|
Pete Hoppula:
"Finlandia Is Grandia!" -
SUOMALAISET, KANSAINVÄLISEN JUURIMUSIIKKIYHTEISTYÖN VALITTU KANSA
Kuluneen vuoden aikana useampikin merkittävä amerikkalainen tai englantilainen roots-artisti/yhtye on luottanut levyllään härmäläiseen osaamiseen. Oheisessa katsauksessa Blues News paketoi yhteen kolme keskenään sekä tyylilajeiltaan että tuotantotavoiltaan varsin erilaista mutta yhtä kaikki onnistunutta ja siten esimerkillisellä tavalla Suomi-kuvaa maailmalla entisestään kiillottavaa studioprojektia: Hayden Thompsonin ja Bluelight Recordsin "A-tiimin" voimin syntyneen pitkäsoiton "Standing Tall", Teppo Nättilän luotsaaman luottokokoonpanon säestyksellä äänitetyn Pete Gage -cd:n "Tough Talk" sekä Jeena Ranckenin ja The Roomatesin 1950's-romantiikkaa huokuvan kimppa-albumin "Sweet Jeena And The Roomates".
HAYDEN THOMPSON – Standing tall
"Moi, mukava kun pääsitte tulemaan – Hayden puuhastelee tuolla sisällä", tervehtii Georgia Thompson, rockabillyikoni Hayden Thompsonin pitkäaikainen elämänkumppani hyväntuulisesti saapuessamme Bluelight Recordsin omistajan Mika Myyryläisen kanssa hollolalaisen Petrax Studion kuistille. Paikallisen Rappulan maatilan vanhaan, idylliseen navettarakennukseen 1990-luvulla istutetussa huippuluokan äänittämössä ollaan parhaillaan tekemässä suomalais-amerikkalaisen rock'n'roll-levytysyhteistyön historiaa. Eletään syyskuista arki-iltaa vuonna 2009, aurinko on jo vähitellen laskeutumassa poutaisen taivaanrannan taakse. "He saivat juuri yhden kappaleen valmiiksi ja kuuntelevat nyt tuloksia", jatkaa Georgia tilannekatsaustaan. Tosiaan, studion tarkkaamosta kaikuu pihalle saakka "Whatcha Gonna Do'n", Haydenin omaa käsialaa olevan ja alkujaan jo viitisenkymmentä vuotta sitten levyttämän laulun tunnistettava melodia – eikä musiikki kuulosta näin etäämmältäkään käsin lainkaan hassummalta. Astun innokkaana, mutta lievähkön jännityksen vallassa sisään – ja huomaan tekeväni samassa hetkessä 60 vuoden mittaisen henkisen aikamatkan eteläsuomalaisesta maalaismaisemasta Atlantin toiselle laidalle, tarunhohtoisen Sun Recordsin tiloihin Memphisissä, Tennesseessä.
 Vaihtoehtoisia reittejä äänilevyn toteuttamiseksi studiossa on lukuisia, eikä poluista yksikään edusta varsinaisesti sitä ainoaa ja oikeaa. Usein tavoitellun lopputuloksen saavuttaminen on pikemminkin kiinni osaavista käsistä kuin etukäteen valitusta ideaalista toimintamallista. Juurimusiikkipiireissä maksimaalisten analogisten livetuotosten nimeen ollaan luonnollisesti vannottu aikojen alusta lähtien, eikä perinteitä kunnioittavan äänitystekniikan psykologisiakaan vaikutuksia lopputuotteen onnistumiseen voi kai täysin kiistää. "Koko hoito kerralla pakettiin" -tyylinen levynteko on silti viehättävistä ja jopa yliarvostetuista lähtökohdistaan huolimatta äärimmäisen haasteellista, eikä vilpittömiä kehuja ansaitsevaa julkaisua loihdita tällä konstilla esiin ilman erityistä professionaalisuutta. Ulkopuolisen tuottajan osallistuva rooli on niin ikään yksi hedelmällisen studiorupeaman avainedellytyksistä, vaikka kyseessä olisivat lahjakkaammatkin, omiin kykyihinsä ja näkemyksiinsä luottavat muusikot. Joskus nopeatempoiseen, liiat viimeistelyt sivuuttavaan äänitysprosessiin ajaudutaan tottakai myös puhtaista budjettisyistä. Raha tai sen vähyys eivät kuitenkaan olleet syynä siihen, että Hayden Thompson -sessio päätettiin supistaa vaatimattomaksi kolmipäiväiseksi pikarypistykseksi ja että materiaali tallennettiin vain ydinbändin voimin ilman mainittavia päällekkäisäänityksiä. Ratkaisu perustui yksinomaan sekä solistille että säestystehtävistä vastanneille asiansa hallinneille ammattimiehille luontaiseen työskentelytapaan ja -tahtiin: "Olen kutsunut heitä Bluelight A-tiimiksi (- toim huom: vrt. Nashville A-team). Itse olen sitä mieltä, että tämän tyyppistä levyä tekemään ei löydy Suomesta yhtä kovaa ryhmää. Haydenkin on todennut, ettei hän ole koskaan työskennellyt muusikoiden kanssa, jotka ovat olleet yhtä taitavia, monipuolisia ja luovia. Puhumattakaan siitä, miten hyvin kemia toimii kundien kesken ja myös Haydenin suuntaan", pohdiskelee levyn julkaisusta jälleen aktivoidulla Bluelight-merkillään vastaava Mika Myyryläinen, "Ihan mielettömän upea seurata, miten biisit muuntuvat ja syntyvät studiossa".
