Little Miltonin uusin ja siis viimeiseksi jäänyt levy ”Think Of Me” on yleisilmeeltään ”kuin kaaheen aakelta laakeeta”, eli siis tasaista kuin mitä – ja samalla valitettavasti hieman hajutonta ja mautonta. Syy siihen lienee se että koko lätyn tuottaja Jon Tiven on osallistunut lähes jokaisen biisin sävellystyöhön yhdessä Miltonin ja parin muun tyypin kanssa – ja kun Tiven on ennenkin kunnostautunut tuollaisena soulahtavan ja popahtavan soundin ylläpitäjänä, ja kun suuri osa biiseistä on kuin samasta muotista tehty, pikkunättejä popahtavia soulbluesjuttuja, niin levyn tarkempi tutkailu panee vähän miettimään ja raapimaan päätä. Samaten taitaa mennä Tivenin viaksi sekin että mm. Ronnie Earlin vanhan soittokumppanin Bruce Katzin urut on miksattu turhan hiljaiseksi. Lätty ilmestyi jo toukokuussa 2005, enkä viitsinyt pitää mitään kiirettä sen hankkimisessa, ja vasta miehen kuolema sai aikaan hankintapäätöksen. Mieshän viihtyi varsin pitkään Malacolla, ja levyt alkoivat toistaa jo itseään eikä uusi Milton –albumi enää herättänyt aivan nmerkillepantavaa on kuitenkin että viime vuosina Malacolta on lähtenyt lätkimään varsin paljon artisteja ja varsinkin gospelpuolella kato on ollut merkittävää. Nyttemminhän Malaco julkaisee jopa rappia.
Tuottaja Tiven itse soittaa levyllä myös huuliharppua (joka on onneksi miksattu lähes piiloon) ja kitaraa ja taitaa jopa heittää sooloja Miltonin ja Peter Shoulderin kera. Harmittaa vain hieman kun levyn parhaimmistoon kuuluvalla kappaleella ”Second Hand Love” kitarasoolosta vastaa luultavasti Shoulder, joka ei ole Miltonin tasoinen kepittäjä. Myös ”Next To You” kappale miellyttää minua kovasti varsinkin Ellis Hooksin ja Scat Springsin taustalauluosuuksien sekä Jon Tivenin wah wah-kitaran myötä – tosin olisi suosiolla jättänyt soolon Miltonille. Mutta Milttoni itse on varsin hyvässä lauluäänessä niin tuolla kappaleella kuin koko levyllä. ”That´s Where It´s At” ei ole se Sam Cooken soul-biisi, vaan varsin onnistunut tyypillinen Miltonin soulblues.
Muita albumin hyviä esityksiä ovat avauskappale ”Gonna Find Me Somebody To Love”, joka tuo aavistuksen mieleen Robert Crayn vastaavat popahtavat soulbluesbiisit ja sehän on plussaa se. ”Reconsider Me” ei ole se Lowell Fulsonin samanniminen biisi eikä myöskään se Johnny Adamsin levyttämä biisi vaan ihan mukava soulbluesballadi. Vieläkin parempi balladi on ”Let Your Love Rain Down On Me”, jolla taustalaulajat tuovat vielä lisää sielukkuutta. Miltonin ainoa yksin väsäämä biisi ”The Blues Is My Companion” on hyvä bluesballadi – onneksi muita kitaristeja ei ole päästetty tällä kertaa sooloilemaan.
Lätyn biiseistä pidän vähiten Daryl Hallin ja John Oatesin blue-eyed-soul tai oikeastaan pop-hitin ”Maneater” liiaksi mieleen tuovan ”Gone With A Wind” –biisin. Ei voi mitään menee liian popiksi.
Lätty herätti siis hieman ristiriitaisia ja moitiskelevia mietteitä. Vaikka sillä ei ollut kuitenkaan mitään onnettomia räpellyskappaleita mutta ei toisaalta mitään aivan järisyttäviä huippuesityksiäkään.
Vuonna 2003 järjestettiin Memphisissä mielenkiintoinen konsertti Soul Comes Home – A Celebration of Stax Records and Memphis Soul Music, jolla oli itseoikeutetusti mukana myös Little Milton isolla vuoden 1972 Stax-hitillään “That´s What Love Will Make You Do”. Ja mikä parasta, miehen kera biisillä soittaa kitaraa myös Jimmie Vaughan, ja nyt ei sitten tällä kertaa narista yhtään (toisin kun tuolla cd:llä) kun hänkin saa mukavasti soolotilaa. Kyllä onkin kova esitys. Tuo konsertti on muuten julkaistu sekä cd:nä että DVD:nä.
Markku Pyykkönen