H-BOMB FERGUSON
Big City Blues 1951-54
(Rev-Ola CR BAND 4), ‘06
(1) I Love My Baby (2) Rock H-Bomb Rock (3) Slowly Going Crazy (4) Preachin’ The Blues (5) Sundown Blues (6) Good Lovin’ (7) Give It Up (8) Big City Blues (9) My Brown Frame Baby (10) New Way Blues (11) Bookie’s Blues (12) Life Is Hard (13) Hot Kisses (14) Double Crossing Daddy – Varetta Dillard (15) Tortured Love (16) Work For My Baby (17) You Made Me Baby (18) She’s Been Gone (19) Nobody Knows (20) Baby Don’t Go (21) Josephine (22) Baby Please (23) Hole In The Wall (24) On My Way (25) Good Time Gal (26) Feel Like I Do (27) My Love (28) Wine Head (29) Hard Lovin’ Woman (30) My Baby’s Blues (31) I Need You Baby

BILLY WRIGHT
Don’t You Want A Man Like Me
(Rev-Ola CR REV 145), ‘06
(1) Man’s Brand Boogie (2) You Satisfy (3) Billy’s Boogie Blues (4) After Dark Blues (5) ‘Fore Day Blues (6) Married Woman’s Boogie (7)( Keep Your Hands On Your Heart (8) Stacked Deck (9) Mercy Mercy (10) Mean Ole Wine (11) Drinkin’ And Thinkin’ (12) New Way Of Loving’ (13) Hey Little Girl (14) Gotta Find My Baby (15) When The Wagon Comes (16) Turn Your Lamp Down Low (17) If I Didn’t Love You So (18) After Awhile (19) Four Cold Cold Walls (20) I Remember (21) Live The Life (22) Every Evening (23) Let’s Be Friends (24) Don’t You Want A Man Like Me (25) The Question (Whatcha Gonna Do) (26) Bad Luck, Heartaches And Trouble (27) Do Something For Me (live)

Viime vuoden lopulla kuollut H-Bomb Ferguson esiteltiin BN:ssä 6/2005, joten Rev-Olan uudessa (?) “bandstand” –sarjassa julkaistulle cd:lle riittänee lyhyt vilkaisu, niin tarkkaan Hoppulan Pete miehen tuotannon jutussaan setvi. Tässä siis keskitytään halutessaan erittäin vahvasti Wynonie Harrisilta kuulostaneen shouterin uran varhaisvaiheisiin, silmään pistää lähinnä miehen harvinaisimpien savikakkujen eli jälkimmäisen Derbyn (# 769) ja Sunsetkiekon (# 107) jääminen edelleen paitsioon. Mukana on sen sijaan Deccalle Andy Kirkin bigbandin kanssa tehty vähän turhan pullisteleva (23), uudempaa ja järeämpää Finch-merkin levytystä samasta kappaleesta ei niin vain löydykään...

Fergusonin varhaistuotantoa on aiemmin julkaistu Savoy-äänitteiden (BN 3/87) ohella Big Bang –merkin bootleg-cd:llä, ja päällekkäisyyksiä tämän kanssa on tietysti rutkasti. Big Bangilta osa vanhemmista raidoista syrjäytettiin myöhempien rock & roll –henkisten raitojen (ARC, Big Bang, Federal) tieltä, makuasia sitten kumpi kiinnostaa enemmän. Tosin nykyään vaihtoehto on aika teoreettinen, Big Bang kun alkaa olla hankalasti hankittavissa – Englannissa sitä vielä näkyy kaupan.

