JACK SCOTT
Way To Survive
(Bluelight BLR 33176-1/2 [LP/CD]) -15


Ontariossa, Kanadassa 1936 syntynyt Giovanni Domenico Scafone Jr. saattoi jo tovin kuvitella päässeensä hyvin ansaittujen eläkepäivien viettoon häntä pitkään työllistäneen "taiteilijaminänsä" Jack Scottin roolista, mutta eikö mitä – kiitos suomalaisen periksiantamattomuuden, eräs rock'n'roll-genren suurimmista ja myös menestyksekkäimmistä 1950- ja 60-lukujen taitteen äänistä on jälleen kiinni tositoimissa.

Aikaa, rahaa ja hermojakin koetelleen projektin taustoista antaa ohessa kuvauksensa lehtemme aina tilanteen tasalla oleva kohureportteri Honey Aaltonen: "Kun Bluelight ilmoitti Jack Scottille haluavansa tehdä levyn, ensimmäisen yli viiteenkymmeneen vuoteen, oli palaute nihkeä. Scott ei selvästikään ollut kiinnostunut lentämään Eurooppaan. Hän ei luottanut Venäjän naapurimaan soittajiston ammattitaitoon, ei tyylitajuun, eikä ainakaan täkäläisen keittiön sapuskoihin. Viikkojen neuvotteluiden jälkeen – kun oli tiedusteltu erikoisruokavalioista tai allergioista, kävi ilmi, ettei italialaistaustaiseen perheeseen syntynyt Scott syönyt muuta kuin spagettia ja lihapullia. Niitä hän ei täältä itäisestä periferiasta uskonut saavansa... Hayden Thompson, jonka kaksi viimeisintä hienoa albumia Bluelight on julkaissut, oli kuitenkin todennut Scottille, että jos haluat tehdä vielä yhden kunnon levyn, mene Suomeen – Go east, ol' man! Kun lihapullaongelma tuli ratkaistua, Scott suostui lähtemään. Äänitykset tehtiin lopulta elokuussa 2013 Hollolan Petrax-studiossa, jossa vaativaa maestroa oli odottamassa muusikkojen ja tuottajien ohella myös oma keittiö kokkeineen..."

Vuonna 1964 edellisen virallisen pitkäsoittonsa, listoille kivunneen klassikkoballadin mukaan nimetyn "Burning Bridges" -LP:n julkaissut Scott tunnetaan paitsi kanukkijuuristaan, myös yhtenä ensimmäisistä ("rajajoen toisella puolella" sijainneen) Detroitin seudun valkoisista rock'n'roll-tähdistä. Kantrimusiikin parissa varttunut laulaja ja lauluntekijä käynnisti soolouransa ABC-Paramount -levytyssopimuksen myötä 1957 ja jatkoi siitä eteenpäin Carlton-merkille 1958, hankkien samalla varhaisimmat kansalliset hittinsä Leroy (#11), My True Love (#3) ja With Your Love (#28). Seuraavana vuonna syntyi mm. Top10 -balladi Goodbye Baby ja rock'n'roll-mies vakiinnutti statuksensa myös valtakunnan aatelissa slovaritulkitsijana. Uudet sessiodiilit Top Rankin ja Capitolin kanssa 60-luvun alussa poikivat lisää kassavirtaa Burning Bridgesin (#3) ohella kaikkiaan neljän Hot100 -suosikin verran. Yhteensä hän hankki 41 kuukauden aikana (1958–61) 19 Yhdysvaltain sinkkuhittiä – Beatlesia, Elvistä, Fats Dominoa ja Brenda Leetä lukuun ottamatta eniten kuin kukaan muu levyttänyt artisti. Englannissakin huomioitiin 30 parhaan sinkun joukkoon 4 levytystä 1958–60. Merkittävää oli myös se, että Burning Bridges poislukien kaikki menestyskappaleet olivat Scottin itsensä kirjoittamia.

Tulevat vuodet laulaja jatkoi yhä aktiivisena musiikkityöläisenä, mutta ajan mukaisesti siirtyen kantrin ja kantripopin pariin. Levy-yhtiöt muuttuivat pienemmiksi, vähitellen omakustanteisiksi – ja julkaistut LP:t olivat lähinnä keikkataltiointeja tai sekalaisia koosteita eri vuosikymmenten varrella nauhoitetuista studioylijäämistä. Tältä ajalta ainoaksi merkittäväksi kantrisinkkuhitiksi kasvoi v. 1974 kappale You're Just Gettin' Better. Vuonna 1992 duettoversio Burning Bridgesistä Carroll Bakerin kanssa tavoitti vielä Kanandan kantritilastoissa sijan 55.

