THE ROBERT CRAY BAND
In My Soul
(Provogue PRD 74361)
(1) You Move Me (2) Nobody’s Fault But Mine (3) Fine Yesterday (4) Your Good Thing’s About To Come To An End (5) I Guess I’ll Never Know (6) Hold On (7) What Would You Say (8) Hip Tight Onions (9) You’re Everything (10) Deep In My Soul (11) Pillow (bonus)

Robert Cray, 60, julkaisi uusimman albuminsa maalis-huhtikuun vaihteessa ja kiertää Yhdysvaltoja ja Englantia yhtyeensä kanssa, joka perustettiin jo noin 40 vuotta sitten. Levy on Crayn seitsemästoista studioalbumi ja se jatkaa samaa hienostunutta soul- ja bluesvaikutteista linjaa, jota häneltä on totuttu odottamaan viime vuosikymmeninä. Tätä kirjoitettaessa levyn kaupallisesta menestyksestä ei ole vielä tietoa, mutta arvaus on, että kohdeyleisöään tämäkin albumi miellyttää ja lähelle blueslistan kärkeä mennään ainakin Yhdysvalloissa.

Levyn kappaleista suurin osa on Crayn ja yhtyeen jäsenten originaaleja. Lainoja on kolme: Nobody’s Fault But Mine (Otis Redding), Your Good Thing’s About To Come To An End (Mable John, Lou Rawls) ja In My Soul (Bobby Bland). Levy on selkeästi soul-painotteinen ja kappaleet ovat joko hitaita tai keskitempoisia.

Edellisten julkaisujen tapaan jälki on teknisesti laadukasta ja musiikillisesti hiottua. Cray on tällä kertaa ehkä parhaimmillaan hitaissa balladeissa. Omaksi suosikikseni nousi kaunis ja melodinen What Would You Think, johon teräskielinen kitara antaa sopivasti lisäväriä. Kappaleen sanoituksessa on paljon samaa idealistista henkeä kuin Lennonin Imaginessa. Virikkeenä on nettitietojen mukaan ollut Syyrian sota ja sen jalkoihin jääneet lapset. Fine Yesterday on myös mainio tunnelmapala ja rauhallisessa Hold On’ssa on vivahteikasta jazz-kitaraa. Vaihtelua tuo reipasrytminen instrumentaali Hip Tight Onions, joka on nimeään myöten selvä viittaus Booker T. & The MG’s -yhtyeeseen.

Gospelsävyinen ja vähän kolkko nimikappale In My Soul on tribuutti Bobby Blandille. Siinä Crayn lauluääni, jota on verrattu O.V. Wrightiin, pääsee hyvin oikeuksiinsa ja Crayn kitaransoitto on totuttuun tapaan monipuolista ja taitavaa, niin tässä kappaleessa kuin kautta koko albumin.

Kokonaisuudessaan levy on miellyttävää, musiikillisesti riittävän vaihtelevaa kuunneltavaa, joka tuntuu vain paranevan soittokertojen myötä. Kappaleet ovat tällä kertaa enemmän Staxia kuin Chessiä, mikä voi karkottaa bluesja rock-orientoituneita musiikin kuluttajia. En itsekään ole varsinainen soul-entusiasti, mutta tätä on kyllä tullut kuunneltua kyllästymättä keskimääräistä enemmin. Robert Cray Band jatkaa tyylilleen uskollisena valitsemallaan tiellä ja on edelleen hyvässä iskussa.

Timo Kauppinen

(Julkaistu BN-numerossa 2/2014.)