LITTLE WILLIE JOHN
Let's Rock While The Rockin's Good
(El Toro R&B-122) -14


William Edward John eli Little Willie John menehtyi vankilassa vain 30 vuoden ikäisenä vuonna 1968. Kuolinsyy jäi hieman epäselväksi, vaikka virallisesti kirjoihin lienee merkattu sydänkohtaus.

Mies – tai kyllä hyvin voi sanoa myös poika – oli aikanaan merkittävä yhdysvaltalainen rhythm & blues -laulaja ja hänen tunnetuimpia hittejään olivat mm. Fever, All Around The World ja Need Your Love So Bad vain muutamia mainitakseni. John oli lähtöisin musikaalisesta kodista ja gospel-laulajaäitinsä opastuksella lapsikatras sai hienoa opetusta. Perustivatpa he jopa oman gospel-yhtyeensä The United Fourin, joka saavutti mainetta paikallisen kirkon kuulijakunnassa. Pikku-John voitti myös Johnny Otisin järjestämän talent-kisan 1951 ja siitä innostuneena Otis ehdottikin King Recordsille pojan kiinnittämistä yhtiölle – mutta hepä valitsivat erään Hank Ballardin.

Johnin maailmanvalloitus lähti silti käyntiin ja hän pääsi esiintymään myös Count Basien ja Duke Ellingtonin yhtyeiden kanssa. Poikaa yritettiin sovittaa eri aikoina moneen muottiin, hyvällä tai vähemmän hyvällä menestyksellä, mutta yksi niistä tuli yrittämättä, hänen ollessaan ensimmäisiä todellisia teinitähtiä 50-luvulla. John saavutti 14 hittisingleä rhythm & blues -listoille, muutaman niistä päästessä myös pop-puolelle niin USAssa kuin Euroopassakin.

Sanonta "living fast life" sopi Little Willie Johniin pelottavan hyvin. Pikku-Jussi oli kuuluisa niin pienestä koostaan kuin lyhyestä pinnastaankin ja siihen liitettynä vääränlaiset nautintoaineet saivat aikaan hankaluuksia, joita John alvariinsa kohtasi. Myös traagiseksi muodostunut vankilatuomio puukotuksesta oli erään sellaisen tapahtuman seurausta.

Tälle 30 kappaleen kokoelmalle on saatu mahtumaan Little Willie Johnin monipuolisesta tuotannosta kattava otanta vuosien 1956–62 väliltä. Seitsemän esityksen sävellyskrediitit on merkattu sekalaisesti Glowerin, McCoyn ja Toombsin nimiin, Johnin itsensä saadessa nimensä kymmeneen.

Little Willie John on ollut eräs suosikeistani siitä lähtien, kun miestä ensimmäisen kerran kuulin. Tietysti hänen sielukkaan, pehmeän lauluäänensä tähden, mutta myös kanssaan esiintyneiden hienojen kitaristien, kuten Bill Jenningsin, Kenny Burrellin, Roy Gainesin, Mickey Bakerin, Skeeter Bestin, George Barnesin, Milton Hopkinsin ja Fred Jordanin vuoksi.

Kitaristien lisäksi King-yhtiön Cincinnatin ja New Yorkin studioiden muusikoista kannattaa mainita ainakin rumpali Panama Francis sekä pianistit Sonny Thompson ja Ernie Hayes. Burrellin, Jenningsin ja Westbrookin kitarointia kuullaan mm. lähes soulblues-kappaleella Uh, Uh Baby, hengästyttävällä Look What You've Done'lla sekä teemaansa Junior Parkerilta lainaavalla Until You Do'lla. Näillä esiintyvät myös foneissa mainittavasti Buddy Lucas ja Willie Jackson. Edellisten tyyliin lukeutuva, mukavan keinuva Drive Me Home on kitaristi Jenningsin näytöstä.

Eräs Little Willien komeimmista on kesällä 1956 tehty My Nerves, foniryhmän ja tällä kertaa loistavan Mikey Bakerin tuella. You Hurt Me alkaa tyylikkäällä hitaalla slowblues-kitaroinnilla, soittajasta ei ole tietoa, kuten ei muistakaan levyllä mukana olleista.

Johnin laulu on joka esityksessä aina top class, oli sitten kyseessä vaikka viulut ja Mantovani, kuten viihdeosaston kappaleissa Flamingo, So Lovely ja Autum Leaves. Samaa itkuviihteen makeilua ovat kesällä 1960 tehdyt Walk Slow, The Very Thought Of You sekä I'm Sorry. Take My Love ja Rock Baby ovat teemaltaan 60-luvun helppoa rokkia, vaikka oman aikansa teinimusaahan nuo olivat.

Muutamat Johnin esitykset tuovat mieleen Willie Dixonin sävellykset ja eräs niistä on jouluna 1959 äänitetty I'm Shakin'. Numerosta muodostui erityisesti teininuorison joukossa laulajan suosituin tanssikappale. Tasan vuotta aiemmin tehtyjä raitoja Write Me A Letter, New Thing, It Only Hurt A Little While sekä Do You Love Me voisi leikillisesti luonnehtia "honey baby" -osastoon kuuluviksi, sillä Letterissä mies hokee huilun säestyksellä babya nippa 30 kertaa, pistäen viimeisessä vielä muutaman "typyn" paremmaksi. Kappaleilla kuullaan Milton Hopkinsin kitarointia sekä poikkeuksellisesti ragtime-pianoa, josta vastaa Wilbert Lee Smith. Myös Little Richardin taustayhtye The Upsetters (se sama, jossa Jimi Hendrix vieraili hetken) toimi 50-luvun lopulla Little Willien keikkabändinä ja on mukana juuri näillä neljällä kappaleella.

Merkittävää Johnissa oli myös hänen kykynsä ilmaista lauluissaan surua ja tuskaa, johon jokainen kuulijakin pystyy samaistumaan. Young Girl vuodelta 1957 on niistä parhaita esimerkkejä.

Jari Kolari

(Julkaistu BN-numerossa 4/2015.)


Jaa sivu Facebookissa tai Twitterissä!