"BLUESPEDIA" - SUOMIBLUESIN JA -SOULIN ÄÄNITE- JA YHTYELUETTELO

a | b | c | d | e | f | g | h | i | j | k | l | m | n | o | p | q | r | s | t | u | v | w | x | y | z | kokoelmat | ulkom. | alkuun

 





SAMI SAARI

Sami Saari (s. Tampereella 1962) tunnettiin ennen vuonna 1996 käynnistynyttä soolouraansa jäsenyydestään yhtyeissä Giddyups ja Veeti & the Velvets. Saaren viimeaikaisia kokoonpanoja ovat olleet mm. Sami Saari & Cosmosonic, Sami Saari & Sonics, Sami Saari & Co., Sami Saari Trio sekä Sami Saari & Soul Beat. Muutoin pitkälti omaan tuotantoonsa luottanut Saari lainasi debyyttisooloalbuminsa nimiraidan Lee Dorseylta, jonka "Do-Re-Mi" -hitin oli alkujaan kirjoittanut Earl King. Vastaavasti kakkospitkäsoitolta löytyvä "Silmästä Silmään" on cover-käännös Stevie Wonderin kappaleesta "Signed Sealed Delievered I'm Yours". Saaren vuoden 2012 sooloalbumi "Soulklassikot" koostuu sekin nimensä mukaisesti vanhojen soul-hittien suomenkielisistä versioista.

> Viralliset verkkosivut: http://www.samisaari.fi
> Sami Saari Wikipediassa: http://fi.wikipedia.org/wiki/Sami_Saari
> Sami Saari MySpacessa: http://www.myspace.com/samisaaritrio

Katso myös: Veeti & the Velvets

CD 1994 YLE CDY 160 ERI ESITTÄJIÄ: SAA USKALTAA - ETEENPÄIN - VORWÄRTS
SAMI SAARI & A.J.O.: Rotestilaulu
CDS 1996 Parlophone/EMI Finland 7243-867 064-2 3 (sis. kuvakannet) Sen Luonteinen Mies (albumiversio) / Sen Luonteinen Mies (viidakkoversio)
CDS 1997 Dig It 3984 20991 2 (sis. kuvakannet) ONA KAMU & SAMI SAARI: Jää
CDS 1997 Parlophone/EMI Finland 7243-867 084-2 7 (sis. kuvakannet) Ainutkertainen
CDS 1997 Parlophone/EMI Finland 7243-867 091-2 7 (sis. kuvakannet) Mä Teen Oikein
CD 1997 Parlophone/EMI Finland 7243-855497-2 4 DO RE MI
Levätään Haudassa / Tää On Liikaa / Ainutkertainen / Sadepisaroita / Sen Luonteinen Mies / Do Re Mi (Fa Sol La Ti) / Rauha Maassa / Kaikki Suuresta Rakkaudesta / Valoa Ja Lämpöä / Mä Teen Oikein / Vihreä Absintti / Rakkautta Tarvitaan
-- Sami Saari: laulu/kitara/koskettimet, Tommi Viksten: kitara/laulu, Mikko Paavola: kitara, Kim Rantala: koskettimet, Karl Sinkkonen: koskettimet, Jukka Tuovinen: saksofoni, Alex Ahoniemi: saksofoni, Matti Lappalainen: pasuuna, Jukka Tiirikainen: trumpetti, Sami Ihajoki: trumpetti, Janne Murto: huilu, Mitja Tuurala: basso/taustalaulu, Jukkis Kiviniemi: basso, Jari Koivunen: basso, Samuli Kosminen: rummut/lyömäsoittimet, Keimo Hirvonen: rummut, Abdissa Assefa: lyömäsoittimet, Hosni Boudali: taustalaulu, Ona Kamu: taustalaulu, Annamari Kähärä: taustalaulu --
CDS 1999 Parlophone/EMI Finland 7243 886 867 2 9 (sis. kuvakannet) Onnen Kyyneleet
CDS 1999 Parlophone/EMI Finland 07243 887 036-2 8 (sis. kuvakannet) Iisimmin / Iisimmin (DJ Show vs. BWD club remix) / Iisimmin (sing along mix)
CDS 1999 Parlophone/EMI Finland 07243 887 357-2 8 (sis. kuvakannet) Pienet Hetket
CDS 1999 Parlophone/EMI Finland 7243 888 051-0 0 (sis. kuvakannet) Silmästä Silmään
CD 1999 Parlophone/EMI Finland 07243 520042 2 5 SAM THE MAN
Iisimmin / Onnen Kyyneleet / Jokainen Meistä / Balsamia Haavoille / Kaksoiselämää / Humala / Pienet Hetket / Salaisuus / Älä Mene / Näkemiin / Silmästä Silmään [-Signed Sealed Delievered I'm Yours-] / Nostalgiaa
-- Sami Saari: laulu, Mikko Paavola: kitara, Kim Rantala: koskettimet, Alex Ahoniemi: saksofoni, Mikko Koponen: trumpetti, Jukkis Kiviniemi: basso, Samuli Kosminen: rummut/syntetisaattori, Abdissa Assefa: lyömäsoittimet --
CDS 2002 Parlophone/EMI Finland 07243 550 463-2 1 (sis. kuvakannet) Naisen Kanssa
CDS 2002 Parlophone/EMI Finland 07243-551087-2 2 (sis. kuvakannet) Levotonta
CDS 2002 Parlophone/EMI Finland 07243-550770-2 8 (sis. kuvakannet) Aurinko
CD 2002 Parlophone/EMI Finland 07243 538418 2 9 TURISTI
Aurinko / Se On Väärin / Naisen Kanssa / Raimundatanssii / Leijuvaa Energiaa / Kristallipallo / Taivas Saa Odottaa / Zoomailen / Levotonta / Turisti / Kaltevaa Pintaa
-- Sami Saari: laulu/kitara, Jukka Heikkinen: koskettimet, Jukkis Kiviniemi: basso, Samuli Kosminen: rummut, Abdissa Assefa: lyömäsoittimet + Jukka Eskola: flyygelitorvi, Juha Kortehisto: pasuuna, Aleksi Ahoniemi: tenorisaksofoni, Pepa Päivinen: baritonisaksofoni, Emma Salokoski: laulu --
CD 2002 EMI Finland/Capitol 724354355721 ERI ESITTÄJIÄ: JOULUN TÄHDET
Maa On Niin Kaunis
-- taustalla Vantaan Viihdeorkesteri, joht. Markku Johansson sekä laulusolisteja --
CDS 2003 Parlophone/EMI Finland 7243 552726 2 1 (sis. kuvakannet) Tummuva Yö
CD 2003 Parlophone/EMI Finland 7243 584654 2 6 (kokoelma) HITS
Kunnioitusta / Ainukertainen / Balsamia Haavoille / Onnen Kyyneleet / Tummuva Yö / Kaksoiselämää / Pienet Hetket / Zoomailen / Mä Teen Oikein / Sen Luonteinen Mies / Do Re Mi (FaSolLaTi) / Leijuvaa Energiaa / Aurinko / Iisimmin / Naisen Kanssa
CD 2005 Bonnier Amigo Music Finland 7332 33480423 2 SAMI SAARI & SONICS: NELJÄS
Uusi Sukupolvi Nousee / Rikki Jo Ennen Sua / Rakkauden Tähden / Tyylikkäimmät Autot / Langan Toisessa Päässä / Maailman Sydän / Se On Okei (Kitarani Minkä Teit) / Julma Maailma / Hei Mies / Smalltalk / Nälkä, Jano Ja Kaipuu / Kuka Maksaa Viulut
-- Sami Saari: laulu, Jukka Heikkinen: koskettimet, Riku Karvonen: kitara, Aleksi Ahoniemi: saksofoni/huilu, Jarkkis Toivanen: basso, Mikko Kaakkuriniemi: rummut/lyömäsoittimet --
CD 2007 EMI Finland/Ipanapa 5099950886128 ERI ESITTÄJIÄ: IPANAPA 1
Ötökän Elämää
CD/DVD 2009 Jiffel JIFCD011 VAPAA
Hullu Maailma / Avaa / Pelaa Aikaa / Se Ei Riitä / Puolivalmista / Valkoinen Ässä / Sekoilemaan / Muuttuuko Maailma / Lakataan Odottamasta / Vapaa / Rock 'n' Roll / Valtatie 66 / Puhaltaa / + DVD-bonusmateriaali: Mistä kaikki alkoi / Musiikki vie mukanaan / Miehet valkoisissa: Veeti And The Velvets / Sooloura alkaa / Kulissien takana
CD 2012 Sony Finland 0886919882827 SOULKLASSIKOT
Souljuna / Ylöspäin [-Move On Up-] / Viimeinkin [-For Once In My Life-] / Mitä Tapahtuu [-What's Going On-] / Isä Oli Kulkumies [-Papa Was A Rollin' Stone-] / Miten Käy Miehen Pirstaleisen [-What Becomes Of The Broken Hearted-] / Ajellaan Kahden [-Cruisin'-] / Vatkaan [-Shotgun-] / Sellainen Poika [-Wherever I Lay My Hat (That's My Home)-] / Jos Sä Tahdot Mä Jään [-If You Want Me To Stay-] / Paras Lääke [-Diggin' On James Brown-] / Valmistautukaa [-People Get Ready-]


MASI SALLINEN QUARTET

Pääkaupunkiseudulla vaikuttava blues-kokoonpano, joka on tehnyt yhteistyötä mm. amerikkalaislaulaja-kitaristi Bill Simsin kanssa.

Masi Sallinen: laulu/kitara
Matti Kettunen: laulu/kitara
Lena Lindroos: basso/taustalaulu
Marika Höst: rummut/taustalaulu

> Viralliset verkkosivut: http://www.masisallinenquartet.com

Lehtiartikkeleita: Blues News 3/2002 (haastattelu)

Katso myös: Lena & The Slide Brothers / Bill Sims

CD 2000 Root Music RMCD-001 STRANGE BREW
Strange Brew / Running Out / Shake That Thing / Hard Times / Only Fools Pay More
CD 2004 Rubato Music RCD-030 YEAH, YEAH, YEAH
Money Don't Know / Little Mae / I Need Love / Harmony / Ease My Worried Mind / You Know Me Too Well / Yeah, Yeah, Yeah / The Devil / She Gone Bad / Drink My Blues Away / Oh, My Shaking Hands
-- Matti Kettunen: kitara/laulu, Marika Höst: rummut/lyömäsoittimet/taustalaulu, Lena Lindroos: basso/taustalaulu, Masi Sallinen: laulu/kitara + Ville Leppänen: banjo/mandoliini, Jari Kettunen: lyömäsoittimet --


KALLE SALONEN / KALLE SALONEN BAND

Lahjakkaan nuoren Hammond-taiturin rinnalla on soittanut vuodesta 2013 lähtien joukko maan kovatasoisimpia souljazz-muusikoita.

> Viralliset verkkosivut: http://www.kallesalonen.com
> Kalle Salonen Band Facebookissa: https://www.facebook.com/kallesalonenjazzband

CD 2013 Texicalli TEXCD 123 KALLE SALONEN: CAT SLIDE
Cat Slide / A Nice Day / Escape / Walking Shuffle Hammond / Sounds Good / Dance Club Machine / What You Say / Voodoo Child / So What / Moog Experience / Cube
-- Kalle Salonen: Hammond-urut [1-10]/syntetisaattori [7]/sähköpiano [11], Hannu Pikkarainen: basso [3, 5, 7, 8]/kitara [2, 4, 7, 8]/koskettimet [8, 10]/urut [4]/rummut/perkussiot, Panu Syrjänen: saksofoni [1-3, 5-6, 9-10], Antero Priha: trumpetti + Pekka Gröhn: koskettimet [1]/sähköpiano [8]/Hammond-urut [11], Janne Salonen: kitara [1, 11] --
45 2015 Mieletöntä Valoa! # (sis. kuvakannet) KALLE SALONEN: Radio Skugga / Radio Skugga Part 2
LP/CD 2016 Texicalli TEXCD/LP 145 KALLE SALONEN: BARRACUDA MAN
Pimp My... / Moondance (feat. Johanna Försti) / Funk Harmony (feat. Hannu Pikkarainen) / Love Boat / Smoky Afternoon / Two Fools (feat. Johanna Försti) / Barracuda Man (feat. Hannu Pikkarainen) / Space Gun / There Is A Light (feat. Mario Leinonen) / Hammond Love / Radioskugga (Slow) / Laundry Day / Radioskugga (Fast)


SAN ANTONIO BLUES TRIAL

Modernia bluesrockia mm. Stevie Ray Vaughanin, Kenny Wayne Shepherdin ja Chris Duarten hengessä esittävä porvoolainen vuonna 2004 perustettu trio.

> Viralliset verkkosivut: http://www.bluestrial.com

CD 2009 omakustanne SAN ANTONIO BLUES TRIAL
I Was Down / My Way Down / True Lies / You Upset Me Baby / Crossroads / Satisfy Suzie / Couldn't Stand The Weather
-- Tapsa: laulu/kitara, Timppa: basso, Pelzi: rummut --


SAND CATS

Swing- ja rhythm'n'blues -vaikutteita itämaisiin äänimaailmoihin, rockabillyyn sekä surfiin ja muuhun instrumentaalimusiikkin (= "swinksirokkia"!) luontevasti yhdistelevä kokoonpano, jonka kitaristi-laulaja Jarno Sipilä tunnetaan mm. yhtyeestä Atomic Boogie Band ja saksofonisti Markku Salminen puolestaan yhtyeestä Jumpin' Low Down Dudes.

> Sand Cats MySpacessa: http://www.myspace.com/sandcatsofsahara

CD 2009 MSSCD-1 (omakustanne) SAHARA SUNRISE
Open The Door Ramses / Chasing / Sahara Sunrise / Wake Up Mummies / Ramses The Damned / Final Race
-- Jarno Sipilä: laulu/kitara, Markku Salminen: saksofoni, Jesse Räty: basso, Rami Laine: rummut --


SARALEE

Rhythm'n'bluesia, swingiä ja rockabillyä omaperäisellä tavalla yhdistelevä helsinkiläiskokoonpano.

Saara Lehtomäki: laulu
Markus Tiiro: kitara
Jari Lehtomäki: kontrabasso
Kimmo Salminen: rummut

> Viralliset verkkosivut: http://www.saralee.rocks
> SaraLee Facebookissa: https://www.facebook.com/saralee.official

CD 2016 Rhythm Bomb RBR 5831 (Saksa) QUEEN OF YOUR HEART
Oh Oh / Voodoo Voodoo / New York City Bank / Stay By My Side / Queen Of Your Heart / Bahama Mama / Ain't That Kinda Girl / Gypsy In Me / Tongue Is Tied / Mr. Valentine / Down The Line / Don't Bring Me Down / Now Go!


PETTERI SARIOLA

Persoonallista perkussiopohjaista "slam"-tekniikkaa hyödyntävä muusikkolahjakkuus nousi suomalaisen kitaristiyhteisön eliittiin 2000-luvulla esiintymällä useimmiten yksinään luoden pelkällä akustisella kitarallaan täyden orkesterin äänimaailman. Sariola kuuluu myös mm. yhtyeisiin The Northern Governors sekä Kiven Juurilla ja on soittanut esim. Mike Dawesin, Don Johnson Big Bandin, Saara Aallon, Seth Horanin ja Marika Krookin levytyksillä.

> Viralliset verkkosivut: http://www.petterisariola.fi
> Petteri Sariola Wikipediassa: http://fi.wikipedia.org/wiki/Petteri_Sariola
> Petteri Sariola MySpacessa: http://www.myspace.com/petterisariola

CD-EP 2007 Plastinka PLACD 047 (sis. kuvakannet) SLAM
Stomp / Train / Mothersong
CD 2007 Plastinka PLACD 052 SILENCE!
Stomp / Silence / Valve 1 / Prime / Without You / Valve 2 / Untitled Blues / Valve 3 / Train / Mothersong
CD 2009 Plastinka PLACD 063 PHASES
Distorted / The Release / Army Of Clowns / I See You Everywhere / Last Summer / Here Comes Fat Bob / '84 / Sailing / Until We Meet / Odysseus / Sleep And Smile
CD 2013 King KICP-1666 (Japani) THROUGH THE EYES OF OTHERS
I Still Haven't Found What I'm Looking For / Fix You / Tsubasa (You Are The Hero) / Wake Me Up Before You Go-Go / Cissy Strut / Wonderwall / Bensusan / Smoky / Easy / Boléro / Blackbird / Hoochie Coochie Man / Theme From Lupin The 3rd / Theme From Princess Mononoke
CD 2014 Candyrat ? (Yhdysvallat/Eurooppa; uusintapainos) THROUGH THE EYES OF OTHERS
I Still Haven't Found What I'm Looking For / Fix You / Tsubasa (You Are The Hero) / Wake Me Up Before You Go-Go / Cissy Strut / Wonderwall / Bensusan / Smoky / Easy / Boléro / Blackbird / Hoochie Coochie Man / Theme From Lupin The 3rd / Theme From Princess Mononoke


SAVAGES

Vuosina 1963-64 toiminut rautalankayhtye huipensi levytysuransa laulettuun rhythm'n'bluesiin singlellä "Hip Hop" / "Esmeralda" (Parlophone PAR 945). Savages myös toimi Anki Lindqvistin debyyttisinglen "Neiti Yksinäinen" / "Olkoon Niin" (Columbia MY 87) taustakokoonpanona vuonna 1962.

Olé Halén: soolokitara/laulu
Hans "Hasse" von Hertzen: kitara
Kurt Wenner: basso
Martin Brushane: rummut


SCAFFOLDS / CAY & THE SCAFFOLDS

Helsingissä syksyllä 1961 perustettu The Scaffolds teki onnistuneen tyylisuunnan muutoksen rautalangasta ja lauletusta beat-musiikista britti-r'n'b:n ja popin pariin. Mm. rautalankaklassikot 'Tullalla Twist' ja 'Dark Eyes Beat' vuonna 1963 levyttänyt Scaffolds ryhtyi solistinsa Cay Karlssonin johdolla esittämään kesällä 1963, kenties ensimmäisenä Suomessa, esittämään myös Beatles-kappaleita. Levyille kokoonpano kuitenkin äänitti pääosin omaa tuotantoa olevia laadukkaita ja vahvasti britti-r'n'b -pitoisia numeroita. Scaffolds jatkoi keikkailua Karlssonin mentyä armeijaan syksyllä 1964, sillä yhtyeen riveissä oli kaksi muutakin pätevää laulajaa, Kicke Bergholm ja Ave Lönnfors. Bergholmin levylle tulkitsema ja säveltämäksi merkitty 'My Girl' mukailee paljolti Willie Dixonin 'My Babe' -kappaletta. Yhtye on esiintynyt hajoamisensa v. 1965 jälkeen mm. "Back to the sixties" -teemakonserteissa ja tv-ohjelmissa. The Scaffoldsin 2010-luvun kokoonpanoon kuuluvat Harry ja Kicke Bergholm, Kari Kuivalainen sekä Arto Vilkko.

Cay Karlsson: laulu (talvi 1962-1965)
Harry Bergholm: kitara (syksy 1961-syksy 1964)
Ulf Dolk: kitara (syksy 1961-talvi 1962)
Arto "Ave" Lönnfors: kitara (talvi 1961-1965 + kesän 1965 studiokokoonpano)
Mårten "Måsse" Enqvist: kitara (syksy 1964-1965 + kesän 1965 studiokokoonpano)
Christer "Kicke" Bergholm: basso (syksy 1961-1965)
Jorma Kalenius: basso (kesän 1965 studiokokoonpano)
Jan Nordberg: rummut (syksy 1961-talvi 1961)
Mårten Wickström: rummut (talvi 1961-talvi 1962)
Hannu Euramaa: rummut (talvi 1962-syksy 1964)
Ronnie Österberg: rummut (syksy 1964-1965)
Matti Oiling: rummut (kesän 1965 studiokokoonpano)

> Viralliset verkkosivut: http://www.scaffolds.fi/
> The Scaffolds Wikipediassa: http://fi.wikipedia.org/wiki/The_Scaffolds

45 1963 His Master's Voice TJ 269 THE SCAFFOLDS: Dark Eyes Beat [-Mustat Silmät-] / Tullalla Twist [-Tula Tullalla-] [Top20 #7]
45 1963 His Master's Voice TJ 276 THE SCAFFOLDS: Katariinan Kammarissa / Crazy Horse
45 1963 Warner Bros. FIS 10 103 CAY & THE SCAFFOLDS: Jingle Bells Twist / Girls [Top20 #11]
45 1964 Warner Bros. FIS 10 104 CAY & THE SCAFFOLDS: You Are My Everything / I'm Wondering
45 1964 Warner Bros. FIS 10 106 THE SCAFFOLDS: Ghost Train / You
45 1964 Warner Bros. FIS 10 108 CAY & THE SCAFFOLDS: Stay With Me / Would You Like To Dance
45 1964 Warner Bros. FIS 10 109 CAY & THE SCAFFOLDS: How Can You Do This / The Look Of You
45 1964 His Master's Voice TJ 302 THE SCAFFOLDS: I Wanna Be / Sweet Sally
EP 1964 Warner Bros. FIE 20 100 (sis. kuvakannet) CAY & THE SCAFFOLDS
Girls / You Are My Everything / I'm Wondering / Far Away
45 1965 His Master's Voice TJ 309 THE SCAFFOLDS: Yksin Oon / My Girl
45 1965 His Master's Voice TJ 321 AIRA ANNELI, THE SCAFFOLDS & ILKKA SYSIMETSÄ, urut: Onnentie / AIRA ANNELI JA STUDIOYHTYE: Saavuthan Luokseni
45 1965 Parlophone PAR 952 THE SCAFFOLDS: You're Runnin' Out Of Money / Wonderful Time
45 1965 Parlophone PAR 953 THE SCAFFOLDS: Leave Me Alone / Oh No, Not Today
45 1965 Parlophone PAR 959 THE SCAFFOLDS: Henry Kahdeksas / Löydä En Ystävää [-I'm Henry The Eight I Am-]
45 1965 Parlophone PAR 963 ARTO LÖNNFORS & THE SCAFFOLDS-YHTYE: Pois! [-Help!-] / Rakkautta Vain Se On [-It's Only Love-]
LP 1991 Dirty Dozen HNLP-11 (kokoelma) CAY & THE SCAFFOLDS: COMPLETE RECORDINGS 1963-1964
Tullalla Twist (The Scaffolds) / Dark Eyes Beat (The Scaffolds) / Katariinan Kammarissa (The Scaffolds) / Crazy Horse (The Scaffolds) / Jingle Bells Twist (Cay & The Scaffolds) / Girls (Cay & The Scaffolds) / You Are My Everything (Cay & The Scaffolds) / I'm Wondering (Cay & The Scaffolds) / Far Away (Cay & The Scaffolds) / Ghost Train (The Scaffolds) / You (The Scaffolds) / Stay With Me (Cay & The Scaffolds) / Would You Like To Dance (Cay & The Scaffolds) / How Can You Do This (Cay & The Scaffolds) / The Look Of You (Cay & The Scaffolds) / I Wanna Be (The Scaffolds) / Sweet Sally (The Scaffolds)
LP 2001 Beat Road BR-6006 ERI ESITTÄJIÄ: LAND OF 1000 DANCES
THE SCAFFOLDS: I Wanna Be / CAY & THE SCAFFOLDS: You Are My Everything
2-CD 2007 EMI Finland/Parlophone 094639003327 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: HEI VAIN MY ONLY ONE - WESTERLUND & EMI YEARS, PART ONE
CAY & THE SCAFFOLDS: Stay With Me / Would You Like To Dance / THE SCAFFOLDS: I Wanna Be / Yksin Oon / My Girl
CD 2010 Backbeat BBCD013 ERI ESITTÄJIÄ: BACK TO THE SIXTIES - ANNIVERSARY
THE SCAFFOLDS: Sinua, Sinua / A Taste Of Honey
CDS 2011 Raksun Talli PIENIMUSTA 001b THE SCAFFOLDS: Kun Havahtuu / Katariinan Makkarissa
CD 2013 EMI Finland 5099974134229 (kokoelma) THE SCAFFOLDS: RAUTALANKAA JA BEATIA
Dark Eyes Beat / Tullalla Twist / Katariinan Kamarissa / Crazy Horse / Jingle Bells Twist / Girls / You Are My Everything / I'm Wondering / Far Away / You / Stay With Me / Would You Like To Dance / How Can You Do This / The Look Of You / I Wanna Be / Sweet Sally / Yksin Oon / My Girl / You're Running Out Of Money / Wonderful Time / Leave Me Alone / Oh No, Not Today / Henry Kahdeksas / Löydä En Ystävää / Sydämesi Tyhjä Huone / Sinua, Sinua / Kun Havahtuu / Katariinan Makkarissa
CD 2013 Backbeat ? ERI ESITTÄJIÄ: THE BEAT GOES ON AND ON
THE SCAFFOLDS: Kun Havahtuu / Katariinan Makkarissa


SCRATCH

Kitaristi-laulaja Erik Valkaman johtama satakuntalainen bluesrock-yhtye.

