JOE BONAMASSA
Muddy Wolf At Red Rocks
(Provogue PRD 7457 2) -15


Eipä tässä muuta voi todeta kuin että Joe Bonamassa on kenties musiikkibisneksen ahkerin kaveri. Juuri kun olin saanut valmiiksi Mahalia Barnesin "Ooh Yea (feat. Joe Bonamassa)" -levyn arvion ja alkanut kirjoittaa tästä tupla-dvd:stä, tipahti postiluukusta hänen sivuprojektinsa Rock Candy Funk Partyn uusi albumi.

Tällä julkaisulla Bonamassa kunnioittaa Muddy Watersia ja Howlin' Wolfia. Taustajoukoista löytyy todella kovatasoisia heppuja, kuten kosketinsoittaja Reese Wynans, basisti Michael Rhodes, kitaristi Kirk Fletcher ja harpisti Mark Henderson. Ensimmäinen dvd pitää sisällään Red Rocks -konsertin. Homma on jaettu kolmeen osaan, joista ensimmäinen sisältää Muddy Watersin musiikkia (8 kappaletta), toinen on Howlin' Wolfia (7 kappaletta) ja kolmannessa osassa Bonamassa palaa 5 kappaleen ajaksi oman musiikkinsa pariin.

Alussa Muddy kertoo hiukan, jonka jälkeen siirrymme Newportin festivaalille ja saamme nähdä mustavalkoisen pätkän Tiger In Your Tank -kappaletta. Kuva leikataan nykyaikaan ja väritkin tulevat vähitellen mukaan. Sama tapahtuu myös ennen Howlin' Wolf -osuutta.

On hienoa, että Bonamassa on päättänyt tehdä kunnianosoituksen vanhoille mestareille. Asiat on todellakin mietitty loppuun asti ja kaikki bluesrock-kliseet on heitetty takavasemmalle. Bonamassa soittaa kenties paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Bändi svengaa hurjasti ja etenkin Rhodesilla on meno päällä. Henderson tuuttaa komeasti ja tiukasti komppikitaristin roolissa pysyttelevä Fletcher lataa täysillä, kun sooloaikaa saa. Kappaleet versioidaan maltilla ja tunteella, alkuperäisiä kunnioittaen. Muddyn setistä suurimmat järistykset antavat Shake For Me ja Stuff You Gotta Watch, jolla torvisektio hoitaa taustalaulun.

Wolfin setissä eniten miellyttävät Spoonful ja Killing Floor. Lopun Bonamassa-osuudesta ei pisteitä sitten anneta edes nimeksi. Hendrixin Hey Baby (New Rising Sun) -kappaletta lukuun ottamatta kaikki on sitä tavanomaista Bonapastaa, joka ei Muddyn ja Wolfin osuuden jälkeen jaksa kiinnostaa sitten pätkääkään. Jokainen voi halutessaan skipata lopun, mutta olisi sen voinut poiskin jättää tai ainakin valita kappaleet hiukan toisin.

Kakkoslevyllä tarjotaan tunnin dokumentti, jossa Bonamassa ja tuottaja Kevin Shirley matkaavat Chevrolet Bel Airilla mm. Clarksdaleen, missä käydään Delta Blues -museossa katsomassa Muddy Watersin kotitaloa tai oikeammin sitä, mitä siitä tornadon jälkeen jäljellä on. He tapaavat myös nuoremman polven kitaristin Will Tuckerin, jonka kanssa Bonamassa jammailee hiukan. Behind the scenes -osuudessa kerrotaan konsertin suunnittelusta ja bändin muusikotkin saavat sanoa muutaman sanan aiheesta. The Originals -osuudessa nautiskellaan muutaman minuutin verran Muddy Watersin ja Howlin' Wolfin haastattelusta livekuvan kera. Rockagram galleryssa on vielä kuvagalleria Red Rocksin konsertista.

Riku Metelinen

(Julkaistu BN-numerossa 4/2015.)


Jaa sivu Facebookissa tai Twitterissä!