MAISTERI T.
Voodoo-mies
(Blue North BNCD 013) -15


Suomeksi laulettu blues on harvinaista herkkua näillä leveysasteilla, mutta hienoa, että sitä tehdään. Maisteri T:n kakkosalbumi tekee parasta mahdollista kunniaa välillä pienestä inflaatiosta kärsineelle kotimaiselle bluesmusiikille. Bändi on noussut yhdeksi tämän maan mielenkiintoisimmista ja osaavimmista kokoonpanoista, itse tehden ja omilla ehdoillaan.

Pääosa materiaalista on omaa tuotantoa. Lainakappaleita levyllä on neljä. Rick Estrinin kynästä lähtöisin olevat En Bonjaa Espanjaa, Et Saa ja Mietin Väärällä Päällä sekä Steve Guygerin kirjoittama Kuuman Päivän Ilta. Cover-materiaalin rinnalla Teijo Elorannan ja Sammeli Palovaaran kirjoittamat kappaleet soivat sävykkäästi ja monikerroksisesti. Ryhmän keskinäinen kemia toimii ihailtavasti. Teijo Eloranta on säilyttänyt tuoreutensa niin harpistina kuin tekstittäjänäkin. Petri Loikalan ja Juho Rannan rytmikaksikko luo soinnille jäntevän perustan Sammeli Palovaaran ryydittäessä menoa kitarallaan. Muutamaa kappaletta on maustettu Taneli Tuovisen soittamilla pianolla ja uruilla.

Kuulun siihen ryhmään, joka menee musiikkiin useimmiten melodia edellä, enkä juurikaan kiinnitä huomiota sanoituksiin. Jos kappale svengaa, niin ei ole väliä, vaikka lyriikat olisivat beeboppalulaa. Tämän levyn kohdalla pysähdyin kaikesta huolimatta kuuntelemaan sanoituksia, jotka kertovat miehen elämästä. Aloitusraidalla vaimon sijasta kotona odottaa vaatepuu. Kun seuraavalla kappaleella löytyy uusi vaimoehdokas niin ongelmaksi muodostuu, kun mies ei ymmärräkään espanjaa. Jokainen raita sisältää mielenkiintoisen tarinan. Kun suomalaisessa tangossa tai iskelmässä lauletaan samoista asioista, melodiat ovat surkeita ja sanoma on selkeä: ranteet auki vaan, peli on menetetty. Maisterin tapauksessa asiat kuitenkin sanotaan pilke silmäkulmassa, valoa näkyy tunnelin päässä viestillä varustettuna. "Blues is healing music", sanoi Robert Cray.

Tarttuvia melodioita ja tanssittavia rytmejä bändi on osannut luoda aina ja lainakappaleisiin he ovat oman leimansa lyöneet, mutta nyt myös tuotanto ja soundimaailma on saatu kohdalleen. Tunnelma on sopivan retro maustettuna ripauksella nykypäivää. Bluesdiggarille levy on mannaa, mutta kappaleiden luulisi vetoavan myös niihin, jotka eivät bluesin päälle ymmärrä. Jos tässä ei ole vuoden kotimainen blueslevy niin sanotaan että ainakin vuoden suomeksi laulettu blueslevy. Mikäli joku vielä epäilee, voiko bluesia laulaa suomeksi niin ainakin tämän levyn perusteella sanon, että kyllä voi. It ain't what you do, it's the way that you do it.

Riku Metelinen

(Julkaistu BN-numerossa 6/2015.)


Jaa sivu Facebookissa tai Twitterissä!