Lehtiartikkeleita: Blues News 6/2011 (Erik Valkaman haastattelu)

CD 1997 SCH-001 (omakustanne) START FROM SCRATCH
Riding The Blinds / Those Crazy Days / Treat her Right / Baby What You Want / Red House / Shake For Me
-- Jyrki (Erik) Valkama: laulu/kitara, Markku Vainio-Pekka: basso, Jari Vartiainen: rummut --
CD 1998 Proudly Promotion PP 1998 (omakustanne) ERI ESITTÄJIÄ: MIRJA & MARINEBAND/SCRATCH/PROUDLY & PRESENTS
Jennie / Sweet Home Chicago
CD 1999 SCH-002 (omakustanne) SKIN DEEP
Jennie / Te-Ni-Nee-Ni-Nu / Proud Mary / You Threw Your Love On Me Too Strong / Talkin' Woman Blues / Hand In Hand / Oh Pretty Woman / Down On Bended Knees / My Babe / Give Me Back My Wig / Manic Depression
-- Erik Valkama: laulu/kitara, Markku Vainio-Pekka: basso, Tomi Saarinen: rummut + Esa Niiva: saksofoni, Timo Rönkä: huuliharppu, Wiley Cousins: koskettimet/taustalaulu --
CD 2002 Buckshotmusic/Bull's Eye BULCD 0201 ERI ESITTÄJIÄ: LOADED
Turntable Turns


SECO TROUBLES

70-lukuista bluesrockia 2010-luvulle päivittävä helsinkiläisyhtye.

> Seco Troubles Facebookissa: https://www.facebook.com/secotroubles


CD 2015 IlmariCD 001 (omakustanne) DIG IT OR DIE
Flaming Lover / Hero / Get Back / Keep Your Head Up / Rock'n'Roll Bones / Speedy Mouse / Dig It Or Die / Season Of This Time
-- Vesa Jakonen: laulu/kitara, Timo Nisula: kitara, Jukka Meskanen: basso, Marko Ilmari: rummut/perkussiot/taustalaulu + Jussi Liukkonen: koskettimet/perkussiot/huuliharppu, Sande Kallio: koskettimet, Jan Pethman: perkussiot, Max Lilja: cello, Timo Nelmman: trumpetti, Anttoni Palm: taustalaulu --


SENTIMETERS

Funksoul-yhtye.

Johanna Försti: laulu
Altti Uhlenius: kitara/laulu
Juhani Vitikka: koskettimet
Petri Puolitaival: saksofoni
Mikko Koponen: trumpetti
Tero Palo: basso
Raine Kokkinen: rummut
Risto Niinikoski: lyömäsoittimet
Pentti Lahti: baritonisaksofoni [DSCD-003]
Erkki Kaikkonen: basso/taustalaulu [DSCD-003]
Olli Haavisto: steel-kitara [DSCD-003]
Laura Taimisto: taustalaulu [DSCD-003]

Katso myös: Jo Stance

CD 2003 Dominant DSCD-003 THE SENTIMETERS
With Your Love / Living Of My Life / Mardi Gras / Tell Me How You Groove / Fire On The Bayou / Going To The Country / Africa / Talking About New Orleans / Funky Miracle / Funky Monkey / The Very Thing That Makes Me Rich


SESSION

Vaikkei Kouvolan suosituimman rock-yhtyeen Horizonin jäänteistä vuonna 1970 syntyneen Sessionin levytyksillä juuri bluesia kuultukaan, esitti bändi keikoillaan myös runsaasti lainamateriaalia mm. Van Morrisonilta ja Allman Brothersilta. Session osallistui rockin suomenmestaruuskisoihin vuonna 1972 kokoonpanolla Jokke Seppälä (kitara, laulu), Tiki Heikkilä (kitara), Hannu Kaikko (basso, laulu) ja Juuso Tykkälä (laulu, rummut). Joulukuussa pidetyssä finaalissa sijoitus oli kolmas. Ennen hajoamista vuonna 1975 Sessionissa ehtivät soittaa myös kitaristi Juha Björninen, kitaristi Harri Louhensuo, Charliesista tuttu rumpali Ari Ahlgren sekä laulaja-kitaristi Esa "Eddie" Pajunen, joka vaikutti vuosia myös Finnish Blues Societyn alajaoston puheenjohtajana sekä soitti mm. yhtyeissä Haukka ja Harri Marstio Band. Vuosina 1975-76 Session-nimellä esiintyneessä orkesterissa oli yhtyeen menestyskauden jäsenistä mukana enää Timo Heikkilä.

Hannu "Hanski" Kaikko: basso/laulu (1970-kevät 1975)
Juuso Tykkälä: laulu (1971-kesä 1975) + rummut (kesästä 1971 kevääseen 1975)
Pauli Hirvonen: huilu (1970-71)
Markku "Make" Trygg: kitara (1970-71)
Jorma "Jokke" Seppälä: kitara/laulu (1971-1973)
Osmo "Oku" Seppälä: urut/sähköpiano [Jokke Seppälän tilalle v. 1973 Love-singlen äänitysten jälkeen] (1973-1974)
Timo "Tiki" Heikkilä: kitara (1972-talvi 1975)
Esa Pajunen: kitara (kesä 1975-talvi 1975)
Juha Björninen: kitara (kevät 1974-kesä 1974) [Oku Seppälän tilalla n. puolen vuoden ajan]
Harri Louhensuo: kitara (syksy 1974-) [Juha Björnisen tilalla]
Jorma Immonen: urut (kesä 1971)
Jarmo "Jakke" Seppälä: kitara/laulu (syksy 1971-1972) [Immosen tilalla]
Seppo Jarva: basso (kesä 1975-talvi 1975)
Markku Backman: rummut (1970-71)
Matti "Roska" Roos: rummut (kevät 1971-kesä 1971 + jonkin aikaa vuonna 1972, jolloin kokoonpanossa 2 rumpalia)
Ari ”Kusti” Ahgren: rummut (kevät 1975-kesä 1975)
Kimmo Heikkilä: rummut (kesä 1975-talvi 1975)
Markku Backman: lyömäsoittimet [v. 1973 Love-singlen sessioissa]
Mauno ”Mane” Hyytiä: saksofoni [v. 1973 Unikuva-LP:n sessioissa]
Ari Pukkila: saksofoni [v. 1973 Unikuva-LP:n sessioissa]
Leena Wiehn: laulu [v. 1973 Unikuva-LP:n sessioissa]

45 1973 Love LRS 2013 Sanni Blue / Pääsky
LP 1973 Love LRLP 81 ERI ESITTÄJIÄ: ROCK & ROLL JUHLAA 5
Sanni Blue
45 1974 EMI 5E006-35032 Torstin Tanssi / Jäätelöprinsessa
LP 1974 Love LRLP 110 ERI ESITTÄJIÄ: ROCK & ROLL JUHLAA 5
Persialaisella Torilla
LP 1974 EMI/Odeon 5E062-35032 UNIKUVA
Unikuva / Sunny Blue / Jäätelöprinsessa / Tahdon Olla Kanssasi / Torstin Tanssi / Persialaisella Torilla / Syksy / Serenadi Huomiselle
LP 1990 Impulse IMP-901 ERI ESITTÄJIÄ: KYMIJOKIBEATS 1965-1981
Tahdon Olla Kanssasi
-- ennenjulkaisematon vuoden 1974 äänite --
CD 1991 Impulse CDIMP-913 ERI ESITTÄJIÄ: KYMIJOKIBEATS 2 - 1965-1991
Sanni Blue
4-CD 1994 Love LXCD 603 ERI ESITTÄJIÄ: ANNA MULLE LOVEE - 75 ROKKIA VUOSILTA 1967-1979
Pääsky
CD 1996 Love/Siboney LXCD 613 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: LOVE PROGE
Persialaisella Torilla
CD 1998 Love/Siboney LXCD 621A (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: LOVE PROGE 2
Sanni Blue
CD 2010 Rocket ROK-055 (uusintajulkaisu) UNIKUVA
Unikuva / Sunny Blue / Jäätelöprinsessa / Tahdon Olla Kanssasi / Torstin Tanssi / Persialaisella Torilla / Syksy / Serenadi Huomiselle
LP 2014 Shadoks Music ? (uusintajulkaisu) UNIKUVA
Unikuva / Sunny Blue / Jäätelöprinsessa / Tahdon Olla Kanssasi / Torstin Tanssi / Persialaisella Torilla / Syksy / Serenadi Huomiselle


SF-BLUES

Lehtiartikkeleita: Blues News 3/2002 (haastattelu)

> SF-Blues Wikipediassa: http://fi.wikipedia.org/wiki/SF-Blues

Katso myös: Pepe Ahlqvist / Heikki Silvennoinen / Jukka Tolonen

CD 2002 Pirkka-Hämeen Apina & Gorilla AGCD 02 SF-BLUES (AHLQVIST, LINDHOLM, SILVENNOINEN)
Heresy / A Little Bit Of Rock & Roll / Cryin' Won't Do You No Good / Walk Of Shame / Neighborhood Kid / Deep, Deep Love / In And Out / Finest Hour / Back To The Woods / Turn Around / Toon Town Rag / Dance Master / The Blues Is All Right
-- Pepe Ahlqvist: laulu/kitara/huuliharppu, Dave Lindholm: laulu/kitara, Heikki Silvennoinen: laulu/kitara, Mikko Löytty: basso, Jani Auvinen: rummut + Jukka Gustavson: Hammond B3 --
CDS 2005 Pirkka-Hämeen Apina & Gorilla ? Työlaulu
CDS 2005 Pirkka-Hämeen Apina & Gorilla ? Vanha Vaiva
CD 2005 Pirkka-Hämeen Apina & Gorilla AGCD 8 SF-BLUES (SILVENNOINEN, TOLONEN, AHLQVIST, KUUSTONEN): JOUTOMAILLA
Työlaulu / John Lee & B.B. / Vanha Vaiva / Suistoon / Soitan Sen Pois / Miehen Työ / Maanantai Boogie / Alle Jään / Karibia / Saarnaaja / Voodoota Ja Tupakkaa
CD 2007 Pirkka-Hämeen Apina & Gorilla AGCD 9 SF-BLUES (SILVENNOINEN, GUSTAVSON, AHLQVIST, RAITTINEN): BE CAREFUL!
Man - Be Careful! / Break Free / Rock And Roll Hootchie Koo / How Sweet Is My Sweet-Heart's Heartbeat / Freshing / Woman, Why? / Refugee / The Weight / Evil Mind / Blues In The Night / Good Blues / In A Wonderworld
-- Heikki Silvennoinen: laulu/kitara, Eero Raittinen: laulu, Jukka Gustavson: laulu/koskettimet, Pepe Ahlqvist: laulu/kitara/huuliharppu, Janne Rajala: basso/taustalaulu, Jani Auvinen: rummut/lyömäsoittimet --


SHADY'S BAND

CD 1994 Shady's SHADYCD 54 (omakustanne) SHADY'S BLUES
Your Sweet Red Roses Is Callin' Me / Shady's Blues / I've Never Been / She's My Nightmare
-- Esko "Ede" Mikkola: laulu/kitara, Jussi Kortman: basso, Kjell Kortman: rummut --


SHIRKERS

Mika Hoffren: laulu/huuliharppu
Marko Sallinen: kitara

CD 2008 MH01 (omakustanne) BOOGIEMAN
Too Hot / Bye Bye Birdy / Rolling / Good Luck / Frosty Soul / Sweet Home / Mean Man Blues / Hootchie Kootchie Man / Valehtele Vaan / Crying / Hear Me


SHOEBOX REVUE

Turkulainen rockabillyä ja rhythm'n'bluesia yhdistelevä yhtye.

Elina "Elli Maple" Railamaa: laulu
Henri Pirttimäki: kitara
Ari Sjöblom: kontrabasso
Olli Kokkinen: rummut

> Shoebox Revue Facebookissa: https://www.facebook.com/pages/Shoebox-Revue/280926941947367

Lehtiartikkeleita: Blues News 4/2012 (haastattelu)

CD 2011 Jungle TCB6363CD ERI ESITTÄJIÄ: HILLBILLY FLATBOX
Your Line Was Busy / Crazy Date / I Just Wanna Make Love To You / Tell Me, Tell Me / Nine Lives
45 2015 Goofin' GRSI 229 Stranded In The Jungle / Heartbreaking Blues
CD/10" LP 2016 Goofin' GRCD 6187/GRLP 61019 SHOEBOX REVUE
My Shoebox's Boss / 'Til The Well Runs Dry / Keep Your Hands On The Wheel / Nine Lives / Only Mama That'll Walk The Line / Stranded In The Jungle / Wild Wind Blows / I'm Gonna Tell My Mama / Wild Wild Young Men / Rough Lover / She'll Be Gone / Heartbreaking Blues / I Got A Rocket In My Pocket


SHOTGUN MATT & THE BLUESBUSTERS

Matti "Shotgun Matt" Ristimäki: laulu/huuliharppu
Kari Karpo: kitara
Pentti Solonen: piano
Marko Duus: kontrabasso
Reijo Juntunen: rummut

> Viralliset verkkosivut: http://koti.mbnet.fi/bluesfin/shotgun/shotgun_matt.htm

Katso myös: Crosshill / T. Leino Band / Sonny Boy Magnusson & the Acetones

CD 2003 omakustanne SHOTGUN MATT & THE BLUESBUSTERS
Tomorrow Night / Shake Your Boogie / Born Blind / Rock With Me / Rockin' Daddy / Yeah Yeah Baby / Going Down Slow / Keep Yourself / Come Back Baby / Standing Around Crying / Hustle Is On / Let Me Love You Babe


SIBERIAN BLUES HUSKIES / KARI "WOLF" HAAKANA & SIPERIAN BLUES HUSKYS

Pitkän linjan bluesmuusikoista koostuva helsinkiläisyhtye julkaisi debyyttialbuminsa lokakuussa 2006. Siberian Blues Huskiesin kantavina hahmoina ovat toimineet rumpali Kari Haakana sekä mm. Bar Room Preachers -yhtyeestä, Oiling Boilingin kokoonpanoista ja vakuuttavista Peter Green -tulkinnoistaan tuttu kitaristi Jouni Kallenautio.

Jouni Kallenautio: laulu/kitara
Taneli Tuovinen: laulu/kitara (2008-)
Davide Floreno: kitara (-2008)
Harry Finér: kitara/huuliharppu (keikkakokoonpanossa)
Juha Parviainen/Topi Karvonen/Petri Loikala: basso
Kari Haakana: rummut/lyömäsoittimet

> Siberian Blues Huskies MySpacessa: http://www.myspace.com/siberianblueshuskies

Katso myös: Kingston Mines Blues Gang / Slim Allan & the Aces / Tortilla Flat

CDS 2005 omakustanne KARI "WOLF" HAAKANA & SIPERIAN BLUES HUSKYS: Lazy Poker Blues / Same Old Blues
CD-EP 2006 SBH 001 (sis. kuvakannet) SIBERIAN BLUES HUSKIES: DOGGY STYLE
Tired Of My Day Job / I'm Leavin' / Drinkin' And Gamblin' / Blues Boy / Juicy Fruit / Feeling / One To Blame
-- Jouni Kallenautio: laulu/kitara, Davide Floreno: kitara, Juha "Käpy" Parviainen: basso, Kari Haakana: rummut + Toni Kortepohja: koskettimet --
CD 2008 Backbeat Records BBCD011 SIBERIAN BLUES HUSKIES: HARD CASE
Daydreamer Baby / If You Please / Hard Case / You Don't Love Me / Need To Be Alone / What's In That Box / Come Online / Refugee Of Your Love / Part-Time Teacher / Steal Another Piece Of My Heart / Carry The News
-- Taneli Tuovinen: laulu/kitara, Davide Floreno: kitara, Topi Karvonen: basso, Kari Haakana: rummut + Harri Taittonen: koskettimet, Matti Ristimäki: huuliharppu --
CD 2010 promo THE SIBERIAN BLUES HUSKIES FEATURING ANDREAS "BIG DOG" SCHERER (GERMANY): ICE-MELTING BLUES FROM HELSINKI, FINLAND
California Blues / Nothing's Gonna Be Alright / New Walking Blues / I Was Your Fool
-- Taneli Tuovinen: laulu/kitara, Jouni Kallenautio: laulu/kitara, Petri Loikala: basso, Kari Haakana: rummut + Andreas Scherer: laulu/huuliharppu, Jouni Snellman: koskettimet; äänitetty livenä Helsingin Mojo Clubilla v. 2009 --
CD-R 2012 omakustanne SIBERIAN BLUES HUSKIES WITH JIMMIE LAWSON: LIVE AT ALBERTIN KELLARI
Blow Wind Blow / Woke Up This Morning / It's Hot In Here / Forty Days And Forty Nights / Country Boy / Making Love Till The Afternoon / Hoochie Coochie Man / Need Your Love So Bad / Every Day I Have The Blues


HELENA SILTALA

1950-luvun alkupuolelta lähtien Ossi Aallon orkesterin laulusolistina toimineen Helena Siltalan (oik. Kronqvist, s. Helsingissä 20.7.1930) tapahtui hänen liityttyään Erik Lindströmin orkesteriin ja levytettyään Lindströmin säveltämät hittikappaleet "Pikku-Midinetti" (1957) ja "Ranskalaiset Korot" (1959). Singlellä Blue Master BLU 547 julkaistu "Ranskalaiset Korot" on kiistatta 1950-luvun vaikuttavin suomalaista alkuperää oleva swingblues-sävelmä ja -esitys.


