B.B. KING
Live & Well
(Bear Family 18013; alkup. Bluesway 6031) -69/-15

Completely Well
(Bear Family 18015; alkup. Bluesway 6037) -69/-15


Nämä kaksi vinyylialbumia (oikeammin, niiden alkuperäisversiot) ovat bluesharrastukseni, musiikkimakukehitykseni ja levykeräilyhulluuteni syvenemisen kannalta niin monumentaalisen merkityksellisiä, ettei ole tarkoituksenmukaista edes yrittää välittää niiden sisältämän musiikin tuottamia mielihyvän tuntemuksia. Sen sijaan, siirrän ajatuksen maaliskuun 1. päivään 1970 (!). Kolmen päivän kuluttua on syntymäpäiväni, olen silloisen Stokkan musiikkiosastolla ja olen säästänyt vähäisiä rahojani yhden Blues-LP:n ostamiseksi. Olin alkanut tilata legendaarista Blues Unlimited -lehteä edellisvuoden vaihteessa, joten osasin arvailla jotakin... Kahtena vaihtoehtona kuuntelen Stokkan kapulakuulokkeilla Freddy Kingin loistavaa "My Feeling For The Blues" -LP:tä sekä B.B. Kingin "Live & Well" -albumia. Synttärivalintani ja kaikkien aikojen ensimmäisen mustan bluesalbumini valinta osuu jälkimmäiseen. Freddyn vuoro tulee "vasta" seuraavana vuonna 1971.

"Live & Well", ykköspuolella viisi "live"-tallennetta, kakkospuolella sama määrä studioäänitteitä. BB:n käsittämätön, sydämellinen ja valloittava vuorovaikutus yleisönsä kanssa Just A Little Love -kappaleella. Tämän rinnalla kaikki ja kaikkien myöhemmät yleisölallatukset ovat olleet pelkkää kosiskelua ja teeskentelyä. Kaksi jumalaisen hienoa kitarainstrumentaalia, My Mood ja Friends, niin kuin vain Kuningas ne voi esittää. Upeat versiot B.B.:n ns. standardeista Don't Answer The Door, Sweet Little Angel, I Want You So Bad sekä aivan mieletön LP:n päätös Why I Sing The Blues. Eivät ne ole standardeja, ne ovat hohtavia helmiä! Jos joku pääsee käsiksi Blues Newsin numeroon #10 niin lukekoon sieltä Timi Varhaman silloin ajantasaiset superlatiivit levystä. En voisi olla hänen kanssaan enempää samaa mieltä.

"Completely Well" jatkaa siitä, mihin edeltäjänsä kakkospuoli ja sillä soittanut järisyttävän svengaava säestysbändi meidät jättää, tuloksena yhdeksän toinen toistaan huikaisevampaa tulkintaa. Niistä kuusi on B.B.:n sävellyksiä, osa jo aiemmin levytettyjä, osa uusia. Gerald "Fingers" Jemmottin mielikuvituksellinen bassopössöttely jaksaa aina vaan hämmästyttää ja ihastuttaa, peesissään Hugh McCrackenin modernit rytmikitaran kuviot, Paul Harrisin ilmava koskettimiston käsittely ja Herbie Lovellen synkopointi. Näiden päälle on vielä (paikoin) leivottu Bert DeCoteauxin tyylikkäät puhallin- ja jousisovitukset. Vauhdikkaalla kymmenminuuttisella You're Mean -revityksellä kaikki bändin jäsenet saavat vuorollaan omat spottinsa ja sen päälle B.B.:ltä ansaitsemansa huomionosoitukset – mielikuvituksellisen mieletön svengi! Cryin' Won't Help You -kappaleen B.B. levytti RPM-merkille jo vuonna 1956, mutta tässä se saa täysin uuden, tunnistamattoman, modernisoidun lähes funk-sovituksen. Bluesklassikko Confessin' The Blues, käsittämätöntä jos tämän jälkeen joku ei tunnusta bluesia. Hidasta balladibluessfääriä edustavat liikuttava kaipuumelodia What Happened, B.B.:n jo 50-luvulla taltioima jumalainen Key To My Kingdom sekä, huhhuh... tässä välissä pitää huokaista, Kingin alkuperäisversio jättimenestyksestä Thrill Is Gone.

Enää loppulauseen paikka: Kirjoitan tätä kolme päivää B.B. Kingin 90-vuotispäivän (16.9) jälkeen, jota Kuningas ei koskaan nähnyt. The King is gone, mutta, The Thrill is NOT Gone. Näiden albumeiden kuuntelun jälkeen on transsissa, kyynelet virtaavat. Kiitos Bear Family. Autiosaari kutsuu...!

Pertti Nurmi

(Julkaistu BN-numerossa 5/2015.)


Jaa sivu Facebookissa tai Twitterissä!