HIGHWAY
My Buddy Buddy Friends
(BackBeat BBLP 001) -15


Mitä helvettiä tästä sanoisi?! Juurihan esittelin Highwayn edellisen levyn (ai jaa, taitaa siitä olla kolmisen vuotta), ja taas uutta puskee päälle. Ennen kaikkea hämmentää, että bändin pitkän linjan soittajistosta kokoonpano on ehtinyt vaihtua lähes kokonaan. Alkuperäisjäsenistöstä mukana on enää bändin perustaja, rumpali Kai Jauhiainen ja kosketinsoittaja Timo Vesajoki, joka huolehtii myös bändin basso-osuuksista Hammondillaan. Uusia muusikoita ovat kitaristit Tero Holopainen ja Samuli Lepola, molemmat nuoremman polven soittajistoa. Yllättäen laulusolistin pestin on ottanut – jos ei Suomen teknisin, niin ainakin Suomen paras ja kovin huuliharpisti Good Rockin' Kempas. Joukon jatkona vierailee soolokitaristina vielä Jarkka Rissanen, joka osoittaa jälleen kerran olevansa enemmän kuin mies paikallaan. Olisi toivonut hänen soittoaan kuulevan useammallakin kappaleella kuin vain päätösraidalla I'm Going Home (joka EI ole se Ten Years Afterin Woodstockissa hehkuttama klassikko).

Highwayn ensimmäinen levy sisälsi pitkälti silloisen solistin Timo Turpeisen kappaleita, mutta nyt mennään lainatavaran turvin. Melko moni levyn kappaleistakin tuntuu olevan Good Rockin' Kempaksen valitsemia, sillä niitä on hänen esittämänään kuultu jo vuosikymmeniä levyn nimikappaleesta alkaen.

Osa saattaa tuntua liiankin tutuilta, mutta sehän on lähinnä kuulijasta kiinni. Pitkäaikaisen bluesin harrastajan mielestä joku Junior Wellsin Messin' With A Kid tai Lloyd Pricen hitti Stagger Lee on kuultu miljoonaan kertaan, mutta 80-luvulla bluesherätyksen saaneita Sugar Rayn Norcian Someday, Someway tai Fabulous Thunderbirdsin One's Too Many voivat kuulostaa tänä päivänä nostalgisilta. B.B. Kingin rokkaavan Bad Case Of Love olisin jättänyt levyttämättä (anteeksi vaan), sillä siihen ei edes alkuperäisartisti ole saanut myöhemmin puhallettua samaa hurmosta kuin alkuperäislevytyksellä – saati sitten kukaan muu! Edes rouhea slidekitaran ei tuo siihen kaivattua särmää ja rivakka tempo saa sen kuulostamaan lähinnä hätäiseltä. Mutta keikkapaikalla se toimii varmasti yleisön tanssinumerona.

Ehkä parhaiten Highway toimii Kempaksen varsinaisilla mukavuusalueilla. Hänen (ja miksei minunkin) vanhan suosikkinsa Charley Musselwhiten levyiltä kai aikoinaan löydetyt A.C. Reedin My Buddy Buddy Friends ja Tolbert Israelin Big Legged Woman ovat Kempiötä lyömättömimmillään. (Mutta mistä pirusta ne alkuperäiset löytäisi? Olen jo yrittänyt käydä läpi kaikki blueskokoelmalevyni!)

Kaiken kaikkiaan mukavan levyn kuorruttaa suosikkitaiteilijani Juho Juntusen kansi, joka tosin poikkeaa hänen tunnetusta selkeälinjaisesta piirrostyylistään. Onneksi levy on julkaistu vinyylikoossa (mukana toki myös cd), jotta kansitaiteesta saa selvää.

Toivottavasti Highwayn toiselle kokoonpanolle ei käy yhtä nihkeästi kuin edelliselle, sillä bändillä on varmasti annettavaa kotimaamme elävää musiikkia suosivissa kuppiloissa. Jos ei keikka satu ihan heti kohdalle, voi aina kuunnella levyä.

Honey Aaltonen

(Julkaistu BN-numerossa 5/2015.)


Jaa sivu Facebookissa tai Twitterissä!