ERIK LINDAHL (photographs), TOMMY LÖFGREN (text) – 44 Days On The Blues Highway November 1980 – January 1981
(Tid & Rum, ISBN 9789187755132, 140 s., suomentamaton)
Pee Wee Crayton ilmentää ja viestii keskittyneellä olemuksellaan tuoreen ruotsalaisen valokuvakirjan kannessa kyseessä olevan teoksen, joka on ehdottomasti hankittava, jos tuntee aitoa kiinnostusta afrikan-amerikkalaiseen bluesmusiikkiin. Viestin vakuudeksi ja alkumausteeksi korostetaan vielä, ettei kirjassa esiinny juuri ainuttakaan valkoihoista artistia.
Kirja on visuaalinen matkakertomus neljän ruotsalaisen bluesentusiastin ja -vaikuttajan milteipä tarkalleen 40 vuoden takaisesta reissusta halki Yhdysvaltojen, yhteisenä himonaan saavuttaa mahdollisimman moninaisia bluespitoisia musiikillisia kicksejä. Neljästä matkalaisesta kaksi on jo siirtynyt tuonpuoleiseen – teos on omistettu heidän muistolleen – nuorena kuollut Lasse Linder (1950–2008) sekä pitkän elämän kokenut Jörgen Sandin (1933–2018). Julkaisu on myös haluttu omistaa louisianalaiselle kitaristi Paul Senegalille (1943–2019), joka oli kertoman mukaan toiminut monin tavoin matkaajien oppaana ja yhteyshenkilönä. He kaikki ovat olleet vuosien saatossa merkkihenkilöitä ruotsalaisen Jefferson-lehden toiminnassa ja toimittamisessa.
Itse kirjan tekijöistä Ruotsin Göteborgissa elänyt ja ammattivalokuvaajana vaikuttanut Erik Lindahl oli matkalaisista nuorimmainen (s. 1952). Erik vihkiytyi bluesille jo nuorna miehenä ja johkaantui Jeffersonin hovikuvaajaksi 70-luvun puolivälin tietämillä. Häneltä ilmestyi vuonna 2008 hieno valokuvakirja “Blue Shots”, joka minulla oli kunnia esitellä Blues Newsin numerossa 6/2008. Erikille myönnettiin arvostettu Keeping the Blues Award (KBA) tammikuussa 2016.
Tommy Löfgren (s. 1943) toimi Jeffersonin päätoimittajana peräti 19 vuotta, 1977–96. Päätoimittajuutensa jälkeen Tommy piti Tukholmassa mahdottoman hienoa Smokestack-levykauppaa sekä postimyyntiä parinkymmenen vuoden ajan, pistäen pillit lopullisesti pussiin ajan hengen mukaisesti vuonna 2017. Tommy on tehnyt kaiken kaikkiaan 32 jenkkilän matkaa bluesmusiikin (ja Kalifornian viinien) perässä, joten paikkatietoa hänellä riittää.
Kirjoille tavanomaisista avaussanoista (siis hymistelyistä) vastaa pianisti/levytuottaja/radiotiskijukka Mark Naftalin. Hänen prologinsa toimisi vallan hyvin sellaisenaan vaikkapa kirja-arviona ja -esittelynä, mutta en nyt kuitenkaan kehtaa kääntää ja toistaa suoraan hänen kommentaariaan. Pienenä numerotietoutena, kirja kattaa 140 sivua, ja reissaajat vierailivat 22 kaupungissa, kunnassa tai pikkukylässä, joista siis julkaistiin kuvia kirjassa. Valokuvia on kaiken kaikkiaan noin 170, valtaosa niistä mustista bluesartisteista, klubeilta ja/tai liittyen muutoinkin alan musiikkiin. Joukossa on myös vajaat parikymmentä turistillista ja maisemakuvaa. Kaikki kuvamateriaali on asiaankuuluvasti luonnollisesti mustavalkoista.
Teos jakautuu reilua kuuden viikon matkareittiä seuraillen kuuteen osioon, tosin sisälmysluetteloa kirjassa ei ole: Kalifornia (13 pv) / Nevada–Arizona–Texas (9 pv) / Louisiana (8 pv) / Mississippi (4 pv) / Tennessee–Missouri (4 pv) / Chicago (6 pv). Reippaasti vähiten kuvallista antia on kaverusten reilun viikon mittaiselta legiltä länsirannikolta Louisianaan, mikä on toki bluesmusiikin alueellisen esiintymisen kannalta täysin luontevaa.
Tällainen kirja on loppujen lopuksi perin helppo toteuttaa, jos vain projektissa on Erik Lindahlin kaltainen ja tasoinen sekä oikealle musiikille vihkiytynyt valokuvaaja. Kuvien “selitystekstien” laatijan Tommyn rooli on suorastaan simppeli ja suoraviivainen, kunhan matkamuistiinpanot ovat tallessa ja aivojen muistipiirit vielä kutakuinkin mallillaan. Hänen (kuva)tekstinsä ovat lyhykäisen lakonisia ilman sen kummempia syvempiä pohdiskeluja. Eikä siinä mitään, koskapa kyseessä on nimenomaisesti valokuvaaja Erik Lindahlin kirja, jolla Tommy toimii raportöörinä.
Kirjan layout ja taitto on perinteisen yksinkertainen ja selkeä ilman turhia kikkailuja. Muutamia sinällään tarpeettomia LP-kansikuvia on ripoteltu sinne tänne aivan kuin tilkkeeksi, jossei ole keksitty parempaa keinoa paikata ilmenneitä tyhjiöitä. Mukaan on liitetty myös joitain minun mielestäni täysin epäolennaisia Ruotsinmaalla otettuja fotoja (Ruth Brown, R.L. Burnside, Henry Townsend). Jos kerran reissataan 44 päivää bluesin valtateitä Jenkeissä, niin ei siihen kattaukseen ole relevanttia sisällyttää Ruåtsin Göteborgista otettuja kuvia, vaikka matkaajat olisivat sattuneet tapaamaan kyseiset artistit jenkkiturneellaan. Ne eivät tuo kirjaan mitään lisäarvoa, päinvastoin, antavat mielikuvan, ettei juuri näistä muusikoista tullut otettua kuvia. Yhtenä pienenä lapsuksena pidän teoksesta puuttuvaa nimihakemistoa reissussa kuvatuista artisteista, mikä ei olisi ollut kuin muutaman tunnin lisäurakka.
Bobby Bland on ollut matkalaisten huikeiden kokemusten joukossa ilmeisen iso juttu. Hänelle on kirjassa omistettu peräti kolme aukeamaa, joilla kuvattuina ovat myös Blandin vaimo, poika sekä hänen legendaariset säestyskitaristinsa Wayne Bennett ja Mel Brown. Itselleni yksi haikean nostalgian mieleen nostavista kuvista on levytuottaja Jay Miller poseeraamassa Louisianan Crowleyssa sijainneen levykauppansa edustalla. Hän majoitti minut ystävällisesti, pienine perheineni, levykaupan kakkoskerroksessa sijainneeseen lukaaliinsa omalla pyhiinvalleusmatkallani toukokuussa 1986.
Loppukaneettina voisi muistuttaa tämän päivän digittäjiä, miten tällaisella vintage-matkalla saattoi syntyä ainoastaan rajallinen määrä valokuvia, koska konkreettiselle filmille kuvaaminen on aivan toista kuin nykyisillä digikameroilla rouskuttaminen.
Pertti Nurmi
(julkaistu BN-numerossa 1/2021)
