Tikkasen kerronta on asiapohjaista mutta samalla rennon jutustelevaa. Toisaalta esitystavaksi valittu kronologinen, jokaisen pienemmänkin yhdistysaktiviteetin toteava "toimintakertomus"-tyyli saattaa käydä lukukokemuksena pidemmän päälle sangen kaavamaiseksi. Ilahduttavasti opukseen sisältyy myös runsain mitoin hyvälaatuista kuvallista dokumenttia, ja perustellulla syyllä kirjaa voisikin luonnehtia yhtälailla valokuvateokseksi.

Kaiken kaikkiaan "Ilovaarirock – Beatlessukupolvi populaarimusiikin pyörteissä" on opettavainen ja tutustumisen arvoinen kuvaus suomalaisesta musiikkiharraste-elämästä – kovaa duunia, koordinointitaitoa, jääräpäisyyttä sekä aina pientä hulluuttakin vaativan aatteellisen yhdistystoiminnan mukaista draamankaarta tällä kertaa kulkien.

Pete Hoppula

(Julkaistu BN-numerossa 4/2015.)


Jaa sivu Facebookissa tai Twitterissä!