TURN ON
Diamond In The Rough
(HIS-001, omakustanne) -14


Maamme entisestä pääkaupungista, Turusta, tuleva Turn On oli minulle totaalisen tuntematon yhtye entuudestaan, mutta arviolevynsä he olivat toimittaneet ihan henkilökohtaisesti. Kyllähän ”täällä stadissa” aina kuulee herjan heittoa tuon historiallisen ja kauniin kaupungin asukkaista, mutta tässä tapauksessa moiseen ei ole aihetta!

Turn On on (no on on) ammattitaitoisen pätevä yhtye, jonka muusikot ovat ahkeroineet musiikin parissa kukin tahoillaan pitkän linjan mukaan, mutta palanneet retkiltään jälleen bluesin pariin. Turkulainen-lehden otsikossa hehkutettiin, että ”Turn On päätti uusia bluesin olemuksen”. Mistään näin traagisesta ihmeestä ei toki ole kyse. Tällainen soulbluesin ja bluesrockin synteesi kun yleistyi jo nuoruudessamme 1980-luvulla, eikä sen jälkeen niin suuria mullistuksia liene tehtykään. Turn On tekee joka tapauksessa musiikkinsa itse ja pätevästi tekeekin. Pääosin kitaristi Hemppa Sihvosen säveltämissä ja sanoittamissa kappaleissa olisi ollut hittiainesta ennen nykyisen hutturadion aikakautta. Toivottavasti ne löytävät kuulijansa keikoilla vielä nytkin ns. aikuisten kuulijoiden keskuudessa. Jonkinlaisesta ”aikuisbluesista” kun tässä tapauksessa on kyse. ”Ei mikään 18-vuotias teinityttö tule katsomaan vanhoja äijiä”, bändin laulusolisti Jukka Salmi lohkaisee Turkulaisen haastattelussa. Tämä ei tietenkään tarkoita, ettei musiikki olisi biletyskelpoista. Kun Salmi alkaa laulaa, voi hyvin kuvitella tanssilattialla norkoilevien puumanaisten kisailevan tämän ”nuoren pitkätukan” huomiosta. Paikoitellen Salmen laulu tuo mieleen Nastolan bluesylpeyden Pepe Ahlqvistin, mutta usein myös Salmen esikuvat Tom Jonesin tai Elvis Presleyn. Kyllähän joku The Dark Side Of My Soul on ihan 70-luvun Elvis-kamaa.

Turn Onin voimahahmo lienee kuitenkin kitaristi Hemppa Sihvonen. Hän on paitsi tehnyt lähes kaikki levyn kappaleet, myös tyylilleen uskollinen kitaristi. Varmasti jotakin Hound Dog Taylorin tai R.L. Burnsiden fania saattaa ärsyttää Sihvosen täsmäsoitto, mutta Turn Onin bluesissa mies on paikallaan. Kuulijasta riippuen Sihvosen kitaransoitosta saattavat tulla mieleen vaikkapa Eric Claptonin, Peter Greenin tai Carlos Santanan tapaiset kitarasankarit. Levyn hieman dramaattista yleisilmettä keventävätkin (lähes) kitaraistrumentaalit, Under The Cajun Moon, jolla rokataan rempseästi Louisianan malliin ja lattarisävyinen levyn päättävä nimikappale Diamonds In The Rough.

Mikäli joku häpeää 80-lukuista bluesmakuaan, niin hävetköön. Minä en, eikä häpeile Turn Onkaan. Silloin sentään tapahtui jotain – ja eiköhän jotain tapahdu edelleenkin, joten: TURN ON!

Honey Aaltonen

(Julkaistu BN-numerossa 1/2015.)


Jaa sivu Facebookissa tai Twitterissä!