HEIKKI SILVENNOINEN

> Viralliset verkkosivut: http://www.heikkisilvennoinen.com
> Heikki Silvennoinen Wikipediassa: http://fi.wikipedia.org/wiki/Heikki_Silvennoinen
> Heikki Silvennoinen MySpacessa: http://www.myspace.com/heikkisilvennoinen

Lehtiartikkeleita: Blues News 2/2009 (haastattelu)

Katso myös: Frendz / Q Stone / SF-Blues / Thanx

CDS 1992 WEA 4509-90200-2 (sis. kuvakannet) So Hard To Leave, So Hard To Stay / Poor Little Girl / There's A Wall
CDS 1992 WEA 4509-91110-2 (sis. kuvakannet) You Run / Let Me Fall
LP/CD 1992 WEA 4509-90160-1/WEA 4509-90160-2 MATURE AND COOL
Poor Little Girl / I Will Wait For You / Outside Woman Blues / Let Me Fall / Lucky / You Run / There's A Wall / So Hard To Leave, So Hard To Stay / Dead Man At Dawn / Mature & Cool / World Of Love
-- Heikki Silvennoinen: laulu/kitara, Markku Petander: kitara, Timo Kahilainen: koskettimet, Max Tabell: koskettimet, Lucjan Czaplicki: saksofoni, Jarmo Lehtonen: trumpetti, Veli-Pekka Niemi: trumpetti, Jyrki Niemi: pasuuna, Jari Heino: basso, Juuso Nordlund: basso, Mikko Löytty: basso, Anssi Nykänen: rummut, Sakari Löytty: rummut, Toni Lähteenmäki: taustalaulu, Kikka Laitinen: taustalaulu --
CDS 1997 WEA 0630-19061-2 (sis. kuvakannet) Don't / Fire
CDS 1997 WEA PRCD 795 (promo) Sun Don't You Shine / S.W.L.A.B.R.
CD 1997 Profile PROCD-022 ERI ESITTÄJIÄ: POPLAULAJAN SUNNUNTAI
Maa On Niin Kaunis (virsi 30)
CD 1997 ÄKT 1997 (promo) ERI ESITTÄJIÄ: BONUS CD 7 - FINNISH ROCK
Don't
CD 1997 WEA 0630-19049-2 BOBCAT
Lover Tonight / Fire / Don't / Singing The Blues / Sun Don't You Shine / Aurora / I Wanna Know For Shure / S.W.L.A.B.R. / We'll Carry On / Bobcat / Lovin' One / Come Together
-- Heikki Silvennoinen: laulu/kitara, Jarmo Nikku: kitara, Timo Kahilainen: koskettimet/urut, Jouko Laivuori: urut, Mikko Rintanen: koskettimet/urut, Harri Rantanen: basso, Anssi Nykänen: rummut, Mongo Aaltonen: lyömäsoittimet, Ona Kamu: taustalaulu, Anna-Mari Kähärä: taustalaulu --
CDS 1999 WEA 3984-27325-2 (sis. kuvakannet) Magic Carpet Ride / Way Too Long
CD 1999 WEA 3984-27427-2 SWEET SURRENDER
Magic Carpet Ride / Sweet Surrender / Born Under A Bad Sign / Way Too Long / Politician / Down Hearted Man / To Me / Gimme Something Else / The River / In No Time At All / All Dressed Up / Flesh And Bone
-- Heikki Silvennoinen: laulu/kitara/koskettimet, Jarmo Nikku: kitara, Olli Haavisto: pedal-steel, Harri Rantanen: basso/taustalaulu, Anssi Nykänen: rummut, Mongo Aaltonen: lyömäsoittimet, Toni Lähteenmäki: taustalaulu, Hanna Silvennoinen: taustalaulu --
CD 1999 Pirkka-Hämeen Apina & Gorilla Oy # BLUES BLUE SKY
Steady Rollin' Man / Strange Brew / Blow Wind Blow Wind / Behind The Bars / Sitting On Top Of The World / The Bear / Angel So Blue / Blues Stay Away / Walkin' Man Blues / Spoonful / Little Rachel / All Your Love / I Loved Another Woman / Sleepy Time / Blues Blue Sky
-- Heikki Silvennoinen: laulu/kitara, Jarmo Nikku: kitara, Harri Rantanen: basso, Anssi Nykänen: rummut, Ninni Poijärvi: taustalaulu/viulu, Susanna Hietala: taustalaulu --
CD 2003 Pirkka-Hämeen Apina & Gorilla Oy AGCD 07 MIEHET KAATUU
Viimeinkin / Matkamiehen Tie / Suhdetoimintaa / Lukua / Henkiin Jään / Kuuleeko Taivas / Miehet Kaatuu / Rokuliin / Vuosi Nolla / Poistukaa
-- Heikki Silvennoinen: laulu/kitara, Jouko Laivuori: koskettimet, Okke Komulainen: koskettimet, Harri Rantanen: basso/taustalaulu, Anssi Nykänen: rummut, Mongo Aaltonen: lyömäsoittimet, Toni Lähteenmäki: taustalaulu, Hanna Silvennoinen: taustalaulu --
CD 2010 Pirkka-Hämeen Apina & Gorilla Oy AGCD 12 PEACE OF MIND
I'm Gonna Fight / Open Up Your Heart / I'm Gonna Change My Life / Stranger's Land / I'll Fly Away / So Sad / I Sold My Home / Four Thousand Miles / Shine
-- Heikki Silvennoinen: laulu/kitara/koskettimet, Kari Luukkonen: koskettimet, Okke Komulainen: koskettimet, Jukka Perko: saksofoni, Harri Rantanen: basso, Janne Rajala: basso, Anssi Nykänen: rummut, Jani Auvinen: rummut, Mamba: lyömäsoittimet + Pia Bos, Johanna Försti, Marika Tuhkala: taustalaulu --
CD+DVD 2016 Tuohi THC-005 ERJA LYYTINEN & HEIKKI SILVENNOINEN: LIVE 2016
CD: Baking Song / The River / You Should Know / Silloin Nyt Aina / Love Laboratory / Sun Don't You Shine / I Can't Hold Out / Four Thousand Miles / Pohjoinen Jää / Rakastatko Vielä Kun On Ilta / Have You Ever Loved A Woman / Crossroads / Singing The Blues / Rock Steady / I Loved Another Woman
DVD: Baking Song / The River / You Should Know / Silloin Nyt Aina / Love Laboratory / Sun Don't You Shine / I Can't Hold Out / Four Thousand Miles In Gm / Pohjoinen Jää / Rakastatko Vielä Kun On Ilta / Have You Ever Loved A Woman / Crossroads / Don't Let A Good Woman Down / Singing The Blues / Rock Steady / I Loved Another Woman
-- Erja Lyytinen: laulu/kitara, Heikki Silvennoinen: laulu/kitara, Harri Taittonen: koskettimet/Hammond-urut, Juha Verona: basso, Kai Jokiaho: rummut --
CD 2016 Ramasound RAMA0416 ERI ESITTÄJIÄ: DYLAN SUOMEKSI
Samaan Aikaan Naapurissa


SILVERY

Jyväskylässä vuonna 1966 perustettu stemmalaulantaan huolella panostanut kokoonpano esiintyi vuosina 1966-68 kymmenkunta kertaa televisiossa, ensimmäisen kerran ohjelmassa 'Valmiina...Pyörii'. TV-esiintymisten ohella Silvery toimi myös säestysyhtyeenä mm. Anki Linqvistille ('Ankin Aikakone' -kiertue, jolla oli mukana myös Georg Dolivo, Ismo Sajakorpi sekä ruotsalainen Baby Grandmothers), Arto Sotavallalle, Jukka Kuoppamäelle sekä Sammy Babitzinille. Alkuperäinen kokoonpano hajosi syksyllä 1968 kolmen jäsenen mennessä armeijaan. Uusi miehitys toimi vielä vuoden verran osallistuen mm. Yleisradion järjestämiin popyhtyeiden suomenmestaruuskilpailuihin, joissa se sijoittui toiseksi lappeenrantalaisen Kopet-yhtyeen jälkeen. Alkuperäinen Silvery kokoontui 1990-luvun alussa uudestaan Jyväskylässä järjestettyyn 'Yes Sir' -tapahtumaan ja on sittemmin tehnyt myös uusia levytyksiä.

Pertti Valtonen: laulu (1966-68)
Veikko Nyberg: kitara/laulu (1966-68)
Rauno "Roope" Julin: kitara/laulu (1968-69)
Aarno "Palle" Yliselä: koskettimet/laulu (1966-69)
Sakari Jousenkylä: basso/laulu (1966-68)
Jussi Kauppinen: basso (1968-69)
Pekka "Vando" Suvanto: rummut/laulu (1966-69)

45 1991 Riski Records RIS-SG-01 (sis. kuvakannet) Taas Sataa / Kaukana
-- Pertti Valtonen: laulu, Vando Suvanto, rummut/laulu, Veikko Nyberg, kitara/laulu, Sakari Jousenkylä: basso/laulu, Aarno Yliselä, koskettimet/laulu --
CD 1995 Riski Records RIS CD 001 SILVERY: POPPARIN PALUU
-- Pertti Valtonen: laulu, Vando Suvanto, rummut/laulu, Veikko Nyberg, kitara/laulu, Aarno Yliselä, koskettimet/laulu + Jussi Niemi: kitara, Risto Närhi: koskettimet, Sakari Jousenkylä: basso/taustalaulu --
CD 1998 Siboney SIBCD 10 ERI ESITTÄJIÄ: JEE JEE JEE - SUOMI-ROCKIN ARKISTOAARTEITA
There's No Other (Like My Baby)
-- äänitetty 5.1.1966 tv-ohjelmaan "Valmiina...Pyörii" --
2-CD 1998 NOS Records NOSCD 001 ERI ESITTÄJIÄ: NIGHTS OF THE SIXTIES - POP-MUSIIKIN 1960-LUKU JYVÄSKYLÄSSÄ
SILVERY (1. kokoonpano): California Dreamin' / Omistettu Sulle Jota Rakastan / My World / Bang, Bang / You Keep Me Hangin' On / SILVERY (2. kokoonpano): Everydays / Take Me For A Little While / Good Times, Bad Times / Help
-- Yleisradion Keski-Suomen alueradion nauhoituksia vuosilta 1966-1969 --
CD 2003 Riski Records RISCD 003 SILVERY: MYÖHÄSSÄ TAAS
Merta Edemmäs / Myrkkyä / Myöhässä Taas / Päivät Ilman Sinua / Kesytetty Sankari / Peitetarinaa / Pienet Murheet / Vähitellen Pimeää / Ennen Oli / Päiväuni / Maailma Muuttuu
-- Vando Suvanto: laulu/rummut/kitara, Veikko Nyberg: kitara/basso/laulu, Aarno Yliselä: koskettimet/laulu --
CD 2005 Riski Records RISCD 009 PALLE, SILVERY-HEMMOT JA YSTÄVÄT: KAPPALE ELÄMÄÄ
Vähän Kerrallaan / Kappale Elämää / Kesytetty Sankari / Lähtö / Aamulla / Kevät / Leipää Viinii / Hanurista / Syksyn Aavistus / Maailman Ääriin / Ei Kai Haittaa / Chez Mimi
CD 2008 Riski Records RISCD 012 ANKI JA SILVERY: LIVE AT PERUNKA BEAT 2.8.2003 - JÄLLEENNÄKEMINEN 35 VUODEN JÄLKEEN
Jos Nyt Menet Pois / Until It's Time For You To Go / Sunny / Country Girl / All My Trials / Synnyin Kohdussa Tuulen / Jag vill Tacka Livet / Cottonfields / Those Were The Days / Höstvisa


SININEN RYTMILUU / TÖRRÖ JA SININEN RYTMILUU

Suomenkielistä bluesia esittävän Sininen Rytmiluu -yhtyeen kitaristi-laulaja Timo Tapaninen vaikutti vuosina 1986-1990 Popedassa. Lisäksi hän keikkailee ja levyttää rumpali Jani Pethmanin kanssa suomiblues-duossa Törrö & Pethman.

Katso myös: Törrö & Pethman

45 1991 T.T. Musiikki TÖRRÖ-1 TÖRRÖ JA SININEN RYTMILUU: Kaleeriorja / Kaupunkiin
CD 1991 T.T. Musiikki TTMCD 1 TÖRRÖ JA SININEN RYTMILUU: PUUHEVOSTEN MAA
Hehkumme Haavoilla / Kaleeriorja / Kapselilaulu / Kaupunkiin / Marja / Minä Ja Kapteeni Brown / Mun Blues / Nelostiellä Hesaan / Puuhevosten Maa / Pystybaarin Ruusu / Sininen Huone
CDS 1994 Sonet 8558742 SININEN RYTMILUU: Jumalan Pienet Tietokoneet / Tasapäistetään
CDS 1995 T.T. Musiikki CDS01 SININEN RYTMILUU: Kelluva Koti / Kuka Varasti Geenipankin / Vihreällä Joella
CDS 1995 Top TOPCD 1012 SININEN RYTMILUU: Kävelen Auringossa / Vihreällä Joella
CD 1995 Top TOPCD-1013 SININEN RYTMILUU: PIMEYTTÄ JA VÄRIÄ
Aivan Tavallinen Arkipäivä / Helena / Kenraali Heil / Musta Mies Ja Kitara / New orleans / Pimeyttä Ja Väriä / Salainen Maailma / Sininen Huone / Tanssihuoneisiin / Vieras Vierelläin / Vihreällä Joella


TUULA SIPONIUS

Vuoden 1958 hitistä "Iloinen Amsterdam [-Tulpen Aus Amsterdam-]" tunnettu Tuula Siponius levytti vuonna 1957 parikin swing-pitoista singleä: "Persialaisella Torilla [-In A Persian Market-]" / "Karavaani [-Caravan-]" (Decca SD 5386) ja "Poco-Poco-Pocola" / "Rum And Coca-Cola" (Decca SD 5410).


TIITTA SIPPONEN & THE SATURDISTS

1960-luvun lopulla vaikuttanut puhaltimilla varustettu underground-yhtye tulkitsi Nuoren Voiman Liiton julkaisemalla Nuori Voima -EP:llä mm. The Cascadesin vuoden 1963 hittiä "Fallen Rain" (= Rhythm Of The Rain).

Tiitta Sipponen: laulu
Erkki Sipponen: piano
Timo Kettula: huilu/alttosaksofoni
Kari Oksanen: tenorisaksofoni
Jarmo Ahlgren: trumpetti
Matti Tuomela: trumpetti
Jarmo Vanninen: kitara
Petri Lehikoinen: basso
Pekka Jokinen: rummut

EP 1969 Nuori Voima NV-1 ERI ESITTÄJIÄ: NUORI VOIMA
Joutsenlampi / Fallen Rain


AKI SIRKESALO

Aki (Pekka Antero) Sirkesalo (s. 25.7.1962 Toijalassa - k. 26.12.2004 Khao Lakissa, Thaimaassa) ylsi ensimmäisen Naamiot-yhtyeensä kanssa Rockin SM-kilpailujen finaaliin, mistä hän jatkoi uraansa Raine Salon kanssa perustamassaan Giddyupsissa. Yhtyeen kitaristin Sami Saaren houkuttelemana hän siirtyi vuonna 1990 doowop-kokoonpanoon Veeti & the Velvets. Tammikuussa 1995 julkaistusta, soulahtavaa rockia sisältäneestä debyyttialbumista 'Mielenrauhaa' lähtien Sirkesalo keskittyi omaan suomenkieliseen soolouraansa.

> Viralliset verkkosivut: http://akisirkesalo.com
> Aki Sirkesalo Wikipediassa: http://fi.wikipedia.org/wiki/Aki_Sirkesalo

Katso myös: Veeti & the Velvets

45 1994 Epic 660589-7 Hikinen Iltapäivä / Marvin Gaye
CDS 1994 Epic 660589-1 (sis. kuvakannet) Hikinen Iltapäivä / Marvin Gaye
CDS 1994 Epic 660848-1 (sis. kuvakannet) Mustankipee
CDS 1994 Epic 661173-1 (sis. kuvakannet) Naispaholainen
CDS 1995 Epic 662013-1 (sis. kuvakannet) Sä Jaksat Tanssii (aamuun asti mix) / Sä Jaksat Tanssi (albumiversio)
45 1995 Epic 662291-7 Pelkkää Kuvitelmaa (radio edit) / Hikinen Iltapäivä (Radiomafia live)
12" 45 1995 Columbia 662013-6 Sä Jaksat Tanssii (aamuun asti mix) / Sä Jaksat Tanssii (albumiversio)
CD-EP 1995 Epic 662291-2 (sis. kuvakannet) PELKKÄÄ KUVITELMAA
Pelkkää Kuvitelmaa / Mielenrauhaa (albumiversio) / Hikinen Iltapäivä (Radiomafia live) / Pelkkää Kuvitelmaa
CD 1995 Epic 478414-2 MIELENRAUHAA
Mielenrauhaa / Iho Muistaa / Naispaholainen / Miehen Täytyy / Marvin Gaye / Mustankipee / Vieläkö Sun Omenapuusi Kasvaa / Koti-ikävä / Hikinen Iltapäivä
CD 1995 Epic 478414-9 (erikoispainos) MIELENRAUHAA
Pelkkää Kuvitelmaa / Mielenrauhaa / Iho Muistaa / Naispaholainen / Miehen Täytyy / Marvin Gaye / Mustankipee / Sä Jaksat Tanssii (aamuun asti mix) / Vieläkö Sun Omenapuusi Kasvaa / Koti-ikävä / Hikinen Iltapäivä / Kun Musiikki Soi / Sä Jaksat Tanssii / Sileää Pintaa / Vieläkö Sun Omenapuusi Kasvaa (toosa auki mix) / Hikinen Iltapäivä (Radiomafia live)
CDS 1996 Epic 663288-1 (sis. kuvakannet) Missä Betoni Kasvaa / Missä Betoni Kasvaa (radio edit)
CDS 1996 Epic 663695-1 (sis. kuvakannet) Kiire
CDS 1996 Epic 663718-1 (sis. kuvakannet) Seksuaalista Häirintää / Mikään Ei Muutu
CD 1996 Epic 485451-2 AIKA
Aika / Kiire / Seksuaalista Häirintää / Leijailen / Missä Betoni Kasvaa / Toulambe Laulaa / Lemmen Jättiläinen / Heitätkö Avaimen / Se Oikea / Tämä Kaupunki / Suuri Sydän Ja Käärmeen Kieli
CDS 1997 Epic 664201-2 (sis. kuvakannet) Heitätkö Avaimen / Suuri Sydän Ja Käärmeen Kieli / Heitätkö Avaimen (live)
CDS 1998 Epic 665852-1 (sis. kuvakannet) Äiti
CDS 1998 Epic 666169-1 (sis. kuvakannet) Punatukkainen
CDS 1998 Epic 666169-2 (sis. kuvakannet) Punatukkainen (radio edit) / Minerva / Punatukkainen
CDS 1998 Epic 666340-1 (sis. kuvakannet) Kissanainen (radio edit) / Kissanainen (albumiversio)
CDS 1998 Epic SAMPCS-6088 (promo) Pikkuihminen
CDS 1998 Epic SAMPCS-6586 (promo) Mykkäkoulu
CD 1998 Epic 492614-2 KISSANELÄMÄÄ
Sanat / Mä Tuun Kotiin / Punatukkainen / Kissanainen / Minerva / Äiti / Halu Hyvään / Kun Nainen Haluaa / Mykkäkoulu / Eksyin Suudelmaan / Pikkuihminen
CDS 1999 Epic SAMPCS-7091 (promo) Mä Tuun Kotiin
CDS 1999 Epic SAMPCS-81371 (promo) AKI SIRKESALO & KOIRAMIEHET FEATURING MICHAEL MONROE: Liisan Koira
CDS 2000 Epic 670504-2 (sis. kuvakannet) Helena (originaali radioversio) / Helena (popradioversio) / Helena (soundfreak radio mix)
CDS 2001 Epic SAMPCS-101 101 (promo) Tule Mun Luo
CDS 2001 Epic SAMPCS-10527 (promo) Talismaani
CDS 2001 Epic 670807-2 (sis. kuvakannet) Senat Sakaisin (radio edit) / Senat Sekaisin (filter house mix) / Senat Sakaisin (albumiversio)
CDS 2001 Epic 670853-2 (sis. kuvakannet) Enkeleitä Onko Heitä (radio edit) / Enkeleitä... (filter house mix) / Enkeleitä Onko Heitä (albumiversio)
CDS 2001 Blue Media BMCD-001 (sis. kuvakannet) AKI SIRKESALO & JYRKI NISKANEN: What A Wonderful World
CD 2001 Epic 501898-2 ENKELEITÄ ONKO HEITÄ
Senat Sakaisin / Enkeleitä Onko Heitä / Helena / Tule Mun Luo / Hehkuvaa Laavaa / Kitara / Jouten / Sikamakee / Talismaani / Laihat Lauseet / Suu Selittää / Enkeleitä...
CDS 2002 Epic 672681-1 (sis. kuvakannet) Melkein Onnellinen
CDS 2002 Epic 673121-1 (sis. kuvakannet) Toijalan Takana
CD 2002 Epic 508261-2 (kokoelma) HALUTUIMMAT
Melkein Onnellinen / Naispaholainen / Punatukkainen / Kissanainen / Tule Mun Luo / Enkeleitä Onko Heitä / Mustankipee / Marvin Gaye / Mykkäkoulu / Helena / Pelkkää Kuvitelmaa / Seksuaalista Häirintää / Hikinen Iltapäivä / Mä Tuun Kotiin / Mielenrauhaa / Mikään Ei Muutu / Aika / Toijalan Takana
CDS 2004 Capitol 7243 867675 2 3 (sis. kuvakannet) Mullonikäväsua
CD 2005 EMI Finland SANASTA MIESTÄ
Parempaa Aikaa / Mullonikäväsua / Turistit / Hiljennä, Siiri / Telepatiaa / Kun Rakkaus Sanoo Stop / Haava / Remontti / Sanansa Mittainen Mies / Mene Pois / Tule Nyt
2-CD 2006 EMI Finland (kokoelma) 30 UNOHTUMATONTA LAULUA
Hikinen Iltapäivä / Mustankipee / Naispaholainen / Pelkkää Kuvitelmaa / Mielenrauhaa / Marvin Gaye / Sä Jaksat Tanssii / Missä Betoni Kasvaa / Seksuaalista Häirintää / Heitätkö Avaimen / Kiire / Leijailen / Kissanainen / Pikkuihminen / Äiti / Punatukkainen / Mä Tuun Kotiin / Mykkäkoulu / Helena / Enkeleitä Onko Heitä / Senat Sakaisin / Tule Mun Luo / Talismaani / Melkein Onnellinen / Toijalan Takana / Mysteriet (Mysteeri) / Mullonikäväsua / Turistit / Parempaa Aikaa / Tule Nyt


SIR HENRIK'S HOT SHOTS

Katso: Hot Shots


EMILIA SISCO

Katso myös: Tap Jelly Blues Band

CD-EP? 2015 Q-Records # (sis. kuvakannet) EMILIA SISCO WITH HELGE TALLQVIST AND HIS BAND
I Loved Another Woman / I Got What It Takes / I'll Get You Too / Rocket 88 *
-- Emilia Sisco: laulu, Helge Tallqvist: huuliharppu, Konstantin Kovalev: kitara/laulu*, Tom Nyman: basso, Jupe Litmanen: rummut --


HARRI SISSALA / SOUL-SISSALA

Helsinkiläistynyt laulaja, huuliharpisti ja viulisti Harri Sissala vaikutti vuosina 1967-70 hämeenlinnalaisessa Eternal-bändissä. 1970-luvulla hän oli mukana Peuhu-nimisessä kansanmusiikkiyhtyeessä ja 1980-90 -luvuilla mm. Hämeenlinnan Kaupunginorkesterissa, Vantaan Orkesterissa sekä Zelo-yhtyeessä. Soul-Sissala -nimellä ilmestyneen omakustanteen lisäksi hän on levyttänyt 5 raidan cd:n urkuri Saara Eskolan kanssa sekä julkaissut runoalbumin "Eksistenssi - Musiikkirunoja".

> Viralliset verkkosivut: http://www.soulsissala.fi

CDS 200? SBS 5213 (omakustanne) SOUL-SISSALA SINGS BLUES AND SOUL
Bright Lights Big City / Hoochie Coochie Man / (Sittin' On) The Dock Of The Bay
-- Harri Sissala: laulu/huuliharppu, Tim Blacksmith: kitara, Antti Teinilä: basso, Timo Valkamo: rummut --


JP SIVONEN

Katso myös: Tap Jelly Blues Band

CD 2007 Back Beat BBCD 007 BLUEGASM
Introduction / No Good Luck / Like A King / I’m A Little Red Devil / Nobody Loves Me Like I Do / Like An Easy Rider / Oh Sweet Finland (What Is Wrong In This World) / Revolution / Last Patriots Blue Groove / Ending


LEILA SJÖSTRÖM

1950-luvulla vaikuttaneen Sing Song Sisters -laulutrion (mm. "Nisse-Polkka") jäsen Leila Sjöström levytti sooloartistina vuonna 1956 kelpo cover-version Boyd Bennettin hitistä "Seventeen" eli suomeksi "Seitsemäntoista" (Star WS 626/Star WEP 07).


SKYBIRD / SHAKIN' SKYBIRDS

Vuonna 1997 perustettu helsinkiläis-espoolainen gospelblues-yhtye The Shakin' Skybirds jalostui 2000-luvulle tultaessa suomenkieliseen soulgroove- funk- ja jazz-pohjaiseen gospeliin ja lyhensi samalla nimensä Skybirdiksi.

