SONGHOY BLUES
Music In Exile
(Transgressive TRANS192) -15


Mitä sanoisitte jos musiikin esittäminen kiellettäisiin? Tämä absurdi tilanne on ollut todellisuutta Malissa vuodesta 2012, jolloin Al-Qaidaa lähellä olevat ääri-islamistit ottivat väkivalloin hallintaansa osan Pohjois- ja Keski-Malia. Musiikin ohella kiellettiin syntinä myös tupakointi, alkoholin nauttiminen ja muiden naisten paitsi äidin tai sisaren seurassa olo. Vuonna 2012 teloitettiin kivittämällä avoliitossa elänyt pariskunta. Monet alueen asukkaat ovat lähteneet sisäiseen maanpakoon pääkaupunki Bamakoon tai muualle maan eteläosiin, missä Ranskan armeijan tuella on saatu ääri-islamistien eteneminen pysäytettyä.

Keski-Malista, Gaosta ja Timbuktun lähistöltä kotoisin olevat nuoret kitaristit Aliou, Garba ja Oumar Touré pakenivat myös Bamakoon, missä Aliou ja Oumar olivat aiemmin jo opiskelleet yliopistossa. Sukunimestään huolimatta kaverukset eivät ole sukua keskenään, eivätkä myöskään sukua legendaarisen afrikkalaiskitaristi Ali Farka Tourén kanssa. Malin keskiosissa näyttää olevan Touré-nimisiä kitaristeja kuin Frankeja Kaurismäen Calamari Union -elokuvassa. Bamakossa mukaan pestattiin rumpali Nathanaël Dembelé ja niin Songhoy Blues oli syntynyt. Songhoy-nimi on peräisin suurta osaa Malia 1400- ja 1500-luvuilla hallinneesta valistuneesta Songhoi-kansasta, jonka jälkeläiset elävät edelleen Keski-Malissa.

"Music In Exile" on Songhoy Bluesin ensialbumi, joka sisältää yksitoista alkuperäiskappaletta. Musiikki on ns. aavikkobluesia, jossa malilaista perinnemusiikkia (Ali Farka Touré ym.) on maustettu länsimaisilla blues- ja rockvaikutteilla. Kyse ei kuitenkaan ole kahdentoista tahdin ja kolmen soinnun bluesista vaan pikemminkin yhden soinnun boogiemaisesta muinaisbluesista. Yksitoikkoista, hypnoottista peruspoljentoa väritetään improvisoiduilla soolokitarakuviolla, ja Songhoy Bluesin tapauksessa myös toistuvilla riffeillä. Perinteisempään aavikkobluesiin verrattuna kappaleet ovat usein nopeatempoisempia ja modernimpia, eikä perinteisiä afrikkalaisia soittimia juuri käytetä. Tässä suhteessa Songhoy Blues muistuttaa naapurimaa Nigerin Bombino -yhtyettä, jota Black Keysin Dan Auerbach on auttanut läntisille markkinoille. Songhoy Bluesin kummisetänä ja yhtenä kitaristina on puolestaan toiminut Nick Zinner Yeah Yeah Yeahs -bändistä New Yorkista.

Levyn kappaleista esimerkkeinä mainittakoon avausraita Soubour, jossa on selkeä toistuva riffi, ja Zinnerin mukaan nimetty Nick, joka muistuttaa etäisesti Canned Heatin On The Road Again -kappaletta. Sanoituksia on vaikea kommentoida, koska pääkielenä on songhoi. Levy on saanut hyvät arvostelut ja bändi on esiintynyt myös kansainvälisillä areenoilla, mm. Flow-festivaaleilla Helsingissä viime kesänä. Tämä albumi ei yllä aavikkobluesin klassikoksi, mutta kyseessä on kuitenkin melko monipuolinen ja tasokas julkaisu, joka sopii vaikka tutustumislevyksi, mikäli aavikkoblues on jäänyt täysin testaamatta.

Timo Kauppinen

(Julkaistu BN-numerossa 5/2015.)


Jaa sivu Facebookissa tai Twitterissä!