RESTLESS
Originals
(Bluelight BLR 33177 2) -15


Ensivisiitistään vuodesta 1984 lähtien suomalaista fanikuntaa kasvattanut brittiläinen neobilly-koulukunnan pioneeriyhtye Restless tiedetään studioita ujostelemattomana kokoonpanona. 80-luvun alun klassikkojulkaisujensa "Why Don't You... Just Rock!", "Do You Feel Restless?" ja "After Midnight" jälkeen bändin levytykset eivät tosin aivan vastaavanlaisia maailmanlaajuisia megamyyntilukuja ole saavuttaneet. Lisäksi vuoden 1984 "Do You Feel..." -kiekon jälkeen trion alkuperäinen basisti Paul Harman sai veljensä Markin naamataulusta siinä määrin tarpeekseen, että jätti kitaristi-laulajan ja rumpali Ben Cooperin jatkamaan Restless-saagaa siitä lähtien keskenään. Markin ja Paulin yhteistyöstä on toki päästy nauttimaan jälleen Restlessin 2010-luvun äänitteillä – mutta vielä bändin ensimmäisellä vuoden 2014 Bluelight-pitkäsoitolla "Seconds Out..." rumpalin tehtävistä vastasi mm. Dave Phillipsin Hot Rod Gangissä musisoinut Rob Tyler. Kotoisessa Kärsämäen Sonic Factoryssa äänitetylle "Originalsille" sen sijaan on mukaan remmiin saatu pitkän tauon jälkeen myös Ben Cooper.

Levyn nimellä on myös kaksoismerkityksensä, se kun koostuu pelkästään Mark Harmanin ja Ben Cooperin käsialaa olevista uusista kappaleista. Laskennallisesti niistä hienoisen yliotteen kahmaisevat Harmanin teokset, joiden mukaan yhtyeen linjaviivoja on pääasiassa vedelty ennenkin. Lauluntekijänä Harman on myös asemansa ansainnut. Näppärimmillään mies on ollut kirjoittaessaan lauluäänelleen tyypillistä lievää takakireyttä onnistuneesti "peittäviä" kantrirokahtavia numeroita, kuten The Fool sekä I Want It All, joka tuo melkoisesti mieleen James Intveldin taannoiset tekemiset. Harmanin syntejä on myös levyn päättävä kantriherkistely Some Folks – ja vaikka kappaleella siirrytäänkin aivan eri maailmoihin edellä kuullun kanssa, asettuu akustisvoittoinen balladi solistin ääniskaalalle jopa tavanomaista rockabillymättöä luontevammin. Tasokasta jälkeä on saavutettu myös albumin aloittavalla blues-viitteisellä boogiella Don't Say It Unless You Will, jolla Mark on luovuttanut armeliaasti soolokitaravastuunsa Cooperille – eikä lainkaan noloimmin lopputuloksin, omaahan rumpali joka tapauksessa kymmenvuotisen uran sooloartistina sekä johtamansa Ben Cooper Trion laulaja-kitaristina. Vastaavasti Cooperin itsensä laatimat numerot eivät ainakaan sävelminä kiekon mieliinpainuvimpiin hetkiin valitettavasti lukeudu.

Bluelight-strategian mukaisesti myös "Originalsin" cd- ja LP-painokset ovat keskenään parin raidan osalta erilaisia. Cd:n ostajana en kantaisi suurta huolta varsin vaatimattoman I've Got To Pay The Manin kuulematta jäämisestä tai vastaavasti LP:n haltijana ainoastaan cd:ltä löytyvästä tasapaksusta You Know It Ain't Rightista. Sitä vastoin LP:n persoonallisesti reippailtu Gonna Have Some Fun sekä etenkin cd:lle jemmattu, bändin keikkasettiin ilmeisesti jo pidemmän aikaa sisältynyt neobilly-kaahailu You Drive Me Insane saattaisi itseäni jäädä harmittamaankin.

Pete Hoppula

(Julkaistu BN-numerossa 6/2015.)


Jaa sivu Facebookissa tai Twitterissä!