COSH BOYS
Those British Sounds
(Rebel Music RM 5015) -14
A: (1) Sparkling Brown Eyes (2) Twenty Flight Rock (3) Ginchy (4) Nightmare Of The Woman (5) Someone Like You (6) Linda Lu
B: (1) Hungry For Love (2) I’m Gonna Catch Me A Rat (3) Oh Sugar (4) Magic Carpet (5) Be Bop A Lula (6) That’s Allright (7) Go On Home*
(*= bonus vain vinyylillä)
CD-bonukset: (13) Rock’n’Roll Is Here To Stay (14) You’re Leavin’ Me (15) Motorcycle Gang (16) Go On Home (17) Dracula’s Daughter (18) Bad Boy (19) Slow Times Comin’ (20) (Real) Bad Boy

Levyn otsikko ”Those British Sounds” saattaa hämmentää lehtemme lukijoita – siis niitä joille Cosh Boysin tekemiset – lukuisista levyesittelyistä huolimatta – ovat jääneet huomiotta. Cosh Boys ei esitä John Mayallin tyylistä brittibluesia tai Beatles-tyyppistä brittipoppia (tästä nykyisestä nyt sitten puhumattakaan). Cosh Boys soittaa autenttisella soundilla rock’n’rollia! Sellaista mitä lukuisat brittibändit tekivät 50- ja 60-lukujen taitteessa, ehkä monen mielestä jonkinlaisella ”harmaalla alueella”, Tommy Steelen ja Beatlesin välisellä aikakaudella. Kun tuolloin alkuperäinen amerikkalainen rock’n’roll oli päässyt tilapäisesti markkinamiesten toimesta näivettymään, tulivat brittibändit jälkijunassa pelastamaan tilannetta vanhalla mantereella. Ja persoonallista jälkeä syntyi.

Cosh Boys on yksi mainio osoitus siitä, kuinka monipuolista nykyinen perinnerockin harrastus tänä päivänä on ja kuinka laajakatseista sen yleisö on. Vaikka bändi soittaa pääasiassa muuta kuin pelkkää rockabillyä, on se saavuttanut mainetta ympäri Euroopan. Levytyksiä ovat julkaisseet eri Euroopan maiden asialle omistautuneet pienyhtiöt ja bändi taitaa tehdä suurimman osan keikoistaan muualla kuin Suomessa. Tämän ensimmäisen pitkäsoiton on julkaissut saksalainen Rebel Music (jolle tosin pitänee antaa moitteet säveltäjätietojen puuttumisesta cd-kansista – vinyyliltä ne toki löytyvät).

Alkujaan hieman kieli poskessa ja jonkinlaisena hauskanpitoharrastuksena perustettu Cosh Boys kuulostaa nykyisin kaikkea muuta kuin ”amatöörimäiseltä terapiabändiltä”. Miehistö on vuosien varrella vaihtunut, mutta soitannollinen ote on vain tiukentunut. Timppa Kurunsaaren vetämä kvartetti ei musiikillisesta kunnianhimostaan huolimatta tunnu ottavan itseään liian vakavasti vaan asenne on säilynyt rempseän railakkaana. Rumpali Jarno Saarion ja basisti Timo Kalijärven rytmi käy päälle paikoitellen hengästyttävällä tempolla ja soolokitaristi Tomi Peltonen häikäisee tyylikkään napakalla soitollaan.

Tyypillisen brittirockin lisäksi mukana on myös rockabillyä (harvemmin Eddie Cochranin Twenty Flight Rockissa tosin kuullaan rumpusooloa ja Gene Vincentin Be Bop A Lula kulkee 60-lukuisesti twistinä), rhythm and bluesia (Ray Sharpen Linda Lu lienee napattu 60-luvun alun brittirockin kuninkaalta Johnny Kiddiltä ja hänen Pirates-yhtyeeltään), aikakaudelleen tyypillistä instrumentaalimusiikkia, jota meillä Suomessa rautalangaksi kutsuttiin (Ginchyssä ja Oh Sugarissa Peltonen pääsee esittelemään tyylitietoisuuttaan) ja jopa nykyrock’n’rollia (Deke Dickersonin Nightmare Of The Womanilla pianoa pieksee villiin tapaansa itse Mr. Breathless). Yksi suosikeistani on vanha Milt Trenierin uhkaavan kuuloinen blues I’m Gonna Catch Me A Rat, jonka sovitus taitaa olla hieman lähempänä Gene Vincentin 60-luvun levytystä, jolla säestyksestä vastasi englantilainen The Outlaws.

LP-levy on julkaistu sekä sinisenä, valkoisena että oranssina vinyylinä (ks. levyn kannen värimaailma). Täkynä iloisten värien lisäksi on bonuskappale Go On Home. Cd-versiolla bonuksia on peräti kahdeksan, joista seitsemän on poimittu Cosh Boysin 7” vinyyleiltä. Lopetuskappale on Johannan julkaisemalta suomalaisen rockabillyn historiaa kartoittavalta boxilta ”Slap That Bass”. Mutta nämähän kai kaikilla alan harrastajilla on ennestään.

Honey Aaltonen

(Julkaistu BN-numerossa 6/2014.)