ORIGINAL COTTON BLUES BAND
Smells Like Blues
(omakustanne) -15


Vuonna 1987 perustettu vaasalaisbändi on läpikäynyt useita miehistönvaihdoksia ja yhtye on ollut jo pariin kertaan telakallakin. Uudelleenkäynnistetty poppoo on palannut alkuperäiseen kokoonpanoonsa: Henkka Panschin – laulu, harppu ja kitara, Kari Peltomäki – basso, Ylli Passi – kitara, Timo Ruokonen – rummut sekä Arto Gräsbeck – piano ja koskettimet. Kuten pitkästä historiasta on aavistettavissa niin mitään rippikoulupoikia he eivät enää ole, pyhäkoulutaustasta en osaa sanoa mitään.

Yhtye suosii tiukkatempoisia rockaavia boogie-numeroita, biisilista – johon on tarkasti merkitty, mistä coverit ovat peräisin – paljastaa senkin, että harrastuksella on jo mittaa. Tosin tuhannesti ja taas tuhannesti levytetty Caldonia-ralli olisi saanut jäädä pois. Setti kertonee, ketkä ovat miesten suurimmat suosikit: Muddy Waters on mukana kahdella eri vedolla, eli jämäkällä Walking Thru The Parkilla ja rytmillisellä She Into Something -esityksellä. Toinen suosikki on Teksasin kalpeanaama Johnny Winter, jonka One Step At The Time rutataan tanakasti. Winterin tuotannosta on lähtöisin myös voimallisesti veivattu Talk Is Cheap.

Kuin salaa on sekaan laitettu kaksi omaakin biisiä, joista nimiraidaksi yltänyt Smell’s Like Blues on moderni alakulo-medium ja toinen, Cheatin’ Woman, rytmillinen blues-balladi. Jos näille haluaa etsiä jotakin vertailukohtaa, niin Doobie Twistersit taitavat olla tyylillisesti likeisimpiä. Muista esityksistä mainittakoon hyvämenoisesti rockaava Deep Blue Feeling (Blues’n’Trouble) sekä tiukalla tempollaan kirittävä Climax Blues Band -teos Hey Mama. Omaksi suosikikseni on levyllä noussut svengaava ja hyväntuulinen Going Back To Louisiana, tekijänään Bobby Osborne.

Kaikkineen ”Smells Like Blues” on näppärä työnäyte yhtyeeltä, joka ei kuulu aivan niiden tunnetuimpien yrittäjien joukkoon.

Mikke Nöjd

(Julkaistu BN-numerossa 2/2015.)


Jaa sivu Facebookissa tai Twitterissä!