eri esittäjiä
CRACKING THE COSIMO CODE – 60s New Orleans R&B And Soul
(Ace CDTOP 1402) -14
(1) Jessie Hill – Ooh Poo Pah Doo (2) Eddie Bo – I Got To Know (3) Earl King – Trick Bag (4) Blazer Boy – New Orleans Twist (5) Chris Kenner – Something You Got (6) The Party Boys – We Got A Party (Part II) (7) Reggie Hall – The Joke (8) Danny White – Kiss Tomorrow Goodbye (9) Barbara Lynn – Second Fiddle Girl (10) Willie West – You Told Me (11) The Tick Tocks – I’m Gonna Get You Yet (12) Berna-Dean – This Is The City (13) Oliver Morgan – Who Shot The LaLa (14) Dave Bartholomew & His Orchestra – The Monkey Speaks His Mind (15) Ronnie Barron – Did She Mention My Name (16) Lee Dorsey – Get Out Of My Life, Woman (17) June Gardner – 99 Plus 1 (18) Willie Tee – Teasin’ You (19) Robert Parker – Barefootin’ (20) Aaron Neville – Tell It Like It Is (21) Earl King – Poor Sam (22) Johnny Adams – Release Me (23) Eddie Bo & Inez Cheatham – Lover & A Friend (24) Joe Haywood – Play A Cornbread Song For Me And My Baby

Voinee puhua jo kohtalon ivasta, että miltei prikulleen tämän nyt esiteltävän Ace-cd:n ilmestymisuutisen julkaisuhetkellä saimme lukea myös sen alkuperäisen pääarkkitehdin edesmenosta. 88-vuotiaana 11. syyskuuta yläkerran studiovahvuuteen noudettu Cosimo Matassa sai onneksi elää pitkän ja toivoakseni hyvän elämän, sekä mikä tärkeintä – myös julkista tunnustusta New Orleansin r&b- ja rock’n’roll-historiaan jälkensä jättäneistä uroteoistaan. Löydettiinpä mies myös kertaalleen Blues Newsin jututettavaksi, kun avustajamme Jukka Mäkinen tavoitti hänet taannoisella New Orleansin retkellään (ks. BN 3/2010).

Ansioituneen sessioisännän 60-luvun levytyskatalogia setvivästä www.cosimocode.com -diskografiasivustosta nimensä mukaillut kokoelma ei ole ensimmäinen Cosimo-kooste laatuaan. Useimmilla NOLA-materiaalin ystävillä on taatusti tuoreessa muistissa esim. Proper-merkin 7 vuoden takaiset ”The Cosimo Matassa Story” -boksit, jotka niputtivat yhteen kaikkiaan parisen sataa muutamassakin eri Ranskalaiskorttelin osoitteessa aktiivikautensa aikana sijainneessa J&M Recording Studiossa luotua äänitehelmeä. Ace-kattauksen musiikkivalinnat eivät niin ikään ole sieltä vieraammasta päästä. Hyvin perustein valikoima pitää sisällään myös vuosikymmenen suuria r&b-hittejä, joita tällä useimmiten varhaisemmista saavutuksistaan huomioidulla äänitysketulla tottavie riitti vielä vuosia myöhemminkin.

40-luvun puolivälin huitteilla äänitystoimintansa aloittaneen Matassan pakan ensimmäinen ässäpari löytyi, kun hän pääsi ensin purkittamaan Roy Brownin Good Rockin’ Tonightin 1948 ja sen jatkeeksi vuotta myöhemmin Fats Dominon miljoonahitiksi paisuneen Fat Manin. Lloyd Price nokitti v. 1952 Lawdy Miss Clawdylla ja lopullisen valttikortin iski Tutti Frutillaan pöytään Little Richard v. 1955. Läpi 1950-luvun Cosimon kättenjälki toimi New Orleansissa synonyymina Midaksen kosketukselle – edellisten ohella mm. Shirley & Leen, Huey Smithin, Frankie Fordin sekä Jimmy Clantonin toimiessa levytysvelhon kaupallisuusarvon vankimpina puolestapuhujina.

