DAVE FORESTFIELD & JARKKA RISSANEN
Songs Our Mama Taught Us
(Wideline Musiikki 002) -15


Kotimaisen roots- ja blues-ratkaisun ystävät tuntevat varmasti Forestfieldin ja Rissasen lukuisista eri yhteyksistä. Nyt nämä kitaristit, jotka molemmat myös laulavat, ovat yhdistäneet voimansa ja asettuneet perusarvojen äärelle. Eli äidin opettamien laulujen pariin.

Kaksi erityylistä ja näkemyksellistä kitaristia pelaavat komeasti yhteen kannustaen ja haastaen toisiaan. Tälle toiminnalle tarjoaa vahvan alustan erinomaisesti pelittävä taustaryhmä, joka tukee solistien työtä. Toisaalta levy on oikea minimalismin riemuvoitto, kun taas toisaalta se todentaa yhdessä soittamisen riemua. Melodisuus on kiekolla kovassa kurssissa, ja vaikka asenne on miehillä nöyrä ja levyn sointimaailma riisuttu, on se silti monipuolinen, runsas ja elävä.

Uusi kotimainen gospel-levy on aina tapaus ja tämä albumi tähtää (ja osuu myös!) napakasti bluesin ja gospelin saumakohtaan, toki niin, että poikkeamiakin polulta kuullaan. Monista herkuista kannattaa mainita vaikkapa erinomaisen hyvin stomppaava boogie This World Is Not My Home, JJ Calemaisesti hölkätty Get Right Church tai vastustamattomalla voimalla vyöryvä shuffle Run On, jonka etenemistä ei pysäytä mikään. Gary Davisin sävellys You Gotta Go Down on puolestaan asemoitu oivaltavasti eräänlaiseksi karuksi blues-marssiksi. Yksi levyn tunnetuimmista siivuista, John The Revelator yllätti iloisesti, vaikka tuttuus huolestuttikin. Napakan riffin varassa koukuttava blues toimii tavallaan "call and response" -mallilla. Don't Mind People Grinnin' In Your Face erottuu paitsi muuta materiaalia raskaamman komppinsa niin myös julistuksellisuutensa ansiosta.

Introssa mainittuja polulta poikkeamisia edustaa mm. Two Roads, joka temmeltää irtonaisena uptempoilevana country & western -rockerina. Vielä vapautuneemmaksi fiilis yltyy Somebody Touched Me -veisulla, joka kiihdyttelee hillittömän hillybilly-kompin saattelemana. Lisäksi on syytä nostaa tapetille hidas, lempeäpoljentoinen ja vakaa I Shall Not Be Moved sekä suorastaan eteerisen nätti slovari Handwriting On The Wall. Rauhallinen ja kaunis on olemukseltaan myös riisutussa asussaan koskettavasti tulkittu klassikko Nobody's Fault But Mine.

Kuluvana vuonna 2015 on kotimaisten huipputason roots-julkaisujen määrä ollut suorastaan hengästyttävä. Hienoja levyjä on putkahdellut pitkin vuotta kuin runsaudensarvesta ikään - eikä Forestfield & Rissanen -kaksikon julkaisu ainakaan laske tuota korkealle asettunutta rimaa.

Mikke Nöjd

(Julkaistu BN-numerossa 6/2015.)


Jaa sivu Facebookissa tai Twitterissä!