DANIEL ERIKSEN
Moonshine Hymns
(Psydeco PSYREC114) -14


Alaotsikko ”Old school delta style gospel boogie” kuvaa hyvin tätä levyä. Siinä ei kuitenkaan taida olla kylliksi tekstiä levyarvion tarpeiksi, joten lienee paikallaan kertoa hieman lisää.

Viiden vuoden takaisen ”Muddy Days” -pitkäsoiton myötä innostuin Daniel Eriksenistä. Hän on pätevä laulaja ja kitaristi, jonka rento tyyli kumartaa perinteille, mutta onnistuu samaan aikaan välttämään nykyisyydelle pyllistämisen.

Eriksenin viisi omaa laulua saavat nyt seurakseen kahdeksan uudelleen sovitettua traditionaalia. Koko kattaus tarjoillaan turhia hienostelematta. Uusi ja vanha nivoutuvat toistensa lomaan ja materiaali tulee hyvin toimeen keskenään. Originaaliraitoja tehtäessä ei ole kaihdettu perinteitä ja moneen kertaan versioidut klassikotkin löytävät hieman uutta päällepantavaa.

Erikseniä kuullaan ”Moonshine Hymnsillä” rumpali Stig Sjostromin tai oman stomp boksinsa tahdittamana. Pääroolia näyttelevät resonaattorikitarat akustisesti ja Vingtor-vahvistimen läpi ajettuna. Pariin otteeseen Eriksen vaihtaa syliinsä isokoppaisen Silvertonen ja avausraidalla kuullaan kolmekielistä sikarilaatikkoa. Soittopelivaihtelut monipuolistavat maisemia mukavasti.

Traditionaalien versioinnissa piilee omat sudenkuoppansa. Useimmista lauluista löytyy useampiakin ylittämättömiä versioita jo entuudestaan. Jos kappaletta etäännyttää liiaksi totutusta, niin älähdyksiä kuuluu sieltä täältä, tai ainakin pitää löytää juuri oikea suunta jonne lähtee laulua muiluttamaan. Toisaalta ei vanhojen mestarien kopiointikaan juuri mielenkiintoa ruoki.

Eriksen selviytyy urakasta hyvin omaan tyyliinsä luottaen. Esimerkiksi John The Revelator tulkitaan nyt lähes instrumentaalina. Tekstiin on jätetty vain nimirivi, jonka laulaa nainen nimeltä Elly. Versio koukuttaa ja useammankin kuuntelukerran jälkeen huomaan välillä odottavani niitä puuttuvia rivejä. Studiossa on pistäytynyt myös Vidar Busk. Hän soittaa soolon Blind Lemonin klassikossa See That My Grave Is Kept Clean, jossa samainen Elly toimii toisena laulusolistina. Buskin kitara erottuu soundiltaan ympäristöään modernimpana ja rokimpana.

Session loppumetreillä on tainnut jäädä studion ovi raolleen, kun kokoonpano kasvaa enemmänkin. Gospelpala Jesus Met A Woman At The Well marssittaa studioon kolme puhaltajaa ja pari taustalaulajaa. Päätöksenä kuultava Nobody’s Fault But Mine on puolestaan levyn ainoa bassollinen raita.

Eriksen on kekseliäs mutta tyylitajuinen muusikko ja ”Moonshine Hymns” on oivallinen levy. Sitä kuunnellessa nousee väistämättä mieleen parikin kysymystä. Onko Eriksen vieraillut Suomessa? Jos ei, niin miksi ei ja jos on, niin miksenkös minä häntä onnistunut näkemään?

Marko Aho

(Julkaistu BN-numerossa 1/2015.)


Jaa sivu Facebookissa tai Twitterissä!