flash

 

 

DETROIT
Heritage 1989-2009
(KC Sound 005-6)

Cd 1: (1) The Boogie Song (studiolive 2008) (2 Jelly Jelly (studiolive 2008) (3) Packin’ Up (studiolive 2008) (4) Credit Card Lover (studiolive 2008) (5) Trade The Fields Of Oklahoma For The Streets Of Detroit (studiolive 2008) (6) Poor Man (studiolive 2008) (7) Come Clean (1996) (8) Searching For A Dream (1996) (9) Lonesome (1996) (10) Life Without You (1996) (11) Highway Of Love (1996) (12) Shadow Of Love (1995) (13) Outskirts Of Town (1995) (14) Operator, Please (spoken version, 1995) (15) Love Me Once, Love Me Twice (1995) (16) I’ll Come Thru For You (1995)
Cd 2: (1) One Way Out (1992) (2) Lonely Shoes Blues (1992) (3) Blue Season (1992) (4) Operator, Please (original version, 1992) (5) North Sea Shuffle (harjoitusnauha 1993) (6) War On Apathy (1991 + Pekka Välimäen tenoriosuudet 1993) (7) Stay At Home (1991) (8) There Are Times (1991) (9) Keep On Pushin’ (1990) (10) You Left Me Sitting (1990) (11) Help The Child (1990) (12) If You’re Ever (1990) (13) Let Me Love Shine Thru (1990) (14) Sometimes I Think About (harjoitusnauha 1989) (15) You Don’t Love Me (harjoitusnauha 1989) (16) Last Night (harjoitusnauha 1989)

Mielenkiintoni tätä tallennetta kohtaan nousi pilviin, kun hokasin, että kyseessä on jonkinmoinen jatkumo vuonna 1987 komean LP:n tehneelle Hard Road -orkesterille. Sattuu nimittäin niin, että tuo sangen karulla kansitaiteella varustettu pitkäsoitto on eräiden mielestä suomalaisen bluesrockin unohdettu klassikko. Kiekolla on hillitön meininki, hyviä biisejä ja soundimaailma sopivalla tavalla alkukantaisen raaka. Kerrassaan mainio levy omassa lajityypissään, kuten myös Tapani Taka aikanaan arviossaan (BN 107) totesi.

Olin pitkään siinä luulossa, että Hard Road katosi johonkin jälkiä jättämättä, mutta nyt arvioitava kooste osoittaa kaikkea muuta. Rumpali Chrisse Karjalainen ja laulaja/kitaristi Ronald Wilson ovat kaikki nämä vuodet vääntäneet narulle uutta blueshenkistä materiaalia. Vaikka mielestäni seuraan kotimaista rootsskeneä vähintäänkin kohtuullisen aktiivisesti, niin en ole koskaan huomannut poikien esiintyneen mm. Ruisrockin, Puistobluesin ja Rauma bluesin lauteilla. Detroit on Wilsonin kotikaupunki ja toimii myös bändin nimenä. Kuluneiden kahden vuosikymmenen aikana Karjalaisen ja Wilsonin aisapareina on ollut melkoinen liuta muita muusikoita. Nykykokoonpanossa vaikuttavat Sasa Opacic ja Elmo Karjalainen kitaroissa sekä Teijo Saarinen bassossa. Koosteella kuullaan kolmea muutakin line-upia ja ero Hard Roadin kitaravetoiseen paahtoon on selkeä, sillä ote on kepeämpi ja sointimaailmaa maustavat puhaltimet ja Hammondit, eikä niinkään raju kitarointi. Kokoelman ehdoton valtti on bändin pitkälle menevä omavaraisuus biisienteossa. Nyt ei tarvitse kuulla uutta näkemystä Mojosta tai Big Boss Manistä. Wilsonin itsensä lisäksi kappaleita ovat kynäilleet hänen kaverinsa Paul Harrison sekä entinen Hard Road -mies Kari Salli. Muutama cover toki myös kuullaan, mutta ei kyllästymiseen asti. Blues on lähtökohta, mutta välillä hyödynnetään lieviä soul/funk -vaikutteita ja parissa mennään suorastaan folkosastolle. Koko kattauksen ehdoton helmi on mielestäni tehokas ns. puheversio kappaleesta ”Operator, Please”.

Soundeiltaan ja soitannoltaan on kyseessä erittäin ammattitaitoinen työnäyte. Mitään suoranaista musiikillista jatkoa Hard Roadille tämä ei kuitenkaan ole. Meininki on hienostuneempaa, mutta samalla siitä myös puuttuu se alkuvoimainen ote, joka tuossa vinyylissä yhä jaksaa viehättää. Jos Detroit osuu keikalle lähimaastoon, niin raahaudun kyllä paikalle. Bändi on tästä julkaisusta huolimatta edelleenkin harvinaisen hyvin salassa pidetty alan osaaja, jonka demoa jopa itse Alligator-pomo Bruce Iglauer aikanaan sangen vuolaasti kehui.

Antti Vainio