KANTRIPEDIA – K

Kotimainen lauluyhtyetraditio vaikutti vielä 1950- ja 1960-lukujen vaihteessa pohjautuvan selvästi enemmän Sons Of The Pioneersin tapaiseen cowboy-balladikerrontaan kuin vaikkapa afroamerikkalaiseen rhythm’n’bluesiin. Iskelmäjazz-henkeä välittäneen Four Catsin lisäksi suomalaisella kvartettikentällä menestyivät myös runsaasti studiotöitä muiden solistien taustalla tehneet Neloset, Jokerit sekä Kukonpojat.

Doowop-ryhmien keskuudessa suosittua lintuaihetta nimessään hyödyntänyt Kukonpojat (alkujaan The Chickens) sai alkuaikoinaan julkisuutta Ylen radiolähetysten välityksellä. Levytysmateriaalikseen se (tunnetuimmassa kokoonpanossaan Jukka Kuoppamäki, Jouko Eräkare, Georg Dolivo ja Seppo Porkka) valikoi lähinnä kantri-, iskelmä- ja folk-perinteestä ammennettuja kappaleita, kuten Kostaja (Marty Robbinsin Big Iron) (Decca 45-SD 5518, 1960 ja EP Decca SDEP 1014, 1961), Balladi Yksisilmä Jackistä (Johnny Burnetten Ballad Of The One Eyed Jacks) (Decca 45-SD 5537 ja EP Decca SDEP 1024, 1961), yhdessä Eino Grönin kanssa esitetty Kastelholman luutnantti (Marty Robbinsin Ballad Of The Alamo) (Decca SDEP 1022, 1961) sekä Kärki-Helismaa -tuotantoa ollut Aavekaupunki (Philips 340 605 PF, 1962).

Iris Raution, Nisse Lindqvistin, Pentti Flinkmanin ja John Sandmanin muodostama Jokerit pääsi äänittämään itseään ensi kerran Kalevi Korven ja Ingmar Englundin yhtyeen folk-numerolla Cindy (EP Blue Master BLU-EP 114) vuonna 1958. Vuoden 1959 EP-levylleen ”Lauluyhtye Jokerit” (Columbia MY-EP 712) nelikko lainasi Pat Boonen hittinä tunnetun ja Danny Wolfen kirjoittaman Sugar Moonin nimellä Oi kuule kuu. Iskelmällisessä repertuaarissa pitäytyi paljolti myös 1950-luvun lopulla nimellä The Saints aloittanut Neloset (Hannu Maristo, Jaakko Kyläsalo, Markku Marttina ja Jukka Kuoppamäki), jonka kuuluisin kantriperäinen tallenne on eittämättä vuoden 1960 esikoisinglellä ilmestynyt Kostaja (Big Iron) (Triola TS 431 ja EP Triola NE 246). Kukonpoikien jalanjälkiä mukaillen Neloset saivat myös levytettäväkseen Kastelholman luutnantin (Ballad Of The Alamo) (Broadway BD 102) vuonna 1961.

Pentti Lasasen, Esa Laukan, Kai Ruohosen ja Juho Nymanin Helsingissä 1958 perustama Four Cats löysi klassisimman miehityksensä vuonna 1960 Kai Lindin liityttyä porukkaan opiskeluihinsa keskittyneen Nymanin tilalle. Vuoden 1962 Painu pois Jack (Ray Charlesin Hit The Road Jack) -listasuosikin kääntöpuolella yhtye esitti parhaiten r&b-laulaja Roy Hamiltonin hittinä maailmalla tunnetun kappaleen You Can Have Her eli Kaikki muuttuu (Scandia KS 419 ja EP Scandia SEP 157). R&B- ja pop-versioiden ohella laulu on vakiinnuttanut standardin aseman myös kantrimusiikin parissa. Four Catsin standardisoimiin kantrihistoriaa sivunneisiin äänitteisiin kuului edelleen Roy Acuffin alkujaan levyttämä Suuret setelit (Greenback Dollar) (Scandia KS 478, 1963), vaikka suomalaisyhtyeen esitys noudattelikin lähinnä The Kingston Trion Billboard-hittiversiota samalta vuodelta. Sooloartistina vuodesta 1960 lähtien musiikkia tehneen Kai Lindin (s. 1937) varhaistuotannosta selkeimpiä kantriviittauksia tarjoavat Sataman valot (Hugh Williamsin ja Jerry Kennedyn 1930-luvun evergreen Harbor Lights) (His Master’s Voice 45-TJ 174, 1960), Burl Ivesin repertuaariin sisältynyt kansanlaulupohjainen Billy-Boy (His Master’s Voice 45-TJ 193 ja EP ”Kai”, His Master’s Voice 7 EGY 99, 1960) sekä Nouse toiveeni junaan (His Master’s Voice 45-TJ 262), jonka Roy Acuff oli popularisoinut Smoky Mountain Boys -yhtyeineen alkuperäisesityksenä Night Train To Memphis vuonna 1946 ensi-iltansa saaneessa samannimisessä elokuvassa. Lisäksi Lind levytti HMV-merkille myös omissa nimissään Four Cats -esityksen Kaikki muuttuu (45-TJ 239) vuonna 1962. ”Elvis-teemasingle” Jäitkö yksin sä nyt (Are You Lonesome Tonight) / Sen vuoksi (I Love You Because) (Scandia KS 569) vuodelta 1964 versoi sekin tavallaan kantrimaaperästä, olihan Roy Turkin ja Lou Handmanin jo 1920-luvulla pop-hitiksi kirjoittamasta a-puolesta tehnyt oman mukaelmansa vuonna 1936 myös The Carter Family ja b-puolen ollessa tekijänsä Leon Paynen oma C&W-listaykkönen vuodelta 1949. Niin ikään Elviksen vuoden 1969 versiosta monien tunteman John Hartfordin Gentle On My Mindin Lind taas lauloi nimellä Niin mielelläni eri esittäjiä -kokoelmalle ”Kahdeksikko” (Blue Master BLU-LP 114, 1969). Ennen Presleytä kappaleesta olivat saaneet jo aikaiseksi omia menestyksekkäitä näkemyksiään muun muassa Glen Campbell, Dean Martin, Patti Page, Frank Sinatra, Connie Smith, Roger Miller ja Tammy Wynette.

