BLUESTONE
It Takes Time
(Bluestone)
(1) Personal Manager (2) Hard Headed Woman (3) It Takes Time (4) Person To Person (5) Spann’s Stomp (6) Teardrops Falling (7) Every Night And Every Day (8) The Big Boat (9) Matchbox Blues (10) I Love The Woman (11) Party Line Blues (12) I Found A New Love (13) Losing Hand

Mitäs levyjä Aaltosen arvionipussa nyt onkaan? Hmm... rokettirollia, rock-a-billyä, suomipoppia ja vielä progea! Mutta onhan täällä yksi blueslevykin! Eikä muuten ole yhtään hassumpi blueslevy – itse asiassa loistava!

“Blues Stone? Mikä ihmeen Bluestone”, saattaa moni bluesin harrastaja edelleenkin ihmetellä? Toivottavasti tämä levy vihdoinkin tekee selväksi mistä on kysymys: yhdestä Suomen parhaista ja tinkimättömimmistä bluesyhtyeistä tietenkin! Bluestone ei yksinkertaisesti yritä – eikä halua – olla muuta kuin bluesyhtye. He eivät edes vaivaudu miettimään, pitäisikö soittaa keikalla joku rock’n’roll-kappale tanssivan yleisön mieliksi – saati sitten pohtimaan päivän trendejä pysyäkseen kiinni “ajan hengessä”. He tekevät keikkoja (liian) harvakseltaan, mutta yhdelläkään niistä jotka olen onnistunut näkemään, ei edes bailaavimmalla baariyleisöllä ole ollut valittamista viihtyvyyden suhteen. Bluestone haluaa tehdä parhaansa kuulostaakseen omasta mielestään edes siedettävästi suurilta idoleiltaan T-Bone Walkerilta, B.B., Albert ja Freddy Kingiltä, Otis Rushilta, Magic Samiltä, Walter Hortonilta ja Otis Spanniltä, muutamia mainitakseni. Nuoremman polven mestareista yhtyeen suurin suosikki lienee edesmennyt Hollywood Fats, jonka muiston ylläpitämiseksi Bluestone on tehnyt jopa ns. tribuuttikeikkoja, toisin sanoen keikkoja, joilla esitetään ainoastaan Hollywood Fats Bandin ohjelmistosta tuttuja kappaleita. Korkealla ovat bändin tavoitteet, mutta ei epäilystäkään siitä, ettei niitä olisi saavutettu. Päinvastoin, sillä Bluestonen tuntemattomuuden syy on pelkästään yhtyeen liiankin tiukka itsekritiikki. Murto-osalla Bluestonen taidoista olisi moni suomalaisbändi paukutellut henkseleitään ja uhonnut olevansa maailmanluokan bluestähti.

“It Takes Time” on kuvaava nimi puolitoista vuosikymmentä täyttävän Bluestonen ensimmäiselle kokopitkälle albumille. Yleinen käsitys oli se, ettei bändin henkinen johtaja, kitaristi Matti Loppela tule ikinä kelpuuttamaan mitään äänityksiä levylle saakka. Kun toissa keväällä kysäisin huuliharpisti/laulaja Pekka Pulkkiselta, liikenisikö Bluestonelta mitään materiaalia yhdistyksemme julkaisemalla kokoelmalla “Blues News In Coming” (kts. esittely BN:n numerosta 5/2006), kertoi hän äänitteitä olevan tuntikaupalla. “Ja ihan kohtuullisia, eiköhän sieltä...”, hän totesi. Puhelu Loppelan kanssa päättyi nopeasti, sillä kitaristi totesi, ettei “sellaista paskaa voi missään julkaista”. Aikamoinen asenne, tuumasin, sillä olin onnistunut joitakin nauhoituksia kuulemaan, eikä niissä ollut pienintäkään valittamista. Pettymykseni katosi seuraavana päivänä, kun sain puhelimitse tiedon, että Bluestone menee saman tien äänittämään “jotain kelvollista”. Seuraavalla viikolla tipahti postin mukana CD, joka sisälsi Loppelan mukaan “jotakuinkin siedettävän” version Little Miltonin “Losin’ Handistä”. Omahyväisesti toivon, että tämä episodi sai Bluestonen vihdoinkin ryhtymään myös tämän levyn tekoon.

Vaikka Bluestonen musiikki on pääosin painottunut moderniin kitarabluesiin, Loppela ei ole mikään egotrippaileva kitarasankari. Kieltämättä hän lienee ryhmän johtaja niin lavalla kuin muuallakin, mutta tärkeintä on aina täysipainoinen kokonaisuus. Rumpali Jari Korpimäki, pianisti Markku “Maxx” Perälä ja basisti Miikka “Chef” Kivimäki, joka on tullut tutuksi myös Micke Björklöfin ja Ville “Lefty Willie” Leppäsen kokoonpanoista, ovat kaikki muusikoita, jotka tietävät kuinka bluesia soitetaan. Vaihtelua levyn rankkaan bluesilmeeseen tuo mm. Perälän kunnianosoitus idolilleen Otis Spannille, “Spann’s Stomp”, joka on toteutettu perinteisellä piano & rummut -duokokoonpanolla. Vähimmälle huomiolle ei jää myöskään Pulkkinen, joka laulajana ja huuliharpistina on Loppelan ohella Bluestonen keulakuva. Little ja Big Waltereita (Jacobs ja Horton) esikuvinaan William Clarken ohella pitävä Pulkkinen tasapainottaa bändin musiikillisia valtasuhteita niin huuliharpun soitollaan kuin myös “Person To Person” -tyylisten bluesballadien tulkitsijana.

“It Takes Time” on odotettu jatko kymmenen vuoden takaiselle EP:lle “Tones In Blue”. Toivottavasti se myös nostaa Bluestonen Oulun tai Seinäjoen (?) ympäristön kulttibändistä koko Suomen bluesharrastajien – ja miksei muidenkin – tuntemaksi yhtyeeksi. Bluestonen soisi näkevänsä suurimmalla osalla maamme lukuisista kesäisistä bluesfestivaaleista... Tai no, sanotaan suoraan: kaikilla Suomen bluesfestivaaleilla!

Honey Aaltonen