Elina Vaittinen: laulu
Ilkka Hammo: kitara
Kimmo Mustonen: koskettimet
Jouni Juntunen: saksofoni/huuliharppu
Jari Hautio: basso
Heikki Rusama: rummut
+ Jussi Junttila: saksofoni
Pietari Junttila: pasuuna
Antero Suvilaakso: trumpetti
Tuomo Huhdanpää: lyömäsoittimet

> Viralliset verkkosivut: http://www.skybird.info

CDS 2000 omakustanne Odotan / Skybird / Turvapaikka
CDS 2001 omakustanne Uskollinen Ystävä
CD 2001 Triola TRIO-002 ERI ESITTÄJIÄ: KÄYNTIKORTTI SUOMIGOSPELIN MAAILMAAN 2
Odotan Herraa
CD 2004 omakustanne USKOLLINEN
Tulethan / Odotan / Viima / Aamu / Johdatusta / Leijailen / Uskollinen / Karuselli / Ainoa / Sarastaa


SKY DEE & THE DEMONS

Vuonna 2008 perustettu "urku-kitara –vetoista garagerockia ja autotallisoulia" esittävä helsinkiläisyhtye. Bändin jäsenistä Halttunen ja Turunen vaikuttivat myös yhtyeessä Kino Lux, jonka loppuvaiheen kokoonpanoon kuului myös Sky Dee. Lisäksi Sky Dee ja kitaristi Jutila soittivat aiemmin Housewife's Choice -nimisessä orkesterissa. Rumpali Haikonen on puolestaan ennättänyt soittaa mm. punkia Ne Luumäet- ja Pojat-yhtyeissä.

M. "Sky Dee" Kykkänen: laulu
Jari Turunen: basso
Jukka Halttunen: urut/sähköpiano
Petri Jutila: kitara
Juha Polenius (2008-10): rummut
Pasi Paksuniemi (2012-13): rummut
Kaide Haikonen (2013-): rummut

> Sky Dee & The Demons MySpacessa: http://www.myspace.com/skydeeandthedemons

Lehtiartikkeleita: Blues News 3/2013 (haastattelu)

CD-EP 2008 Stupido Twins STUPIDO 087 (sis. kuvakannet) SKY DEE & THE DEMONS (VOL. 1)
Evil Eye / Jackpot Woman / The Furious Few / Stupid Man
CD-EP 2009 Stupido Twins STUPIDO 091 (sis. kuvakannet) SKY DEE & THE DEMONS, VOL. 2
Far Out Weekend / Dig Up Your Bones / Bombey Happy Motoring / Sky Dee Racing Team
2-CD 2009 Stupido Twins TWIN CD 101 (kokoelma; promo) ERI ESITTÄJIÄ: STUPIDO 20
Stupid Man / Jackpot Woman
CD-EP 2011 Stupido Twins STUPIDO 097 (sis. kuvakannet) SKY DEE & THE DEMONS, VOL. 3
Jungle Fever / Vampire / Noodles / There Is A Downtown
CD 2013 Stupido TWINCD139 JUST LIKE THAT
Dolores / Deep Lake Motel / Just Like That / Free To Fall / Gonna Set The House Ablaze / Farmer's Daughter And A City Slicker / Jackpot Woman / Concorde / The Monkey Climb / Make A Deal Tonight / Rock'n'Roll / Come Home With Me


SKY WINGS

Bluesin ja rhythm'n'bluesin parissa viihtyvä turkulaiskokoonpano syntyi Nite Time Jumpersissa kitaraa soittaneen Ari Kankareen, laulaja-lauluntekijä Risto Hämäläisen sekä rock'n'roll-kuvioista löytyneen Jukka Nurmen toimesta talvella 1998. Muutaman ensimmäisen toimintakuukautensa ajan bändi kulki nimellä The Sky Kings. Vuoteen 2000 saakka yhtyeen solistina toiminut "Hämis" Hämäläinen on myös tehnyt suomenkielisiä soololevyjä vuodesta 1993 lähtien sekä vaikuttanut bändeissä Booger Harp ja Harp'n'Soul.

Risto Hämäläinen: laulu/huuliharppu [Sky 1, TCB 10101]
Eddy Karlsson: laulu (2000-)
Ari Kankare: kitara
Seppo Wahl: koskettimet (2000-)
Antti Mäkiranta: huuliharppu
Jukka Nurmi: kontrabasso
Markku Tuomi: rummut [Sky 1, TCB 10101]
Henry Valanne: rummut

Lehtiartikkeleita: Blues News 6/2003 (haastattelu)

CD 1999 Sky 1 FLY WITH THE SKY WINGS
I Hear You Knockin' / Party Girl / The Reaper / Brother John's / T-Bone Boogie
-- Risto Hämäläinen: laulu, Ari Kankare: kitara, Antti Mäkiranta: huuliharppu, Jukka Nurmi: kontrabasso, Markku Tuomi: rummut --
CD 2000 Jungle TCB 10101 CD THE RIGHT THING
Oh Babe / The Right Thing / Wandering Ways / Till The End Of Time / Too Late / Tell Me Why
-- Risto Hämäläinen: laulu, Ari Kankare: kitara, Antti Mäkiranta: huuliharppu, Seppo Wahl: koskettimet, Jukka Nurmi: kontrabasso, Markku Tuomi: rummut + Tapani Kärnä: saksofoni --
CD 2002 Hogfarm Int. 004 THE SKY WINGS
Abracadabra / Turn Your Damper Down / Cadillac Baby / Naggin' Little Mama / The Hustle Is On
-- Eddy Karlsson: laulu, Ari Kankare: kitara, Seppo Wahl: piano, Antti Mäkiranta: huuliharppu, Jukka Nurmi: kontrabasso, Markku Tuomi: rummut, Henry Valanne: rummut + Pete Viitala: saksofoni [2] --
CD 2003 Hogfarm Int. HOG 010 SPECIAL EDITION
Is You Is Or Is You Ain't My Baby / One More Drink / You Came A Long Way From St. Louis / It's Obadacious / Just Got Lucky / Baby I Don't Care / Train Time / I Believe I'm In Love / The Lonely One / The Real Hard Way / Hop In / Annat Ymmärtää
-- Eddy Karlsson: laulu, Ari Kankare: kitara, Seppo Wahl: piano, Antti Mäkiranta: huuliharppu, Jukka Nurmi: kontrabasso, Markku Tuomi: rummut, Henry Valanne: rummut + Rami Soini: kontrabasso [8, 11]; numeroitu 200 kpl painos --
CD 2003 Hogfarm Int. HOG 012 KNEE-DEEP IN BIZNESS
Turn Your Damper Down (long version) / Knee-Deep In Bizness / A Good Girl Is Hard To Find / I Believe I'm In Love / Just Got Lucky / Is You Is Or Is You Ain't My Baby / Baby I Don't Care / Hop In / You Came A Long Way From St. Louis / Certainly All / The Real Hard Way / The Lonely One / Train Time / One More Drink
-- Eddy Karlsson: laulu, Ari Kankare: kitara, Seppo Wahl: piano, Antti Mäkiranta: huuliharppu, Jukka Nurmi: kontrabasso, Markku Tuomi: rummut, Henry Valanne: rummut + Rami Soini: kontrabasso [2, 3, 4 & 8], Pete Viitala: saksofoni [1] --


SLEEPWELLERS

Noin vuodesta 2005 lähtien toiminut porvoolainen rhythm'n'blues-kokoonpano, jonka keikkasetti muodostui alkuvaiheissa pääosin Dr. Feelgoodin ja Piratesin tuotannosta, mutta ajan saastossa ohjelmistoon on lisätty myös runsaasti omaa materiaalia. Bändin solisti Pasi Siltakorpi vaikutti aikaisemmin mm. Zetor-yhtyeessä.

Pasi Siltakorpi: laulu/kitara
Markku Räty: kitara
Ari Siltakorpi: basso/taustalaulu
Thomas Törnroos: rummut

> Viralliset verkkosivut: http://www.sleepwellers.com
> Sleepwellers MySpacessa: http://www.myspace.com/sleepwellers

CD 2008 Edultron/Sleepwellers SLEEPW-01 EVERY SCAR TELLS A STORY
Half Empty/Half Full / Every Scar Tells A Story / Night Drive Trip / Don't Break The Rules (Just Bend A Bit) / Mixed Signals / Maximising Blue / No Way This Way / Engine Roams
CD 2009 Edultron/Sleepwellers SLEEPW-02 MOTHER OR A DODO?
Mother Or A Daughter? / Night Vision / I Will Follow / About The Blues / B77 / Emptier Than Emptiness / No Panic In Paradise / My Home Town
CD 2010 Edultron/Sleepwellers SLEEPW-03 CHECK WHAT YOU GET
Wake Up, Make Up / The Prettiest Girl Ever Seen / Faceboogie Woogie / No Smoke But Lots Of Fire / Get It Down / Best Chefs Are Off On Sunday / You Forever / Am I The Man? / Check What You Get / Troubles With The Eights / Lying Tears
CD 2011 Edultron/Sleepwellers SLEEPW-04 NEW TRICKS FOR OLD BRICKS
Travelling Man / Have A Little Fun / Dogs' Night / Idiot As A Friend / Love On Leave / Sounds Like Blues / Mother Or A Daughter / Waiting For The Big Time / Google Me / One Less
-- Pasi Siltakorpi: laulu/kitara, Markku Räty: kitara, Ari Siltakorpi: basso/laulu, Fokke Forsman: rummut + Kari 'Good Rockin' Kempas: huuliharppu, Martin Andersson: urut, Juha Näri: banjo --
CD 2014 Edultron/Sleepwellers SLEEPW-06 EXTENDED PLAY
Woman Online / Flashback / Susikoski Walk / Workday / Bed Of Bones / Sharp Shit / Over 12 Bars Of Blues
-- Pasi Siltakorpi: laulu/kitara, Markku Räty: kitara, Ari Siltakorpi: basso/laulu, Fokke Forsman: rummut + Mikko Kataja: koskettimet --


SLIDESHAKER

Vahvasti Jon Spencer Blues Explosionin vaikutuksen alaisuudessa vuonna 2000 syntynyt kuopiolainen punkblues-yhtye.

Heikki Savolainen: laulu/kitara
Arttu Keski-Orvola: kitara
Jani Korhonen: rummut

> Viralliset verkkosivut: http://www.slideshaker.com

EP 2002 Legal Records LEGAL REC. 004 (sis. kuvakannet) THE SLIDESHAKER
Bored To Act / Esso Head / High 75 / Jail Bait Blues
CD 2002 Myrmecoleo Recors MLR-006 (Japani) ERI ESITTÄJIÄ: RAWK'N'ROLL REVOLUTION
Dollar Eyes
CD 2003 DBS Records # HOTWIRED SOUL
Big Thick Love / Beware / Backseat Heat / Hell Of A Love / Dollar Eyes / One Trick Pony / Brother James / Entertainer / Out Of My Head / Jail Bait Blues
-- lisäksi Tomi Kosonen: saksofoni kappaleilla 'Beware' ja 'Entertainer', Roni Martin: farfisa kappaleella 'Backseat Heat' ja Rauli Rantanen: bongot kappaleella 'Hell Of A Love' --
CD 2003 Sue CD 4 ERI ESITTÄJIÄ: SUE CD 4
Backseat Heat
45 2004 Weera WEERA-02 (sis. kuvakannet) No Time To Lose / Son Of A Rich Man / Texas Calling
-- Pauliina Ahonen vierailevana solistina kappaleella 'Texas Calling' --
45/CDS 2005 Bad Afro FRO-014/FROCDS 014 (sis. kuvakannet; Tanska) Bones / In The Raw
-- Tomi Kosonen: bassosyntetisaattori/saksofoni kappaleella 'Bones' --
LP/CD 2006 Bad Afro AFROLP 26/AFROCD 026 (Tanska) IN THE RAW
Bones / The Last Straw / Easy Street / Her Sun Going Down / Unfortunate Son / Heartbeat Baby / Train Slowing Down / Better Version Of You / No Time To Lose / No Love Lost
-- Tomi Kosonen: bassosyntetisaattori/saksofoni kappaleilla 'Bones' ja 'Heartbeat Baby', syntetisaattori kappaleilla 'No Time To Lose' ja 'No Love Lost', piano kappaleella 'The Last Straw' sekä saksofoni kappaleella 'Better Version Of You', Jarkko Luomajoki: basso kappaleilla 'Easy Street' ja 'Train Slowing Down', Pauliina Ahonen : taustalaulu kappaleilla 'The Last Straw' ja 'Heartbeat Baby' sekä Jürgen Hendlmeier: syntetisaattorisoolo kappaleella 'No Time To Lose' --


SLIM ALLAN & THE ACES / SLIM ALLAN 3

Kitaristi Aslak Lindemanin bluestrio vaikutti pääkaupunkiseudulla 1990-luvun alkupuolella. Keikoilla yhtyeen kanssa esiintyivät ajoittain myös mm. Kari Kempas ja Jaska Heinonen. The Aces -kokoonpanon jälkeen Lindeman on johtanut Hammond/kitara -vetoista instrumentaalitrioa Slim Allan 3.



CD 1992 Blue North BNCD 001 ERI ESITTÄJIÄ: MORE LIVING FINNISH BLUES
SLIM ALLAN & THE ACES: Go-Go
-- Aslak Lindeman: kitara, Juha Parviainen: basso, Tapio Leppänen: rummut --
CD 2000 Record Kicks RKX 008 (kokoelma; Italia) ERI ESITTÄJIÄ: LET'S BOOGALOO! VOL.2
SLIM ALLAN 3: Doggy Bag
-- Huom: Slim Allan 3:n esitys ei sisälly kokoelman vuonna 2004 ilmestyneelle LP-versiolle --
45 2001 Pop Angel POPSI-001 (sis. kuvakannet) SLIM ALLAN 3: The Big Setup / Doggy Bag
-- Aslak Lindeman: kitara, Petri Rannikko: Hammond, Jarmo Vannemaa: rummut --
45 2002 Pop Angel POPSI-002 (sis. kuvakannet) SLIM ALLAN 3: Bug Hunt / Gun Court
-- Aslak Lindeman: kitara, Petri Rannikko: Hammond, Jarmo Vannemaa: rummut + DJ Pedro de Cabo Pasto --


SLIM BUTLER / SLIM BUTLER & THE SLIMCUTS

Katso myös: Lazy LUigi & His Natural Balls / Tres Cohones

CD 2012 SlimCuts 1001 SLIM BUTLER (& THE SLIMCUTS): SLIM BUTLER'S INNER BLUES
(Call Me) Mr Big Shot / What You Have Done / Never Lose My Soul (Over You) / I Don't Want To Talk About It / A Heart Of Ice / Life On A Line / Hey, Bartender! (Give Me Back My Fender) / Mexican Tears / Got To Move / I Can't Imagine Why / Inner Blues (bonus; instrumentaali)
-- Jarmo "Slim Butler" Puhakka: kitara, Juhani Vitikka: kosketinsoittimet, Hannu Lehtomaa: basso, Markku Orislahti: rummut, Henry Valanne: rummut + Otis Grand: kitara/lap steel/laulu, Sugar Ray Norcia: laulu, Andrew Black: laulu, Raimo Hakala: lap steel --
CD 2016 SlimCuts 1002 SLIM BUTLER: BAD INTENTION
All About You / Mean Trouble / Junk In The Trunk / It Ain't Me / Jumpin' Santa / Bad Intention / Monkey Moon / Cryin' Shame / Lady In Blue / Coast To Coast
-- Jarmo "Slim Butler" Puhakka: kitara/laulu [6], Hannu Lehtomaa: basso, Esko Ollila: rummut [paitsi 2 & 5]/perkussiot, Harri Taittonen: koskettimet, Andrew Black: laulu [2, 3, 8, 10], Tad Robinson: laulu [1, 4, 7, 9]/huuliharppu [9], Mikko Koivula: rummut [2], Markku Orislahti: rummut [5], Harri Raudaskoski: soolokitara [6], Raimo Hakala: wah-wah -kitara [8] + SlimCuts Horns: Tapio Maunuvaara: trumpetti, Jukka-Pekka Peltoniemi: trumpetti, Olli Tuomainen: tenorisaksofoni, Antti Näpänkangas: pasuuna, Marja-Liisa Villanen: baritonisaksofni [3] --


SMALL TIME CROOKS

Porvoolainen alkuvuodesta 2003 perustettu duo, johon kuuluvat laulaja-kitaristi Reima Lindroos ja kitaristi Mika Ikonen.

CD 2004 Big Time BTRCD 0104 MODERN TIMES
Juankoski Here I Come / No Rain Today / Melancholy Kid / Red Road Crossing / Good Things Will Come
-- Reima Lindroos: laulu/6-kielinen akustinen kitara/kitara-banjo, Mika Ikonen: 6- ja 12-kielinen kitara/lyömäsoittimet/huuliharppu --


SMOKEY BB BLUES BAND

CDS 2015 Göran Asplund 001 (omakustanne) Somebody's True Story / Dusty Road / Taste Of Life
-- Göran Asplund: laulu, Anssi Salminen: resonaattorikitara/akustinen kitara/jazz-kitara/viulu, Kari Alanko: kontrabasso/sähköbasso, Petteri Määttänen: rummut --


SMOKINGS

Keväällä 1970 perustettu Pave Maijasen luotsaama soul-painotteinen yhtye.

Pekka "Pave" Maijanen: laulu
Pauliina Erkko: laulu
Tuomo Tanska: koskettimet
Matti Sarapaltio: saksofoni
Tapio "Tapsa" Luhtala: trumpetti
Vesa Salmela: basso
Aimo "Aikka" Hakala: rummut

45 1970 Finnsound FS 008 Sadie / (kääntöpuolella Aarno Raninen: Cafe Do Brazil)


VESA SNYGG SEKÄ SATELLIITTI-YHTYE

Suomenkielistä 1950-luvun rock'n'rollia, rhythm'n'bluesia sekä jatsahtavaa iskelmää esittävä kokoonpano.

Masa "Vesa Snygg" Saloranta: laulu/rytmikitara
Tuomas Metsberg: soolokitara
Juho Hurskainen: saksofoni
Ari Berghäll: kontrabasso
Jupe Litmanen: rummut

> Viralliset verkkosivut: http://www.vesasnygg.fi

Lehtiartikkeleita: Blues News 2/2013 (Masa Salorannan haastattelu)

CD 2011 Trichord-Levy TRIK008 ROCK'N'ROLL - HURLUMHEI!
Mulle Taivas Aukeaa (-Teenage Heaven-) / Ilkeä Paholainen (-Mean Little Mama-) / Melkein Halvaannuin (-Paralyzed-) / Yksin Kuivaan Kyyneleet (-Lonesome Tears In My Eyes-) / Mä Aion Istuu Vain (-I'm Gonna Sit Right Down-) / Verta Kivestä (-Blood From A Stone-) / Mona Lisa / Hellä Rakkaus Rinnassain (-Sweet Love On My Mind-) / Kuka Vauhdin Antaa (-Who's Pushing Your Swing-) / Kuun Lumoissa (-How High The Moon-) / Hymy (-Smile-) / Kuilu Rakkauden (-Funnel Of Love-) / Laske Kymmeneen (-Milk Cow Blues-)
45 2013 Goofin' GRSI 228 Et Mua Kiinni Saa (-You Can't Catch Me-) / Taikaa (-Witchcraft-)
CD 2014 Goofin' GRCD 6180 KIERTORADALLA...
Kun Emäalus Jälleen Laskeutuu (-When My Dreamboat Comes Home-) / Rahat Polttaa Taskussain (-Hot Dollar-) / Toive Ainoain (-My One Desiré-) / Paperinukke (-Paper Doll-) / Just Siks' (-Just Because-) / Valhe Valkoinen (-You Told A Fib-) / Se Osani On, Olkoon Vaan (-Anything That´s Part OF You-) / Oon Niin Onnellinen (-Glad All Over-) / Taikaa (-Witchcraft-) / Tähtien Syttyessä / Et Mua Kiinni Saa (-You Can't Catch Me-) / Mun Unelmain (-That's My Desiré-)


SOIL SENDERS

Vuonna 2008 perustettu pirkanmaalaiskokoonpano, jonka jäsenistöön kuuluu mm. yhtyeissä One O'clock Humph ja Back Beat Combo aikaisemmin vaikuttaneita muusikoita. Laulaja-saksofonisti-kitaristi Jarkko Ravin (ex-Whistle Bait) jäätyä ryhmästä vuonna 2011 Soil Senders on jalostanut alkuaikojensa jive/rhythm'n'blues/rock'n'roll -painotteista tyyliä lähemmäs suoraviivaista rockabillyä.

