SAM & THE ZOMBIES
On Stage
(Longplay SAMZOM1, 10” LP/CD) -14
A (1) Soviet Space Program (instr.) (2) She’s My Witch (3) Boogie Bop Dame
B (1) El Cullerwo (instr.) (2) Sway (3) Little Egypt

Lahden seudulta tulevasta nelihenkisestä garage- ja instrumentaalijoukkiosta ei olla vielä roots-piireissä ihmeemmin hiiskuttu, mutta tämän kesäkuussa ilmestyneen esikoislevyn myötä puheensorina epäilemättä heidänkin edesottamuksistaan tulee pian voimistumaan.

Zombiarmeijaa johtava laulusolisti ja kitaristi Sam on arkielämässä Sami Huotilainen, jolla on aikaisempia meriittejä mm. jo 15 vuoden ajan keikkailleesta Atacaman sade -tanssiyhtyeestä sekä instrumentaaliryhmästä Ronnie & his Twangin’ Little Fellow. Iskelmälliset taustat eivät lienekään Zombiesille mikään tarkoin vaiettu salaisuus, pehmeämpää äänenkäyttöä raadolliseen psychosurf-autotallikolinaan yhdistävä Huotilainen nimittäin tuo bändille juuri sen kipeästi kaipaamaan omaleimaisuuden. Laulettua Agents-osaston ”Finnbeatia” tai puritaanista amerikansurfia veivaavat kilpailijat kun eivät tästä maasta hevin lopu.

Zombiesin muu kopla koostuu kitaristi-laulaja Jakke Kauppisesta, rumpali Teppo Karhusta sekä basisti Oskari Haavistosta – joka, kuten nimestään arvata saattaakin, lukeutuu samaan maineikkaaseen muusikkosukuun yhdessä Marko ja Ismo Haaviston kanssa, ollen tarkemmin sanottuna Markon poika.

Sekä 10-tuumaisena mini-LP:nä että (edellisen sisältä käsittääkseni löytyvänä) cd:nä julkaistu 16,5-minuuttinen livetaltiointi ei tietenkään ole äänentoistoltaan hifiä – kaukana siitä. Rähjäistä, varhaisen Hypnomenin mieleen tuovaa soundimaailmaa tukee myös kiekon kansipahvien liikuttavan omakustannnetyylinen mustavalkografiikka kauhu- ja sci-fi-leffoista imuroituine piirroksineen.

Tyylillisesti ilmeisen laajareviirisen keikkasetin purkaminen kattavasti vain kuuteen näytteeseen jättää vielä jälkeensä kaksijakoisia tuntemuksia. Levykäyntikorttia koostettaessa on toki ymmärrettävää, että sille pyritään niputtamaan osasia mahdollisimman laajasti bändin koko repertuaarista. Rajaamisen paikkojakin silti varmasti löytyisi. Swayn tapaiset, jo entuudestaan luita myöten kalutut coverit ansaitsisivat ilman muuta taakseen hieman kunnianhimoisempaa sovitusmoraalia – johon näiden soittajien uskon kyllä vakaasti myös halutessaan pystyvän. Selvästi vielä ominta linjaansa kiikaroiva bändi on joka tapauksessa lupaavalla tiellä. Instrumentaaleilla miehet osoittavat vaivatta soittajan kykynsä, mutta myös lauluraidoilta pilkistävät omat napakymppinsä. Etenkin Hande Nurmion Lasten Mehuhetken riffiä siteeraava versio The Coastersin Little Egypt’istä on kerrassaan hykerryttävä päähänpistos.

Pete Hoppula

(Julkaistu BN-numerossa 4/2014.)