SOUTHPAW STEEL’N’ TWANG
Hale’s Pleasure Railway
(Bafe’s Factory MBA007)
(1) Open Field (2) Bayou (3) Secret Sunset (4) Bad Alley (5) Butterscotch (6) Steel ‘n’ Twang (7) Red (8) The Game (9) Dark C (10) Feather Wheather (11) Still

Onkos tämä nyt sitä americanaa? Kyllähän se amerikan kana on minulle aina ruokapöydässä maistunut, niin miksei sitten levyltä kuunneltuna. Ei vaan, ei tätä ihan niin yksinkertaisesti pysty määrittelemään.

Southpaw Steel’n’Twang (ei niitä helpoimpia nimiä) on tietysti yhden kitaristisuosikkini Ville ”Lefty Willie” Leppäsen uusi (vai uudehko?) trio, jonka musiikissa on elementtejä enemmän kuin kolmimiehiseltä ja paljolti instrumentaalimusiikkia suosivalta ryhmältä voisi odottaa.

Leppänen tunnetaan nykyisin ehkä parhaiten Micke Björklöf & The Blue Stripin ja Micke, Lefty & Chef -trion kitaristina. Southpaw Steel’n’Twang tuo hänet entistäkin selvemmin esiin monipuolisena kitarataiturina. Leppänen loistaa sekä pedal- että lapsteel-kitaran soittajana, mutta eräänlaista ”kevennystä” tarjoillaan sitten perinteisemmillä Strato- ja Tele-mallisilla sähkökitaroilla. Levyn kansiteksteissä maineikas kirjailija ja itsekin kitaraa soittava Kjell Westö heittää Leppäsen soittoa kuvaillessaan mukaan nimiä Chet Atkinsistä Marc Ribotiin ja Danny Gattonista Roy Buchananiin. Perään voisi mainita vielä vaikkapa Sonny Landrethin, Lowell Georgen tai Brian Setzerin.

Koska olin onnistunut näkemään bändin muutamaan otteeseen Bar Mendocinon klubikeikalla, luulin osaavani odottaa mitä tuleman piti. Taisivat Leppänen, hillittömästi svengaava basisti JP Mönkkönen ja rumputaituri Tero Mikkonen päästä kuitenkin yllättämään. Kyllä tämän kanan päälle on roiskittu monenlaista mausteista lisuketta. Keikoilla tutuksi tullutta ”helpompaa” ohjelmistoa, western swingiä, bluesia ja rock’n’rollia on jätetty taka-alalle Leppäsen uusien sävellysten tieltä, vaikka toki kyllähän nekin sieltä kuuluvat. Itse bändi kuvailee musiikkiaan jopa progressiiviseksi, mikä tietysti pitää paikkansa sanan varsinaista merkitystä ajatellen. Siinä missä Bad Avenue on kuin yhdistelmä bluesia, New Orleansin hautauskulkuemusiikkia ja film noirin ääniraitaa, heittäydytään heti seuraavassa Butterscotchissa pitelemättömään kitarajazzin svengiin. Itseeni tietenkin vetosi hawaijilaistunnelmia nostattava Secret Sunset. Muuten instrumentaalimusiikkia sisältävällä levyllä pistää kesken kaiken korvaan (ihan positiivisesti) Steel’n’Twang, lähes acappellana toteutettu gospeltyyppinen laulunumero. Leppäsen taustakuorosta vastaa kosketinsoittajanakin vieraileva Jukka Haikonen.

”Hale’s Pleasure Railway” on levy, joka monipuolisen musiikin ystävän kannattaa ja kapeakatseisemmankin on hyvä kuunnella. Kitaramusiikin ystäville se on pakollinen. Piste!

Honey Aaltonen

(Julkaistu BN-numerossa 2/2014.)