> The Soil Senders Facebookissa: https://www.facebook.com/soil.senders
> The Soil Senders MySpacessa: http://www.myspace.com/thesoilsenders

CD 2010 Jungle TCB-5454CD GREASED
Tiny Little People / It's All About Luck / I Let The Doorbell Ring / Running On Loose / First Man On Mars / I Don't Wanna Miss A Thing / Astounding Mademoiselle / There's Moments / Don't Hide Your Smile / Evil Eyes / Boneyard Boogie / Radio At Home / Bad Dream / Baby Please Just Go
-- Jarkko Ravi: laulu/kitara/saksofoni, Kalevi Manninen: kitara/taustalaulu, Juho Sassi: kontrabasso/laulu/taustalaulu, Petri Pylvänen: rummut/taustalaulu --
CD 2013 Jungle TCB-7070CD SMOKE IS GONE
Birds And Bees And Butterflies / I Knew A Little / When I Get Old / 15 Miles From Town / Eldorado / Downhill Slope / Tooth Pickin' Boogie / Big Fat Booty / True Love / Butt Walkin' Daddy / Ain't Going Home Till The Smoke Is Gone / They Rule The Land / Catch And Release / World Of Sin
-- Kalevi Manninen: kitara/taustalaulu, Juho Sassi: kontrabasso/laulu/taustalaulu, Petri Pylvänen: rummut/laulu/taustalaulu --
CD 2016 Jungle TCB-7979CD KEEP IT UP
Tail Of The Mariner / Foil Hat / Tough And Hard / Keep It Up / Peter Pan / Rack Doll Eyes / Roller Coaster Man / Touch Of A God Or An Angel / If Somebody Told Me / You Can't Stop Me / Flatbroke Blues / Mama Don't Cry / Haunted Land (The Final Dream)
-- Kalevi Manninen: kitara/taustalaulu, Juho Sassi: kontrabasso/laulu/taustalaulu, Petri Pylvänen: rummut/laulu/taustalaulu --


RAULI "BADDING" SOMERJOKI

Rauli "Badding" Somerjoen monipuolinen levytystuotanto käsitti runsaasti alkujaan mustaa musiikkia alkaen hänen debyyttiäänitteestään "Laki Epäsiveellisten Julkaisujen Levittämisen Ehkäisemisestä 28.1. -foksi". "Hoochie Coochie Man" -kappaleeseen pohjautunut laulu julkaistiin vuonna 1966 M.A. Nummisen albumilla "M.A. Numminen Laulaa Jälleen" (Eteenpäin! NG-99). Vahvasti bluesvaikutteisia olivat myös monet Somerjoen vokalisoimista Suomen Talvisota 1939-40 -kokoonpanon vuoden 1970 levytyksistä. Chuck Berryn ohjelmistosta Somerjoki valitsi soololevyilleen kappaleet "Johnny B. Goode" (kokoelma-LP 'Rock On Rajaton Riemu', Love LXLP 503, 1970 ja LP 'Synnyin Rokkaamaan', Love LRLP 39, 1971; Top20 #9), "Rokaten Ja Rollaten [-Around And Around-]" (LP 'Synnyin Rokkaamaan', Love LRLP 39, 1971; Top20 #9), "Memphis Tennessee" (LP 'Synnyin Rokkaamaan', Love LRLP 39, 1971; Top20 #9), "Fiilaten Ja Höyläten [-Reelin' And Rockin']" (Love LRS 2005, 1973; Top20 #1 ja LP 'Muotokuva I', Love LXLP 512, 1973; Top20 #5) sekä "Luut Kasaan, Beethoven [-Roll Over Beethoven-]" (LP 'Näin Käy Rock & Roll, Love LRLP 100, 1974; Top20 #7). Little Richardilta puolestaan lainaan päätyivät "Enkelinkasvot [-Baby Face-]" (Love LRS 1073, 1971 ja LP 'Synnyin Rokkaamaan', Love LRLP 39, 1971; Top20 #9), "Lucille" (LP 'Sydän Lämpöä Täys', Love LRLP 137, 1975) sekä "Enin Mä Voin Antaa [-Most I Can Offer-]" (LP 'Näin Käy Rock & Roll, Love LRLP 100, 1974; Top20 #7). Muita teemaan liittyviä cover-valintoja olivat mm. "Yö Sun Kanssas [-One Night-]" (LP 'Synnyin Rokkaamaan', Love LRLP 39, 1971; Top20 #9), "Oi Kuu [-Blue Moon-]" (LP 'Synnyin Rokkaamaan', Love LRLP 39, 1971; Top20 #9 ja LP 'Näin Käy Rock & Roll, Love LRLP 100, 1974; Top20 #7), "Punkkua [-Wine-]" (LP 'Synnyin Rokkaamaan', Love LRLP 39, 1971; Top20 #9), "Piittaamaton Rakkaus [-Careless Love-]" (LP 'Synnyin Rokkaamaan', Love LRLP 39, 1971; Top20 #9), "Saanhan Viimeisen Tanssin [-Save The Last Dance For Me-]" (Love LRS 2147, 1977), "Näin Käy Rock'n'Roll [-That Is Rock & Roll-]" (Love LRS 2046, 1974; Top20 #12 ja LP 'Näin Käy Rock & Roll, Love LRLP 100, 1974; Top20 #7), "Minä Huijasin [-Great Pretender-]" (LP 'Sydän Lämpöä Täys', Love LRLP 137, 1975), "Yöaika On Työaika [-The Night Time Is The Right Time-]" (LP 'Näin Käy Rock & Roll, Love LRLP 100, 1974; Top20 #7), "Hei Pieni, Joko Mennään [-Good Morning Little Schoolgirl-]" (LP 'Sydän Lämpöä Täys', Love LRLP 137, 1975 ja Love LRS 2129, 1976), "Lollipop Mama" (LP 'Sydän Lämpöä Täys', Love LRLP 137, 1975), "Paras Haihtua Vaan [-You Better Move On-] (Karhu KRHS 102, 1982; Top20 #3 ja LP 'Ikkunaprinsessa', Johanna JHN 3004, 1982), "Kaikki Hyvin, Mama [-That's Allright Mama-]" (LP 'Laivat', Polarvox/AAB AABLP 101, 1985; Top20 #17), "Aion Vielä Päteä [-I'm Gonna Be A Wheel Someday-]" (LP 'Laivat', Polarvox/AAB AABLP 101, 1985; Top20 #17) sekä "Kaunis Maailma [-What A Wonderful World-]" (Pyramid RAMS 511, 1987).

Katso myös: Suomen Talvisota 1939-40

Lehtiartikkeleita: Blues News 6/2000 (esittely)


SOMETHING BLUE BAND

Kouvolan ja Orimattilan välimaastosta tuleva bluesrocktrio.

Riku Saarinen: laulu/kitara/huuliharppu
Marko Saarinen: basso/laulu
Petri Laine: rummut

> Viralliset verkkosivut: http://www.somethingblueband.fi

CD 2004 omakustanne YESTERDAYS & TOMORROWS
Man Of Many Words / Don't Bother Me / Living In A Dream / Social Media / Fire / If Tomorrow Never Comes
CD 2005 omakustanne DO NOT STOP ON TRACKS
Downtown / If You Leave Me Now / Telling The Truth / Drifters Blues / True Lies / Wag The Dog
CD 2009 omakustanne GOT THE BLUES BURNIN'
After Midnight / Another Life / Chicken Run / If You Leave Me Now / Enough / Downtown / Swinging With The Blues / Going Down / Drifters Blues (feat. Pepe Ahlqvist) / Wag The Dog / Telling The Truth / True Lies


ALI SOMMAR

Eero "Ali Sommar" Suviala ja Four Dogs -yhtye levyttivät vuonna 1962 englanninkielisen singlen "One Way Ticket (To The Blues)" / "It's Drivin' Me Wild" (Parlophone PAR 917, 1962/Parlophone PAR 969, 1966), joka sisälsi elementtejä niin ska-musiikista kuin rhyhtm'n'bluesista. Suvialan ensimmäinen rock'n'roll-pitoinen yhtye sai alkunsa jo vuonna 1958. Yhtyeessä vaikuttivat mm. Mikko Kuoppamäki, Esa Helasvuo, Hillel Tokazier, Jouko Eräkare, Antero Päiväläinen ja Mika Nuorivaara.


ARTO SOTAVALTA & THE ROGUES

Vuosina 1966-69 Arto Sotavallan (s. 1950 - k. 1990) taustayhtyeenä toimineessa helsinkiläisessä Roguesissa vaikuttivat solistin ohella mm. Jukka Tolonen ja Jake Itävaara. Yhtye oli kuitenkin ollut olemassa jo ainakin syksystä 1964 lähtien. Alkuperäiseen kokoonpanoon kuuluivat Rolf? ":Rolle": Salenius?: laulu, Erkki ":Pikkis": Bertula: soolokitara, Heikki ":Heka": Niemi: komppikitara, Timo "Timppa" Lindström: urut, Jaakko ":Jake": Itävaara: basso ja Raimo "Raikka" Rautarinne: rummut. Sotavalta jatkoi uraansa sooloartistina sekä Häkäpönttö-yhtyeen luotsina levyttäen Sonetille vuosina 1968-76 ja Scandialle vuosina 1970-78. Vuodet 1977-78 hän kiersi Suomea duettoparinaan laulajatar Taiska ja vuodet 1979-81 oman Sotavalta Bandinsä kanssa, kunnes lopetti ammattilaisuransa ja ryhtyi toimittajaksi.

45 1967 Scandia 679 ARTO SOTAVALTA & ROGUES: Ei Maitoa Tänään [-No Milk Today-] / Lady Jane
45 1967 Scandia 710 ARTO SOTAVALTA, ROGUES: Löysin Rantein [-Airplane Song-] / Voitko Lopettaa [-Randy Scouse Git-]
45 1968 Sonet T 6514 ARTO SOTAVALTA, ROGUES: Hymyillään Kun Tavataan / Pimeään


SOULDIERS

Jyväskyläläinen nais-soulyhtye. Kokoonpanossa mm. Tiina Tolonen (basso), Anja Mauranen (saksofoni) ja Sanna Vintturi (trumpetti).

CD-EP 1999 Mufa MFREP-021 (sis. kuvakannet) DO RIGHT WOMAN
Take Me To The River / Do Right Woman, Do Right Man / Respect


SOUL INVESTIGATORS / CALYPSO KING & THE SOUL INVESTIGATORS / THE FABULOUS SOUL INVESTIGATORS / GUEST VILLAINS

> The Soul Investigators Facebookissa: https://www.facebook.com/pages/The-Soul-Investigators/6785589474
> The Soul Investigators Wikipediassa: http://fi.wikipedia.org/wiki/The_Soul_Investigators

Katso myös: Myron & E with The Soul Investigators / Nicole Willis

45 1998 Jive 001 CALYPSO KING & THE SOUL INVESTIGATORS: Calypso Strut / Party Food
45 1999 Jive 002 CALYPSO KING & THE SOUL INVESTIGATORS: Investigators Testifying / C'mon Boot-It!
45 2000 Soul Fire SF-003 (Yhdysvallat) CALYPSO KING & THE SOUL INVESTIGATORS: Compin' & Smokin' / Damper Down Popcorn
45 2001 Timmion TIMMI-303 (sis. kuvakannet) THE SOUL INVESTIGATORS: Chicken (Ain't Nothing But A Bird) Part 1 / Chicken (Ain't Nothing But A Bird) Part 2
45 2001 Timmion TIM-004 THE FABULOUS SOUL INVESTIGATORS: Hot Pants On Fire / The New Setting
LP/CD 2001 Soul Fire SFLP/SFCD-001 (Yhdysvallat) CALYPSO KING & THE SOUL INVESTIGATORS: SOUL STRIKE!
Gator Funk, Pt.1 / Ma-Gee / Mo' Calypso Strut / Some Funk / Raw Grapes / Investigator's Groove / Struggling My Way / Brand New Potatoes / Ahh Soul! / Soul Strike! / Chick Beans / Ci-Ka-Boo
45 2002 Timmion 45-006 THE SOUL INVESTIGATORS: Get Down With The Funky Organ... Part 1 / Get Down With The Funky Organ... Part 2
45 2002 Timmion 45-007/TIM-007 THE SOUL INVESTIGATORS: Let's Have Some / Trouble Talk
CD/CDR 2002 Timmion TIMMICD-002 CALYPSO KING & THE SOUL INVESTIGATORS: HOME COOKING
Home Cooking Part 1 / Mo' Hash / Greasy Pork / Greens Please / Midnight Bar-B-Q / Ti-Ki Tofu / Good Food / Home Cooking Part 2 / Electric Cooker / Micro Popcorn / Deep Fried Chitlings / Momma's Gravy (Yum Yum) / Green Tea & Tobacco
-- LP-uusintapainos Timmion TIMMI LP-001 julkaistu vuonna 2003 --
45 2003 Sacho Records SACHO-001 NICOLE WILLIS & THE SOUL INVESTIGATORS WITH JIMMY TENOR: You Better Change / THE SOUL INVESTIGATORS: Raw Steaks
45 2004 Timmion # 010 (sis. kuvakannet) HERB JOHNSON & THE SOUL INVESTIGATORS:I Know / Make You Wanna Holler
-- a-puoli on ennenjulkaisematon asetaatti vuodelta 1966, b-puoli uusi nauhoitus Soul Investigatorsin kanssa --
LP/CD 2005 Acid Jazz AJXLP 165/AJXCD165 (kokoelma; Englanti) ERI ESITTÄJIÄ: HOT FUNKY & SWEATY "THE SOUND OF HEAVY SOUL & FUNK TODAY"
THE SOUL INVESTIGATORS: Hung Up
45 2006 Soul Sides 001 THE SOUL INVESTIGATORS: Make It Mellow - Part 1 / Make It Mellow - Part 2
CD 2006 Invada INVCD027 (kokoelma; Australia) THE SOUL INVESTIGATORS: FAT SLICE O' FUNK
Sassy Strut / Rag Doll (Part 1, feat. Nicole Willis) / Let's Have Some / Ahh Soul / Mo Hash / Ma-Gee / Make You Wanna Holla (feat. Herb Johnson) / Compin' And Smokin' / Good Food / Investigators Testifying / Soul Strike / Ci-Ca-Boo / Calypso Strut / Home Cookin' (Part 1 & 2) / Raw Steaks / Micro Popcorn
LP 2006 Master Groove SPLP 005 (Ranska) ERI ESITTÄJIÄ: OUTER SPACE
THE SOUL INVESTIGATOS: Outer Space
LP 2006 Pingispong PINLP005 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: SUOMIFUNKULAA 1
THE SOUL INVESTIGATOS: Hamhocks & Pork Chops
45 2007 Timmion # 014 BIG JOE LOUIS & THE SOUL INVESTIGATORS: Go-Go Train (Is Going To Carry Me Away) / Rolling Down The Tracks (instr.)
-- Huom: levyn samalla sarjanumerolla vuonna 2008 ilmestynyt uusintapainos sisältää mustavalkoiset kuvakorttikannet --
45 2007Timmion/Nite-Club NC-0002 THE SOUL INVESTIGATORS: Pretty Women - Part 1 / Pretty Women - Part 2
45 2007 Number Nine NNR-007 (Saksa) BLACK HAWK FEAT. THE SOUL INVESTIGATORS: I Got The Number (instrumental) / (kääntöpuolella Fresh Mark & Black Hawk : I Got The Number)
CD 2007 Viva Nordica 5051011861222 (kokoelma; Tanska) ERI ESITTÄJIÄ: THE ROOTS OF SCANDINAVIA : SOUL, JAZZFUNK AND BOOGIE
CALYPSO KING & THE SOUL INVESTIGATORS: Good Food
45 2009Timmion # 016 (sis. kuvakannet) THE SOUL INVESTIGATORS: Mo' Hash / Micro Popcorn
45 2009Timmion # 017 (sis. kuvakannet) THE SOUL INVESTIGATORS: Brown Sauce / Yum-Yum
45 2009Timmion # 018 (sis. kuvakannet) THE SOUL INVESTIGATORS: Home Cooking - Part One / Home Cooking - Part Two
45 2009Mit-Wit 0001 (sis. kuvakannet) THE SOUL INVESTIGATORS: The Soul Investigators Theme / Downtown
LP/CD 2009 Tramp TRLP-9005/TRCD-9005 (kokoelma; Saksa) ERI ESITTÄJIÄ: CONTEMPORARY FUNK
BIG JOE LOUIS & THE SOUL IGS: Go-Go Train
45 2011 Timmion # 025 (uusintajulkaisu) THE SOUL INVESTIGATORS: Make It Mellow, Part One / Make It Mellow, Part Two
45 2011 Timmion # 024 (sis. kuvakannet) GUEST VILLAINS: Tornado / Forbidden Feelings
-- Huom: instrumentaali-garage-rock'n'rollia esittävä Guest Villains on The Soul Investigators salanimellä --
LP 2011 Ubisoft 300040077 (kokoelma; Englanti) ERI ESITTÄJIÄ: SOUNDS OF SAN FRANCISCO - DRIVER SAN FRANCISCO SOUNDTRACK
BIG JOE LOUIS & THE SOUL INVESTIGATORS: Go-Go Train
45 2012Timmion # 027 THE SOUL INVESTIGATORS: Creepin' - Part 1 / Creepin' - Part 2
2x45 2012 Tramp TRLP-9019/Number Nine NNR-007 (promokokoelma; Saksa) ERI ESITTÄJIÄ: ANCESTORS OF RAP
BLACK HAWK FEAT. THE SOUL INVESTIGATORS: I Got The Number (instrumental)
45 2013 Timmion TR-030 THE SOUL INVESTIGATORS: Love Hurt - Part 1 / Love Hurt - Part 2
45 2015 Timmion TR702 THE SOUL INVESTIGATORS WITH JIMI TENOR: Vulture's Prayer / Bad Viberations
LP 2015 Timmion TRLP12002 THE SOUL INVESTIGATORS: PLAYS... SOUL GROOVE
Hot Sauce / One In A Million / Let's Communicate / Paint Me In A Corner / Angel / Where Are You Now? / Open Sky / Together We Climb / Vulture's Prayer / Thief In The Night


SOUL MAGNET

Vuonna 2011 perustettu bluesrock-trio pääkaupunkiseudulta.

Markus Lakanen: laulu/kitara
Markku Harrinvirta: basso
Mikael Nevalainen: rummut

> Viralliset verkkosivut: http://www.soulmagnetband.net
> Soul Magnet Facebookissa: https://www.facebook.com/SoulMagnetFin

CD 2013 omakustanne THIS IS SOUL MAGNET


SOULMIEHET

Sami Saaren, Niko Ahvosen, Veeti Kallion ja Jusu Pöyhösen sekä mm. Ricky Tick Big Bandista soittaneiden muusikoiden (Jay Kortehisto, Aleksi Ahoniemi/Pope Puolitaival, Jukka Heikkinen, Jaska Lukkarinen/Mikko Kaakkurinniemi, Esa Mäkynen ja Hannu Pikkarainen) muodostama kokoonpano on esittänyt suomenkielistä soulia vuodesta 2014 lähtien.

> Viralliset verkkosivut: http://soulmiehet.fi
> Soul lmiehet Facebookissa: https://www.facebook.com/soulmiehet

CD 2016 omakustanne LIVE
Soul Train / Vatkaan [-Shotgun-] / Rakkautta Tarvitaan / Rikki Jo Ennen Sua / Iisimmin / Eteenpäin / Kantapöytä / Hyvää Seksiä / Kuka Pysäyttäisi Kellot / Pitääxunaina / Tahdon Olla Sun / Naispaholainen
-- live-äänitteitä vuosilta 2014-16 --


SOULSET

Syksyllä 1967 Kirkan ohella Islandersiin liittyneet helsinkiläiset Seppo Paakkunainen ja urkuri Pekka Laitinen kokosivat keväällä 1968 maamme soul-musiikin ensiaaltoa edustaneen yhtyeen Soulsetin. Alkuperäisbasisti Matti Bergström vaihtui pian 14-vuotiaaseen Heikki Virtaseen, joka oli nuoresta iästään huolimatta ehtinyt soitella jo paria vuotta aikaisemmin mm. The Cousins -yhtyeessä serkkunsa Jukka Tolosen kanssa. Soulsetin kokoonpano vaihteli koko yhtyeen vuosiin 1968-69 ajoittuneen historian ajan. Syksyllä 1968 yhtyeen basistiksi vaihtui New Joysin kitaristi Jori Auvinen (mukana Scandia-sinkulla). Fonisti Juhani Altonen lähti toisen EMI-sikun jälkeen Balloon-yhtyeeseen, josta muotoutui Tasavallan Presidentti. Hänen tilalleen tuli trumpetisti Mike Koskinen ja samalla Saksala ryhtyi jälleen soittamaan tenorisaksofonia laulamisen ohella.

Al Sharp: laulu (kesäkuu 1968-syksy 1968)
Harri Saksala: laulu/huuliharppu/saksofoni (syksy 1968-)
Seppo "Paroni" Paakkunainen: tenori- ja sopraanosaksofoni/huilu (kevät 1968-)
Juhani "Junnu" Aaltonen: saksofoni/huilu (kevät 1968-)
Ilpo "Ilja" Saastamoinen: kitara (kevät 1968-)
Pekka Laitinen: urut/piano/basso (kevät 1968-)
Arto "Mamba" Koskinen: piano (kevät 1969-)
Mike Koskinen: trumpetti (kevät 1969-)
Matti Bergström: basso (kevät 1968-kesäkuu 1968)
Heikki "Häkä" Virtanen: basso (kesäkuu 1968-syksy 1968)
Jori Auvinen: basso/kitara (syksy 1968-)
Martti "Edward" Vesala: rummut (kevät 1968-)

45 1968 Star SW 1012 SIRUT, PARONI PAAKKUNAISEN SOULSET: Taidanpa Rakastaa Liikaa / Neidon Ylistys '68
45 1968 Star SW 1014 RINGA JA KAKSOSET, PARONI PAAKKUNAISEN SOULSET: Kunhan Maksat Kyytisi [-Surrounded By The Ray Of Sunshine-] / Pitkin, Poikin [-Bend Me, Shape Me-]
45 1968 Columbia MY 152 ILKKA SYSIMETSÄ, SOULSET: Kaukana Pohjoisessa / Sääli On Sairautta
-- Huom: levyn 1. painos vedettin pois markkinoilta, koska etikettiin pääsi vahingossa Ilkka Sysimetsän oikea nimi --
45 1968 Columbia MY 152 ANSSI SAVIOJA, SOULSET: Kaukana Pohjoisessa / Sääli On Sairautta
45 1968 Sonet T 6519 SOULSET: Ahdistus / Nyt On Tie Sulle Avoin
45 1968 Blue Master BLU 695 ARTO VILKKO, PARONI PAAKKUNAISEN YHTYE (= SOULSET): Miksi Leikit Vain / Äänesi Kuulla Saan
45 1968 CBS 3651 M.A. NUMMINEN & VIISI VIERASTA MIESTÄ (= SOULSET): Liljankukka / Suutarin Tyttären Pihalla
LP 1968 Scandia SLP 527 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: 16 ISKELMÄÄ
Ahdistus / Nyt On Tie Sulle Avoin
45 1969 Sonet T 6523 SIRKKA KEISKI, SOULSET: Mä Heräsin [-The Happening-] / Ei Vieläkään [-Baby Love-]
45 1969 Blue Master BLU 709 ARTO VILKKO, PARONI PAAKKUNAISEN YHTYE (= SOULSET): Taas Aamu On / Tää Onko Unta Vaan
45 1969 Parlophone PAR 992 SOULSET:
45 1969 Parlophone PAR 993 SOULSET: Sauna-Soul / Brown And Hard
LP 1969 Gross GRLP-27 SOULJUMPPAA
-- a-puolella Edward Vesala: perkussiot ja introt, b-puolella Soulset: 6 nimeämätöntä "Paroni" Paakkunaisen säveltämää kappaletta --
LP 1969 Finnlevy SFLP 9501 SOULSET/EDWARD VESALA JAZZ BAND : NYKYSUOMALAISTA/CONTEMPORARY FINNISH
She Was Fifty-Four / Merry Gull / Ain't A Bit Of Happiness (Anymore) / I Feel Lonely / Five Days Later / (kääntöpuolella Edward Vesala Jazz Band)
-- Harri Saksala: laulu/Huuliharppu, Mike Koskinen: trumpetti, Seppo Paakkunainen: huilu/tenori- ja sopraanosaksofoni, Ilpo Saastamoinen: kitara, Mamba Koskinen: piano, Heikki Virtanen: basso, Edward Vesala: rummut --
LP 1970 Love LXLP 502 ERI ESITTÄJIÄ: REUNION
The Dish
LP 1970 Scandia EHSLP 1012 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: FINNROCK 2
Ahdistus (1968)
2-LP/2-MC 1979 Finnlevy FL FL 2000-2001/FK 2000-2001 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: FINNISH GRAFFITI - SUOMALAISEN ROCKIN HISTORIAA, VOL.2 : SUOMI-ROCKIN OPPIVUODET 1965-1970
Five Days Later
2-LP 1979 Scandia SLP 671-2 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: FINNROCK - SUOMALAISTA ROCK NOSTALGIAA
Ahdistus (1968)
CD 1989 Fazer Finnlevy MCD 32 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: FINNISH GRAFFITI 2 - SUOMI-ROCKIN OPPIVUODET 1965-1970
Five Days Later
CD 1998 Siboney SIBCD 10 ERI ESITTÄJIÄ: JEE JEE JEE - SUOMI-ROCKIN ARKISTOAARTEITA
SOULSET: Memphis Soul Song / PEKKA STRENG & SOULSET: Makea Sandra
-- 'Memphis Soul Song' äänitetty 9.1.1969: Seppo Paakkunainen: saksofoni, Juhani Aaltonen: saksofoni, Ilpo Saastamoinen: kitara, Pekka Laitinen: urut, Jori Auvinen: basso, Edward Vesala: rummut; 'Makea Sandra' äänitetty 10.7.1969: Pekka Streng: laulu, Kiti Neuvonen: laulu, Harri Saksala: laulu/huuliharppu, Mike Koskinen: trumpetti, Seppo Paakkunainen: huilu/saksofoni, Pekka Laitinen: basso/urut, Edward Vesala: rummut --
CD 1998 Love/Siboney LXCD 621A (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: LOVE PROGE 2
The Dish
2-CD 2002 Warner 0927-41018-2 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: FINNISH GRAFFITI 2 - SUOMI-ROCKIN OPPIVUODET 1965-1970
Five Days Later
2-CD 2007 EMI/Parlophone 094639003327 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: HEI VAIN MY ONE ONE - WESTERLUND & EMI YEARS, PART ONE
Sauna-Soul / Saat Kaiken Muuttumaan / Laulain Työsi Tee


SOUL SHINE SOCIETY

Voimakasotteista, kansainvälisen tason bluesrockia soittava tamperelaisyhtye.