Aina tekemisiään tarkkaan valvonut ja itsekriittisyytensä äärimmilleen vienyt Scott kokee varmasti uuden julkaisun myötä sikäli helpotusta, että herra saa vihdoin "luvan kanssa" täydentää keikkaohjelmistoaan omalla 2010-luvun materiaalilla, niiden iänikuisten mutta toki aina yhtä kiivaasti toivottujen klassikoidensa rinnalla. Esiintymisiä näille päiville saakka etupäässä Detroitin hoodeilla jatkanut Scott tuli alkujaan kuuluksi ennen kaikkea italoverensä terästämästä matalasävyisestä laulutavastaan, josta uutuuslevyllä on ajan hammas jo purrut syvimmän teränsä. Ei liene siten oikeudenmukaista vertaillakaan nykypäivän Scottia miehen puolta vuosisataa nuorempaan versioon. Karismaattinen ääni on kuitenkin yhä läsnä, joskin ohentuneena ja varovaisempana. Näitä vuosien tuomia tepposia ikäänkuin alleviivaavat vielä lisää taustalla parastaan pistävä Bluelightin sataprosenttisen suomalainen "A-tiimi", jonka voimallinen ote eritoten rockabilly-tempoisemmilla kappaleilla (mm. Red Foleyn ja Ernest Tubbin aikoinaan kantrihiteiksi levyttämillä Tennessee Saturday Nightilla ja Hillbilly Feverillä tai Hank Williams -klassikolla Honky Tonk Blues) luo hitusen turhankin voimakkaan kontrastin laulajan ja säestettävien välille. Albumin ainoa uusintavedos Scottin menneisyyden levytyksistä on uhmakkaan italo-doowopahtavasti kiemurteleva Wiggle On Out, jonka kantribilly-poljentoinen alkuperäisversio ilmestyi RCA:n Groove-sisarmerkillä v. 1964.

Parhaimmillaan Bluelight-ryhmän yhteistyö hedelmöi rehellisesti seesteisenä kantrina esitetyillä numeroilla (mm. ontariolaisen folk/folkrock -laulajakollegan Gordon Lightfootin heleän kaunis 60-luvun puolivälin popkantri Ribbon Of Darkness, Don Gibsonin 70-luvun alun viimeinen oma kantriykköshitti Woman (Sensuous Woman), Ral Donnerin täydellisesti Scottin laulutyyliin istuva You Don't Know What You've Got sekä ainoastaan LP-editiolle sisältyvä Jimmy Pricen pianojohdatteinen herkkä slovari I'm Afraid To Love You), joilla vauhtiraitojen jyräävä kontrabasso-rummut -syke (Mika Railo-Janne Haavisto) luovuttaa ymmärtäväisesti tilaa tasapainoiselle taustakuorolle, Pekka Gröhnin upeasti soiville koskettimille, useimmiten hieman toisenlaisista musiikkikuvioista tunnetun Timo Kämäräisen maukkaalle soolokitaralle sekä Olli Haaviston aina luotettavalle steelille.

Scottin itsensä (kertoman mukaan jo 50-luvulla) kirjoittaman hölkkäpalan Live Love And Like It (vain cd-painoksella) ohella tuorempaa kantrimateriaalia edustavat mm. John Andersonin hittinä tunnettu maltillinen I Just Came Home To Count The Memories sekä levyn teemakappaleena toimiva Gene Watsonin v. 1997 honkytonk-surkuttelu Way To Survive, jonka opetuksen mukaan "exän kuvan katsominen liian usein ja eiliseen katsominen ei ehkä ole terveellistä, mutta se auttaa pitämään muiston elossa ja on yksi keino selvitä elämässä eteenpäin." Kenties aihe on Scottillekin musiikkinsa kautta erityisen läheinen.

"Way To Surviven" äänitystilanteen ainutkertaisuutta ei pysty edes oikein asettamaan ymmärrettäviin raameihin – eikä usemman vuoden vaatinut viimeistelytyö, lihapullineen kaikkineen, taatusti ollut levy-yhtiölle sen toimintahistorian helpoin ponnistus, eräänlainen onnistunut eloonjäämistaistelu näin ollen sekin. Ehkäpä albumin hämmentävin suoritus, David Lynch'mäisen laahustavaksi blues-jamiksi puettu Elviksen Trouble kertoo omalla tavallaan jotakin tunnelmista noina elokuisina studioiltoina Hollolan peltomiljöössä: "If you're lookin' for trouble, you came to the right place..."

Pete Hoppula (& Honey Aaltonen)

(Julkaistu BN-numerossa 5/2015.)


Jaa sivu Facebookissa tai Twitterissä!