|
PETER WAVE & THE SILVER ARROWS
Caution! Race Car In Town
(Goofin’ GRS-607)’05
(1) Silver Arrows Stomp (2) Theme From Lady Luck (3) Race Car In Town (4) Cruisin’ Gal With High Heeled Shoes
Äänitteet vuodelta 2005.
Lisää kaasua ja kytkin ylös! Instrumentaaliyhtye Silver Arrows on vauhdissa. Bändin nimi lienee otettu niistä kuuluisista ja voittoisista vuosien ’54-’55 Mercedeksen hopeanuoli kilpa-autoista, jollaisella Juan Manuel Fangio voitti maailmanmestaruuden. No joo, tämä CDEP-levy on tehty täysin kotimaisin voimin vaikkei sitä nimiluetteloa silmäilemällä aivan heti uskoisi, vai mitä sanoisitte seuraavista; Peter Wave (kitara), T.J. Ludwig (rummut), Morgan Newhouse (basso, raidoilla 2&3), J.J. Footstone (basso, raidoilla 1&4) sekä Matt B. Mussell (taputukset). Joten huumoria on näköjään ollut matkassa, kun nimiä on keksitty. Kipaleet 1-3 ovat bändin soolokitaristi Peter Waven alias Pekka Laineen käsialaa, hänet tunnetaan rautalankaa soittavasta the Wanglers -yhtyeestä. Bändin rumpali, Juha Takanen, ei liene hänkään tuntematon suurelle yleisölle. Pitkän linjan muusikko nähtiin rumpupatterin takana jo Tuomari Nurmion Köyhien Ystävät -kokoonpanossa. Maineikas yhtye, joka suomalaiskansallisella, modernilla tavalla yhdisti eri musiikin elementit aina bluesista, iskelmästä ja tangosta countryyn ja rautalankaan saakka. Lopputuloksena syntyi Suomi-rockin peruskallioon hakattu LP, Kohdusta hautaan (Johanna JHN 2001). Nurmion lähdettyä omille teilleen Takanen siirtyi Esa Pulliaisen muodostamaan Agents-yhtyeeseen, ja lähdettyään agenteista oli hän perustamassa tanssimusiikkia soittavaa Paavo & Zephyriä.
Hopeanuolet on hyväsoundinen sinivalkoinen rautalankayhtye ja miellyttävän kuuloinen uusi tuttavuus ainakin allekirjoittaneelle - tämän tyylisuunnan bändejä ei ole koskaan liikaa. Yhtyeen soittajat imuroivat menneistä ajoista niitä hyviä juttuja ja tuovat ne uudelleen työstettynä tähän päivään – jotta tässä kaikessa onnistuu ja vieläpä kunnialla, tarvitaan sitä kuuluisaa ja hyvää tyylitajua. Avausraitana kuultava (1) on kunnon rockeri ja cruising –tyylinen vauhtipala, joka tempaa välittömästi tunnelmaansa. Kappaleessa on juuri sopivasti twangia, piiskaavaa piikkilankaa ja rock ’n’ roll -asennetta. (2):n melodia vie kappaletta eteenpäin tyylillä, mikä on hyvälle musiikille tunnusomaista. Kitaristin soundi on kirkas ja istuu hyvin suomalaiseen maisemaan eli ”kitara, koivu ja tanssilava” –tunnelmaan. (3):n idea on hyvä, mutta ehkä sitä olisi pitänyt hioa enemmän, tuntuu kuin kappaleessa olisi liikaa toistoa, josta tulee vaikutelma, että se on yksitoikkoinen. Siinä on paljon hyviä juttuja, jotka eivät kuitenkaan loksahda täysin kohdalleen. Välillä tuntuu, että kitaristi olisi voinut pihdata enemmän ja yksinkertaistaa koko hommaa. ”Ranskalaiset korot” (siis 4) on vanha tuttu Erik Lindströmin hieno sävellys, jonka Helena Siltala esitti jopa vuoden 1959 elokuvassa Iskelmäketju. Aikoinaan sitä on esitetty useampien iskelmälaulajien toimesta, ja nyt korot vääntyvät rautalankamuotoon. Jos heitetään kaikki ennakkoluulot ja kunnioitus paperikoriin, ja kuunnellaan kappaletta puhtaasti yhtyeen taitojen pohjalta, voidaan todeta sen olevan myös erinomainen valinta levyn päätöskappaleeksi. On mainio asia, että sähköiset kitarayhtyeet tuovat aika ajoin päivän valoon monet kauniit vanhat sävelmät, jotka muutoin vaipuisivat unholaan. ”Korot” on nyt uusitussa asussa tehnyt comebackin, toivoa vain sopii, että se tulisi yhtä suosituksi kuin nuoruutensa päivinä. Ainakin tämä kappale sopisi erinomaisesti radiosoittoon, mahtaisikohan mahtua Ylen Aikaisen soittolistalle?
Antero Tirronen
|
