CAT LEE & CO.
Moon Follows
(Kat 002)
(1) Lil’ Miss Monster (2) Walking After Midnight (3) Moon Follows (4) Fat Catfish Blues (5) Tears No More (6) Annabell Lee (7) Blues For A Friend (8) Free Wheelin’ Blues (9) I Know (10) Stefanology (11) Keep On Tryin’

Lee & Co:n debyyttialbumi jatkaa täsmälleen siitä, mihin BN:ssä 220 ruotimani sinkkumaistiainen jäi. Vähäisten hienosäätöjen jälkeen viimeistä piirtoa myöten kansanvälisen kaliiberin yhtyeeksi nivoutunut nelikko ei siis pettänyt sille asetettuja odotuksia – enkä toki sitä epäillytkään. Päinvastoin, Catin ja kumppanien arsenaalista näyttäisi löytyvän ennakko-odotusten ohella rutkasti odottamatontakin. Reinhardt/Grappelli -henkisen molliswingin tahdissa rullaavaa ”Little Miss Monsteria” tuskin tunnistaa samaksi rumpali Honey Aaltosen hengentuotteeksi, joka löysi tiensä jo 1990-luvun alkupuolella Tortilla Flatin levytysohjelmistoon. Erinomaisen, joskin yhtyeen jäsenten musiikilliset taustavaikuttimet huomioon ottaen ei niinkään ennaltaarvaamattoman uusiotulkinnan saattaa lopulliseen kukoistukseensa mm. Wasel Arar & Northstate –kokoonpanosta tuttu viulistilahjakkuus Kukka Lehto. Hillittömään mustalaisswingiin tukeutuvat monet muutkin cd:n kappaleista, kuten instrumentaali ”Stefanology” sekä hieman yllättäen myös Kari ”Good Rockin’” Kempaksen huuliharpun värittämät ”Walking After Midnight” ja ”Free Wheelin’ Blues”, joista ensimmäinen on peräisin Patsy Clinen tuotannosta, jälkimmäinen suoraan kitaristi Stefanos Hirvosen ehtymättömästä sävelkynästä.

Alusta pitäen Cat Lee & Co:n keikkaohjelmistoon sisältynyt kaunis slovari ”Moon Follows” on sekin etääntynyt melkoisesti kappaleen säveltäjän ja niin ikään levyllä dobronsoittajan- taustalaulajan ominaisuudessa vierailevan Ville Leppäsen omasta vuosien takaisesta Keystone Cops -versiosta. Eksoottissävyinen sovitus risteyttää onnistuneesti Suomi-melankoliaa ja periamerikkalaista country’n’western-traditiota tavoittaen vängällä, raukeasti hiipivällä tavallaan unettoman kuutamoyön tunnelman. Vaikuttavaa herkistelyä tarjoilevat myös kelttiläisbluesromantiikkaa tihkuva ”I Know” sekä jatsahtavat ”Tears No More” ja ”Blues For A Friend”, joista viimeksi mainitulla kuullaan toisena kitaristina mm. Jazz Partout –kvartetissa soittavaa Django-kitaroinnin taituria Kimmo Iltasta. Kontrabasisti Timo Tuppuraisen aikaansaannos ”Annabell Lee” ei jätä kylmäksi sekään. Jo lähtöasetelmiltaan mielenkiintoisen kappaleen sävelpohja tukeutuu vankasti Britteinsaarten kansamusiikkiperinteeseen, mutta sanoituksena käytetäänkin itsensä Edgar Allan Poen klassista runoutta. Ehkäpä vaikuttavinta jälkeä yhtye (kera Leppäsen dobron, Lehdon viulun sekä mm. Northstatessa ja Jussi Syren & the Groundbreakersissa soittavan Tauri Oksalan banjon) tekee kuitenkin puhdasverisenä bluegrassinä käynnistyvällä, mutta loppua kohden lähes gospel- hurmokseen yltyvällä 6-minuuttisella päätösraidalla ”Keep On Tryin’”.

Runsaslukuisesta vierailijakaartistaan huolimatta ”Moon Follows” on eheä ja bändinsä näköinen kokonaisuus. Kappaleet soljuvat raita toisensa perään nautittavan raikkaassa hengessä, oli sitten kyse hartaasta balladista tai vähemmän vakavamielisestä rallatuksesta. Ainuttakaan täytenumeroksi luokiteltavaa esitystä levylle ei ole päästetty, totaalisista vikatikeistä puhumattakaan. Oman Cat Lee -trilogiani päätän tältä erää tähän, mutta itse orkesterista tulemme taatusti kuulemaan vielä lukemattomia kertoja. Kuten Carl Perkins-vainaa asian jo viisikymmentä vuotta sitten kiteytti: ”It’s one for the Honey, two for the show, three to get ready, now go Cat go!”

Pete Hoppula