DEVIL DOG RD
Devil Dog Rd
(RetroU Art RETROCD 0114) -14


Soittamaan voi oppia jos on oppiakseen, mutta innokkainkaan laulaja ei voi ratkaisevasti muuttaa äänivarojaan. Tästä rasitteesta kärsii kotimainen rootsmusiikki, jonka pariin hakeutuu väkisinkin enemmän innokkaita soittajia kuin huomionarvoisia laulajia.

Niinpä sitä riemastuu aina kun löytää lauluvoimallaan vakuuttavan uuden bändin. Raskaampaa ja eteläisempää rockbluesia paahtava Devil Dog Rd on tällainen kvartetti. Kitaristilaulaja Hynde Hynösellä on tavanomaisia sympaattisia tusinaorkkia tanakasti strongimpi ääni ja roteva shouterin ote. Jos soitetaan äijämusaa, niin laulunkin on hyvä kuulostaa äijäilyltä eikä pikkupojan piipitykseltä. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö halukkaan pidä sjungaa sillä soundilla joka lutkusta lähtee. Paljon voi pelastaa persoonallisuudella ja tyylitajulla, mutta äijäily vaatii silti äijäilyä – ja parhailla äijäilijöillä on myös sitä persoonallisuutta ja tyylitajua.

Devil Dog Rd:lla on muitakin valttiässiä hihassaan. Monet biisit lauletaan asiallisesti stemmoissa, äänessä ilmeisestikin toinen kitaristi Matti Kettunen. Ainakin hän osoittautuu tyylitajuiseksi skittasolistiksi, ja ennen kaikkea puhuttelevaksi slidensoittajaksi, joka heittäytyy rohkeisiin kuvioihin siinä missä turhan moni putkipoju vain liikuttaa tankoa varovasti turvallisen yllätyksettömissä sointupohjaisissa asemissa. Kettunen uskaltaa antaa palaa, ja mitä stemmoihin tulee, niin myös kaksiääninen kitarariffittely taittuu asiallisesti.

Esikoisälpyn kansissa ilmoitetaan orkan basistiksi Jomi Vaaltola, mutta levyn alaäänten soittajaksi Teemu Muikku. Rumpupallilta löytyykin Leppäsen Tapo, monessa urakoinut luottojannu, jolle itse myöntäisin työn sankarin ansiomerkin. Suositan itsellenikin myös livenä tsekkaamista.

Arto Pajukallio

(Julkaistu BN-numerossa 2/2015.)


Jaa sivu Facebookissa tai Twitterissä!