ANNISTEEN ALLEN
Fujiyama Mama
(Rev-Ola CR BAND 8), ‘06
(1) Hard To Get Along (2) Cloudy Day Blues (3) Lies Lies Lies (4) Too Long (5) Mr Trumpet Man (6) I’m Waiting Just For You (7) Bongo Boogie (8) The Bittersweet (9) The Bluest Blues (10) Trying To Live Without You (11) My Baby Keeps Rolling (12) Yes I Know (13) Baby I’m Doin’ It (14) Wanted (15) I Don’t Want No Substitute (16) Down By The River (17) My Brand Of Loving (18) No More Lovin’ (19) Take A Chance On Me (20) I’ve Got Troubles (21) Nothing Can Replace You (22) Fujiyama Mama (23) Wheels Of Love (24) Everybody Knows I Love You (25) G’wan About Your Business (26) Slow But Sure (27) I’m Still In Love With You (28) Mine All Mine
Äänitteet n.v. 1950-55

Levyn koostaja Dave Penny ihmettelee vihossa, miksei Ernestine Letitia "Annisteen" Allenista (s. 11.11. ’20, Champaign, Illinois, k. 10.8. ’92 New York) tullut koskaan samankaltaista r&b-tähteä kuin vaikka LaVern Bakerista tai Ruth Brownista, eivätkä myöhemmät harrastajatkaan ole ottaneet hänen levyjään samassa määrin omakseen, vaikka Annisteen teki mm. originaalin Wanda Jacksonin kolmisen vuotta myöhemmin coveroimasta ja rokkarien palvomasta laulusta "Fujiyama Mama" (joka ei muuten ole minua koskaan hetkauttanut kenenkään esityksenä). Penny vastaa kysymyksen saman tien itse – ehkä Allen oli kumminkin vähän liian jazzpitoinen artisti lyödäkseen täysin läpi isommilla markkinoilla. Kyllä kyllä, ja tähän voisi vielä lisätä, että välillä Allenin levyt ovat joko turhan viihteellisiä tai sitten tuskastuttavan kankeita ja vähän väkinäisenkin tuntuisia (esim. Pennyn kehaisema ”Lies Lies Lies” on aina ottanut minua pannuun, ja se oli vielä ensimmäisiä kuulemiani Allen-levytyksiä), eikä hänellä kerta kaikkiaan ollut samankaltaista karismaa kuin vaikka em. Atlantic-tähdillä.

Paljon hän kumminkin pääsi levyttämään, ja komeissa ympyröissä. Louis Jordanin suosituksesta hän päätyi Lucky Millinderin huippusuosittuun orkesteriin korvaamaan Judy Carolin, ja suurimmat menestykset syntyivätkin jo 40-luvulla näissä yhteyksissä Deccalle. Millinder tai ainakin osia hänen bändistään levytti myös eri nimillä samanaikaisesti Kingille, Allen tietysti mukana, ja diskografia onkin melkoista sekamelskaa. Nämä äänitteet ovat kumminkin BR:ssä Allenin nimissä lukuun ottamatta raitoja (5-7). Ne kreditoitiin Millinderille, joka oli noihin aikoihin eli aivan 50-luvun alussa jo ihan virallisesti King/Federal-merkin artisti.

Napakasti alkava kiekko hieman menettää ryhtiään edetessään, ja vaikka Millinderin bändin jäsenet (mm. tenorisaksofonisti Big John Greer) tekivät Allenin taustalla ihan kelpo jälkeä, niin kyllä tuo vähän vanhahtava jazz-henkisyys varmasti oli rasite myyntiä ajatellen. Tuoreimmat raidat kuten (15-16) ovat jo kelpo r&b:tä. Hiteistä ovat mukana John Carolin kanssa duetoitu vähän viihteellinen nätti bigband-slovari (6; King 4552, sija 2 v. ’51, pop-hitti Pat Boonelle v. ’57) sekä tanakka vastaus (13; King 4608, sija 8 v. ’53) 5 Royales –ykköselle "Baby Don’t Do It". Oikeusjuttukin nousi, sävelmä (jota "värkkäsivät" mm. Kingin pomot Syd Nathan ja Henry Glover sekä dj Alan Freed...!) kun oli ihan sama. Sotku aiheutti lopulta sen, että Allen lähti Kingiltä ja levytti Capitolille vuodesta ’54 lähtien ässätuottaja Howard Biggsin johdolla satsin ehkä r&bpitoisinta aineistoaan (raidat 18-28), ja bändiin kuului mm. kitaristi Mickey Baker, joka ei kumminkaan järin kuuluvasti ole esillä; mies oli mukana jo viimeisillä Kingeillä. Musiikissa ei ole valittamista, mutta kun Capitol ei ikävä kyllä ollut järin r&b-orientoitunut yhtiö ainakaan noihin aikoihin niin ei oikeastaan ole ihmekään ettei menestystä tullut. Joku "Wheels Of Love" mieskuoroineen oli kyllä selvä tähtäys Faye Adamsin tai LaVern Bakerin suuntaan, mutta kun ei niin ei. Tarkistin vielä Big Al Pavlowista – ei edes paikallisia menestyksiä, paitsi "Fujiyama Mama" v. ’55!

Allenin ura jatkui Millinderin bändin kera Todd- ja Warwick-merkeillä ja aina 60-luvun puolelle saakka, mutta silloin enemmänkin jazzin parissa (mm. lp Tru-Soundille). Häntä on uusittu aiemminkin (BN 101, 118), ja nykyäänkin on saatavilla täältä puuttuvaa tavaraa Lucky Millinderin cd:llä (arvio jytinä-osastossa tässä samassa lehdessä). Vanhimmat raidat löytyvät Classics-kiekolta (# 5096), joka on arvioitu BN:ssä 208. Harmi että tältä on (tilanpuutteen takiako?) jätetty pois Sy Oliverin bändin kanssa vuonna ’56 tehdyt Decca-singlet, joita ei juuri ole uusinnoilla näkynyt – ehkä tosin syystäkin??

Juhnai Ritvanen