Vuonna 1966 Lind sisällytti singlelleen Scandia KS 637 kappaleen Varjo vain, jonka amerikkalainen originaaliluenta Is It Really Over oli napannut edellisvuonna Billboard-kantrilistan ykköspaikan tekijänsä Jim Reevesin versiona. Reeves itse tosin ei päässyt huomionosoituksesta tukijoitaan kiittämään, sillä hän oli menehtynyt hieman aiemmin lento-onnettomuudessa. Kai Lindin ohjelmistoon kantri- ja cowboy-aiheiset numerot soveltuivat luontevasti vielä 1970-luvullakin ja niitä löytyi muun muassa albumeilta ”Länttä Kohti” (Scandia SLP 558, 1971; Tien kuningas ja Lännen tie) sekä (”1979” (TopHits-FinnHits EALP-220, 1979; Mua älä hylkää).

Ritva Mustosen, Heikki Laurilan, Rauno Lehtisen ja Raimo Henrikssonin muodostama studiolauluryhmä Neljä Penniä valikoi ainoalle omalle singlejulkaisulleen (RCA Victor FAS 908) vuonna 1964 kappaleen Pitkät illat, jonka se oli napannut Bobby Baren edellisvuoden Top10-hittiversiosta. Vaikka Baren nimi tästä johtuen esiintyykin suomalaislevyn etikettitiedoissa toisena alkuperäisteoksen säveltäjä-sanoittajana yhdessä Curly Williamsin kanssa, oli trad.-henkinen 500 Miles From Home todennäköisesti huomattavasti varhaisempaa perua. Usein esitys on myös kirjattu amerikkalaisen folk-revivalistin Hedy Westin aikaansaannokseksi.

Lauluyhtye Cow Cow Cooersin (Erkki Aalto, Jouko Hirvonen, Mies Lehesmaa, Arne Nuortila ja Pirkko Soininen) ainoa 1950-luvulla julkaistu tallenne taas oli Piippolan vaari (Decca SD 5158) eli kansansävelmä Old MacDonald Had A Farm, joka ilmestyi vuonna 1952 savikiekolla yhdessä Reino Helismaan ja Laulurastaat -yhtyeen äänitteen kanssa. Cow Cow Cooersin vuoden 1952 koelevytys She’ll Be Comin’ Round The Mountain sisältyi eri esittäjiä -kokoelmalle ”Rock Rock Rock!”, VLMedia VLCD-1373 (2014).

Maan ensimmäisen aallon nuorisoidoliksi vuoden 1959 skiffle-ralliensa Diivaillen (Puttin’ On The Style) (Columbia MY 37) ja Anna pois (Hand Me Down) (Columbia MY 45) voimin korotettu Lars-Erik ”Lasse” Liemola (s. 1937) omasi hänkin lauluyhtyetaustaa mm. Linnanmäellä säännöllisesti esiintyneessä The Rambling Cowboys (myös Vaeltavat Cowboyt) -kokoonpanossa, jonka hän oli perustanut 1950-luvun puolivälissä veljensä Georg Liemolan ja ystävänsä Kurre Borgströmin kanssa. Vaikkei ryhmä koskaan päässyt levyttämään, on tavallaan sen liitännäisenä olemassa vuonna 1958 syntynyt omakustanteinen EP-levy ”RUK 96” (RU 1-2), jolla Liemola esittää yhdessä Juhani Miettisen ja vuoden 1958 tietämillä Rambling Cowboysiin Lassen ja Paavo Raven ohella kuuluneen Raimo Roimun kanssa englanninkielisen version kappaleesta Cool Water.

KARI KUUVA