 Myönnettävähän se on, Hayden Thompson (s. Boonevillessä, Mississippissä 5.3.1938), eräs ei vain viimeisistä vaan myös esiintymiskunnoltaan rautaisimmista yhä maailmaa kiertävistä 1950-luvun puolivälissä artistinuransa käynnistäneistä etelän rockabilly-laulajista tietää huikealla 55 vuoden levytyskokemuksellaan, miten homman pitää kulkea silloin kun sen halutaan todella kulkevan. Ei häntä turhaan lempinimellä "One-take Thompson" menneinä Sun-aikoina siunattu.
Hollolassa syksyllä 2009 leijui ilmassa vahvaa homecoming-henkeä, vaikka äänityspaikka olikin toinen kuin pari vuotta aikaisemmilla Bluelight-äänityksillä eikä musisointiin osallistunut nyt kuin vain tiivis viisimiehinen, suurinpiirtein yhdenmukaisessa koostumuksessa jokaisella kappaleella esiintynyt komppiryhmä. Päälle puskevasta aikataulusta ei kukaan tuntunut liiemin kantavan huolta, vaan tunnelma oli kiireetön, välitön ja lämminhenkinen. Turhalla stressaamisella ei tilannetta olisi tietysti millään muotoa voinut helpottaakaan. Kerta toisensa perään viimeistellyt levytyskappaleet toistivat samaa perusrutiinia: ensin bändi äänitti yhtäaikaisesti soittaen valitun kappaleen instrumentaalipohjat. Tarkkaamon puolelle sijoittuun mikrofoniin laulaneen Haydenin lopullinen vokaalisuoritus purkitettiin tämän jälkeen omalle raidalleen – useimmiten yhdellä tai kahdella otolla. Juuri muita dubbauksia ei paria basso-osuuden tuplausta tai täydentävää kitarasooloa lukuun ottamatta tehty. Kappaleet oli luonnollisesti treenattu hyvissä ajoin etukäteen, mutta nauhoitushetkellä sovituksia saatettiin muuttaa spontaanien ideariihien pohjalta merkittävästikin. Palataan vielä lopuksi tarinan alkupuolella käynnistuneelle aikamatkalleni:
Sisällä studiossa vallitsee miltei kiusallisen kotoinen tunnelma. Kukin soittaja touhuaa keskittyneesti omia valmistelujaan. Hayden itse hääräilee keittiön puolella: nähdessään ikkunasta vieraiden saapuvan hän on laittanut kahvit valumaan. Paikat ovat käyneet hänelle tutuiksi, äänitysporukka kun asuttaa samaa osoitetta jo toista päivää (rakennuksen alakerrassa sijaitsevat viihtyisät sauna- ja takkahuoneosastot, maatilalta on järjestynyt myös majoitus koko tiimille). Vähitellen muusikot hakeutuvat suuressa studiosalissa asemiinsa ja Hayden availee kurkkuaan mikrofonin takana hypelöiden samalla nuottitelineeseen asettamiaan muistiinpanoja. Äänimies Haavisto suorittaa vielä miksauspöydän ääressä viimeiset säädöt ja tarttuu sitten itsekin akustiseen kitaraan. Se tapahtuu kuin taikasauvan hipaisusta. Maaginen Sun-atmosfääri ottaa jälleen syysillan hämärtämän huoneiston valtaansa ja velloo tiloissa miltei käsinkosketeltavana seuraavan kolmen minuutin ajan. "Vedetäänkö vielä yksi? Okei pojat, antaa pyöriä", huikkaa Hayden ja viestii olevansa valmis seuraavaan pohjaottoon. Villiä hölkkärytmiä takovan kontrabasson syke täyttää nopeasti tajunnan ja vajaan metrin päässä yksi kaikkien aikojen rockabillysuuruuksista ryhtyy venyttelemään uutta versiota kenties legendaarisimmasta levytyksestään, aivan kuten silloin kauan sitten: "Well, I looove my baby, keeps her business to herself...!"