Seuraavalle vuosikymmenelle tultaessa Matassa oli yhä peleissä mukana. Dominon hovituottajan Dave Bartholomew’n saatua NO:n toimijakentälle kilpailijoikseen uusia kykyjä mm. Allen Toussaintista, Wardell Querzerguesta, Harold Battistesta ja Eddie Bo’sta, sekä vanhan J&M-studiobändin korvauduttua vähitellen nuoremmilla soittajilla jalostui samaa tahtia myös Cosimon nauhakatalogi alati soulimpaan sekä orastavasti myös funkimpaan suuntaan. Hitit jatkoivat silti tulemistaan. Dominon myöhemmät Imperial-julkaisut (mm. Walking To New Orleans) kasvattivat edelleen saldoa, mutta mojovia Billboard-suosikkeja saivat aikaiseksi myös esim. Jessie Hill (1), Barbara Lynn (9), Lee Dorsey (16), Willie Tee (18), Robert Parker (19), Aaron Neville (20) sekä toinen kaupungin suvereeni kultakurkku Johnny Adams (22). Chris Kenner letkeili Toussaintin tuotannossa jättihitin I Like It Like That, mutta tässä yhteydessä kuultava alkuperäinen Something You Got menestyi paremmin Wilson Pickettin coverina. Louisianan seudun myyntiennätyksiä pistivät lisäksi uuteen uskoon mm. Earl Kingin Trick Bag sekä Oliver Morganin leikkisärytminen Who Shot The LaLa. Wardell Q:n tuotannossa syntynyt riipaiseva bluesballadi Kiss Tomorrow Goodbye nosti myös Danny Whiten hetkeksi alueelliseen suosioon Frisco-merkillä 1963, muttei tehnyt hänestä vielä valtakunnan tason julkimoa. Cd:n ainoan valkoisen solistin, eritoten Dr. John -yhteyksistään tunnetun Ronnie Barronin tyylikäs slovari (15) on sekin muistiin merkinnän arvoinen.

Kiekolla on mukana vain yksi entuudestaan julkaisematon raita, löysäillen ja jopa NO-mittarilla melkoisessa epävireessä jammailtu vaihtoehto-otto The Party Boysin Ron-levytyksestä (6). Paljoa enempää intoa ei saa puristettua myöskään Reggie Hall The Joke -noveltyynsä, vaikkei kappale täysi vitsi ollutkaan vaan kelpasi Rip-pikkumerkiltä itsensä Chessin julkaisusarjaan v. 1962. Yrityksen puutteesta sen sijaan ei pääse syyttämään taannoisen Suomen-vieraan Willie Westin jokseenkin kaoottisilla falsettikiekauksilla terästettyä r&b-groovailua (10). Paikoitellen laadultaan ailahtelevan materian seasta kohottautuvat esiin myös mm. George ”Blazer Boy” Stevensonin pirtsakka twist-rallatus (4) sekä Dave Bartholomew’n makea kierrätysversio hänen omasta hykerryttävästä ihmisluonnon kuvauksestaan (14). Vaikuttavaa äänijälkeä saavat aikaiseksi myös Eddie Bo ja Inez Cheatham hitaasti mutta iskevästi lyllertävällä funk-duetollaan (23).

Studiotoiminnan lisäksi Cosimo operoi myös paikallisten pienmerkkien (kuten mm. Aaron Nevillen musiikkia julkaisseen Par Lo Recordsin sekä Robert Parkeria edustaneen Nolan) taustalla tarjoamalla Dover-yhtiönsä kautta erityisiä levytyksen, prässäyksen ja jakelun kattaneita ”avaimet käteen” -paketteja. Jonkin aikaa hedelmää mukavasti kantanut Dover ei kuitenkaan saanut jälleenjakelijoiltaan korvauksia ajoissa ja yritys kaatui suurten tuotantokustannustensa alle v. 1968. Samalla hiipui myös J&M:n studiotoiminta – kuten tämän seurauksena hetkeksi aikaa lähes koko NO-r&b:n kukoistus muutenkin. Cosimo Matassan oman ristimänimen tulivat vasta seuraavat vuodet tai oikeammin vuosikymmenet nostamaan nykyiseen tarunhohtoiseen statukseensa.

Pete Hoppula

(Julkaistu BN-numerossa 5/2014.)