> Viralliset verkkosivut: http://www.soulshinesociety.com
> Soul Shine Society Facebookissa: https://www.facebook.com/SoulShineSociety

CD 2014 Grooveyard GYR130 BACK WHERE YOU BELONG
Break The Chain / Ain't Gonna Tell You Twice / Hell Train / Back Where You Belong / Love Won't Wait / Too Late / Reasons / As I Make My Way / Burned Soul / The Fire Within
-- Jonne Sassi: laulu/huuliharppu/perkussiot, Matti Jokelainen: sähökitara, Mikko Levonen: sähkökitara/akustinen kitara, Marko Karttunen: Hammond/piano/koskettimet, Jukka Hollström: basso/taustalaulu, Jaan Wessman: rummut/perkussiot/mandoliini/baritonikitara --


SOUL TATTOO

Hearthill- ja Hel-Gators -kokoonpanoista tutun Jussi Sydänmäen (s. 1967) vuonna 2003 perustama countrypunk-, undergound pop- ja blues-sävytteinen rock-yhtye.

Jussi Sydänmäki: laulu/lyömäsoittimet/akustinen kitara
Samuli Laiho: kitara/koskettimet/taustalaulu
Jukka Kiviniemi: basso/taustalaulu (2003-2006)
Tero Siitonen: basso
Sasu Moilanen: rummut/taustalaulu

> Viralliset verkkosivut (ei enää aktiivikäytössä): http://www.soultattoo.info
> Soul Tattoo MySpacessa: http://www.myspace.com/soultattoo

CDS 2004 Plastika PLACD 008 (sis. kuvakannet) Scarecrow Jimmy / Boomerang Sam
CD 2004 Plastinka PLACD 010 SOUL TATTOO
Scarecrow Jimmy / Pointless Sorrow / Healing Sanctuary / Our Little Dollhouse / The Ghosts Of Love / Boomerang Sam / Blindfoulded / Clockheaded Boy / How Long? / Someone Like You / Anyways
CD 2005 RCA/Sony BMG 82876678392 6 ERI ESITTÄJIÄ: MUSIIKKIA ELOKUVASTA ONNEN VARJOT
Scarecrow Jimmy
CD 2006 Plastinka PLACD 023 PILE OF BONES
Jack In The Box / Pile Of Bones / Nero's Dreaming / Pale Lover Jim / Damned Hands / Robbie The Reaper / Revenge Of The Superhuman / One Leg, Two-Step / Meeting Geronimo / One More Moonlit Night
4-CD 2007 FIMIC/Music Export Finland (Musex) # (kokoelma, promo) ERI ESITTÄJIÄ: COME HEAR, FINLAND 2007
Jack In The Box
CDS 2008 ? Feather Girl
CD 2008 Playground Music/Rolls Voice ROSA 1 MALAGA
Feather Girl / La Lunapark / Whirling / Burning Edgar / Highlight / Magichat / Let The Light In / Deepest / Silent Ways / Still Strangers / Skeleton Garden


SOULTORS

45 2001 Timmion TIMMI-302 Stone Cold, Part 1 / Stone Cold, Part 2


SOULTWISTERS / RITA LOVELY & THE SOULTWISTERS

Keikkailun vuonna 2005 aloittanut helsinkiläisyhtye esittää soul-, funk- blues- ja jazz-orientoitunutta "boogaloo"-instrumentaalimusiikkia. Vaikuttimina ovat toimineet mm. James Brwon, King Curtis, Booker T. & MG's, Earth, Wind & Fire, The Mar-Keys, The Bar-Keys, The Meters sekä Sly & The Family Stone. Huhtikuussa 2009 kokoonpanoon liittyi myös laulusolisti Riitta "Rita Lovely" Keränen.

Panu "Saxman" Syrjänen: saksofoni
Luumu Kaikkonen: kitara
Mikko Vuorela: basso
Leevi Leppänen: rummut
Riitta "Rita Lovely" Keränen: laulu
Johannes Salomaa: baritonisaksofoni (keikkakokoonpanossa)
Sami Pöyhönen: trumpetti (keikkakokoonpanossa)
Markus "Hypno" Jaatinen/Aarne Riikonen: lyömäsoittimet (keikkakokoonpanossa)

> Soultwisters MySpacessa: http://www.myspace.com/thesoultwisters

45 2008 Mukatsuku MUKAT008 (Englanti) Soulpudding / (kääntöpuolella Ken Morimura: Descarga Pa'ti (Dedicated To Tito Puente))
-- Huom: julkaistu ainoastaan DJ-käyttöön alaotsikolla "Nik Weston - The Funky Instrumentals 45 Volume Two", a-puoli soi 33 1/3 kierroksen nopeudella ja b-puoli 45 kierroksen --
45 2008 Jupiter JUP 70007 Clyde / The Floor
LP/CD 2009 Jupiter JUP 032 SOUP IS HOT
Soulpudding / The Floor / Soup Is Hot / Clyde / Tequila Afternoon / Blue Dream / Speader / Waltz For King / Baker's Song
-- Huom: LP-painos sisältää myös CD-levyn; vierailevina muusikoina Antero Priha: trumpetti kappaleella 'Soulpudding' ja Mikko Koponen: trumpetti kappaleella 'Soup Is Hot' --
CDS 2010 Jupiter JUPS 823 RITA LOVELY & THE SOULTWISTERS: I Want You / Chicken Soup
CD 2011 P-Vine PCD-93263 (uusintapainos; Japani) SOUP IS HOT
Soulpudding / The Floor / Soup Is Hot / Clyde / Tequila Afternoon / Blue Dream / Speader / Waltz For King / Baker's Song
CD 2012 Texicalli JUP 517 CD RITA LOVELY & THE SOUL TWISTERS: FAST LOVE
Chicken Soup / Fast Love / Beat Of Your Soul / Cry Me A River / Put The Kettle On The Fire / Love Is Alright / I Can't Stand The Rain / Shake Your Hips / Love Attack / Your Man My Man / Shake Your Hips (Hardcore Mix)


SOUNDS

1960-luvun menestynein kotimainen rautalankayhtye levytti urkuri Esa Helasvuon kera hittikautensa jatkeeksi kaksi r'n'b-vetoista kitara/urku-instrumentaalisingleä: "Baby Elephant Walk" / "Roll Over Bach" (Scandia KS 549, 1964) ja "Sauna-Stomp [-Teen Scene-]" / "Memphis" (Scandia KS 573, 1965).

Henrik Granö: kitara (syksy 1962-1965)
Bobi Söderholm: kitara (syksy 1962-syyskuu 1963)
Jussi Raittinen: laulu/kitara (lokakuu 1963-huhtikuu 1964 + studio-kokoonpano 1965)
Timo Puustinen: kitara (syyskuu 1963-1965)
Kaj Westerlund: kitara (studio-kokoonpano 1965)
Esa "Sinner" Helasvuo: koskettimet (kesä 1964-1965)
Peter Ekman: basso (syksy 1962-1965 + studio-kokoonpano 1965)
Johnny Liebkind: rummut (syksy 1962-lokakuu 1963)
Eero Raittinen: rummut (lokakuu 1963-huhtikuu 1964 + studio-kokoonpano 1965)
Martin Brushane: rummut (huhtikuu 1964-kesä 1964)
Ronnie Österberg: rummut (kesä 1964-1965)

> The Sounds Wikipediassa: http://fi.wikipedia.org/wiki/The_Sounds


SOUTH COAST WOLVES

Helsinkiläismuusikoiden Nils "Nisse" Lindströmin ja Vesa Karpin muodostama helsinkiläinen blues-duo, joka täydentyy usein keikoilla ja levytyksillä useampimiehiseksi kokoonpanoksi.

Lehtiartikkeleita: Blues News 2/2014 (haastattelu)

10" EP 2011 Galactic GREP 0111 SOME HARD TIMES
Worries And Troubles / Me And Evil / Wish I Could Sleep All Day / Trash Talker / You Got Hard Times / A Wolf Cries
-- Nils Lindström: laulu, Vesa Karppi: kitara + Kari Kempas: huuliharppu, Juha Haapasalo: basso, Slim Salminen: rummut --
CD-EP 2014 Galactic GRCDS0214 THE SOUTH COAST WOLVES WITH TORTILLA FLAT TRIO: WAYS & CHAINS
Take My Love / Ways & Chains / You Hurt Me / Love Navigator


SOUTHPAW STEEL'N'TWANG

Instrumentaalipainotteinen roots-trio pääkaupunkiseudulta yhdistää musiikissaan mm. bluesia, western swingiä, kantria ja jazzia.

Ville "Lefty" Leppänen: laulu/kitarat
JP Mönkkönen: basso
Tero Mikkonen: rummut

> Southpaw Steel'n'Twang Facebookissa: https://www.facebook.com/steeltwang

CD 2014 Bafe's Factory MBA007 HALE'S PLEASURE RAILWAY
Open Field / Bayou / Secret Sunset / Bad Alley / Butterscotch / Steel 'n' Twang / Red / The Game / Dark C / Feather Wheather / Still
CD 2015 Bafe's Factory MBA009 STAT(U)E OF MIND
Gateway / Gentle Storm / Aloha Garage / Water / Route 68 / Blue Jean / Lotto / Hooverville / Ilo / Something / Duel / Dimpala / Almost Too Beautiful / Sergio


SPECIAL GUESTS RHYTHM & BLUES BAND

Uusimaalaisen Avril Styrmanin studioprojekti jalostui "Hard-Rocking Rhythm & Blues" -nimiseksi pitkäsoitoksi vuosien 2001-2008 aikana Helsingin Kaapelitehtaalla, Veikkolassa ja Nummelassa tehdyistä äänitteistä. Mm. Dr Feelgoodin, Johnny Winterin ja Stevie Ray Vaughanin vaikuttimikseen nimeävä Special Guests Rhythm & Blues Band operoi nykyisin myös keikkakokoonpanona.

Avril Styrman: laulu/kitara
Timo Kangas: kitara
Mika Lallonen: basso
Henkka Åkerlund: rummut

> Special Guests Rhythm & Blues Band MySpacessa: http://www.myspace.com/specialguestsbluesband

CD 2009 omakustanne HARD-ROCKING RHYTHM & BLUES
Train Dodge / Night Sound / Bread In Bed / Do You Believe? / My Money / My Woman / Winter's Day / Walk Blues / Riding / Chainsaw / Relative Sorrow
-- Avril Styrman: laulu/kitara, Kimmo Aroluoma: basso [1, 4-5, 7-11], Juuso Harakka: basso [1, 7], Asko Ahola: basso [2-3, 6], Axu Ahlroos: rummut [1-3, 5-9, 11], Veli-Sakari Kukkonen: rummut [4, 10], Jalle Kulmala: kitarasoolo [4, 11], I. Styrman: keskimmäinen kitarasoolo [10], Mikael Öhman: taustalaulu [2, 5, 8-9, 11] --


SPIDERS

Oulussa vuonna 1976 nimellä Joyful perustettu bluesrock-yhtye.

Timo Rusanen: laulu/kitara
Esko Lassila: laulu/kitara (1979-)
Jari Paulamäki: basso
Jussi Haapalainen: rummut

45 1979 Kräk! KRÄKS 9 (sis. kuvakannet) I'm Afraid To Go Home / Highway's Callin'
LP 1979 Kräk! KRÄLP 04 SPEEDIN'
Back To School Days / It'll Be Me / Baby Let Me Take You Home / Cheque Book / Ace / Now's The Time To Fall In Love / I Just Can't Win / More / I'm Afraid To Go Home / Git It / I've Been Around / Highway's Callin' / Don't Hang Around
LP/MC 1979 Kräk! KRÄLP 05/KRÄMK 05 ERI ESITTÄJIÄ: KRÄKIN ROLL NO 1
Back To School Days / Don't Hang Around
45 1980 Kräk! KRÄKS 13 (sis. kuvakannet) Take It Away / You're Goin' Away
45 1980 Kräk! KRÄKS 20 (sis. kuvakannet) Follow Me Follow / Can't Turn You Down
LP 1980 Kräk! KRÄLP 8 FOLLOW ME FOLLOW
Train Train / Can't Turn You Down / Lover Please / Soul Deep / Ain't She Sweet / This Ain't No Time / Follow Me Follow / Eager To Get On With You / Seventeen / Drops / Christine
LP 1980 Finnlevy SFK 2032 ERI ESITTÄJIÄ: ROKKIA
Take It Away


JO STANCE

Englanninkielistä retro-soulia esittävän Jo Stance -taiteilijanimen taakse kätkeytyy laulaja Johanna Försti. Stancen tähänastisilla levytyksillä pääasiallisista musiikkitaustoista ja tuotannosta on vastannut Teppo "Teddy Rok" Mäkynen. Television "Tanssii Tähtien Kanssa" -ohjelmastakin tutun Förstin ääntä on kuultavissa myös mm. Johanna Pakarisen, Quintessencen, Kkanen, Petri Kauton, Eeppi Ursin Bandin, Q-Continuumin, Tuomo Prättälän, Sami Pitkämön, Huban, Cheekin sekä Heikki Silvennoisen levyillä.

> Viralliset verkkosivut: http://www.jostance.com
> Jo Stance MySpacessa: http://www.myspace.com/jostance

Katso myös: Sentimeters

45 2010 Ricky-Tick RT037 Hey Girl! / Hey Girl! (instr.)
LP/CD 2010 Ricky-Tick RT040/RTCD019 JO STANCE
Changes / Hey Girl! / No More Tears / Gone / Tell Me/Girls / Me & You / Sticky / I'll Find You / Treated / Until Tomorrow / Stand Tall / Shout


STANCE BROTHERS

Mm. Five Corners Quintetissa vaikuttavan rumpali Teppo Mäkysen (s. Turussa 1974) laajan äänitetuotannon sooloprojekteihin lukeutuu funk-pitoinen The Stance Brothers. Edellisen tavoin kuvitteellinen jazz-studioryhmä, Mäkysen ensimmäistä soololevyä varten vuonna 2002 luotu Teddy Rok Seven on myös sittemmin esiintynyt satunnaisesti.

> Teppo Mäkynen Wikipediassa: http://fi.wikipedia.org/wiki/Teppo_M%C3%A4kynen

Katso myös: Five Corners Quintet / Jo Stance

45 2007 Ricky-Tick RT012 TEDDY ROK INTRODUCES THE STANCE BROTHERS: Steve McQueen / Jay's Lament
45 2007 Ricky-Tick RT017 Roll Call / The Strong One
LP/CD 2007 Ricky-Tick RT019 LP/RTCD05 (CD) KIND SOUL
Steve McQueen / Prayer / Roll Call / Dynamite / Bright Moments / Capricorn / Garage Days / Jay's Lament / Upside The Head / Cool Hand/Turmoil / Mean Spirit / Blow Back / She May Be Moody
CD 2007 Octave OTCD-2158 (Japani) KIND SOUL
Steve McQueen / Prayer / Roll Call / Dynamite / Bright Moments / Capricorn / Garage Days / Jay's Lament / Upside The Head / Cool Hand/Turmoil / Mean Spirit / Blow Back / She May Be Moody
45 2008 Ricky-Tick RT024 Pick 'N' Roll / Youth Groove
CD 2009 Ricky-Tick RTCD011 ERI ESITTÄJIÄ: JAZZ HEAT BONGO BEAT! - A RICKY-TICK RECORDS COMPILATION
Pick 'N' Roll


STAUFENBIEL BROTHERS

Cosmo Jones Beat Machinesta tutun Paul Staufenbielin sekä hänen veljensä Oton primitiiviblues-trio.

Katso myös: Cosmo Jones Beat Machine

45 2002 Muysic For Peoples MUYSIC-001 (sis. kuvakannet) Still Got The Blues / Staufenbiel Express / Down In The Bottum


STEADY ROLLIN' & ICE CREAM

Jukka "Ice Cream" Anttila: laulu/huuliharppu
Teppo Hirvonen: kitara/laulu
Jari Mokkala: kitara
Juha Haapasalo: basso
Jarmo Uimonen: rummut

Katso myös: Blues Affection / Cat Lee & Co.

EP 1990 SPEP-01 (sis. kuvakannet) ARE YOU READY FOR…
On The Road Once Again / Black River / So Hot / Steady Rollin' Gal
EP 1990 Bengal 90 (sis. kuvakannet) ERI ESITTÄJIÄ: BENGAL TIGER CLUB
Key To The Highway


STEELERS

Helsinkiläisestä The Steelersistä nousi Suomi-rockin maailmankartalle mm. yhtyeen perustajajäsen (v. 1961), kitaristi Teuvo Grönroos, rumpali Remu Aaltonen sekä laulaja Sammy Babitzin. Vuonna 1963 yhden singlen Manhattan- merkille ("Valkoakaasiat" / "Tuol On Mun Kultani") levyttämään päässeessä kokoonpanossa soittivat sen "kultakautena" lisäksi komppikitaristi Kari Salminen, basisti Kari Huhtala sekä keikoilla myös fonisti Seppo "Suntsi" Järvinen. Myöhemmin yhtyeeseen liittyi komppikitaristiksi Hemmi Hahtoranta (a.k.a. Henry Lorén) sekä soolokitaristi Raimo Hörman (Grönroosin siirryttyä basistiksi) - ja ryhmä omaksui uuden nimen The Happy Go Fellows. Vuonna 1965 bändistä kehittyi erinäisten henkilövaihdosten jälkeen The First (kokoonpanolla Teuvo Grönroos, Leif Kiviharju, Seppo Järvinen ja Markku Vihavainen).

Vuonna 2013 ilmestynyt kokoelma "Sadoin Sähkökitaroin Extra, osa 2 - Suomalaisia rautalankaäänityksiä '63-'95" (Rautalanka RRSCD 2008) sisältää Steelersin neljän kappaleen treenikämppätallenteen syksyltä 1963, jolla perinteisten rautalankaesitysten ohella kuullaan myös raivokas instrumentaaliversio Little Richardin "True Fine Mama:sta". Äänitettä on jälkikäteen luonnehdittu erääksi maan ensimmäisistä julkaistuista saksofoni-rock'n'roll-numeroista.



STERNOSNAKE

Hound Dog Taylorin esikuvakseen nimennyt turkulainen punkblues-yhtye.

10" EP 1998 omakustanne LO-RIDE WITH THE STERNOSNAKE
Short Goodbye / Radio Blue / On An Off-Day / Fine Day / Sniffini Blue
EP 2001 Dull City Records DCR-005 (sis. kuvakannet; 33 1/3rpm; Norja) RAY OF LIGHT
Hidden Charms / Party / Religion / One Kind Favor / Shiner


STILLBLUES

2000-luvun alkupuolella perustettu blues-yhtye Pohjois-kymenlaaksosta.

> Viralliset verkkosivut: http://www.stillblues.com

CD 2010 omakustanne GARAGE BLUES
The Deep End / Sitting Here And Thinking / Sad Blues / How Can I Trust A Woman Again / The Chronicle / The Whale / Cadillac Assembly Line / Poor Boy / Stormy Monday
-- Harri Heiskanen: laulu/kitara, Ossi Kyrö: basso, Pete Tähtinen: rummut +Mika Wathén: dobro/huuliharppu/taustalaulu --
CD 2010 Traphill THR002 SNAKE SOUP
Snake Soup / I’m Ready / Grape / 300 Pounds Of Joy / Good Morning Coffee Time / Backdoor Man / Ride My Horse / Lonely Avenue / FaceBoogie / Enough Is Not Enough (demo mix)


STILL BLUES

2000-luvun alkupuolella perustettu pohjoiskymenlaaksolainen blues-yhtye.

> Viralliset verkkosivut: http://www.stillblues.com
> Soul Magnet Facebookissa: https://www.facebook.com/Stillbluesofficial

Lehtiartikkeleita: Blues News 4/2014 (haastattelu)

CD 2010 Traphill THR001 (omakustanne) GARAGE BLUES
The Deep End / Sitting Here And Thinking / Sad Blues / How Can I Trust A Woman Again / The Chronicle / The Whale / Cadillac Assembly Line / Poor Boy / Stormy Monday
CD 2014 Traphill THR002 (omakustanne) SNAKE SOUP
Snake Soup / I'm Ready / Grape / 300 Pounds Of Joy / Good Morning Coffee Time / Backdoor Man / Ride My Horse / Lonely Avenue / FaceBoogie / bonus track: Enough Is Not Enough (demo mix)
-- Harri Heiskanen: laulu/kitara, Ossi Kyrö: basso, Pete Tähtinen: rummut + Mika Wathén: banjo/huuliharppu/dobro/taustalaulu, Osmo Seppälä: Hammond --


ST. LOUIS BLUES BAND

Imatralainen 1990-luvun alkupuolella toiminut yhtye. Kokoonpanossa mm. Hannu "Heavy" Tikkanen (huuliharppu), joka on myös vaikuttanut laulajana ja huuliharpistina mm. r'n'b-yhtyeessä Sinner's Soul (1995-98), Imatra Big Bandissä (1990-luvun puolivälistä lähtien) sekä joensuulaisen Houserockers-yhtyeen Travelin' Blues Show'ssa yhdessä muiden solistien Jimmie Lawsonin, Ekku Räsäsen ja Eero Raittisen kanssa.