HAYDEN THOMPSON
Standing Tall
(Bluelight BLR 33144 9)
(1) Hurting Inside (2) Honey 'Cause I Love You (3) Pretty Lou (4) Still Loving You (5) Without Love (6) Long Black Train (7) Look Out Mabel (8) Crazy Arms (9) Where The Rio De Rosa Flows (10) Whatcha Gonna Do (11) Country Girls (12) Love My Baby (13) Don't Tell Me Your Troubles (14) Hey Porter (15) You're A Heartbreaker (16) Cheese And Crackers a.k.a. The Happy Song #2 + bonus live-CD: (1) Rockabilly Gal (2) You Win Again (3) Blues Blues Blues (4) Don't You Worry (5) Midnight Blues
(äänitetty 7.-10.9.2009 Petrax Studiossa, Hollolassa; Hayden Thompson: laulu, Tommi Viksten: kitara, Olli Haavisto: kitara, Pekka Gröhn: piano/kitara, Mika Railo: basso, Janne Haavisto: rummut; bonus-kappaleet äänitetty 5.9.2009 Hotelli Waltikassa, Valkeakoskella; Hayden Thompson: laulu/akustinen kitara, Jussi Huhtakangas: soolokitara, Vesa Haaja: akustinen kitara/taustalaulu, Harri Saanio: piano, Mika Liikari: basso, Miikka Salminen: rummut)
Syyskuussa 2010 julkaistu "Standing Tall" on Hayden Thompsonin majesteettisen levytysuran 7. pitkäsoitto ja jo toinen Bluelight-merkillä. Kun edelliskiekko "Hayden Thompson" (BLR 33132 2, 2007) pyrittiin tietoisesti toteuttamaan laulajan v. 1966 upean kantri-LP:n "Here's..." (Kapp Records) henkeä kunnioittaen, nyt harpataan ajassa vielä täysi kymmenluku taaksepäin – rockabilly-musiikin kultaisille nousukasvuosille, jolloin täysikäisyyden rajapyykkiä kolkutellut Hayden vasta käynnisteli artistinsarkaansa, etsiskellen omaa suurta tilaisuuttaan Elviksen, Carl Perkinsin, Johnny Cashin ja muiden jo hieman julkisuuttakin saaneiden idoliensa rohkaisemana. 1950-lukuisuutta vahvasti henkivää sepiaväritteistä kansitaidettaan myöten ihailtavan täysipainoista, loppuun saakka harkittua tuotantojälkeä edustava "Standing Tall" on kiteytetysti sanottuna – ja uskokaa pois, myös yhtään liikaa kotiinpäin vetämättä – vaikuttava albumi. Musiikkityylillisistä eroavuuksistaan johtuen vertailu Haydenin kantripainotteisiin levyihin ei liene tarpeen, sen sijaan uutuustuotteen voi todeta rökittävän kirkkaasti hänen aikaisemman samankaltaisella teemakonseptilla rakennetun julkaisunsa, chicagolaisella St. George -merkillä viitisen vuotta sitten ilmestyneen, ansioituneista taustamuusikoistaan huolimatta jossain määrin laimeaksi bulkkituotteeksi osoittautuneen cd:n "Rockabilly Rhythm".
Merkillepantavaa "Standing Tall'in" kokonaissoundissa on pianon voimakas läsnäolo. Kosketinsoittaja Pekka Gröhnin hallittu virtuositeetti jakaa etenkin "Crazy Armsin", "Hey Porterin" tai vaikkapa Brook Benton -hittinä tunnetun "Hurting Insiden" tapaisille entuudestaan jo lähes halki kalutuille lainakappaleille roppakaupalla niille eittämättä tärkeitä persoonallisuus-lisäpisteitä. Levyn sovitukselliset ratkaisut onnistuvat muutenkin valtaosin ylittämään pelkän rutiinitulostason. Tässä mielessä huomionarvoisen komeaa kuultavaa on mm. rohkean melankolinen uusintaversio Haydenin omasta vuoden 1961 levytyksestä "Whatcha Gonna Do". Gröhnin Floyd Cramer'mainen pianismi kytkettynä Tommi Vikstenin säästeliäisiin soolokitarariffeihin sekä rumpali Janne Haaviston ja kontrabasisti Mika Railon ymmärryksellä toteutettamaan rytmipohjaan luovat esityksiin vahvaa yhteenkuuluvaisuuden tunnetta juurikin Nashvillen A-tiimin klassisten 1950- ja 60-lukujen aikaansaannosten kanssa. Osalla kappaleista huolehtii täydentävistä kitarasooloista takuuvarmaan tyyliinsä studioinsinöörin ja -tuottajan sekä akustisen komppikitaran soittajan roolissa ensisijaisesti sessioissa esiintynyt Olli Haavisto. Arvostetun veteraanimuusikon tyylitaju pääsee oikeuksiinsa etenkin Nick Lowe/Johnny Cash -numeron "Without Love" pedal steel -osuuksissa.
