BUCK JONES & HIS LONESTAR COWBOYS
Rockabilly Train
(Bluelight BLR 33175 1) -15


Joku saattaa muistaa vanhan vitsin siitä, kuinka monta countrylaulajaa tarvitaan vaihtamaan hehkulamppu (Amerikassa tietenkin, sillä EU on ne täällä kieltänyt). Vastaushan on yksi, kun ne muut (lukumäärää en muista) tekevät laulun siitä, kuinka hyvä se vanha lamppu oli. Mutta visaisempi kysymys onkin, kuinka monta "rockabilly"-sanaa tarvitaan täyttämään Buck Jonesin uusi levy? Siihen ei ole ottanut vielä kantaa edes Bluelight-yhtiön pomo, vaikka uhkasikin ne laskea. Vastaukseksi kelvannee edelleen yksi, sillä ne muuthan ovat saman sanan toistoa!

Vitsailu sikseen, sillä Buck Jones, perinteisen rock'n'rollin pitkän linjan veteraani Suomessa, on tehnyt pitkästä aikaa uuden albumin – sekä vinyylinä että cd:nä julkaistun "Rockabilly Train". Tyylilajia vihaaville on jo levyn otsikko varmasti vastenmielinen, mutta alan harrastajille sen pitäisi olla kotimaisten julkaisujen kohokohtia. Levyn otsikkoon viitaten – vanhaa sanontaa käyttääkseni: sehän toimii kuin junan vessa!

Eipä ihme, että soitto kulkee, sillä rytmiryhmä/tuottajakaksikko, kontrabasisti Mika Railo ja rumpali Juha Takanen eivät huonoa jälkeä päästä käsistään. Sankariksi nousee kuitenkin kitaristi Perry Kaasalainen, jolta irtoavat niin ryöpsähtelevät kitarajuoksutukset kuin tyylikäs dobron soitto. Jo heti levyn avaavaa nimikappaletta maustaa rockabillylle epätyypillinen slidekitara. Päinvastoin kuin meillä Suomessa on totuttu uskomaan, rockabilly ei ole yksipuolista nakutusta vaan alkujaan moninaisista amerikkalaisen musiikin tyyleistä syntynyt yhdistelmä. Näin on nytkin!

Levyn tunnelmat heittelehtivät moneen suuntaan. Keep Rockin' kulkee ronskisti Eddie Cochranin jäljillä, mutta heti seuraava, jo nimensäkin puolesta synkänpuoleinen Devil's Boneyard on hypnoottisella vauhdilla etenevä country, jonka dramaattisuutta Kaasalaisen aavemainen kitara korostaa. Yhdysvaltojen eteläisten valtioiden (ja syystä tai toisesta englantilaisten rockabillyrevivalistien) suosimaan "The South's Gonna Rise Again" -hokemaan Jones tarttuu kappaleellaan The South's Gotta Rise Again. Tätähän voitaisiin pitää poliittisesti epäkorrektina, kun Yhdysvalloissa kiistellään vanhan Etelän "kapinalipun" kieltämisestä julkisissa tiloissa. No, ajatellaan, että hän toivoo meidän EU-maiden eteläisten valtioiden nousua.

"Rockabilly Train" on ennen kaikkea hauska levy. Hillbilly-tyyppinen Tattooed Girls Go Straight To Hell on tietenkin myös ajankohtainen, kun tatuointimuoti näyttää revenneen äärimmilleen. Jo sen otsikko kertoo, että mikäli kuvitettuja kimuleita kaipaatte: "You know where find them." Marttilalainen isoisäni olisi varmaan tulkinnut sen "varsinaissuomalaiseksi huumoriksi", mikäli olisi osannut englantia. Mutta kuka soittaa kappaleella cajun-tyyppistä haitaria? Sitä ei levykansi kerro.

Ehkäpä hauskin laulu on kuitenkin Sweet Little Cherry Topped Rockabilly Cutie Pie, joka on kuin Ritchie Valensin ja Buddy Hollyn yhdessä viimeisellä lentomatkallaan säveltämä. Kitarabreikit tosin tuovat kulmikkuudessaan mieleen Tom Waitsin pitkäaikaisen kitaristin Marc Ribotin. Nimen on täytynyt olla samassa lento-onnettomuudessa kuolleen humoristisen rokkarin Big Bopperin keksimä, sillä eihän moista kukaan muukaan voisi keksiä (paitsi ne varsinaissuomalaiset).

Suosikkikappaleeni levyllä taitaa silti jo nimensä puolesta olla Pink And Honey. Bluesahtavalla mollishufflella solistin osaan pääsee taustalaulajatar duetossaan Buck Jonesin kanssa. Kauniin nimen omaava Honey Juhola omaa myös sensuellin äänen ja hänen fraseerauksensa saavat värinöitä aikaan. Levyn päätösraidalla 99 Seconds To Strangetown palataan junatunnelmiin, sillä sehän etenee kuin Mexicon pikajuna, mutta keskellä pimeintä viidakkoa. Junan kuuluttajana toimii tietenkin Honey Juhola. Koskahan Bluelight julkaisisi häneltä oman levyn?

Koko komeuden kruunaa vielä komea kansi. Valokuvaaja Pasi Rytkönen ja suunnittelija Mika Liikari ovat ehkäpä ylittäneet itsensä hauskalla, Buck Jonesin ensimmäisen v. '79 julkaistun levyn kantta mukailevalla kannella. Liekö sitä "varsinaisuomalaista huumoria", mutta minua toki huvitti sisäpussissa näkyvä American Locomotive Companyn logo, jonka lyhenne tuo mieleen monelle tutun kotimaisen monopoliyrityksen nimen. Sehän on tietenkin "Alco". Pitemmittä puheitta: Buck is back!

Honey Aaltonen

(Julkaistu BN-numerossa 4/2015.)


Jaa sivu Facebookissa tai Twitterissä!