THE WINESTONES
Live In South Africa
(Temporary Saints Recordings 007) -14


”Kantri tuli Karjaalta, mutta tulee sieltä bluussiakin”, voisi suomenkielinen rahvaanomaisesti todeta, mutta sikäläiset toki ilmaisisivat asian tyylikkäämmin – aivan kuten tekevät tällä levylläkin.

Karjaalta kotoisin oleva Winestones tuli lyhyesti esiteltyä viime vuonna heidän ensilevynsä ”Recyckling Bluegrass & Other Releated Stuff” arvion yhteydessä. Tuolloin bändin kielisoitintaituri Leif Winsten valitteli, että äänitykset oli tehty liian hätäisesti. Bändi kun oli kuulemma keikoilla jo levyn ilmestyessä huomattavasti kovemmassa iskussa. Koska itse pidin levystä kovasti, jäin mielenkiinnolla odottamaan bändin näkemistä keikalla. No ei ole onnistunut tähän mennessä, mutta onneksi tuli edes tämä live-levy.

Kun Winestones joidenkin kummallisten sattumien vuoksi päätyi esiintymään Etelä-Afrikkaan paikallisille musiikkifestivaaleille, päättivät he myös taltioida esityksiään.

Winestonesin musiikki on juureva sekoitus bluesia, countrya, rockia ja jazzia. Jos mitään uutta he eivät pyri esittämäänkään, esittävät he rakastamastaan musiikista vaikuttavia tulkintoja.

Akustisin instrumentein (sähköinen kosketinsoitin annettakoon anteeksi käytännön syistä) operoiva Winstones saa puhallettua puhtia läpikuluneiksikin luultuihin kappaleisiin, oli sitten kyse Hank Williamsista (Your Cheatin’ Heart, Cold Cold Heart) tai Louis Armstrongin tunnetuksi tekemästä renkutuksesta You Rascal You (yhdistettynä Chuck Berryn Thirty Daysiin). Jo avauskappale, Janis Joplinin Mercedes Benz tempaisee mukaansa, vaikka moni voisi kuvitella siihen jo kyllästyneensä. Pääsyyllisenä on pippurinen laulajatar Agneta Falck, bändin mainiota säestystä väheksymättä. Myös ehkä kaikkien aikojen suursuosikissani, Bessie Smithin traagisessa bluesissa Nobody Knows You When You’re Down And Out Falckin sielukas tulkinta on vaikuttava, vaikka roteva tempo ensin säikähdytti.

Sekaan mahtuu siis countrya (Johnny Cashin Cry Cry Cry) kuin trad.-bluesiakin (Rollin’ And Tumblin’), mutta Winestones yllättää nuorekkuudellaan esittelemällä paikallisen rap-artistin Azianin tuella ”uuden GrassHop/HipGrass-tyylin”. Uhreiksi joutuvat John Fogertyn A Hundred And Nine In Shade ja Wynona Carrin Please Mr. Jailer. Vaikka minusta tuon “puhelaulun” ystävää tuskin koskaan tulee (parhaat rapparit taisivat olla Louis Jordan 40-luvulla ja Bo Diddley 50-luvulla), saattaa se rap näköjään joskus kuulostaa tehokeinona tehokkaaltakin.

Jottei levy olisi jäänyt liian lyhyeksi, lisäsi Winstones loppuun pari kotimaassa tehtyä äänitettä. Sippie Wallacen feministinen blues Woman Be Wise 20-luvulta olisi sinällään ollut jo komea päätös levylle, mutta pitihän meille äijille vielä tarjota rämistelyä J.B. Lenoirin Mojo Boogien tahdissa.

Mikäli et ole vielä Winestonesiin törmännyt (et ole Karjaalta tai Etelä-Afrikasta), kannattaa tsekata jompikumpi näistä mainioista levyistä... tai, eller skit – tsekkaa saman tien molemmat!

Honey Aaltonen

(Julkaistu BN-numerossa 1/2015.)


Jaa sivu Facebookissa tai Twitterissä!