ROBBEN FORD
Into The Sun
(Provogue PRD 74542) -15


Robben Ford, 63, nauttii huomattavaa arvostusta varsinkin muiden kitaristien joukossa. Hän on tunnettu taidostaan yhdistellä soitossaan luontevasti bluesin ja jazzin sointukulkuja ja asteikkoja. Monipuolisuus, tekniset taidot ja tyylitaju ovat vieneet hänet yhteistyöhön monien kuuluisien artistien kanssa, ja albumeita pelkästään omalla nimelläkin on kertynyt jo noin 30, viimeisimpinä ennen tätä "A Day In Nashville" (2014) ja "Bringin' It Back Home" (2013).

Toisin kuin edeltäjänsä, joissa turvauduttiin pääasiassa lainakappaleisiin, tämä uusi levy sisältää yksitoista omaa sävellystä. Yleisilmeeltään albumi on monipuolinen sekoitus funkkia, poppia, progea, soulia, balladia ja vähän bluesiakin. Monessa kappaleessa blues tosin lymyää valepuvussa jossain taustalla. Esimerkiksi Howlin' At The Moon perustuu funkahtavaan riffiin, mutta kappale on rakenteeltaan bluesmainen. Perusränttätänttää on levyltä turha hakea ja myös pitkät soolotiluttelut puuttuvat.

Ford on kutsunut mukaan joukon vierailevia artisteja. Keb' Mo' ja Robert Randolph esiintyvät Justified-kappaleella, Warren Haynes (ex-Allman Brothers, Gov't Mule) sooloilee High Heels And Throwing Things'llä ja slidekitaravelho Sonny Landreth So Long 4 You'llä. Uudempia kykyjä ovat laulajatar ZZ Ward, 28, ja kitaristi Tyler Bryant, 24, jotka molemmat ovat mukana yhdellä raidalla. Ford antaa hyvin tilaa vierailleen eikä pyri itse loistamaan vaikka hyvin soittaakin. Soolot ovat lyhyehköjä ja harkittuja, ja studioäänitys moitteetonta.

Tasaisen hyvältä levyltä on vaikea erotella parhaita. Fordin omista esityksistä voisi poimia soulahtavan, Robert Cray -tyylisen kappaleen Day Of The Planet ja helposti mieleen jäävän poprockin Rainbow Cover. Vierailijoista pidin ehkä eniten Sonny Landrethista, jonka tunnistettavaa slidesoundia on vaikea vastustaa. Funkahtavasta musiikista kiinnostuneet valitsisivat luultavasti aivan toiset kappaleet. Perinteisen bluesin ja rockin vannoutuneet ystävät sen sijaan eivät luultavasti löydä suursuosikkeja tältä levyltä. Vaikkei cd varsinaisesti villinnyt eikä lumonnut, se on kuitenkin tyylikkäästi toteutettua bluespohjaista originaalimusiikkia, mikä varmasti miellyttää monia modernin kitaramusiikin ystäviä.

Timo Kauppinen

(Julkaistu BN-numerossa 3/2015.)


Jaa sivu Facebookissa tai Twitterissä!