DOGHOUSE SAM & HIS MAGNATONES – Gone Too Long
(omakustanne)
Kuulostaa ehkä kokonaismääränä sangen vaatimattomalta, mutta neljä 2010- ja 2020-luvuilla syntynyttä pitkäsoittoa eivät vielä kerro likimainkaan kaikkea belgialaisen Doghouse Sam & His Magnatonesin vahvuuksista. Teini-iästä saakka bändikokemusta blues- ja rock’n’roll-kokoonpanoissa kartuttanut laulaja, kitaristi ja huuliharpisti Wouter ”Doghouse Sam” Celis tiedetään karpaasina, joka ei jätä keikoilla yleisöään kylmäksi. Nyky-yhtyeensä rokkaavan bluesin purevuudesta ovat siten saaneet tuta myös eräätkin European Blues Challengeen osallistuneet: Hopeasija vuoden 2016 EBC:ssä oli kova suoritus, joka jätti taakseen pitkän liudan modernimmalla tyylillä hurjastelleita kisaajakandidaatteja.
Uutuuslevyn musiikin Sam on kirjoittanut itse ja äänitykset on hoidettu hänen kotistudiostaan käsin. Tätä nykyä trion rytmiryhmän muodostavat kontrabasisti Martin Ubaghs ja hollantilainen rumpali Franky Gomez. Useammalla kappaleella kuullaan lisäksi Bas Janssenin urkuja tai pianoa.
Teksasin malliin juurevasti rokkaavat Gone Too Long ja Good Lookin’ Woman näyttävät heti ensitoiminaan, mistä aukosta belgialainen kana oikein pissii. Tämä koulukunnan ystävät tunnistavat välittömästi yhteyden mm. sellaisiin skandinaavisiin laatunimiin kuin Kokomo Kings ja Tommy Mobergin Trickbag.
The Other Side ja kiihkeä Shakey Situation tarkentavat Magnatones-soundia aavistuksen bluesrockimmaksi, mutta ei harppaus kohtuuton ole. Samassa se näet jo palautuu 1950-lukuisen jump-bluesin suuntaan, kun urkujen rikastama I’ll Take It ottaa mitä ikinä sille kuuluukin. Samaa höökää säästyy myös kitaran johdolla lasketellulle esittelynumerolle The Boogaa Hoogaa sekä primitiiviselle päätösinstrumentaalille Stompin’. Pelkistetty Nobody Else Around puolestaan tanssii paholaisen masurkkaa roimana blueshölkkänä JD McPhersonin ensilevyn ”Signs & Signifiers” tapaan. Koirankoppi-Sampasta on siis moneen.
Vielä yhden ulottuvuuden kytkee kirjoon Time Well Spent, jonka americana-country -tunnelman osaltaan viimeistelee vieraileva steel-kitaristi Bart Vervaeck. Hetkellinen irrottautuminen omasta boksista ei sinänsä haittaa ja kappale on sävellyksenäkin mukiinmenevä, mutta riittävätkö Samin lauluvarat sittenkään tällaiseen tyylilajiin? Ilman muuta! Doghouse Sam & His Magnatones todistaa jokaisella ”Gone Too Longille” ikuistamallaan tahdinlyönnillä olevansa levyllä ei alkuukaan ”liian kaukana” vaan kuin kotonaan – siellä kämppänsä lokoisimmassa sopessa nauttimassa kaikin siemauksin olostaan. Todennäköisesti laadukas paikallinen panimotuote huultensa ulottuvilla.
Pete Hoppula
(julkaistu BN-numerossa 3/2025)
