ILE KALLIO BIG ROCK BAND
Shook Up!
(Epic 88875061911) -15


Jo pidemmän aikaa monien toiveissa oli, että Ile Kallio tekisi levyllisen hiukan rankempaa musaa. Kansanedustaja Alataloa lainatakseni "sut nähtiin seitkytyks Ruisrockissa, kyllä sulta vielä irtoais". Vuosi taisi olla -75, kun Hurriganes Ruisrockissa oli, mutta kuitenkin... Nyt odotus on palkittu, sillä Ile Kallio Big Rock Bandin debyyttialbumi on vihdoin ilmestynyt.

Vaikka bändi esitti alkutaipaleellaan covermateriaalia, he ovat lähteneet rohkeasti tekemään omaa musiikkia. Levy sisältääkin lähes kokonaan yhtyejäsenten itsensä kirjoittamia kappaleita. Levyn kolme lainaa (Hot Wheels, I Will Stay ja Night Owl) liittyvät kiinteästi Ile Kallioon. Kaksi ensin mainittua ovat tietysti Hurriganesin ohjelmistosta ja kolmas Ilen ensimmäiseltä soololevyltä. Myös Kallion käsialaa olevasta Get Away'sta kuullaan nyt uusintaversio, alunperin kappale ilmestyi miehen kolmannella soolopitkäsoitolla "Rock And Stones".

Bändi on ymmärtänyt aloitusraidan tärkeyden ja siksi rouhevasti rullaava nimikappale on laitettu pelin avaajaksi. Shook Up! tarjoillaan sellaisella asenteella, jollaista en muista vähään aikaan kokeneeni. Bändi on panostanut levyynsä täysillä, ja tarjoilee meille koskettavaa (My Shining Star), rouheaa (Take Me Home), tyylikästä (Jonathan My Friend) ja coolia (Release My Heart) materiaalia, toisin sanoen he ovat tehneet 12 kappaletta ajatonta musiikkia.

Omat biisit toimivat, mutta miten on lainojen laita? Ei ole valittamista niissäkään, sillä uusioversiot ovat onnistuneita. Kaikista eniten silti miellyttää James Taylorin Night Owl. Torvet tuuttaavat komeasti ja Ile komppaa hienosti. Myös muutaman todella upean kitarasoolon saamme kuulla. Vaikka hiukan näyttämisen halua Ileltä löytyy, hän hoitaa homman ilman turhaa brassailua tai pingottamista.

Kokonaisuutena levy on järisyttävän kova ja ylittää kaikki odotukset. Tässä on sitä todellista tunteiden paloa, joka syntyy rakkaudesta musiikkia kohtaan. Tästä sävykkäästä levystä riittää diggailtavaa vuosiksi eteenpäin.

Tuplavinyylin lisäksi tarjolla oli cd/dvd -versio, mutta ostamishetkellä ei ollut valinnanvaikeuksia siitäkään huolimatta, että cd:n kaverina tulee live-dvd. Tosiasia vain on, että tämän tyylisen musiikin ainoa oikea formaatti on vinyyli. Tosin kun cd on vinyylimuotoon saatettu, on materiaalia riittänyt vain kolmelle puoliskolle. Siksi ihmetyttää nelospuoliskon jättäminen tyhjäksi. Se olisi pitänyt täyttää ajan hengen mukaisesti bonuskappaleilla. Odotinkin, että live-dvd:ltä olisi laitettu muutama biisi mukaan.

Moitteita täytyy antaa myös siitä, että monien vinyylilevyjen ohessa tuleva koodi, jolla saa ladattua matkakäyttöön sopivammat mp3-versiot, puuttuu.

Riku Metelinen

(Julkaistu BN-numerossa 3/2015.)


Jaa sivu Facebookissa tai Twitterissä!