Tämä menisi ilman muuta vuoden parhaiden listalle, mutta levyssä on yksi iso vika, joka ei tosin liity musiikkiin vaan esillepanoon. Kannen kappalelistaus on nimittäin aivan päin seiniä. Olen vuosien mittaan nähnyt jos jonkinlaista sotkua, mutta kun virallisella tai ainakin ”virallisella” julkaisulla ei AINUTKAAN raita osu edes vahingossa kohdalleen, niin kyllä moka on täydellinen. Haluaako Rev-Ola kenties vihjaista että mitä väliä sillä on, samaltahan ne kumminkin kuulostaa... Vaikea kuvitella että vastaavaa tapahtuisi vaikka Elviksen tai Springsteenin kohdalla, Beatlesista nyt puhumattakaan… Oikea, levyn koostajan Dave Pennyn päätoimittajallemme toimittama listaus on yllä, ja ymmärrettävästi Penny oli lievästi sanottuna harmissaan Rev-Olan tunaroinnista...

Ferguson ei onnistunut hittejä tekemään (”Bookie’s Blues” oli Pavlowin mukaan sentään merkittävä paikallinen menestys), Billy Wrightiltä (s. 21.5. ’32 Atlanta, Georgia, k. 28.10. ’91) se sen sijaan luonnistui, vaikka erittäin persoonallisella tyylillä laulaneen ja muutenkin räiskyvää ja valtavirroista poikkeavaa elämää viettäneen miehen levytysura jäi huomattavasti lyhyemmäksi.

Uusintajulkaisut aloitti Mr R&B (BN 65), Savoy seurasi virallisella albumilla (BN 92), ja Classics (onko firma kuukahtanut??) jatkoi (BN 199), joten voisi olettaa että viimeistään tämän cd:n myötä vahvasti kärisevällä gospelmelismoja pursuavalla äänellä mm. Little Richardin (kuulemma pihkaantuikin Billyyn), James Brownin ja Elviksen esikuvaksi nousseen artistin tuotanto alkaisi olla kutakuinkin paketissa. Mutta käsittääkseni ainakin Allene Phillipsin kanssa duetoitu single Regent 1040 (”You’re For Me”/”Got It Bad”) puuttuu yhä, samoin vuoden ’59 joutsenlaulu ”Have Mercy Baby”/”I Love You Sweetheart” (Carrolton 801), ellei se ole jollain hämäräkoosteella käväissyt, mitä en yhtään ihmettelisi.

Tämä kiekko sisältää Savoy-tavaraa vuosilta 1949-54 (myös muutaman, joihin Classics ei vielä yltänyt), Acen aiemmin julkistamat Peacockit (raidat 23,24 hyllytettiin aikoinaan), räväkän kuutamokeikkana levytetyn paikallisen viskimerkin mainoksen (1; Atlanta 6000; onko b–puolta ”Beg-A-Dog” uusittu koskaan?) sekä jo Mr R&B:n julkistaman ruttuisen live-oton (27). Atlantan Harlem Theatressa kesällä ’52 äänitetty versio Dominoes-hitistä alkaa kääntyä hysteeriseksi niin yleisön kuin artistinkin osalta... Mukana ovat myös listahitit (2; sija 9, kääntösivu ”Blues For My Baby”, sija 5, puuttuu), (8; jukebox: 9) ja versio Paul Gaytenin muutaman vuoden ikäisestä ja huomiotta ohitetusta sävelmästä (13; jukebox-listan sija 10). Wright siis levytti myös muiden kappaleita, ja niiden joukosta erottui jo aikoinaan häikäisevän upea, sielukas (16), joka on raastava, hidas muokkaus tuttuakin tutummasta sävelmästä ”Baby Please Don’t Go”. Vasta nyt älysin (kun Dave Penny vihossa asiasta mainitsi...), että (22) on väännös Little Richardin RCA-levystä ”Every Hour”, joka oli kova paikallinen hitti Atlantassa – näin siis mestari päätyi apinoimaan oppipoikaa...

Taustalla soittavat mm. Howard Callenderin, Roy Maysin ja John Peckin (kaikki trumpetisteja) bändit, ja kyllähän nämä ovat vankkaa kamaa, vaikka loppupuolella vähän onnahtaakin. Huippulevy siis, mutta ”uutta” tavaraa ei saada kuultavaksi.

Juhani Ritvanen