CHUCK E. WEISS
Red Beans & Weiss
(ANTI 87340-1, 2-LP/CD) -14
A: (1) Tupelo Joe (2) Shushie (3) Boston Blackie (4) That Knucklehead Stuff
B: (1) Bomb The Tracks (2) Exile On Mainstreet Blues (3) Kokamo (Boy Bruce)
C: (1) Hey Pendjejo (2) Dead Man’s Shoes (3) Old New Song
D: (1) The Hink-A Dink (2) Oo Poo Pa Do In The Rebop (3) Willy’s In The Pee Wee House

”Chuck E. Weiss on harvinainen aarre. Jos ostat vain yhden levyn tänä vuonna, valitse tämä. Se on mieletön!” Noin vapaasti käännettynä mainostaa Johnny Depp tätä albumia sen kansitarrassa. Pakko myöntää, että ollaanpa pääosin muista kuin musiikkiyhteyksistä tutusta Deppistä mitä mieltä hyvänsä, niin itse olen hänen kanssaan täsmälleen samaa mieltä. Tämä päätyisi ”vuoden parhaat” -listani kärkeen, elleivät ne nykyisin julkaistaisi aakkosjärjestyksessä. Nyt Weiss jää auttamatta sinne loppupuolelle, mutta listalle joka tapauksessa!

Chuck E. Weiss tunnetaan (jos nyt edes tunnetaan) ehkä vain Tom Waitsin ja Deppin vanhana kaverina. Kaksikko mainitaan levyn avustavina tuottajina ja Depp kunnostautuu muutamalla kappaleella rumpalinakin. Rumpalina alkoi Weissinkin musiikkiura, kun hän 60-luvun lopulla pääsi säestystehtäviin mm. Lightning Hopkinsin, Willie Dixonin, Dr. Johnin ja Muddy Watersin kaltaisten suuruuksien taustalle.

Maltillista levytystahtia pitävä (jos sitä nyt voidaan edes tahtina pitää) Chuck E. Weiss on tehnyt pitkän uransa aikana toinen toistaan mainiompia albumeita. Viidentoista viime vuoden aikana niitä on ilmestynyt peräti neljä, joista tämä saattaa osoittautua jopa parhaimmaksi. Tai mitä niitä paremmuusjärjestykseen laittamaan – hyviä kun ovat kaikki.

Weissin romuluisen persoonallinen musiikki nojaa pääosin bluesiin, vanhaan rock’n’rolliin ja vähän jazzinkin puolella piipahdetaan. Monenlaisia hillittömyyksiä on ripoteltu pitkin levyä. Avausraita Tupelo Joe tyrmää välittömästi tupelojoe-hokenemisineen ja maanisena rock’n’rollina, kun taas heti perään mennään tunnelmasta toiseen Shushien jazzbluesin myötä. Hillitön mexiconhumppa taas pärähtää käyntiin Hey Pendjejon alkaessa ja mukaan on sovitettu oikeaoppisen kuuloiset mariachi-torvetkin. Taustalla mölyää myös Carlos Guitarlos. Tyylipuhtainta bluesia edustaa yllättäen levyn ainoa lainakappale, Rolling Stonesin Exile On Main Street Blues, joka alkaa 30-lukuisella pianosäestyksellä ennen kuin koko bändi puhaltimineen lähtee mukaan. Välillä taas päädytään tarpomaan Louisianan rämeiköitä Dr. Johnin voodoo-hengessä.

”Red Beans & Rice” on julkaistu, kuten kappaleluettelostakin voitte päätellä, komeana 45 kierroksen tuplavinyylinä (joka sisältää myös cd:n). Sisäkanteen on levyfriikkejä ilahduttamaan painettu kaikista kappaleista kuvitteelliset savikiekkoversiot hienoine ANTI-, Infinitum Nihil- ja Chuck E. Weiss -etiketteineen. Onhan tämä tietenkin myös normaalina cd:nä julkaistu. Valitsittepa sitten kumman vain, tulette hankkineeksi ehkäpä vuoden levyn – makutottumuksista riippumatta.

Honey Aaltonen

(Julkaistu BN-numerossa 4/2014.)