Thompsonin omat otteet ovat niin ikään varmaakin varmempia. Hänen ulottuvassa lauluäänessään on yhä runsain mitoin tallella samaa vetreyttä kuin ensimmäisillä 80-luvun puolivälin "comeback"-levytyksilläkin. Miehen vokaalisuoritukset säilyttävät terävyytensä yhtä lailla poikkeuksellista herkkyyttä vaatimilla balladeilla (kuten vain kahden akustisen nailonkielisen kitaran säestyksellä folk-henkisesti esitetyllä Elviksen Sun-bravuurilla "You're A Heartbreaker" tai Bob Lumanin 60-luvun ehtoopuolen hitillä "Still Loving You") kuin esim. "Love My Babyn", "Long Black Trainin" tai "Look Out Mabelin" kaltaisilla raivokkailla uptempo-kyydityksillä. Thompson esittää myös täysin uskottavan ja tyyliinsä hienosti istuvan honkytonkaavan tulkinnan Marty Stuartin 90-lukuisesta "Country Girls'istä". Todisteena nauhoitustilanteen pakottomasta ilmapiiristä tarjotaan albumin päätteeksi (v. 2007 julkaisun tapaan) vielä erityinen "happy song" -studiojami, jolla Hayden rohkaistuu tekemään debyyttitulkintansa jo 1950-luvulla kirjoittamastaan, mutta alunperin Roscoe Gordonin Sunille levyttämästä r'n'b-hupailusta "Cheese And Crackers".
Levyn ensipainos sisältää myös viimesyksyisessä Valkeakosken Rock & Roll Ball -tapahtumassa livenä äänitetyn viisiraitaisen bonus-cd:n. Pitkälti artistin Memphis-rockabilly -juurilla käyskentelevillä konserttitaltioinneilla säestyksestä vastaa The Barnshakers.
Muutaman vuoden mittaiseksi venyneen huilitauon jälkeen on ilo toivottaa Bluelight Records tervetulleeksi takaisin tositoimiin. Tuoreen Thompson-levyn lisäksi äänitemarkkinoille on kesän 2010 kuluessa ilmaantunut yhtiön kahden suosikkinimen, Erja Lyytisen ja Wentus Blues Bandin tripla-cd-uudelleenjulkaisut, jotka kumpainenkin niputtavat samalle boksille yhteen artistien kolme vanhempaa Bluelight-albumia. Sarjaan on odotettavissa lähiaikoina myös jatko-osia. Vaikka yhden miehen luotsaama indie-puulaaki pyöriikin yhä vain säästöliekillä verrattuna esim. 10 vuoden takaiseen julkaisutahtiinsa, uusia kansainvälisiä Bluelight-projekteja on silti jo valmisteilla. Kuluvan vuoden syyskuussa Haydenin tapaan Valkeakosken Rock & Roll Ballia tähdittänyt Teksas-rockabillyn pioneeri ja kalifornialaisen Rollin’ Rock Recordsin 1970- ja 80-lukujen vaihteen keulakuva Mac Curtis suoritti oman Petrax-studiovisiittinsä 13.-16.9.2010 – taustallaan täsmälleen sama muusikkoryhmä kuin yllä esitellyllä Standing Tall -kiekollakin. Lähtökohtaisesti myös kappalevalintojensa puolesta Haydenin molemmista aikaansaannoksesta hengenheimolaisuutta hakeneen, joskin soitinvalikoimaltaan ja yleisilmeeltään ainakin Thompsonin esikois-Bluelightia pelkistetymmäksi ja tietyllä tapaa karummaksi kokonaisuudeksi muovautuneen albumin on määrä ilmestyä maalis-huhtikuussa 2011. Se on kuitenkin jo tässä vaiheessa varmaa, että myös tämä (toistaiseksi nimeämätön) levy tulee vielä tarjoamaan monia nautinnollisia kuunteluhetkiä niin rokkaavan kuin kantrivetoisemmankin juurimusiikin ystäville. Hatunnosto, syvä kiitos ja kumarrus suoraselkäiselle, nykymuodossaan ehdottoman aatteelliselle ja tukemisen arvoiselle toiminnalle!
