LIZ MANDEVILLE
Heart ‘O’ Chicago
(Blue Kitty BKM-0013) -14
arkisto

Laulaja ja kitaristi Liz Mandeville aloitti muusikon uransa Chicagossa vuonna 1983. Hän kuunteli tarkkaan useita legendaarisia esikuviksi muodostuneita mestareita ja imi heiltä vaikutteita oman tyylinsä pohjustamiseen. Sen jälkeen on tapahtunut paljon. Yliopistotutkinto Columbia Arts Collegessa, pääaineena musiikki, kuinkas muutenkaan, antoi itsevarmuutta ja uskottavuutta. Lukemattomien maailmanlaajuisten kiertueiden jälkeen viides albumijulkaisu ”Clarksdale” pääsi maailmanmaineeseen vuonna 2012. Seuraavana vuonna Liz nimettiin Chicago Blues Hall Of Fameen perusteena pitkäaikainen sitoutuminen bluesiin, sen esittämiseen ja tyylilajin edistämiseen.

Uusin albumi ei ole nimestään huolimatta aivan perinteistä Chicago-bluesia, mutta juuret ovat kyllä syvällä Tuulisessa Kaupungissa. Hienointa on, että kaikki kappaleet ovat itse sävellettyjä. Eikä yhtään heikkoa esitystä ole kun tyylit flirttailevat Atlantic-soulin, Motownin, swingin ja kyllä, Chicago-bluesin ympärillä. Jokaisella laululla on myös oma tarinansa, joista kaikki liittyvät ihmissuhteisiin. Perinteisin tarina on Tic Tok, jossa nainen katsoo kellosta kuinka kauan mies on ollut kadoksissa. Why Would A Woman Sing The Blues alkaa kertomuksella ihmiskunnan alusta. Tarkemmin kuunneltuna kaikki kappaleet kertovat pettämisestä ja epäonnisista ihmissuhteista. Ne ovat bluesin tuttuja teemoja.

Liz Mandeville on loistava laulaja, joka kestää vertailun moniin blues-, r&b- ja soulvokalisteihin. Kitaransoitto jää vähemmälle huomiolle, mutta ei ole huonoa sekään. Soittajista tällä julkaisulla kaikki hoitavat hommansa ammattimaisesti. Erityisen maininnan ansaitsevat vierailevista soittajista saksofonisti Eddie Shaw ja huuliharpisti Billy Branch. Ensin mainittu on mukana kahdella ja jäljempi kolmella kappaleella. Laulaja Charlie Love duetoi kahdella raidalla. ”Heart ’O’ Chicago” on ehkä osaltaan sitä bluesin uudistamista, mitä aina silloin tällöin peräänkuulutetaan. Jos se on tällaista, ainakaan allekirjoittaneella ei ole mitään sitä vastaan. Muistaen samalla, että Lizin suurimpiin vaikuttajiin kuuluvat mm. Koko Taylor, John Brim ja J.B. Hutto.

Harri Haka

(Julkaistu BN-numerossa 2/2015.)


Jaa sivu Facebookissa tai Twitterissä!