> Heavy Tikkasen verkkosivut: http://www.dlc.fi/~heavy/heavy/heavy.htm

45 1991 PASI-01 (sis. kuvakannet) Time And Rose / My Mexican Family


ST. MARCUS BLUES BAND / STMBB

Pietarsaaressa v. 1964 perustettu britti-r'n'b -vaikutteinen The Things (Hannu "Svea" Lindblom: laulu/kitara, Kaj Markku "Löke" Lönngren: kitara, Kari Öhman: basso, Hasse Tiihonen: rummut) sekä sen jälkeen jonkin aikaa toimineet kokkolalainen Pee Wees ja pietarsaarelainen Black Sheep toimivat alullepanijoina vuonna 1966 perustetulle St. Marcus Bluesbandille. STMBB:n ohjelmisto rakentui alkuvaiheissa pitkälti Fleetwood Macin ja John Mayall & the Bluesbreakersin tuotannon varaan. Yhtye keikkaili aktiivisesti Pohjois-Suomessa akselilla Oulu-Kemi-Tornio-Rovaniemi sekä Etälä-Suomessa lähinnä rannikkoalueilla. Vuodeksi 1968 St. Marcus Bluesband kiinnitettin ruotsalaiseen tivoliseurueseena. Vuosikymmenen loppuun mennessä yhtyeen toiminta hiljentyy mm. armeijan johdosta.

Vuonna 1972 bändin jäsenistä Hannu Lindblom, Kaj Markku Lönngren, Karl-Erik Rönngård sekä uusi kitaristi Jukka "Juki" Halttunen ja sähköviulisti ja -pianisti Roul Helander perustivat proge- ja rock-painotteisen Fantasian. Vuonna 1974 yhtye voitti Suomen Rock-mestaruuden kokoonpanolla Hannu Lindblom (laulu/kitara), Roul Helander (viulu/piano), Harri Piha (basso) sekä Karl-Erik Rönngård (rummut). Vuonna 1975 Fantasia teki kiertueen Neuvostoliitossa sekä julkaisi ainoaksi jääneen LP:nsä "Fantasia" Hi-Hat -merkillä.

St. Marcus Bluesband aktivoitui uudelleen 1980-luvulla Hannu Lindblomin toimesta. Yhtyeen ensimmäinen pitkäsoitto "Two Sides" ilmestyi vuonna 2007.

Hannu "Svea" Lindblom: laulu/kitara (1966-1972, 1980- ja 1990-lukujen kokoonpano, 2000-)
Göran Fellman: kitara/laulu (2000-)
Paavo Osola: saksofoni/huuliharppu (syksy 1968-1972)/koskettimet (1980- ja 1990-lukujen kokoonpano)
Simo Vasanoja: koskettimet/piano/laulu (2000-)
Conny Sundman: trumpetti (talvi 2003-2008)
Richard Slotte: puhaltimet (talvi 2003-2006)
Ilkka Ekdahl: puhaltimet (talvi 2003-2006)
Torvald Lund: saksofoni/vetopasuuna (2006-)
Jan Anders Fagerhed: trumpetti (2006-)
Markus Kaikkonen: saksofoni (2008-2011)
Sebastian Back: saksofoni (2011-)
Kaj Markku "Löke" Lönngren: basso (1966-1972, 2000-)
Roul Helantie/Ari-Matti Lepistö/Ulf Fagerholm: basso (1980- ja 1990-lukujen kokoonpano)
Hasse Tiihonen: rummut (1966-1968, 2002-kevät 2005)
Leif "Lefa" Andersson: rummut (kevät 1968-syksy 1968)
Karl-Erik "Kallu" Rönngård: rummut (syksy 1968-1970-luvun alku)
Thomas "Tumba" Lindström: rummut (1980- ja 1990-lukujen kokoonpano, kevät 2005-)
Jan "Nani" Stenhäll: rummut (2000-2002)

> Viralliset verkkosivut: http://www.stmbb.net
> STMBB Facebookissa: http://www.facebook.com/stmarcusbluesband

2-CD 2007 Top CD-1052 TWO SIDES
2 Beer 5 Shot Casanova / Pusherman / Illusion / Old Friend / Someday / Blues Ain't Dead / White Room / Thrill 2 / Harder Than Steele / Oh Pretty Woman / Mess Around / Drivin' Crazy / Horse With No Rider / Ain't No Game / Pain / I Don't Mind
CD 2013 Top TOPCD-1057 BEYOND DREAMS
Hate This Blues / Chosen 1 / Beyond Dreams / All Your Love / Chasnges / Need Your Love So Bad / Outside Woman Blues / Looking For You / I Might Bend (But I Won't Break) / So Sad / Born Under A Bad Sign / Devil At The Table
-- Hannu Lindblom: kitara/laulu/huuliharppu, Göran Fellman: kitara, Markku Lönngren: basso, Thomas Lindström: rummut/perkussiot, Simo Vasanoja: koskettimet/laulu, Markus Kaikkonen: saksofoni/huilu, Sebastian Back: saksofoni, Torvald Lund: pasuuna, Jan-Anders Fagerhed: trumpetti + Sofia Bodbacka: addsong [Looking For You, So Sad, I Might Bend] --


STONEFACES

Vuosina 1965-66 toiminut jyväskyläläisyhtye.

Pertti Valtonen: laulu
Aarno Yliselä: kitara/laulu
Markus Puranen: kitara
Tapani Iltola: basso
Jaakko Hakkarainen: rummut

2-CD 1998 NOS Records NOSCD 001 ERI ESITTÄJIÄ: NIGHTS OF THE SIXTIES - POP-MUSIIKIN 1960-LUKU JYVÄSKYLÄSSÄ
I Don't Care (I Love You Child) / Ave Maria / Let The Good Times Roll / Walk Hand In Hand


STRANGE FRUIT

Torniolainen v. 2002 tienoilla perustettu proge-funkrock-bluesrock-yhtye.

CD 2004 FRUCD-0001 (omakustanne) COLD BLUSION
Intro / That Ain't What I Said / Wonderland / You Got What I Want / Feel Like Dancin' / Why Does It Always Rain On Me? / Da Strange Funk / Don't Hesitate / Outro
-- Mikko Nuorala: laulu/kitara, Oula Mommo: kitara, Sami Juntunen: koskettimet/saksofoni, Milla Heinonen: basso, Hannu Weckman: rummut --
CDS 2005 FRUCD-0002 (omakustanne) It's Difficult / Trashtalk / Like A Laika
-- Mikko Nuorala: laulu/kitara, Oula Mommo: kitara/taustalaulu, Sami Juntunen: koskettimet/piano/saksofoni/vibrafoni, Milla Heinonen: basso, Hannu Weckman: rummut/lyömäsoittimet, Pauliina Kauppila: lyömäsoittimet --


STRANGE MALES

LP 1980 Kelmi Records KELP-001 ERI ESITTÄJIÄ: SEKAMETELIÄ
Kunta Kinte-Blues / I Wonder


STRUTTIN' BLUES BAND

Järvenpäässä vuonna 2003 perustettu bluesyhtye.

Ari Ahola: laulu/kitara
Timo Vainio: laulu/kitara
Matti Kari: koskettimet
Janne Rautasuo: basso
Jarno Salomäki: rummut

CDS 2007 omakustanne This Is Over


SUGARDADDYS / SUGAR DADDIES

Salon ja Karjaan suunnalta tuleva Dr. Feelgood/Fabulous Thunderbirds -vaikuttinen bluesrock-yhtye.

Henrik Kanerva: laulu/huuliharppu
Leif Winsten: kitara
Staffan Lindberg: piano
Anders Engberg: basso
Torbjörn Lindström: rummut

CD 1998 SGDCD-001 SUGARDADDYS: GENUINE ROCK'N'ROLL, LIVE
Marie Marie / I Can Tell / Sun Medley: Mystery Train-My Baby Left Me-That's Allright Mama / Look At That, Look At That / Cocaine Blues / Blue Moon Of Kentucky / You Ain't Nothing But Fine
-- äänitetty Karjaan Palokunnantalolla --


SULTANS

Mm. yhtyeistä Terveet Kädet ja Billy Boys tunnetun oululaisen Veli-Matti "Läjä" Äijälän (laulu/kitara) primitiiviblues-duon toisena osapuolena toimi vuosina 1985-2000 Timo Äijälä (rummut) ja siitä eteenpäin Markku Leinonen (rummut/huuliharppu).

> The Sultans MySpacessa: http://www.myspace.com/sultansboogie

45 1995 Ikbal IKBALS-015 (sis. kuvakannet) Houserockin' (To Hound Dog Taylor) / -
45 1997 Ikbal IKBALS-016 (sis. kuvakannet) Hometown Blues / Funky
CD 2004 Bad Vugum BAD 50X ERI ESITTÄJIÄ: PASSIONS OF LÄJÄ ÄIJÄLÄ
Houserockin' / No Place To Go
CD 2004 Avanto Recordings AAAAA-2004 ERI ESITTÄJIÄ: VELI, SISKO, KUULET KUMMAN SOITON - AVANTO COMPILATION 2004
Sultans Theme
LP 2009 Sporting Life SLR-010 THE SULTANS
No Place To Go / Groundhog's Boogie / Doom Blues / Magic Blues / Sultans Theme / Drive / House Blues / Rock On / Texas Shuffle / The End Boogie
-- äänitetty IKBAL-Studiossa Oulussa 15.-17.8.2008; Huom: rajoitettu 300 kpl painos --
CD 2009 Musapojat MUP014 THE SULTANS & GOATHOUND: LIVE AT CLUB PANIC
Drive / Funkyshitboogie / No Place To Go / Tombstone Blues / The End Boogie / 29th Street Boogie / Houserockin' / More Houserockin' / Untrained impressions / Untrained Impressions 2
-- äänitetty Lepakkomies-ravintolassa Helsingissä 24.7.2009; levyllä lisäksi 4 kappaletta Goathound-yhtyeeltä --
LP 2009 Temmikongi TEMMI-011 FULL FRONTAL LIVE
-- sisältää 6 nimeämätöntä live-esitystä, 100 kappaleen rajoitettu painos, jokaisessa levyssä yksilölliset käsin maalatut kannet --
CD 2010 Levykauppa Äx/Rottasanomat # (promo) ERI ESITTÄJIÄ: ROTTASANOMAT ESITTELEE : 20 SUOMEN SUOSIKKIA
Slow Blues
CD 2014 Ektro EKTRO-108 (uusintajulkaisu) THE SULTANS: MORE HOUSE ROCKIN' AND OTHER BOOGIES
Houserockin' / Hometown Blues / Broken Amps Boogie * / No Place To Go / Groundhog's Boogie / Doom Blues / Magic Blues / Drive / House Blues / Rock On / Texas Shuffle / The End Boogie / Drive (live) / Funkyshitboogie (live) / No Place To Go (live) / Tombstone Blues (live) / The End Boogie (live) / 29th Street Boogie (live) / Houserockin' (live) / Fast One * / Rockabillytrash * / Jammin' * / Seeka's Blues *
-- kokoelma The Sultans -levytyksistä v. 1995-2009; * = ennenjulkaisematon 1990-luvun tallenne; ** = ennenjulkaisemattomia kappaleita kokoonpanolla V-M. Äijälä: kitara, M. Leinonen: basso, T. Äijälä: rummut --
MC 2015 Ruton Music RUT-011 THE SULTANS: ALIVE-2014-OULU-FINLAND
Fast One / Long Street Walk Ambassador / Seeka's Blues / Onemore Riff Boogie / Houserockin' / Drive / Rockabillytrash - Fast One / Berlin Blues
-- Läjä Äijälä: kitara, M.L. Leinonen: kontrabasso, Timo Äijälä: rummut --
LP 2016 Joteskii Groteskii JOG-30 THE SULTANS: KITCHEN SESSIONS
The High Commissioner / Kitchen Boogie / Long Street Walk Ambassador / Washboard / Making Out Boogie / Deepening Maturing Slow / Three Cat Boogie
-- Läjä Äijälä: kitara, M.L. Leinonen: kontrabasso, Timo Äijälä: rummut --


SUN CONNECTION

Sun Recordsin rockabilly- ja blues-katalogista keskeiset vaikuttimensa ammentava omaperäinen nurmijärveläisyhtye.

Katso myös: Berryman & Bullet

CD 2005 omakustanne ROCKABILLY ALL NIGHT LONG
Sweet Sweet Girl / I Got A Woman / Mr. Sandman / Milkcow Blues Boogie
-- äänitetty livenä Klaukkalassa 28.5.2005 --
CD 2007 TriChord TRIK 004 SEX, VELVET & ROCK'N'ROLL
Love Me Two Times / Crazy Arms / Sweet Sweet Girl / Backdoor Swing / Uranium Rock / Cut Across Shorty / Pretty Girl / Baby I Don't Care / Milkcow Blues Boogie / Tiger Man / When It Rains It Really Pours / Mookie Pookie / I'm Left, You're Right, She's Gone
CD 2012 Goofin' GRCD 6174 ERI ESITTÄJIÄ: ROCK AND ROLL ALL NIGHT LONG - A ROCKABILLY TRIBUTE TO HURRIGANES
Indian Woman


SUOMEN TALVISOTA 1939-40

Rauli "Badding" Somerjoki: laulu (kappaleiden krediiteissä salanimillä G.A. Johanssonin Perikunta / V. Esine)
Mauri Antero "M.A." Numminen: laulu (salanimillä Oriveden Kenkätehdas / E. Väline /Ruotsin Kuningas)
Rauli "Pole" Ojanen: kitara/laulu (salanimellä Erik af Venusberg)
Pentti Aho: kitara
Heikki Kasari: saksofoni
Arto "Mamba" Koskinen: koskettimet
Peter Widen: rummut
Markku Into (salanimellä Taannehtiva Seuralainen)
Jarkko Laine (salanimellä Lauri Kenttä)
Harro Koskinen

+ levytyksissä avustaneet muusikot:
Tommi Parko: alttosaksofoni/kitara
Antero Jakoila: kitara
Seppo "Paroni" Paakkunainen: tenorisaksofoni/huilu
Christer "Kicke" Bergholm: basso
Matti Bergström: basso
Ronnie Österberg: rummut
Matti Oiling: rummut
Raimo "Raikka" Rautarinne: rummut
Those Lovely Hula Hands: taustalaulu
Piija Linnilä: taustalaulu

EP 1969 Nuoren Voiman Liitto NV-1 ERI ESITTÄJIÄ: NUOREN VOIMAN LIITON EP
Vihreä Valta / Talvisota-Rock / Kekkonen-Rock / Mielitauti-Rock / Tehtaan Vahtimestarit
-- Huom: levy oli eräänlainen liite Nuori Voima-lehden numeroon 3/1969 --
LP 1970 Love LRLP 11 (etiketissä suuri Love-logo) UNDERGROUND-ROCK
Edistyksen Voima* / Liput Liehuvat* / Vihreä Valta* / Talvisota-Rock / Kekkonen-Rock / Laulu Jossa On Tunnelma / Takaisin Pekingiin* / Tehtaan Vahtimestarit / Rock On Rajaton Riemu* / Däng-Däng-Däng-Däng / Kasvoton Kuolema* / Vihaava Rakkaus* / Poroporvarin Kohtalo* / Mielitauti-Rock* / Suomi Palaa / Jatkosota-Rock*
-- Huom: Levy julkaistiin vuonna 1969 kahtena erilaisena painoksena: 1. painoksessa Love-logo on ohutkaarinen; osassa levyissä oli liite; lisäksi 1. painoksen etiketissä oli maininta kappaleesta "Satusetä Andersen", jota ei kuitenkaan löydy levyltä; *= solistina Rauli Somerjoki --
LP 1976 Love LRLP 11 (uusintajulkaisu; etiketissä pieni Love-logo) UNDERGROUND-ROCK
Edistyksen Voima / Liput Liehuivat / Vihreä Valta / Talvisota-Rock / Kekkonen-Rock / Laulu Jossa On Tunnelma / Takaisin Pekingiin / Tehtaan Vahtimestarit / Rock On Rajaton Riemu / Däng-Däng-Däng-Däng / Vihaava Rakkaus / Poroporvarin Kohtalo / Mielitauti-Rock / Suomi Palaa / Jatkosota-Rock
2-LP/2-MC 1979 Finnlevy FL FL 2000-2001/FK 2000-2001 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: FINNISH GRAFFITI - SUOMALAISEN ROCKIN HISTORIAA, VOL.2 : SUOMI-ROCKIN OPPIVUODET 1965-1970
Kekkonen-Rock
LP 1987 Love LRLP 11 (uusintajulkaisu; etiketissä pieni Love-logo) UNDERGROUND-ROCK
Edistyksen Voima / Liput Liehuivat / Vihreä Valta / Talvisota-Rock / Kekkonen-Rock / Laulu Jossa On Tunnelma / Takaisin Pekingiin / Tehtaan Vahtimestarit / Rock On Rajaton Riemu / Däng-Däng-Däng-Däng / Vihaava Rakkaus / Poroporvarin Kohtalo / Mielitauti-Rock / Suomi Palaa / Jatkosota-Rock
CD 1989 Fazer Finnlevy MCD 32 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: FINNISH GRAFFITI 2 - SUOMI-ROCKIN OPPIVUODET 1965-1970
Kekkonen-Rock
CD 1989 Love LRCD 11 (uusintajulkaisu) UNDERGROUND-ROCK
Edistyksen Voima / Liput Liehuivat / Vihreä Valta / Talvisota-Rock / Kekkonen-Rock / Laulu Jossa On Tunnelma / Takaisin Pekingiin / Tehtaan Vahtimestarit / Rock On Rajaton Riemu / Däng-Däng-Däng-Däng / Vihaava Rakkaus / Poroporvarin Kohtalo / Mielitauti-Rock / Suomi Palaa / Jatkosota-Rock
6-CD 1997 Love LXCD 616 (kokoelma) RAULI "BADDING" SOMERJOKI: KAIKKI LAULUT
Edistyksen Voima / Liput Liehuivat / Vihreä Valta / Takaisin Pekingiin / Rock On Rajaton Riemu / Kasvoton Kuolema Ja Sirhan Sirhan / Vihaava Rakkaus / Poroporvarin Kohtalo / Mielitauti-Rock / Jatkosota-Rock / Flaggorna Fladdrade I Gentlemannens WC
2-CD 2002 Warner 0927-41018-2 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: FINNISH GRAFFITI 2 - SUOMI-ROCKIN OPPIVUODET 1965-1970
Kekkonen-Rock
CD 2004 Love LRCD 11 (uusintajulkaisu) UNDERGROUND-ROCK
Edistyksen Voima / Liput Liehuivat / Vihreä Valta / Talvisota-Rock / Kekkonen-Rock / Laulu Jossa On Tunnelma / Takaisin Pekingiin / Tehtaan Vahtimestarit / Rock On Rajaton Riemu / Däng-Däng-Däng-Däng / Vihaava Rakkaus / Poroporvarin Kohtalo / Mielitauti-Rock / Suomi Palaa / Jatkosota-Rock
2-CD 2006 Love LXCD 651 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: PSYCHEDELIC PHINLAND
Flaggorna Fladdrade I Gentlemannens WC
2-CD 2016 Universal Music 4772310 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: ANNA MULLE LOVEE
Kekkonen-Rock


SUOMISOLMU

Jazz-funkia suomalaisella otteella soittava yhtye, jonka useimmat jäsenet ovat lähtöisin Sibelius-Akatemian Jazzmusiikin osastolta.

Joonatan Rautio: saksofoni
Tomi "Warre" Vartiainen: kitara
Aki Rissanen: piano
Ari-Pekka Anttila: basso
Tomi Salesvuo: rummut

> Suomisolmu MySpacessa: http://www.myspace.com/suomisolmu

CD 2009 Long Play Records/Fg-Naxos Oy LOPCD-021 FACELIFT


SUPER BLUES BAND

Järvenpäässä 1970-luvulla perustettu yhtye.

Rauno Selamaa: laulu/kitara
Jaakko Heinonen: laulu/kitara (1992-)
Pekka Kokkonen: laulu/kitara/basso [ei mukana singlellä BJDS-21]
Ilkka Hopia: basso
Kari Ikonen: rummut

Lehtiartikkeleita: Blues News 1/1993 (esittely)

45 1992 Järvenpään Blues-Jazz Diggarit R.Y. BJDS-21 (sis. kuvakannet, otsikoitu nimellä 'Greatest Hits Vol. 1') You Know, I Know / Anna Lee
CD 1999 Guarda GSBB 9902 MATCHBOX BLUES
Kansas City / Matchbox Blues / Jackson Town / Someday / Kiddeo / Kansas City Blues / Sweet Black Angel / Lonely Man / Catfish Blues / The Thrill Is Gone / I Need You So Bad / I'm Ready / Natural Ball


SUPRAFONICS

Tampereella vuonna 2010 perustettu juurimusiikkiyhtye.

CD 2011 Blue North BNCD010 ERI ESITTÄJIÄ: BLUES LINE FINLAND
Look-A-Boo / No Signal / Long Long Shadow / No Work Song
-- Tommi Laine: laulu/kitara, Marko Suutarla: basso, Ville Lehtovaara: rummut --


SUURLÄHETTILÄÄT / SOULIN SUURLÄHETTILÄÄT

1980-luvulla vaikuttaneesta rap-yhtyeestä Funktrump (Juha "Jussu" Pöyhönen, Kari Hurri ja Mikko Mäki) alkunsa vuonna 1988 saanut suomenkielistä soul-poppia esittävä turkulaiskokoonpano tunnettiin aluksi nimellä Soulin Suurlähettiläät. Kevääällä 1991 syntyneen EMI-levytyssopimuksen sekä debyyttialbumin "Omituisten Otusten Kerho" myötä yhtye lyhentyi Suurlähettiläiksi, lyöden itsensä lopullisesti läpi valtavirran markkinoilla hitillä "Elokuun 11.". Yhtyeen keikka- ja levytysputki jatkui vuoteen 1996 saakka, jolloin solisti Pöyhönen käynnisti kahden albumin mittaisen soolouransa ("Jussu", Sony-Epic 4879622, 1997 ja "Florida", Sony-Epic 4943072, 1998). Uuden tulemisen Suurlähettiläät tekivät marraskuussa 2000 levyllään "Valgrid".

