Tomi Lindblom:
ANTTI EINIÖ - Rokkia ikä kaikki
(omakustanne 2014, 106 s., kuvitettu)


Antti ”Ana” Einiö (s. 1935) tunnetaan parhaiten managerina, joka vuosikymmenten mittaan toi Suomeen yhden jos toisenkin artistin ja toimi alalla myös ulkomaiden markkinoilla. Hän on monipuolinen puuhamies, jonka toinen suuri rakkaus musiikin ohella on urheilu, lähinnä jääpallo ja maahockey sekä muut joukkuepelit. Suomenmestaruuksiakin ehti kahdessa ensimmäisessä kertyä roppakaupalla.

Itselleni Ana tuli ensiksi tutuksi television Nuorten tanssihetken kautta, jota hän juonsi 1961–67. Erityisen ikimuistettava hetki oli kun Einiö aloitti levylaulajan uransa ohjelmassa loppukeväällä 1964 esittämällä ensisinglensä Dizzy Miss Lizzy / Farmer John kunnon lavashowlla höystettynä, erityisesti jälkimmäinen biisi iski tajuntaani välittömästi, Kun biisi voitti vielä samana iltana Radion Kahdeksan kärjessä -ohjelman niin hittihän siitä tuli ennätysnopeasti ja Einiöstä lavatähti. Näin hänet itsekin lavalla kerran täydessä vauhdissa. Levytysura jäi kuitenkin vain 3,5 singlen mittaiseksi, se oli nimittäin alkanut jo aiemmin Four Catsin esityksellä Nyt limbo soi vuonna 1963, jolla Einiö selosti limbokilpailua. Kirjassa hän tosin kertoo toimineensa taustalaulajana.

Pääosa kirjasta on erilaatuisia muisteluja ulkomaan artisteista, joiden kanssa Ana on ollut tekemisissä tavalla tai toisella. Heistähän lukee aivan mielikseen joskaan uudemmat artistit eivät allekirjoittanutta välttämättä jaksa kovin kiinnostaa. On hyvä, että musiikin historiaa tallennetaan managerienkin näkökulmasta. Itse asiassa itsellänikin oli eräitä ajatuksia manageri Jorma Weneskosken suhteen, mutta hän ikävä kyllä kuoli jo heti kohta projektin alkuvaiheessa, ei tietenkään minun syystäni, ja juttu loppui siihen.

Valokuvia olisi kaikin mokomin voinut olla enemmänkin. Muutamia asia- ja nimivirheitä löytyy, esimerkiksi Stickan Anderson (po. Stikkan), Adventures (-rers), Rale Vikström (W-), Dizzy Miss Lizzykin on muodossa ”Dizy”. Pahin asiavirhe on kun Einiö kertoo Scandian studion sijainneen vuonna 1953 Kulttuuritalon alakerrassa Sibelius-Akatemian vanhassa konservatoriossa. Kultsaa ei nimittäin oltu edes alettu suunnitella vielä tuolloin.

Nuorten tanssihetkestä kerrotaan sen olleen aina suora lähetys, joskin musiikki oli playbackinä. Kuitenkin Cat Stevensin kohdalla mainitaan hänen osuutensa tv-nauhoituksessa sujuneen ilman pulmia – toisin kuin Jimi Hendrixin. He esiintyivät nimittäin samassa ohjelmassa. Sivulla 35 Ana kertoo 70-luvun alussa levy-yhtiökauppojen johdosta tulleensa turhaksi henkilöksi Finnlevyssä ja joutuneensa paniikkiin työtilanteensa puolesta. Veljensä Paavon ehdotuksesta Ana perusti oman firman: ”Käynnistin ensimmäisen oman konserttiyhtiöni, Artistit Oy:n, vuonna 1968”. Ei täysin looginen aikajana.

Sammy Davis Jr:n vierai-lusta paljastetaan, että tuolloin Sammy ei millään suostunut luopumaan savukkeista eikä viskistä. Niinpä artisti ei mennyt mihinkään ilman mukillista Dubonnetia, jota päivän mittaan oli toimitettu hänen huoneeseensa peräti viisi litraa. Itse en viskiä ole juonut sitten vuoden 1966, Dubonnetia kuitenkin 1981. Voin vakuuttaa, että jälkimmäisellä ei ole mitään tekemistä viskin kanssa.

Kirjalle ei ole yrityksistä huolimatta löytynyt kustantajaa, niinpä se on ilmaiseksi ladattavissa netissä osoitteessa www.visualmedia.fi. Pikkumarinoistani huolimatta kannattaa ehdottomasti tutustua!

Hannu Nyberg

(Julkaistu BN-numerossa 4/2014.)