Levyä myyvät Suomessa mm. Fennica Records, Goofin' Records, Jungle Records, Levykauppa Äx ja Swamp Music Record Store
PETE GAGE - Kovaa puhetta, mutta löytyykö myös katetta?
PETE GAGE
Tough Talk
(Goofin' GRCD 6165)
(1) Tough Talk Boogie (2) Bad Feeling (3) Victim Of Your Love (4) Relaxing With My Baby (5) No Other Woman (But The One From Louisiana) (6) Standing At The Crossroads Again (7) Mose (8) Midnight Hour Blues (9) Under My Skin (10) I Got A Right (11) Other Side Of The Street (12) Sweet Mercy (13) Let The Four Winds Blow (14) Living In My Skin (15) Do Some Rock'n'Roll
(äänitetty Äänistudiossa, Vantaalla toukokuussa 2009, Gypie Mayon osuudet äänitetty Gypie's Placessa, Bathissa, Englannissa; Pete Gage: laulu [1-15]/piano [1-15]/huuliharppu [2, 9], Gypie Mayo: kitara [4, 6, 8, 9, 11, 13]/basso [8], Arto Hämäläinen: kitara [1, 2, 4, 5, 6, 9, 12, 15], Hannu Pikkarainen: kitara [3, 10]/urut [3, 7], Arto Mäkelä: kitara [7, 14], Teuvo Lampinen: basso [3, 10, 11, 12, 14], Teppo Nättilä: basso [1, 2, 4, 5, 6, 7, 9, 13, 15], Juha Takanen: rummut ja lyömäsoittimet [1-15]/harmonikka [5])
Lontoolaisen pitkän linjan blues- ja pubrockmiehen sekä tuottajan Pete Gagen (s. 1946) harvakseltaan tehdyt soolojulkaisut ovat aina nousseet oman lajikarsinansa kyseenalaistamattomiksi merkkitapauksiksi – etenkin täällä Suomessa, missä laulaja-pianisti-harpistin puolesta hartaasti liputtavat musiikinystävät kyllä muistavat hyvin hänen yhteistyönsä sekä brittiläisen Dr. Feelgoodin (1995-99) että kotimaisen Doctor's Orderin kanssa. Uutuusalbumi Tough Talk on järjestyksessään toinen Goofin'-merkillä, edeltäjästä tosin on jo tovi vierähtänyt: Radio Mafian "Roots-ilta" -lähetyksestä alkunsa saanut, mies ja piano -tekniikalla Suomenlinnan Seawolf-studioissa toteutettu bluesalbumi Out Of Hours (GRCD 6077) ilmestyi vuonna 1997. YLE:n tiloissa Pasilassa taltioitua varsinaista Roots-ilta-materiaalia päätyi lisäksi kahden kappaleen verran ("Sometimes I Wonder" ja "Going Down Slow") v. 2000 julkaistulle Blue North -kokoelmalle BluesPower!. Ensimmäisen kerran vokalistin ominaisuudessa jo 1960-luvulla levyttänyt Gage on myös tehnyt hammond-jazzgroove-vetoisen soolopitkäsoiton Give It With A Feeling (Expression Music) silloisen Expression-bändinsä säestyksellä v. 1995.
Valtaosalla Tough Talk -albumin kappaleista esiintyy soittotehtävissä Doctor's Orderista tutun basisti-tuottaja Teppo Nättilän ja kitaristi Archie Hämäläisen sekä rumpali-tuottaja-äänittäjä Juha Takasen muodostama trio. Gagen laulu- ja soitinosuudet nauhoitettiin instrumentaalitaustojen tapaan toukokuussa 2009 Takasen isännöimillä Äänistudioilla Vantaalla. Levyn raidoista kuudella esiintyy lisäksi ex-Dr. Feelgood/The Yardbirds -kitaristivieras Gypie Mayo, jonka osuudet puolestaan tallennettiin tämän omassa kotistudiossa Englannin Bathissa. Muina vierailijoina paikkojaan puolustavat mm. Mose Allisonille "Parchman Farm" -hengessä kunniaa tekevään "Moseen" akustisella kantripikkaavalla kitarallaan lisäväriä tuova Arto Mäkelä, viidellä uralla kuultava entinen Vanha Isäntä-, Dimlights- ja Viides Kolonna -basisti Teuvo Lampinen, samoin mm. pop-vetoisemmalla "Victim Of Your Love" -slovarilla sekä maukasta slidekitaraa että urkuja soittava Hannu Pikkarainen.
