THE LO-LITES
Can’t Saddle Me!
(B-Top BTOP005) -15


Härifrån tvättas! Mustan rock’n’rollin ja tanakan rockabillyn lipunkantajat jatkavat kesyttämätöntä musisointiaan tällä kolmannella albumillaan. Edelliset levyt, ”Thinkin’ Man’s Girl!” (2010) ja ”Train Done Gone” (2012), viitoittivat jo tietä, jolta ei ole nytkään poikettu. Eikä ole syytäkään, sillä sen verran uhanalaista rytmimusiikin lajityyppiä tämä energinen trio maassamme edustaa.

Uudelle kiekolle on koottu kymmenen kappaletta, joista kuusi on lainaa ja neljä omasta takaa. Nimikappale Can’t Saddle Me! on kitaristi Miku Majurin käsialaa, ja se junttaa kuin paalutuskone vanhan liiton rhythm’n’bluesin tahtiin. Majurin I Got The Diddleys on hypnoottinen renkutus parhaaseen Bo Diddley -tyyliin ja City Boy simppelillä mutta tehokkaalla kompilla eteenpäin laukkaava menopala. Rumpali Harri Niemisen Low Lights on nopeatempoinen boogie, joka istuu hyvin levyn muuhun kattaukseen. Basisti Jate Haron vahva sähköbasson jumputus on yhtyeen soundin tunnusomainen elementti, joka erottaa Lo-Litesit kevyempää billyä soittavista bändeistä ja lisää tämän kolmikon ganesmaista karismaa.

Lainakappaleiksi on poimittu sopivassa suhteessa tuttua ja tuntemattomampaa aineistoa klassisen rockabillyn ja mustan rokin aarrearkuista. Varsin tuttuja ovat Chuck Berryn You Can’t Catch Me ja Bo Diddleyn You Can’t Judge A Book By It’s Cover, jotka saavat alkuperäisesityksiä jykevämmät tulkinnat. Jotkut pitävät kaikkien aikojen rajuimpana rock’n’rollina Bunker Hillin The Girl Can’t Dance -kappaletta, jonka lolitat versioivat jo esikoisalbuminsa ykkösraidalla. Samassa sarjassa painii tällä levyllä Screamin’ Joe Nealin Rock’n’Roll Deacon, joka on raakaa ja hikistä mustaa rokkia Little Richardin hengessä. Monkey’s Uncle voisi puolestaan olla peräisin Chuck Berryn kynästä. Alkuperäinen ’apinan eno’ on B-puolena mustan rokkarin Ray Sharpen hittisinkussa Linda Lu, jota ovat versioineet mm. The Rolling Stones, The Pirates ja Tom Jones. Apinan eno viittaa vanhaan sanontaan, jolla tarkoitetaan suunnilleen samaa kuin äimän käellä tai puulla päähän lyödyllä. Rio Rockersien Mexicali Baby ja Terry Clement & The Tune Tonesien She’s My Baby Doll ovat 1950-luvun lopun vähemmin tunnettuja rockabillykappaleita, jotka saavat nyt uuden garage-henkisen tulkinnan, onhan levyn äänityspaikkanakin ollut moottoripyöräkerho Oilersien studio. Levykannen mukaan tämä on Low Fidelity recording, kun kaksi edellistä albumia olivat High Fidelity recording’eja. Tässä tapauksessa low ja high ovat kyllä lähes synonyymejä, sillä kaikilla kolmella levyllä soundi on hienostelematon ja sopivan rupinen kuten pitääkin.

Mustan rokin, r&b:n ja rockabillyn liemissä marinoituneiden soittajien ammattitaito ja tyylitaju tekevät tästä levystä omassa genressään kovatasoisen, ja bonuksena löytyy myös asennetta kuin Pertti Kurikan Nimipäivissä! Levyä on sopuhintaan saatavissa ainakin Goofin’ Recordsin ja Jungle Recordsin myymälöistä sekä nettikaupoista.

Timo Kauppinen

(Julkaistu BN-numerossa 2/2015.)


Jaa sivu Facebookissa tai Twitterissä!