> Viralliset verkkosivut: http://www.suurlahettilaat.com

45 1990 omakustanne SOULIN SUURLÄHETTILÄÄT: Kolme Yötä / Soulin Suurlähettiläs
45 1991 Soulin suurlähettiläät AASS 001 (sis. kuvakannet; omakustanne) SOULIN SUURLÄHETTILÄÄT: Pitääxunaina / Peiton Alla
LP/CD 1991 EMI/Parlophone 777-7962261/777-7962262 SUURLÄHETTILÄÄT: OMITUISTEN OTUSTEN KERHO
Peiton Alla / Kalliosaarella / Elokuun 11. / Kadulla / Pitääxunaina? / Sun Täytyy / Alas Ravintolaan / 3 Yötä / Soulin Suurlähettiläs / Omituisten Otusten Kerho
-- Juha Pöyhönen: laulu, Hannu Korkeamäki: kitara, Kaappo Karvala: koskettimet, Petri Viitala: tenori- ja baritonisaksofoni, Kari Hurri: alttosaksofoni, Pekka Vaaherkumpu: trumpetti/flyygelitorvi, Anssi Saarnilehto: basso, Mikko Mäki: rummut + Pera Pirkola: klavinetti, Ona Kamu: taustalaulu, Kaija Kärkinen: taustalaulu, Jay Havanna: taustalaulu --
CD 1992 Reel Art ARTCD1 SUURLÄHETTILÄÄT: LÄMMITTÄKÄÄ VETTÄ JA TUOKAA PYYHKEITÄ
Yön Paimenet / Maailman Laidalla / Yksin Taas / Kahvilassa / Suuri Keltainen / Lämmittäkää Vettä Ja Tuokaa Pyyhkeitä! / Huokaus / Kahdestaan / Vaikka ilta On Kirkas / Aurinkokunta / Hyvää Yötä
-- Juha Pöyhönen: laulu, Hannu Korkeamäki: kitara, Kaappo Karvala: koskettimet, Petri Viitala: tenorisaksofoni, Kari Hurri: saksofoni/ohjelmointi, Pekka Vaaherkumpu: trumpetti, Anssi Saarnilehto: basso, Mikko Mäki: rummut + Kimmo Taivalantti: lyömäsoittimet, Ona Kamu: taustalaulu, Zoe Burzow: taustalaulu --
CD 1993 Reel Art ARTCD8 SUURLÄHETTILÄÄT: NO NIIN
Päässä Pyörii Taas / Jos Huominen Tuo Jotain Uutta / Sinä / Kun Tänään Lähden / Valot Ja Varjot / Hei, Hyvää Päivää / Heiluttaa / Saippuaa / Alakertaan / Kaupunki Nukkuu / Samaan Uneen
-- Juha Pöyhönen: laulu/kitara, Jay Havanna: kitara, Kaappo Karvala: koskettimet, Petri Viitala: tenorisaksofoni, Kari Hurri: saksofoni, Pekka Vaaherkumpu: trumpetti, Anssi Saarnilehto: basso, Mikko Mäki: rummut + Kimmo Taivalantti: lyömäsoittimet, Pekka Laukkanen: pasuuna, Matti Lappalainen: pasuuna, Hannu Korkeamäki: kitara, Ona Kamu: taustalaulu, Kaija Kärkinen: taustalaulu, Zoe Burzow: taustalaulu --
CD 1995 Reel Art ARTCD15 SUURLÄHETTILÄÄT: PIENTÄ PUHETTA
Syvää Purppuraa / Kuinka Perhonen / Kuka Pysäyttäisi Kellot / Ja Mä Pakenen / Pientä Puhetta / Vesi Vie / Uudestaan / Laiva On Lastattu / Kolme Koskea / Yö Hengittää / Äiti Aurinko Ja Sisar Kuu / Ei, Et Saa
-- Juha Pöyhönen: laulu/kitara, Jay Havanna: kitara, Kaappo Karvala: koskettimet, Petri Viitala: tenori- ja sopraanosaksofoni, Kari Hurri: alttosaksofoni, Pekka Vaaherkumpu: trumpetti, Anssi Saarnilehto: basso, Mikko Mäki: rummut + Kimmo Taivalantti: lyömäsoittimet, Matti Lappalainen: pasuuna, Ona Kamu: taustalaulu, Toni Nuotio: taustalulu, Janne Komi: taustalaulu --
CD 1996 Reel Art ARTCD17 (kokoelma) SUURLÄHETTILÄÄT: KOKOELMALEVY
Mieleeni Linnan Tein / Sinä / Syvää Purppuraa / Valot Ja Varjot (akustinen versio) / Pientä Puhetta (live) / Samaan Uneen (live) / Kun Tänään Lähden / Tornado Tanssii / Elokuun 11.-96 / Pitääxunaina? / Elokuun 11. / Vaikka Ilta On Kirjas / Peiton Alla / Maailman Laidalla / Maailman Laidalla (akustinen versio) / Kahvilassa / Kuka Pysäyttäisi Kellot / Hyvää Yötä
CD 2000 Reel Art ARTCD21 SUURLÄHETTILÄÄT: VALGRID
Pyyhkijänsulkablues / Laske Valot Vaakaan / Ei Tule Niin Pimeää / Rahat On Loppu, Mutta Myydään Volvo / Pahan Karman Mies / Pojat Ovat Poikia / Kun Lomat Loppuu / Kummitus / Suuri Tuntematon / Seisovaa Vettä / Vuorilta Laaksoon
-- Juha Pöyhönen: laulu/kitara, Jay Havanna: kitara, Kaappo Karvala: koskettimet, Petri Viitala: tenorisaksofoni, Kari Hurri: alttosaksofoni, Pekka Vaaherkumpu: trumpetti, Anssi Saarnilehto: basso, Mikko Mäki: rummut + Kimmo Taivalantti: lyömäsoittimet, Matti Lappalainen: pasuuna, Juha-Pekka Vikman: jousisoittimet, Lottaliina Lehtinen: jousisoittimet, Tuomas Lehtinen: jousisoittimet, Matti Moilanen: jousisoittimet, Petri Tulonen: jousisoittimet, Kai Vilevaara: jousisoittimet, Zoe Burtsow: taustalaulu, Katriina Koskinen: taustalaulu, Toni Nuotio: taustalaulu, Sami Pitkämö: taustalaulu --
CD 2003 EMI Finland/Capitol 7243 5832242 2 SUURLÄHETTILÄÄT: MITÄ MIEHEN TULEE OLLA?
Vain Hullut Selviää / Mitä Miehen Tulee Olla? / Vajoan Taas / Kaksi Maailmaa (feat. Janna) / Silta / Saari / Sanoin Hei Ja Lähdin Kävelemään / Kukaan Ei Saa Tietää / Tänä Yönä / Viheltelen
-- Juha Pöyhönen: laulu/kitara, Jay Havanna: kitara, Kaappo Karvala: koskettimet, Petri Viitala: tenorisaksofoni, Kari Hurri: alttosaksofoni/ohjelmointi, Pekka Vaaherkumpu: trumpetti, Anssi Saarnilehto: basso, Mikko Mäki: rummut + Kimmo Taivalantti: lyömäsoittimet, Sami Levänen: pasuuna, Jari HOngisto: pasuuna, Lotta: taustalaulu, Nikke: taustalaulu, Tonto: taustalaulu, Janna: laulu/taustalaulu --
2-CD 2004 EMI Finland/Capitol 7243 86363329 (kokoelma) SUURLÄHETTILÄÄT: PARHAAT PALAT 1991-2004
Sirkushuveja / Vain Hullut Selviää / Mitä Miehen Tulee Olla? / Vajoan Taas / Silta / Saari / Laske Valot Vaakaan / Ei Tule Niin Pimeää / Rahat On Loppu, Mutta Myydään Volvo / Kun Lomat Loppuu / Sinä / Kun Tänään Lähden / Valot Ja Varjot / Kaupunki Nukkuu / Maailman Laidalla / Omituisten Otusten Kerho / Tie / Syvää Purppuraa / Kuinka Perhonen Lentää / Kuka Pysäyttäisi Kellot? / Kolme Koskea / Elokuun 11. / Pitääxunaika? / Äiti Aurinko Ja Sisar Kuu / Hyvää Yötä / Peiton Alla


SWAMP BOOGIE

Jyväskyläläinen downhome-bluestrio.

Heikki Heinonen: laulu/huuliharppu
Jaska Prepula: kitara
Make Lajunen: rummut

CD 2005 Blues Live! BL 7001 ERI ESITTÄJIÄ: BLUES LIVE! 25 YEARS
Big Legged Woman / Crawling Kingsnake / Cut You Loose


SWEET JEENA & THE SWEETHEARTS / SWEET JEENA & THE ROOMATES

Tamperelainen v. 2007 perustettu yhtye keskittyy musiikissaan etupäässä 1950-luvun rock'n'rolliin ja rockabillyyn sekä traditionaaliseen 1940- ja 1950-lukujen countryyn, mutta on imenyt tyyliinsä elementtejä myös rhythm'n'bluesista ja jazzista. Jeena Rancken vaikuttaa myös solistina selkeämmin jazz- ja swing-painotteisemmassa kokoonpanossa Sweet Jeena & her Lazy Lions. Hän on myös tehnyt yhteislevytyksiä brittiläisen The Roomates-lauluyhtyeen kanssa.

"Sweet" Jeena Rancken: laulu
Risto Klemola: kitara
Heikki Koivunen: kontrabasso
Tumppi Huuhtanen: rummut

> Viralliset verkkosivut: http://www.sweetjeena.com
> Sweet Jeena & her Sweethearts MySpacessa: http://www.myspace.com/sweetjeenaandhersweethearts
> Sweet Jeena & her Lazy Lions MySpacessa: http://www.myspace.com/sweetjeenaandherlazylions

Lehtiartikkeleita: Blues News 6/2010 (haastattelu)

CDS 2009 Jeena # (promo) SWEET JEENA & HER SWEETHEARTS: Rock'n'Roll Picnic / Hard Drivin' Mama
LP/CD 2009 Jeena JEENALP/JEENACD 1 SWEET JEENA & HER SWEETHEARTS: ROCK'N'ROLL PICNIC
Don't Talk Baby / More More More / Tongue Tied / Lovers Like Me / Spare Parts / Hard Drivin' Mama / Indian Moon / Hard Runnin' / Lovely Summer Night / Black Denim Trousers / Waiting For Your Call / Rock'n'Roll Picnic
4-CD 2010 Johanna JHNCD 2535 ERI ESITTÄJIÄ: SLAP THAT BASS! - THE STORY OF FINNISH ROCKABILLY & 50'S STYLE ROCK'N'ROLL 1979-2009
SWEET JEENA & HER SWEETHEARTS: Rock'n'Roll Picnic
CD 2010 Homebraend/Jeena 750018 SWEET JEENA AND THE ROOMATES
To Love Or Not To Love / Oh Senorita / Angel Baby / Time And Time Again / Teardrops / Poor Little Fool / Deceve Me / Lonely Sixteen / Oh Julie / Will / Angel My Angel / Touch And Go / At The End Of The Rainbow / Aina Uudelleen (Time And Time Again) / Kyynel (Teardrops) / Kesä (Will) / Kuule Kulta (Touch And Go) / Rakkautta Vai Ei (To Love Or Not To Love)
-- Sweet Jeena Rancken: laulu, Steve Webb: laulu/rytmikitara, Nick Kennedy: laulu/soolokitara, Mark Webb: laulu, Glenn Brentnall: laulu, Richard Barwell: piano, Gary Powell: kontrabasso, Lance Larson: rummut + John Dobinson: saksofoni kappaleella 'Angel Baby' --
LP 2010 Homebraend/Jeena 750018 SWEET JEENA AND THE ROOMATES
To Love Or Not To Love / Oh Senorita / Angel Baby / Time And Time Again / Teardrops / Poor Little Fool / Deceve Me / Lonely Sixteen / Broken Hearted Melody / Oh Julie / Will / Angel My Angel / Touch And Go / At The End Of The Rainbow
EP 2012 Bluelight BLR 45104 7 (promo; sis. kuvakannet) ERI ESITTÄJIÄ: ROCKABILLY LADIES NIGHT, VOL. 1
SWEET JEENA & HER SWEETHEARTS: Too Much
LP/CD 2013 Jeena JEENALP-2/JEENACD-2 SWEET JEENA & HER SWEETHEARTS: LOVERS AND LUNATICS
How Much Longer To Las Vegas / Ready For Love / Mean Cat / Moon Rocket Rock / Lovers And Lunatics / Happy Little Cowgirl / Everyday Sweet / Lonely Girl / Cowboy's Song / Fish Dish / Big Woman / Always A Party / Cool Cat


SWINGHUFVUDS

LP/CD 1991 Amigo AMT/AMTCD 2031 THE SWINGHUFVUDS
Mr. P. C. / I Let A Song (Go Out Of My Heart) / Cherokee / Now's The Time / Swingvention / There Will Never Be Another You / Hamba Nami / The Swinghufvud Suite / Take The A Train / Simoon / Spain
-- Vesa Anttila: kitara, Tommi Lindell: urut, Pekka Witikka: lyömäsoittimet, Kimmo Kajasto: lyömäsoittimet --
LP/CD 1993 Amigo AMT/AMTCD 2052 HITS AND OTHER SAMPLES
She Bop / Love To Hate You / Personal Jesus / Caravan, Part 1 / Caravan, Part 2 / There Must Be An Angel / Emmental / The Court Of The Crimson King / Fantasy / Yellow Magic (Tong Poo) / Smells Like Teen Spirit / Who Would Swing? / Live At The Garden Party
-- Vesa Anttila: kitara, Tommi Lindell: urut, Pekka Witikka: lyömäsoittimet/ninaphone + Pera Pirkola --
CD 1996 Texicalli TEXCD 006 ERI ESITTÄJIÄ: EXOTIC ENTERTAINMENT & SCARY SOUNDS, VOL.1
M-Ma / Indian Dance


SWINGING BLUES QUARTET

LP 1980 Kelmi Records KELP-001 ERI ESITTÄJIÄ: SEKAMETELIÄ
Metsäsikojen Tanssi / Bastuvaja


SWINGING TOES

CD 2006 omakustanne BIG STAGES
Nigh And Day / Hickory Dickory Dock / Sugar / Route 66 / Choo Choo Ch' Boogie
-- Raisa Rautio: laulu, Tero Rantanen: kitara, Jukka Rautio: basso, Vesa Määttä: rummut --


JUKKA SYRENIUS / JUKKA SYRENIUS BAND

> Viralliset verkkosivut: http://www.elonkorjuu.com/jukka%20syrenius%20band.htm
> Jukka Syrenius Wikipediassa: http://fi.wikipedia.org/wiki/Jukka_Syrenius

Katso myös: Elonkorjuu

45 1983 Touch TCHS-1 (vain koelevy) JUKKA SYRENIUS: Kiitos Auringosta / Ivo
LP 1983 Touch TCHLP-1 JUKKA SYRENIUS BAND FEATURING CLIFFORD JARVIS AND HAKON GRAF: MEMORIES OF TOMORROW
Let The Nature Sing / Heavy WInter Days / Little Joseph / Oslo Nights / Midsummer Dream / The End
-- Jukka Syrenius: kitara/basso/lyömäsoittimet, Håkon Graf: koskettimet, Pekka Tyni: koskettimet, Ilkka Hanski: basso, Harri Merilahti: basso, Clifford Jarvis: rummut/congat, Tomi Parkkonen: rummut --
LP 1986 Touch TCHLP-2 JUKKA SYRENIUS BAND: THE CAT WITH A HAT
Let's Enjoy It / Le Champion / Love Is Here / Spring Dance / Sadden Sunrise / Bon Voyage / The Cat With A Hat
-- Jukka Syrenius: sähkökitara/akustinen kitara, Jouko Laivuori: piano/Hammond B3/Yamaha DX7, Sveinung Hovensjö: Warwick-basso, Sakari Löytty: rummut/marimba/lyömäsoittimet --
45 1987 Touch TCHS-2 JUKKA SYRENIUS BAND & OCTAVIO PARRA: Feo / Son Of America
45 1988 Touch TCHS-3 JUKKA SYRENIUS: In The Crimson Of Love / Can't Find My Home
CD 1996 Touch TOUCH-CD 1 (uusintajulkaisu) JUKKA SYRENIUS BAND: THE CAT WITH A HAT
Let's Enjoy It / Le Champion / Love Is Here / Spring Dance / Sadden Sunrise / Bon Voyage / The Cat With A Hat
CD 2000 Touch TCHCD-2 JUKKA SYRENIUS BAND: SONG FOR MY LADY
Can't Find My Home / Medaljong / You And I / Crimson Of Love / Song For My Lady / Alone At 6 A.M. / Blues For Blues / And Then What / The Ballad Of... / Mr. Trouble In Harbour / Total Peace
-- Jukka Syrenius: laulu/kitara, Rob Dominis: koskettimet, Ari-Pekka Anttila: basso, Jari Kettunen: rummut + Pekka Tyni: koskettimet kappaleella 'Total Peace' --
CD 2006 Touch TCHCD-4 JUKKA SYRENIUS BAND: LIVE BITE
Let's Enjoy It / Alone At 6 A.M. / The Ballad Of... / Trees Grass An Thangs / Stormy Monday / Everyday I Got The Blues / Hey Joe
-- äänitetty JUMO jazz-klubilla 10.11.2005; Jukka Syrenius: laulu/kitara, Jussi Reunamäki: piano/Hammond B3, Ari-Pekka Anttila: basso, Jari Kettunen: rummut/lyömäsoittimet --
CD 2013 Touch TCHCD-6 JUKKA SYRENIUS BAND: HARD LABOUR - LIVE AT AALLONMURTAJA
Freddie's Combo / Crimson Of Love / Let's Enjoy It / Le Champion / Red House / Trees, Grass And Thangs / Hey Joe / Round Midnite / Everyday I Got The Blues / Stormy Monday
-- Jukka Syrenius: laulu/kitara, Ari-Pekka Anttila: basso, Jari Kettunen: rummut --


NONO SÖDERBERG

Mm. yhtyeistä Needles, Ernos, Boys ja Help sekä Matti Oilingin levyiltä tuttu kitaristi.

Lehtiartikkeleita: Musa 10/1976

LP 1976 Hi-Hat HILP 117 NONO
Breakwater I / Seagull / Tide / Crystal Rain / The Ninth Wave / Ballad Of A Lost Treasure / Virgin Voyage / Breakwater II
-- Nono Söderberg: kitara/huuliharppu, Olli Ahvenlahti: koskettimet, Pekka Pöyry: saksofoni/huilu, Heikki Virtanen: basso, Roope Koistinen: rummut/lyömäsoittimet --
LP 1982 Polarvox LJLP 1017 RARE BIRD
Chinese Satin / Sweep / 12th Of March / New Samba / Love Theme / Gemini / Oh Rare Bird
-- Nono Söderberg: kitara/huuliharppu, Jukka Hakoköngas: syntetisaattori/piano/koskettimet, Esa Kotilainen: koskettimet/urut/syntetisaattori, Laszlo Varga: klarinetti/syntetisaattori/basso, Pentti Lahti: saksofoni, Heikki Virtanen: basso, Upi Sorvali: rummut/lyömäsoittimet, Marjo-Riitta Kervinen: laulu, Kalle Fält: laulu --
CD 1997 Goofin' GRCD 6076 HOT WIRES
Sweet Georgia Brown / Dirty Dozen Blues / Silver Boots / Säkkijärvi Stomp / That Lucky Old Sun / Bye Bye Blues / Samois Sur Seine / The Third Man / Moonglow / Rocking Chair / Blues For Roy / Oldtimer / Tricky Thirds / Snappin' The Blues
-- Nono Söderberg: kitara, Vesa Anttila: koskettimet/kitara, Pille Peltonen: basso, Tapani Laastola: rummut, Heikki Sandren: lyömäsoittimet --
2-CD 1999 Goofin' GRCD 6100 ERI ESITTÄJIÄ: GOOFIN' AROUND - A COMPILATION OF GOOFIN' RECORDS 1984-1999
Säkkijärvi Stomp
CD 2002 Goofin' GRCD 6117 TWISTING STANDARDS
Donau / Flamingo / Giant Steps / Twisting Tunisia / All The Thigns You Are / Tennessee Twist / Stranger In Paradise / One Magic Night In Urjala / Seven Come Eleven / Night And Day / Sweet Georgia Brown / Zig Zag
-- Nono Söderberg: kitara, Valentin Stefanov: basso, Rudy Ryynänen: rummut --
CD 2002 Edel 0141182ERE ERI ESITTÄJIÄ: KITARA SOI - RAUTALANKAA...
Tennessee Twist / Säkkijärvi Stomp
CD 2003 Edel 0149162ERE ERI ESITTÄJIÄ: KITARA SOI - RAUTALANKAA 2
Sweet Georgia Brown / One Magic Night In Urjala
LP 2016 Svart SRE007 (kokoelma, harmaa/kirkas vinyyli) ERI ESITTÄJIÄ: POP LIISA 5
Tide / Seagull
-- Nono Söderberg: sähkökitara, Reijo "Takku" Ylinen: sopraanosaksofoni, Esa Kotilainen: Moog-syntetisaattori/Hohner-clavinet/kielisyntetisaattori/Fender Rhodes -sähköpiano, Harri Merilahti: sähköbasso, Roope Koistinen: rummut, Esa "Nätsi" Roswall: congat/perkussiot; äänitetty Yleisradion studiossa Helsingin Liisankadulla 15.12.1976 --
CD 2016 Svart SRE009 (kokoelma) ERI ESITTÄJIÄ: POP LIISA - LIVE IN STUDIO 05/06
Tide / Seagull


a | b | c | d | e | f | g | h | i | j | k | l | m | n | o | p | q | r | s | t | u | v | w | x | y | z | kokoelmat | ulkom. | alkuun

Huom: Oheinen luettelo on laadittu ainoastaan informatiiviseksi. Blues News/Finnish Blues Society ry. ei myy, mainosta tai jakele mainittuja tuotteita lukuun ottamatta yhdistyksen omia Blue North -nimikkeen alla julkaistuja cd- ja LP-levyjä. Blue North -äänitteiden tilausohjeet löydät täältä. Vanhoja levyjä kannattaa tiedustella antikvariaateista ja levymessuilta. Niistä kattavan luettelon löydät Raimo Öystilän musiikkisivustolta. Uusia levyjä myyvien kauppojen luettelon löydät vastaavasti esim. RockData-sivustolta. Täydentävää levy-, kappale- tai artistikohtaista tietoutta on haettavissa mm. Suomen äänitearkiston tietokannasta, Finnmusic.netistä, Suomen arkistojen, kirjastojen ja museoiden yhteisestä www.finna.fi -aineistopalvelusta, kansainvälisistä www.discogs.comista ja www.45worlds.comista sekä kirjastojen Frank-monihakupalvelun ja www.fono.fi -tietokannan kautta.

Korjaukset, täydennykset ja muut aihetta koskevat kommentit ovat tervetulleita!
Lähetä palautteesi osoitteeseen: suomiblues (at) hotmail.com