Edellä mainittua "Victim Of Your Lovea" lukuun ottamatta blues- ja boogiekaavan sekä brittiläisen r'n'b:n perusteisiin tiukasti nojaavalla levyllä ei yritetäkään kosiskella populaariyhteiskunnan valtavirtoja. Normisisältöisen juurimusiikin kierrättäminen tuntuu ja kuulostaa yhtyeen käsissä sekä luontevalta että täysin riittävältä kerta-annokselta, ja kaikesta aistii tekijöillä itselläänkin olleen studiossa lystiä. Enimmäkseen juuri tätä projektia varten laadituilla kappaleilla voi toki havaita lievähköä itsensä toiston makua, mutta paikoin Gagen varsin terävänä pidetyn kynän säilässä on takana myös riemastuttavaa oivallusta. Tasavahvassa mutta toisaalta myöskään ylivertaisia tähtihetkiä tarjoamattomassa laulu-arsenaalissa korostuvat ennen kaikkea artistin aikaisemmasta vahvistunut henkilökohtainen, paikoin omaelämänkerrallinenkin ote – ja sitä kautta tietysti myös vuosikymmenien ajan palavana säilynyt rakkaussuhde bluesia sekä sen tekemistä kohtaan.
 Yli 54-minuuttiseksi venähtäneen Tough Talk -kiekon 15 kappaleen latinki pitää pitkähköstä kokonaiskestostaan huolimatta kuulijansa hyvin valveilla, ellei peräti otteessaan. Asiaa edesauttaa olennaisesti esitysten sopivan eloisa tyylikirjo sekä näppärästi suoritetut soittajakoostumusten muutokset kunkin raidan välillä. Aina yhtä toimiva tehokeino on myös lisätä tee-se-itse -repertuaarin lomaan muutamia tarkasti osuvia ja uppottavia covereita. Tällä julkaisulla Gagen sävellysten rinnalla tarjotaan vaivattomasti solistin suuhun taipuva Dr. Feelgoodinkin ennen muinoin levyttämä Mickey Jupp -teos "Standing At The Crossroads Again", hyväntuuliseksi shuffleksi sovitettu Leroy Carr -standardi "Midnight Hour Blues" sekä Dominon ja Bartholomewin aina yhtä riittoisasta sävelpussista sipaistu rock'n'roll-irrottelu "Let The Four Winds Blow". Uustuotannosta edukseen erottuvat varsinkin Takasen sävelmään perustuva, asianmukaisen simppelillä haitarinsoitolla elävöitetty nopeatempoinen zydeco-numero "No Other Woman (But The One From Louisiana)", JJ Cale'mainen fiilistelypala "I Got A Right", swingjazz-henkeä tavoitteleva "Other Side Of The Street" sekä nautittavalla tavalla edellä mainitulle Domino-kappaleelle tietä pohjustava tyylikäs New Orleans -tyylinen jykevä pianoblues "Sweet Mercy".
Komeasti iän (sekä epäilemättä myös matkan varrella maisteltujen väkijuomien) myötä karheutuneen raspiäänen omaava Pete Gage ei ehkä ole laulajana maailman kärkiluokkaa, mutta epäilemättä omille elämänläheisille lauluilleen hän on uskottavin tulkitsija koko Telluksella. Pianistina tai harpistina häntä ei voi niin ikään moittia, jos kohta ei kehua sananmukaiseksi virtuoosiksikaan. Hyvällä omallatunnolla saa myös todeta jokaisen levyllä esiintyvän suomalaismuusikonkin suoriutuvan roolistaan vähintään esimerkillisesti.
Viitataksemme vielä jutun otsikkoon – kun Pete Gage kerran ilmoittaa oikein Tohtorin valvonnassa jättäneensä pehmoiset puheet tällä kertaa koti-Englantiin ja keskittyvänsä nyt itse asiaan, on lausunnolla oltava vissi totuusperänsä. Kiistatta blueskonkari onkin tehnyt kollegoineen sekä sanoitus- että soittorintamalla priimaluokan jälkeä, mutta totuuden nimissä, vielä tätäkin tanakampaa tykitystä olisin kyllä uskaltanut tältä koplalta etukäteen odottaa.
