JO' BUDDY
Meets Funky Kingstone
(Ram-Bam RAM 008) -15


Kyllähän musiikinharrastajat sen ovat kai aina tienneet, ettei Yhdysvaltain New Orleansin ja Jamaikan pääkaupungin Kingstonin välistä henkistä välimatkaa ole juuri kivenheittoa enempää – eikä tuo maantieteellinenkään etäisyys nyt niin toivottoman pitkä ole, vaivaiset 1918 kilometriä. Ilmateitse "kyläpahaset" erottaa toisistaan keskimäärin 2 tunnin ja 40 minuutin lentomatka. Hieman pidempään reissuun sen sijaan täytyy kummastakin paikasta lähtiessä varautua, mikäli määränpäänä onkin Suomi ja Tampere... vai täytyykö sittenkään?

Toots & The Maytals -yhtyeen albumilta nimensä mukailleen ja jo useamman vuoden ajan keikkailleen tamperelaisen rock steady-/roots reggae -kollektiivin Funky Kingstonen sekä Jussi "Jo' Buddy" Raulamon tuore studioyhteistyön hedelmä ainakin näyttäisi olevan hyvää vauhtia liittämässä myös kotoista Pirkanmaatamme kolmanneksi pyöräksi tähän pyhään roots-musiikilliseen liittoon.

Funky Kingstonen myötä Raulamo pääsee myös palaamaan yli parinkymmenen vuoden tauon jälkeen hänet aikoinaan valtakunnalliseen tietoisuuteen johdattaneen One O'Clock Humph -orkesterin juurille. 80- ja 90-lukujen taitteessa ryminällä kotimaiselle yhtyekartalle rynnineen Humphin tuotannossahan Karibianmeren soundit muodostivat yhden olennaisen ainesosan siinä missä vanhan liiton rhythm'n'blues ja zydecokin.

Alun alkaen sinkunjulkaisuaatoksista liikkeelle lähtenyt mutta pienen kypsyttelyn jälkeen täysimittaiseksi albumiksi pulskistunut Funky Kingstone -projekti tukeutuu monin paikoin juuri One O‘Clock Humphin säveljäämistöön. Uudelleenversioituja Humph-äänitteitä levyllä edustavat Bluelight-merkillä v. 1993 ilmestynyt pippurinen New Orleans -funk No Wheels-A sekä yhtyeen viimeiseksi julkaisuksi jääneen v. 1998 cd-EP:n raita Rope By Rope. Jo' Buddyn sympaattiseen tapaansa tulkitsemalla ja tavattoman elämänmyönteisellä rocksteadyllä olisi oikeudenmukaisessa maailmassa kaikki rahkeet nousta vaikka radiohitiksi. Molemmat edelliset kappaleet Raulamo on kirjoittanut pitkäaikaisen ystävänsä, Humph-perustajajäsenen ja nykyisin rockabilly-voittoisessa Soil Senders -triossa rumpuja soittavan Petri Pylväsen kanssa – eikä Funky Kingstonen soittajistossakaan hänelle entuudestaan täysin vieraita hahmoja esiinny: myös basisti Timo Kaaja, kitaristi Tommi Laine, rumpali Juppo Paavola ja fonisti Masa Orpana ovat kaikki vanhoja Humphilaisia. Kosketinsoittaja Jarno Forsman taas muistettaneen etenkin 90-lukuisesta reggae-aktista Jing & Jangsters sekä sen 2000-luvun jälkeläisestä Jazzgangstersista (johon kuuluivat myös Kaaja, Paavola, Orpana ja Laine). Muusikkokavereina levyllä kuullaan lisäksi mm. brittipianisti Diz Watsonia, jamaikalaisperkussionisti Tony Uteria sekä 90-luvun lopulta lähtien Suomessa asunutta senegalilaissyntyistä rytmitaiteilijaa Ismaila Sanea, jonka kanssa FK-herrat Kaaja, Laine ja Forsman ovat tehneet hiljattain studiokollaboraatiota myös Buddha Surfers -nimen takana.

Vastapainona Raulamo avaa itselleen pitkään aikaan kurkistamattomia ovia duettolaulajana, esittäen Marjo Leinosen kanssa Etelän soulia lähentelevän ärhäkän mollislovarin Right Here In My Arms, jolla hän haastaa persoonallisen vokalistikumppaninsa myös Robert Wardin tremolovahvisteista soittotyyliä henkivällä kiusoittelevalla kitarasoololla.

Ensimmäisellä varsinaisella yhtyepitkäsoitollaan sitten Groovy Eyes -bändinsä 2000-luvun alkuvuosien levytysten Raulamo muistuttaa kuulijoilleen, ettei työpoliittinen päätös soolo- ja/tai duo-artistiksi keskittymisestä tarkoita suinkaan sitä, etteikö mieheltä sujuisi edelleen myös täsmällinen kimppasoitto. Taidoiltaan mestarillisen ja solistinsa metkut hyvin tuntevan muusikkokunnan keulilla Jo' Buddy on yhä oma itsensä ilman tarpeettomia kompromisseja puoleen tai toiseen.

Populaarikulttuurissa jo lähtökohtaisesti Jamaika-maailmankuvaan niitattu optimistisuus leimaa myös Funky Kingstonen hyväntuulista ja asianmukaisen raukeasti lipuvaa sävel-virtaa, johon ei edes yritetä tällä kertaa tuputtaa vaikerointia arjen kurimuksesta, yhteiskunnan epäreiluudesta tai väärinymmärretyksi tulemisesta. Setin päättävä hartaan kaunis Louisiana-valssi What Good Is Life Still Giving? kiteyttää aseista riisuvalla tavalla kaiken edellä lausutun. Jo‘ Buddy on Jo‘ Buddy – ja siinä missä elämällä on taatusti vielä paljon annettavaa hänelle, riittää tällä sankarilla myös vähintään yhtä paljon annettavaa elämälle.

Pete Hoppula

(Julkaistu BN-numerossa 3/2015.)


Jaa sivu Facebookissa tai Twitterissä!