OTIS TAYLOR
Definition Of A Circle
(Telarc CD-83659)
(1) Little Betty (2) Black’s Mandolin Boogie (3) Looking Over Your Fence (4) They Wore Blue (5) Few Feet Away (6) Something In Your Back Pocket (7) My Name Is General Jackson (8) Love And Hesitation (9) Maharaja Daughter (10) Long Long Life (11) Mexican Cowboy (12) Lifetime Of Freedom

Olin sattumoisin paikalla Coloradon Boulderissa viime helmikuussa Otis Taylorin Telarc -uutuuden julkaisukeikalla (josta kuva ohessa). Taylor oli kotitantereellaan, sillä Boulder (joka on sivumennen sanoen yksi USA:n kivoimmista kaupungeista) on ollut Chicagossa syntyneen 58-vuotiaan Taylorin kotikaupunki viimeisimmät 40 vuotta. Keikalla Taylor säesti lauluaan hänelle rakkaalla banjolla sekä vaihtoehtoisesti yksinkertaisella komppikitaroinnilla. Hänellä oli taustavoiminaan ainoastaan kaksi muusikkoa, varsin rankkaotteinen, mutta tyylitajuinen sähkökitaristi (jonka nimi ei tarttunut mieleen) sekä nuori, viehättävä, vaaleahko basistineito. En osannut arvata tämän vaaleudesta, että hän saattaisi olla Taylorin oma tytär Cassie. Näin kuitenkin ilmeisesti oli, koska CD:llä soittavan Cassie Taylorin rytminen bassottelu ja kauniin kuulakas lauluääni kuulostavat hyvin samanlaiselta.

Otis Taylor tunnetaan bluesin vihaisena protestoijana ja monisäikeisenä tarinankertojana, jos hänen musiikkiaan voi ylipäänsä pitää bluesina. Hän päätyi laajalevikkisen Telarc-levyfirman leipiin nelisen vuotta sitten. Tämä on jo hänen neljäs albuminsa Telarcille ja kaiken kaikkiaan laskujeni mukaan miehen seitsemäs. Levyllä vierailee kolmella raidalla bluesrockin kitarakapinallinen Gary Moore. Näistä erityisesti CD:n avauksella, mutta myös "Love And Hesitation" –raidalla Mooren hulvattoman rokkaava soitto istuu yllättävänkin toimivasti Taylorin perin yksitotisen tankkaavan tilityksen jatkeeksi. Näemmä raastava vonkukitarointikin voi olla paikallaan, kunhan matkassa on riittävästi harkintakykyä. "Something In Your Back Pocket" -örvellyksellä ei harkintakyvystä sen sijaan voi juurikaan puhua, vaan päässä (päissään?) ovat olleet jotkin muut mietteet.

CD:llä on myös totaalisti toisentyyppistä musiikkia, kuten todella paatoksellista rakkauden tunnustusta ("General Jackson"), hempeää kehtolaulua ("Few Feet Away") ja traagista tulkintaa Katrina –myrskyn jälkimainingeissa ("They Wore Blue"). Kahdella viimeksi mainitulla raidalla vallitsee käsinkosketeltavan upea, ihastuttava, isän ja tyttären välinen atmosfääri. Cassien soljuva lauluääni on kuin aamuruskon kuulaus.

CD:n loppupuolella tulee vastaan Otis Taylorin levyille aina ilmeisen pakollinen vähintäinkin yksi täysin sekoboltsi kappale. Tällä kertaa se on arvatenkin jonkunsortin freejazziin tähtäävä kymppisiivu "Long Long Life". Sen kohdalla ainoa ratkaisu(ni) on siirtyä seuraavaan ääniraitaan tai piipahtaa pihan perällä.

Vaikka Otis Taylorin musiikki on maagisuudessaan ja maanisuudessaan pääasiassa hyvinkin yksinkertaista ja jopa junnaavan yksitotista, on se toisaalta paikoitellen kohteliaasti sanottuna "liian vaikeaa". Tarinoiden seuraamista auttaa yleensä levyvihkosissa olevat lyhyehköt kuvaukset, mistä kullakin kappaleella on oikeastaan kyse. Tällä uutuudella kuullaan minun mielestäni ajoittain parasta Otis Tayloria, mitä muistan häneltä kokeneeni. Vaan mikähän lienee se ympyrän määritelmä?

Pertti Nurmi