Levyä myyvät Suomessa mm. Fennica Records, Goofin' Records, Jungle Records, Levykauppa Äx ja Swamp Music Record Store
SWEET JEENA & THE ROOMATES -
Suloisten doowop-sävelten asialla
SWEET JEENA AND THE ROOMATES
(Homebraend/Jeena 750018)
(1) To Love Or Not To Love (2) Oh Senorita (3) Angel Baby (4) Time And Time Again (5) Teardrops (6) Poor Little Fool (7) Deceve Me (8) Lonely Sixteen (9) Oh Julie (10) Will (11) Angel My Angel (12) Touch And Go (13) At The End Of The Rainbow (14) Aina uudelleen (Time And Time Again) (vain CD:llä) (15) Kyynel (Teardrops) (vain CD:llä) (16) Kesä (Will) (vain CD:llä) (17) Kuule kulta (Touch And Go) (vain CD:llä) (18) Rakkautta vai ei (To Love Or Not To Love) (vain CD:llä) + LP-version bonusraita: Broken Hearted Melody
(taustat äänitetty Englannissa, Jeenan lauluosuudet Kangasalla, Suomessa; Sweet Jeena Rancken: laulu, Steve Webb: laulu/rytmikitara, Nick Kennedy: laulu/soolokitara, Mark Webb: laulu, Glenn Brentnall: laulu, Richard Barwell: piano, Gary Powell: kontrabasso, Lanse Larson: rummut + John Dobinson: saksofoni kappaleella 'Angel Baby')
Sekä vinyyli- että CD-painoksena kesäkuussa 2010 ilmestynyt "Sweet Jeena And The Roomates" hurmaa kuuntelijaansa monella tasolla. Visuaalisestikin tavattoman kaunis julkaisu on nykyisessä kotimaan äänitetarjonnassa ilahduttava väriläiskä sekä sisältönsä että "kulttuuriarvonsa" puolesta. Vastaavanlaiseen autenttisuuteen tähtääviä 1950-luvun lauluyhtye- ja teinipop-soundejahan ei finski-artistien ole totuttu edes yrittävän levyillään tavoitella - saati vieläpä onnistuvan niissä. Täysin kotimaista alkuperää olevien aikaisempien doowop-tuotosten määrä tulee kuitatuksi likipitäen yhden kouran sormilla, eikä alaan tosissaan omistautuneita yhtyeitäkään juuri sen enempää ole tähän päivään mennessä julkisuuteen ponnahtanut (roots-pitoisen kvartettirintaman nimekkäimmät 2010-luvun suomalaisedustajat lienevät pääkaupunkiseutulainen The Relics, keravalainen "rock'n'roll a cappella" -kokoonpano The Lone Star Dreamers sekä jo pidemmän esiintymishistorian omaava lappeenrantalainen Jam Rock Band).
 Englannissa vuonna 1987 perustettu, eritoten Dion & the Belmontsin sekä newyorkilaisen Laurie-levymerkin muusta 1950- ja 60-lukujen tuotannosta (The Elegants, The Mystics ym.) kuuluvimmat roolimallinsa imenyt The Roomates esiintyi Suomessa edellisen kerran syyskuussa 2005. Valkeakosken Rock And Roll Ball -tapahtumaan buukatun yhtyeen jäsenet sattuivat törmäämään tapahtumapaikalla myös kangasalalaiseen Jeena Ranckeniin (Sweet Jeena & her Sweethearts/Lazy Lions). Ensikohtaamisen jälkeen suomalais-brittiläisen yhteissävelen löytyminen oli enää vain ajan kysymys. Molempien osapuolten pitkäikäinen unelma otti uuden konkreettisen askelen kohti määränpäätään loppuvuonna 2008, jolloin The Roomates -miehistön ydinhahmot Steve Webb ja Nick Kennedy ryhtyivät ideoimaan uutta, järjestyksessä kuudetta albumiaan. Bändin ajatuksissa oli jo jonkin aikaa kytenyt mielikuva pitkäsoitosta, jolla solistina toimisikin vieraileva, Kathy Youngin (Kathy Young & The Innocents) tai Rosie Hamlinin (Rosie & The Originals) esimerkin mukainen raikasääninen naisartisti.
