ESA KULONIEMI
The Legend of Bicycle Bronson
(Bluelight BLR 331302)
(1) Fais Do-Do Pt. 1 (2) Fais Do-Do Pt. 2 (3) Gary, Indiana (4) Bicycle Bronson (4) Speedway Papi (6) The Hitman (7) Clean Train (8) Oh, My Rose (9) Beehive In Budjonnovka (10) Moses the Magnificent (11) Lullaby For X (12) One, Two, Three, Four, Five, Six, Seven (I’m In Heaven) (13) The Hitman (refrain) (14) Bombay, Speedway (15) Gumbostrand

Radiotoimittaja Bluesministeri, kitaristi T-Bone, musiikkikirjojen kääntäjä - Esa Kuloniemi on julkaissut ensimmäisen sooloalbuminsa, sopivasti juhlistaakseen merkkipäiväänsä. Esa täytti kunniakkaat 50 vuotta, teinisarjalainen minun vinkkelistäni katsottuna. Onnea Esa, vaikka tästä eteenpäin se on vain ”menoa”. Blueslehden lukijoille ei liene yllätys, että tämä ei ole puhdas blueslevy. Itse asiassa tämä voisi olla melkein Honey B & T-Bones -levy, muutamalla kappaleella on mukana Aija Puurtinen bassossa ja Juha Litmanen rummuissa. Ei sittenkään, kyllä Esa on niin vahvana monine haamuineen. Vahvimpana niistä on uuden etsiminen, vanhaa kuitenkaan täysin hylkäämättä.

Ymmärrän Esan toisinaan pintaan pulpahtavan, varsinkin blueskommuunin jämähtämisen menneisyyteen ja perinteen kahleisiin aiheuttaman kyllästymisen. Mutta mikä ja mitä on se uudistuminen? Minä vain kysyn, tällä kertaa epätietoisena. Punkkia mainostettiin, ja taidetaan vieläkin huokailla sen perään, pöhöttyneen tylsistyttävän rockin pelastajaksi. Minusta se oli silloin ja on edelleenkin vain hupaisaa hohkaamista ja/tai äänekästä melua – tomma tunnor bullra mest, sanoisivat ruåtsalaiset. Yhtä hupaisaa kun Bill Haley & Co. rockettirollin pioneerina. Tosin mikään hauskuus ei ole tuomittavaa täällä kuoleman varjon laaksossa kulkeville.

Kyllä, taustalla soi Esan uusi levy. On jo soinut useasti. Voisin kuvitella, että tällä levyllä on kaikkea sitä mitä Esa on itse halunnut. Jonkinlainen kitaristin ”kujanjuoksu” on kyseessä, hurjimmillaan se on alussa, kun Campbellin veljekset steel-kitaroineen tykittävät kuin tuolla ikimuistoisella kevään Lahden Grand Blues - keikallaan. Vierailija harpisti Gary Primich viittaa Esan juuriin että bluesin suuntaan – mutta ei siihen perinteisimpään ilmaisuun kuitenkaan. Hän on mukana kahdellakin kappaleella Gary, Indiana ja The Hitman. The Hitman on kenties vielä keskeneräisen Bond-Shaft -maailmoissa pyörivän elokuvan soundtrackilta. Onhan täällä muitakin vieraita; perinteisessä Clean Trainissa laulavat Sharon Lewis ja Denise Brown, molemmat tuolta Grand Blues –tapahtumassa esiintyneitä. Kahdella kappaleella esiintyy vokaaleissa Chendrima Haldar - ainakin minulle aivan tuntematon - häivähdys Esan Intiaa (5, 12). Esa ei pidä itseään teknisenä kitarataiturina, mutta ei tuo tunnu haittaavaan. Soitanta on monipuolista ja sävykästä, välillä psyke(o)deliaa, välillä arvokasta perinteistä melodian kuljetusta. Ja useimmat kappaleet ovat maestron itsensä yksin tai avustajan kanssa säveltämiä. Kuka muuten on Bicycle Bronson, kysyn vaan.

Aimo Ollikainen