Auditoituaan ensin vaihtelevalla menestyksellä muutamia kotimaansa laulajattaria Webb ja Kennedy muistivat viimein suomalaisen tuttavuutensa. Kun studiohankkeen lähtökohdista päästiin sittemmin yhteisymmärrykseen, alkoivat engelsmannit seuraavaksi tonkia levykokoelmistaan Jeenan tulkittavaksi soveltuvia levytyskappaleita. Yhteydenpito Suomi-Englanti -akselilla kävi seuraavat kuukaudet vilkkaana ja lauluehdotuksia sekä demonauhoja sinkoili bittivirtoina Valtameren yli kiivaalla tahdilla. Alkujaan vain muutamaksi "special guest" -raidaksi kaavailtu Sweet Jeena -osuus laajentui ajan kanssa koko albumin mitalle - ja mikä hienointa, mukaan valittiin cd-painoksen extra-raitoina myös täysi kädellinen Jeenan itsensä suomeksi kääntämiä esityksiä. Näistä kappaleista voi puhtain mielin todeta oman äidinkielemme vievän pidemmän korren etenkin sydäntä särkevää 1960-luvun alun iskelmäromantiikkaa hehkuvalla laululla "Aina uudelleen", jonka alkuperäisten säveltäjienkin (englantilaiset John Schroeder ja Mike Hawker, jotka laativat "Time And Time Again:in" Helen Shapirolle) tiedetään innostuneen Jeenan luonnonraikkaasta Suomi-uusiotulkinnasta! Myös Barbara Lynnin aikoinaan levyttämän popcorn-balladin "To Love Or Not To Love" kahdesta versiosta juuri kotimainen, "Rakkautta vai ei" taipuu ylivertaisesti luontevammin Jeenan ja - uskokaa huviksenne - myös The Roomatesin suihin.
 Perinteisemmällä engelskalla lauletuista urista levyn kärkikolmikkoon kiilaavat itsensä niin ikään Barbara Lynnin jo lähtökohtaisesti kovatasoisesta ja siten erityisen haastavasta repertuaarista juontuva latino-aiheinen "Oh Senorita", hitaahkon Patti Page -tyylisen laatusovituksen tuekseen saanut Ricky Nelson -klassikko "Poor Little Fool", Janie Blackin vuonna 1961 Capitolille ensimmäisenä levyttämä viehättävän persoonallinen teinirokki "Lonely Sixteen", Wynona Carrin Specialty-vuosikertatuotantoa edustava viekoittelevana r&b-shufflena rullaava "Touch And Go" sekä alkujaan Earl Grantin pop-hittinä maailmaa valloittanut "At The End Of The Rainbow" (josta tosin huomattavasti Jeenan ja The Roomatesin näkemystä lähempänä olevan version teki Nancy Sinatra vuoden 1966 LP:lleen Nancy In London).
Muita albumin cover-kohteita ovat Darlene Day & the Imaginationsin liikuttavan kliseisten "showwaddywaddy"-rallatusten voimalla retroiltu "Will", valkoisen nashvilleläisyhtyeen The Crescendosin vuoden 1958 marssitahtinen jättihitti "Oh Julie" (jonka soololaulajina kuullaan nyt vaihteeksi Roomates-jannuja) sekä miltei kiukuttavan simppelin laahaus-kiertokompin varaan rakennetut Rosie & the Originalsin "Angel Baby", Lee Andrews & the Heartsin (sekä mm. Bobby Vintonin) "Teardops" sekä The Teddy Bears -laulaja Carol Connorsin vuoden 1964 singleraidalta bongattu "Angel My Angel". Levyn ainoa Roomates-valmisteinen teos on Steve Webbin lauluvihosta poimittu, kaikessa melodramaattisuudessaan hieman etäiseksi jäävä slovari "Deceive Me". Lisäksi vinyyli-editiota täydentää vielä Sarah Vaughanin esityksenä parhaiten tunnettu rytmikäs lattari-pop "Broken Hearted Melody".
Omassa toistaiseksi rajallisessa kilpailijakentässään Sweet Jeena ja The Roomates ovat suoriutuneet debyyttiyrityksestään kaiken kaikkiaan vakuuttavasti. Mitä enemmän levy saa kuuntelukertoja taakseen, sitä vähemmän jaksaa solistin paikoittain hitusen verran ylikorostuva skandinaavinen aksenttikaan kiinnityttää huomiota. Tästä on ehdottomasti hyvä jatkaa - ja missään nimessä näin lupaavasti käynnistynyttä yhteiseurooppalaista tiimityötä ei ole syytä jättää vain tämän yhden projektin mittaiseksi!
Levyä (myös LP-painosta) myyvät Suomessa mm. Antikvariaatti Aikakone, Ennakkolippu.com, Goofin' Records, Jungle Records, Levykauppa Äx, Stupido Record Shop, Swamp Music Record Store ja www.sweetjeena.com
Takaisin BN-arkistoon
Korjaukset, täydennykset ja muut aihetta koskevat kommentit ovat tervetulleita!
Lähetä palautteesi osoitteeseen: petri.hoppula @ saunalahti.fi
|
